Jos tykkäät marjastaa/sienestää, niin ei kun metsään - sieltä ne miehet löytyy, ainakin profilien perusteella !!!
Joka toinen yli viisikymppinen kertoo harrastavansa ko. lajeja, en itse marjasta, joten en tiedä, mutta todella profilien perusteellaa Suomen metsistä ne miehet löytyy !!
Vai olisikohan niin että herrat luulevat nykynaisten tekevän sitä mitä heidän äitinsä tekivät silloin joskus kun ei ollut kauppatoreja.
50+ :lle
6
1189
Vastaukset
- Marja joka ei marjasta
Samaa olen minäkin ihmetellyt noita profiileja lukiessani. Taitavat kaikki marjastavat ja sienestävät yli viiskymppiset miehet olevan haku päällä tuolla treffeillä.
Täällä live-elämässä sitten tunnenkin erittäin harvoja sienimarjastajia:=)
Toisaalta kertovat myös olevansa nuorekkaita, huumorintajuisia, helliä ja myös lempiasioinaan on kullan kanssa istuskelu kynttilän- tai takkatulen loisteessa.=DD
Jotenkin sitten vaan tavatessa huomaa, ettei niistä profiilissa luettelluista asioista pidä paikkaansa kuin murto-osa. (Anteeksi suorasukaisuuteni herrat)
Jos oikein hyvä tsäkä käy niin ikä voi olla ainoa paikkansa pitävä asia.
Hiustenkin väri on n 90%:lla herroista tumma, vaalea tai monivärinen. Kuitenkin yleensä tuon ikäisellä pruukaa jo olla hiukset melko harmaat (jos ei värjätty) ja aika monella se kaljukin pilkistelee sieltä, vaikka hiukset onkin yritetty repsakasti vetää korvalta toiselle:=)))
Lähdenkin tästä metsään tutustumaan näihin arvon herroihin, kiitos vinkistä!:=))Palaan kertomaan montako gentlemannia sieltä löysin.- nainen 59
Eipä näkynyt miehiä marjastamassa ja sienestämässä. Olivat varmaankin juuri nyt polttamassa sitä kynttilää!
- vuosikymmeniä
marjastanut ja voin suositella teille cityihmisillekin sitä. Metsässä kun päivän rämpii, niin se melkein vastaa...
Kynttilääkin on poltettu useamman kerran, mutta vain toisesta päästä.
- vinkuko
Yleensä normaalit miehet ja naiset ovat töissä arkisin n. klo 7 - 18 välisenä aikana. Ei siellä marja- ja sienimetsässä ole aikaa työaikana ravata! Viikonloput on asia erikseen. Istutteko te arvon ladyt silloin baarissa???? Menkää lauantaiaamuna reippailemaan metsään - varmasti löytyy miehiäkin... ;)
-tämän kirjoitti 40 Nainen- - autoileva
....joka toisella on moottoripyörä !!!???
Eli prätkällä sieneen.
Pitääkö paikkansa, onko kokemusta ? Onko herroilla todella prätkät oikeesti, vai vain unelmissa ? - Tanssija
Tiedän miehen, joka marjastaa, sienestää ja tekee kaiken kotona pullasta lähtien. Saapi porkkanat, melonit, sipulit...jne omasta maasta. Siinä vasta mies. On niitä miehiä, mut heitä on vaikea löytää.
Keräsi mustikat minulle viikko sitten, kun kävi katsomassa minua 350km.n päästä.
Harmi vaan, kun asuu niin kaukana. Hänet löysin lavatansseista.(52v.komea mies)
Hänet löytää Savonlinnan ja lähiseutujen tanssilavoilta. Menkäähän naiset tanssimaan, jos ei treffi palstalta löydy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366