Karsee

Luin otsikon karseen alta kohdan 50-60 luku ja siinä kirjoitetaan kuinka alusvaatteet puettiin päälle oikein äidin valvonnassa tansseihin lähtiessä. Miksi näin, onhan hankalaa käydä esimerkiksi vessassa asioilla. Käytän joskus sukkanauhaliiviä ja puen aina alushousut viimeiseksi niin vessassakäynti on helpompaa.Onko väärin pukea näin.
51381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sakothan siitä tulee.

Äänestä

Sillä vain mainoskuvissa liivit ovat alushousujen päällä. Ajatelkaa aivoillanne, onko helpompi avata 14 hakasta kuin riipaista vyötärökuminauhasta pöksyt alas.

Äänestä
  • Äidit ajattelivat tyttäriensä siveyttä ja tiesivät hyvin ne nopeasormiset pojankössikät, jotka olivat aina vaanimassa meitä siveitä ja kilttejä tyttöjä.
    Meillä ei edes riitänyt alushousut sukkanauhaliivien alla, vaan tiukat housuliivit piti aina pukea ennenkuin oli toiveitakaan päästä tanssirientoihin. Joskus innokkaan pojan saattaessa kotiin kiitti kyllä äitiä housuliiveistä ja taisi siinä joskus siveyskin varjeltua kun pojan usko loppui kireisiin housuliiveihin, jotka eivät millään suostuneet lähtemään jalasta.

    Äänestä

Kuulla.. Jäikö kuinkamoni,noiren "värkkien"vuoksi ilman aviopuolisoa.Tarkoitan että se rakas poika meni "ikäänkuin" toiselle?.

Äänestä

Jouduin myös käyttämään housuliiviä tai korsettia tansseihin mentäessä, äidin pyynnostä. Tosin olisin niitä kyllä muutenkin käyttänyt koska näin sai muodot kohdalleen ja naisellisuus esille. Eivät alusasut häirinneet seurustelua ollenkaan. Näppäräsorminen poika riisui palleatukiliivin ja korsetin hetkessä pois kun aika ensimmäiseen yhdyntään 20 v koitti. Monesti oli korsetti päällä ja onnistuihan se niinkin.
Haikeudella muistaen !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luin kirjoitti:

Luin otsikon karseen alta kohdan 50-60 luku ja siinä kirjoitetaan kuinka alusvaatteet puettiin päälle oikein äidin valvonnassa tansseihin lähtiessä. Miksi näin, onhan hankalaa käydä esimerkiksi vessassa asioilla. Käytän joskus sukkanauhaliiviä ja puen aina alushousut viimeiseksi niin vessassakäynti on helpompaa.Onko väärin pukea näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu