Uusi tilanne elämässä....
Uusi suhde, kestänyt noin kk.
Kaikki arjen jutut pelaa mukavasti.Oltu yhdessä tiiviisti.Joko minä hänen luonaan tai hän minun luona. Punkan pohjallakin ollut aktiivista, siis ainakin omasta mielestä :)Vähintään kerta päivässä..?
Propleemana...minä! Siis nainen joka ei ihan muutamalla vedolla pääse onnen huipulle.Homma toimii ihan hyvin ,mutta itselle tullut olo että hänen puoleltaan rakastelu on enemmän himon helpotus kuin yhteinen nautinto.Hommassa tuntuu olevan kiiru päästä maaliin hänellä. Eli olen jäänyt useamman kerran "ihmettelemään" siihen vierelle et "tässäks tää oli" ..
Toki olen hänelle tuntemuksistani kertonut ja on ollut ymmärtävinään..
Tunne ihmisenä jotenkin koen sen loukkauksena silloin kun jään ilman huomiota.Ihan hölmölle tuntuu sanoa toiselle et voisiks hiukka kutitella minuuki tai että haluisin myös päästä maaliin vaikkakin sitten muita konsteja käyttäen. Tulee tunne et toiselle vaan on oma nautinto se tärkein. Itselleni taas ihan päinvastoin. Nautin kun huomaan ja tunnen miehen nauttivan olostaan. Tähän ikään mennessä en ole ollut aiemmin miehen kanssa joka ei ole huomioinut naista, siksi tuntuu oudolle. Jotenkin sitä varmaan on pitänyt itsestään selvyytenä kun on aiemmin saanut....Monille miehille on ollut tärkeempi tuottaa nautinto naiselle kun itselleen...
Vaikea suhtautua ja yrittää keskustella asiasta ilman ettei ainakaan syyttäisi toista tai muutoin loukkaisi. Hänellä muutama naiskokemus takanaan ja pitkässä suhteessa ollut aiemmin.
Joo, tiedän, lyhyt aika vasta takana. Muilta osin kaveri on sellanen jonka kanssa ois mukava vanheta....pahus!!
Naiset ...olenko ainoo ??
Miehet... johtuuko kenties siittä ettei hänellä ole vielä sellaisia tunteita minua kohtaan, joita tarvitaan siinä että haluaa toisen osapuolen nauttivan vai onko tää ihan yleistä ??
Kaikenlaiset vinkit tervetulleita :D
Rakastelun yhteinen sävel ??
26
2167
Vastaukset
- Emmanuele
koska mä en katsele tuollaista miestä. Viimeistäänkin toisen seksikerran täytyy toimia kohtuullisesti, tai pakit tulee.
- itse samanlaisessa tilanteessa
tunnettu vähän aikaa ja sekstailtu muutaman kerran, odotan nyt vielä että mies itse tajuaisi homman nimen ja jos ei niin aion sanoa. kummastuttaa kyllä että hälläkin pitkä suhde takana eikä osaa naista tyydyttää, tai huomioida. tietenkin ihmiset tykkää eri jutuista mutta yleisesti on tiedossa ettei nainen laukea kovin helposti pelkällä vaginan stimulaatiolla.
- Emmanuele
pyydä mitä haluatte jo ekalla kerralla? Ei miehet ole ajatustenlukioita. Jos kaikki naiset on nössöjä jotka ei kerro mikä tuntuu hyvältä niin eihän miehet opi koskaan...
- edellinen.
Emmanuele kirjoitti:
pyydä mitä haluatte jo ekalla kerralla? Ei miehet ole ajatustenlukioita. Jos kaikki naiset on nössöjä jotka ei kerro mikä tuntuu hyvältä niin eihän miehet opi koskaan...
kaikki ei toimi saman kaavan mukaan. tää mun mies on tosi ujo, ekalla kerralla hommat tyssäs jo siihen ku koskin sitä sinne...et mä ajattelin ottaa ihan hitaasti tän jutun sen kaa, sillä musta tuntuu ett se saattaa säikkyä jos heti heittäidyn himokkaaksi nymfoksi ;)
- mutta tyylillä
Ei missään nimessä sanoilla, vaan toimin. Kun mies makaa vieressä onnen kukkuloilla alat vaan kutitella sitä veitikkaa uudestaan pystyyn. Pistät miehen panemaan niin kauan kunnes riittää!
Josko mies siitä joskus tokenee sen verran että alkaa miettiä itse sanoin mistä on kyse, niin sitten voit sanoin vihjaista että susta olis kiva olla enemmän ja pidempää seksiä. Mutta homman juju on siinä että sen on oltava vain vastaus miehen oma-aloitteiseen mietintään, ei missään nimessä vaatimus! Koita myös hieman esiviritellä itseäsi tunnelmiin niin ettei kaikki ala niin kylmiltään.
Ja joskus kun kaikki on mahtavan hyvin niin voit ihan ehdottaa että mitä jos rakasteltaisiin pitkään, hitaasti ja pitkään. Ehkä mies ei yksinkertaisesti osaa, ole koskaan tullut ajatelleeksi että voi sen tehdä niinkin. Monella miehellä seksi on vain orgasmikeskeistä suorittamista.
Muista aina että jos ei ole tarpeeksi pitkään niin voit omilla toimillasi vaikuttaa asiaan paljon. Harvemmin jää nainen ilman jos vain itse auttaa asiaa sen verran, että miehen uudelleen nostattaa!
Kyllä se mies siitä oppii kun opettaa. Lempeästi ja etupäässä toimilla, ei niinkään sanoilla.- Emmanuele
miksi ei voisi sanoa mitä haluaa? Ei ne miehet siitä säry!
Ei oo muakaan kukaan karkuun lähteny ;) - ed.
Emmanuele kirjoitti:
miksi ei voisi sanoa mitä haluaa? Ei ne miehet siitä säry!
Ei oo muakaan kukaan karkuun lähteny ;)"tässäks tää oli" on juuri hyvä esimerkki siitä mitä voisi ennemmin korvata positiivisilla teoilla.
Sitäpaitsi helposti voi käydä niin, että sanoihin vastataan sanoilla, tekoihin teoilla. Ap:n pitäisi nyt vain ottaa vähän enemmän ohjia käsiinsä, seksi on kahden yhteinen hetki eikä tilaisuus missä mies tyydyttää naisen.
Jos nelikymppisen miehen käsitys seksistä ei kelpaa naiselle niin se on aika hevi juttu, täytyy käsitellä mitä suurimmalla huolella.
Ihmisten välisissä asioissa on kyse aina siitä että molemmissa on vikaa jos jokin ei toimi. Joten vikaan mennään heti siinä, jos asetelma on että miehessä on jotain vikaa koska nainen ei saa. Mutta miksi nainen ei ota tyydytystä itselleen? Miksi nainen tyytyy tyydyttymättömyyteen eikä jatka tyydytyksen hakua? Miksi seksi loppuu siihen, kun mies lopettaa?
Results 1 - 100 of about 1,790,000 for it takes two to tango - nelikymppinen neito
Kiitos rohkaisevista sanoistasi :))
Toki niin teenkin ...mutta mutta...
On sitä touhuttu pitkäänkin ja monella tavalla. Mielikuvitusta on ollut ihan mukavasti. Se vaan tahtoo loppuu siihen kun hän on päässyt maaliin...
Onks se miehille enemmän voimia vievä homma vai olenko vaan törmännyt tavallista väsyneisiimpiin tapauksiin ?Itse naisena saan kauheen määrään energiaa ja ei puhettakaan että alkas nukkumaan, toinen puoli taas simahtaa ku saunalyhty...onnellisena ja tyytyväisenä :D
Hyvää kannattaa hiukan opettaakkin..niin olen sitä aatellu :) - vastaa
nelikymppinen neito kirjoitti:
Kiitos rohkaisevista sanoistasi :))
Toki niin teenkin ...mutta mutta...
On sitä touhuttu pitkäänkin ja monella tavalla. Mielikuvitusta on ollut ihan mukavasti. Se vaan tahtoo loppuu siihen kun hän on päässyt maaliin...
Onks se miehille enemmän voimia vievä homma vai olenko vaan törmännyt tavallista väsyneisiimpiin tapauksiin ?Itse naisena saan kauheen määrään energiaa ja ei puhettakaan että alkas nukkumaan, toinen puoli taas simahtaa ku saunalyhty...onnellisena ja tyytyväisenä :D
Hyvää kannattaa hiukan opettaakkin..niin olen sitä aatellu :)Toki miehelle tulee rento olo ja voi unikin tulla silmään, jos siihen vain jää makaamaan. MUTTA. Se on tahtokysymys. Kyllä sitä virtaa löytyy, jos mies niin päättää. Kuvittele, että olisit varattu nainen ja miehesi saapuisi paikalle juuri kun rakastajasi on saanut pussit tyhjiksi. Luulen, että ukosta löytyisi virtaa poistua paikalta aika rytinällä...
- ....
itseäskin itse kutitella, siinä samalla, tai sitten yhdessä ennen tai jälkeen?? pitää osasta itsekkin toimia, eikä vain odottaa että toinen tekee kaiken..
- neljäkymppinen neito
No totta hitossa osaan. Siitä ei nyt ole kysymys. Mitä mies mahtais tykätä jos ittekseni itteeni joka kerta kutittelisin? Eiks siin kohtaa jo miehelki tuu tunne ettei osaa hommaansa?
- ne tykkää
neljäkymppinen neito kirjoitti:
No totta hitossa osaan. Siitä ei nyt ole kysymys. Mitä mies mahtais tykätä jos ittekseni itteeni joka kerta kutittelisin? Eiks siin kohtaa jo miehelki tuu tunne ettei osaa hommaansa?
En ole vielä mieheen törmännyt, joka ei tykkäisi katsella, kun nainen koskettelee itseään.
Sitäpaitsi se on kiihottavaa..jos mieskin koskee itseään samalla kun katsoo ..uuh :)
- -ja vielä tuossa iässä-
Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että nelikymppisen miehen pitäisi jo tuntea naisen anatomiaa ja yleistä toimivuutta sen verran, että huolehtii myös naisensa tyydyttämisestä. Ja ETENKIN naisensa tyydyttämisestä.
Itse olen siitä onnellisessa suhteessa, että mies jaksaa keskittyä minuun ihan kehoittamattakin. Minä ensin (ja moneen kertaan), sitten hän. Eikä mihinkään kiirettä.
Älä päästä miestä "pukille" ennenkun on saanut sinut laukeamaan jos et siihen siinä yhdynnässä ehdi mukaan :D- nelikymppinen neito
Kiitos kiitos ;)
Olen itse kokenut samalaisia aiemmin...siis päässyt hyvän makuun :D
Täytyy joskus kokeilla ja kattoo kuin käy "wirn"
- yrmio
miehet vaan on uskomattoman urpoja näissä asioissa. Ja jos on sattunu vielä silleen ikävästi et kaikki aikaisemmat naiset on olleet sen verran vässyköitä etteivät oo kädestä pitäen opastaneet tai uskaltaneet edes mainita asioista niin mistäs vitusta se mies vois mitään tietää. Ilman naisten auttavaa kättä / neuvoa me miehet mennään pelkästään pornoleffojen opeilla ja niillähän ei pitkälle pötkitä oikeassa elämässä. Otat vaan härkää sarvista silleen hienovaraisesti ja kerrot missä mennään / mitä pitää tehdä että nallit napsahtelee :-)
- ................
Tuohon voisi vielä lisätä sen että jos tälle miehelle kaikki naiset ovat teeskennelleet orgasmia niin voipi olla vaikea ymmärtää että joku ei sitä saakaan niin helposti.
Hyvin hienovarainen pitää siis olla jottei mies päädy ajattelemaan että naisessa se vika on. Onhan ne kaikki muut olleet tyytyväisiä ;) - nelikymppinen neito
Niin on tainnu tälle käydä edellisen kanssa. Ei tienny pusuttelusta/halittelustakaan juurikaan mitään ...ei kuulema oo aiemmin tarvinnu :D Huh huh !!
Eiköhän se tästä ...jos ny ensiks kokeilis sitä auttavaa kättä ojentaa.
Kiitos sullekkin ajatuksista :D - nainen....
nelikymppinen neito kirjoitti:
Niin on tainnu tälle käydä edellisen kanssa. Ei tienny pusuttelusta/halittelustakaan juurikaan mitään ...ei kuulema oo aiemmin tarvinnu :D Huh huh !!
Eiköhän se tästä ...jos ny ensiks kokeilis sitä auttavaa kättä ojentaa.
Kiitos sullekkin ajatuksista :Dolet aika hätäinen, itsellä kyllä laukeaminen onnistuu, muttei ihan uudessa suhteessa, "ujostuttaa" ikäänkuin. Ja sitten kun opin luottamaan toiseen niin homma sujuu.
En usko että miehelle tulee olo ettei osaa hommaansa, jos se yhtään naisista tajuaa niin tietää ettei tulla napista painamalla. Äläkä sinä sen miehen tunteista murehdi.
Ja onhan se hyvä ette edes jollain tavalla tulee ja kiihottuu, jotkut naiset ei tule millään tavalla.
- tyydytetty
Osaako sitä kukaan olla toiseen kokoajan tyytyväinen. Minun miesystäväni tekee kaiken aina pitkä kaavan mukaan varmistaen, etten vaan jää ilman. Toisinaan olisi kiva ihan pikasetki, mutta en valita.
- -kumimies-
1. Lakkaa esiintymästä täällä naisena
2. Rohkaise itsesi ja iske nainen
3. Sitten kun sinulla on ihan oikeita kokemuksia, saat kirjoittaa niistä saitille.
Noita sun tumputuksia ei kukaan viitsi lukea. - logiikassa
joku mies ehdotti samantapaseen kysymykseen, että jätäpä joskus mies saamatta. Pois alta, tai päältä ja käännät kylkeäsi ja nukkumaan. Aika radikaalia, mutta voisi tepsiä. Sitten noille, jotka tinkaavat sitä, että orkku on jokaisen omalla vastuulla, niin mieshän voi sitten runkata homman loppuun. :D
- kannattaja
!!!
- - - - -
kuitenkin taas päädymme siihen että molempien orkut on miehen vastuulla, kun pitää käydä mieltä osoittamaan jos mies ei hoida molemmille..
onko nykyajan naiset nolin lahnoja?
- opettanut?
Jokainenhan voi tehdä niinkuin tekee,mutta kun kyseltiin että miten muut.
Luin koko litanian läpi, ja vain joku oli samoilla linjoilla kuin minä.
Kyllä seksin pitää suhteen alussa olla vähintään tyydyttävää, ja yhteisen soundin löytyä piakin. Mä olen todella tarkka tässä asiassa, ja jos kerran parin jälkeen jää tunne, ettei itse saa yhtään mitään, niin siihen jää. Muut ulkoiset avut ovat yhdentekeviä, jos seksi ei pelaa edes alussa, kun seksin määrällä on kuitenkin taipumus vähentyä ajan myötä. Laadun pitää silloin olla huippua.
Mielestäni neljäkymppisen seksielämä on jo muotoutunut sellaiseksi mitä se pääasiassa on. Jos mies on tottunut vetämään johonkin rakoseen lastinsa ja hoh hoijaa ja unta palloon, on kyllä työn ja tuskan takana saada muutosta. Harva sen ikäinen nainen enää on itse niin kokematon, että tyytyisi tilanteeseen, tai niin innokas että alkaisi opettamaan.
Todella moni mies kykenee sanomaan, että asioista pitää keskustella, mutta annas jos käyt neuvomaan miten oikeastaan naidaan.Se on kova paikka, ja helpommin vaihtuu naitava kuin ottaisi asian päässään pohdittavaksi. Jos joku nainen haluaa uhrautua ja tyytyä olemaan ilman, tai kenties sormeilemaan miehen vieressä, niin omapa on asiansa, mutta.. sormeilua voi harrastaa ilman miestä, orgasmin saa niinkin, mutta eikö tässä ollut kyse normaalin heteroseksuaalisen parin suurimmasta mahdollisesta tunnelatauksesta ja sen purkamisesta, eikä vierekkäin onanoinnista?
Ehkä kannattaisi uhrata hetki ajatukselle, että se edeltänyt pitkä suhde saattoi osaltaan kaatua juuri tähän seikkaan. Itse olen tavannut miehiä, joitten avioliitto on keikkunut eron partaalla, ja sängyn kautta sellaisen pyöräytettyäni olen todennut että ei mikään ihme, jos tarjota vaimolle on ollut samanlaista, ja miksi se siitä muuttuisi ?- Epävarma suorituksestaan
Miten oikeastaan naidaan? Vastaus tähän tyydyttäisi varmaan monia.
- kuule~
Epävarma suorituksestaan kirjoitti:
Miten oikeastaan naidaan? Vastaus tähän tyydyttäisi varmaan monia.
tapauskohtaista, mutta kyllä siinä ne piirteet lienee, että penis on emättimessä, työskentely tapahtuu näillä elementeillä, eikä hirveesti uhrata aikaa esim sormeiluun.
Hyvin yleismottona että käydään sisään ja tehdän hyvin. Surkeimmat jutut mitä olen kokenut on niitä, että ensin häärätään ja häärätään muka kiihottaakseen, kenties hieman nuollaan, mutta varsinainen yhdyntä ei ole kuin kerta kaksi puikkaus sisälle ja se siitä. Semmonen on huonoa seksiä.
Mulle kunnon seksi on rakastelua oman rakkaan kanssa. Mä haluan hänet sisälleni heti enkä haluaisi päästää irti. Eikä hän päästä, ei vedä penistään liian ulos, vaan työntelee sisälläni vieläkin syvemmälle, kunnes laukeamme.
Ei se sen kummempaa ole, on vaan aivan taivaallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862