Ihastunut

Olen ihastunut työkaveriini. Puhelemme tosi paljon kaksin ja olenkin nyt korvia myöten ihastunut tähän mieheen. Tätä on jatkunut jo kauan välillämme. Eilen tuli puheeksi seurustelun aloittaminen, mutta mies "tyrmäsi" sen sanomalla, että olisi outoa seurustella naisen kanssa, jolla on lapsi edellisestä suhteesta. Ennen tätä keskustelua, ei ole sanallakaan sanonut mitään lapsestani, vaan jopa tullut toimeen hänen kanssaan. Sanokaas nyt, mikä este lapsi on seurustelulle? En etsi lapselleni isää, vaan se lapsellani jo on. Mutta, jos tuo ihastukseni kohde ajattelee noin, jäi muuten sit just toiseksi. Lapseni on minulle kaikki kaikessa. Onko ikäerolla tässä jotain merkitystä? Olen yhdeksän vuotta miestä vanhempi. Mies itse sanoo, ettei ikäerolla ole merkitystä. Mutta eikö saisi olla menneisyyttä? Meillä kaikilla sitä kuitenkin on, kun ollaan aikuisia ihmisiä. Onko muilla tämmöisiä kokemuksia?
82781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lapsia ennestään. Ota vaan rauhallisesti ja jatkakaa tutustumista ilman seurustelupaineita. Kyllä se siitä lähtee jos on lähteäkseen.

Äänestä

alkaa yhtään mihinkään naisen kanssa jolla on lapsia! Johan se nyt kertoo siitä itsestään!

Äänestä

Vastuullinen tehtävä alkaa isäksi vieraalle lapselle. Ollaan puhuttu porukoissa aiheesta ja suurin osa haluaa vain omia lapsia sitten aikanaan sen ainoansa kanssa.

Äänestä
  • Voin omasta puolestani sanoa, etten koskaan pystyisi elämään ihmisen kanssa, jolla on lapsia ennestään. Se ei johdu lapsista, eikä lasten vanhemmasta, vaan itsestäni. En kykenisi antamaan lapsille/lapselle riittävästi sitä mitä he eniten tarvitsevat, rakkautta. Tykkäisin varmasti, mutten koskaan pystyisi rakastamaan. Syitä en siihen tiedä, enkä niitä aio selvitelläkkään ja tiedän etten aikaa myötenkään rakastaisi. Itselläni on lapsia useampi ja heitä rakastan koko sydämestäni. Voi olla, että se toinen on sinulle avoin ja rehellinen vastaavista syistä. Arvosta sitä, älä odota, että hänen mielensä muuttuisi, niin ette tulisi tod.näköisesti onnellisiksi yhdessä.

    Äänestä

  • Lapsellinen/ itsekäskin kirjoitti:

    Voin omasta puolestani sanoa, etten koskaan pystyisi elämään ihmisen kanssa, jolla on lapsia ennestään. Se ei johdu lapsista, eikä lasten vanhemmasta, vaan itsestäni. En kykenisi antamaan lapsille/lapselle riittävästi sitä mitä he eniten tarvitsevat, rakkautta. Tykkäisin varmasti, mutten koskaan pystyisi rakastamaan. Syitä en siihen tiedä, enkä niitä aio selvitelläkkään ja tiedän etten aikaa myötenkään rakastaisi. Itselläni on lapsia useampi ja heitä rakastan koko sydämestäni. Voi olla, että se toinen on sinulle avoin ja rehellinen vastaavista syistä. Arvosta sitä, älä odota, että hänen mielensä muuttuisi, niin ette tulisi tod.näköisesti onnellisiksi yhdessä.

    kun hän on " erehtynyt" lapsen tekemään. Pitäisikö lapsi antaa erossa isälle että mahdollisuudet deittirintamalla paranevat???
    Miten on miehen mahikset vaikka olsi lapsia?

    Äänestä

Olin aina ennen sitä mieltä, että minähän en huusollissani toisen naisen synnyttämiä lapsia katsele. Ja nyt saan ehkä syödä sanani. Rakastan sydämestäni miestä, jolla on kaksi pientä tytärtä. Ihan mukavia muksuja, kun vaan antaa itselleen mahdollisuuden tutustua heihin. Eikä ajatus meistä kaikista saman katon alla olekaan enää ahdistava.

Mutta, jos mies näin sanoo, olisit tyhmä ellet uskoisi häntä. Se oikea mies kyllä hyväksyy lapsesi ilman muuta osaksi kokonaisuutta.

Äänestä
  • vieraan mukuloista pääsee pakosalle, omat on aina läsnä, ovat mukavia tai vähemmän mukavia.

    kyllä minäkin voisin asettua mukavien lasten kotiin asumaan, jos muuttuvat ilkeiksi, muutan muualle.

    Äänestä

Teillä varmaan yksilöinä synkkaa hyvin, mutta elämänne ovat eri vaiheissa. Sinulla on elämässäsi jo lapsia mukana - hän elää vielä sinkkuvaihetta.

Itse en ennen omien lapsien syntymää olisi pystynyt/halunnut alkaa seurustelemaan kenenkään YH:n kanssa. Nyt kun on omia lapsia, se tuntuisi luonnolliselta, että niitä toisellakin on olemassa.

Lapseton ei pysty tajuamaan sitä, kuinka tärkeä asia lapset vanhemmilleen on. Ja miten elämä väkisinkin muuttuu lasten myötä.

Sinuna etsisin suhdetta muualta (jos vähänkään saumoja on), kunnes ihastuksesikin on tehnyt lapsia ja eronnut. Sitten olette samalla aaltopituudella näissä asioissa. Ikäerolla ehkä ei sinällään ole väliä, mutta elämän vaihe voi iästä johtuen olla eri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työkaveriin kirjoitti:

Olen ihastunut työkaveriini. Puhelemme tosi paljon kaksin ja olenkin nyt korvia myöten ihastunut tähän mieheen. Tätä on jatkunut jo kauan välillämme. Eilen tuli puheeksi seurustelun aloittaminen, mutta mies "tyrmäsi" sen sanomalla, että olisi outoa seurustella naisen kanssa, jolla on lapsi edellisestä suhteesta. Ennen tätä keskustelua, ei ole sanallakaan sanonut mitään lapsestani, vaan jopa tullut toimeen hänen kanssaan. Sanokaas nyt, mikä este lapsi on seurustelulle? En etsi lapselleni isää, vaan se lapsellani jo on. Mutta, jos tuo ihastukseni kohde ajattelee noin, jäi muuten sit just toiseksi. Lapseni on minulle kaikki kaikessa. Onko ikäerolla tässä jotain merkitystä? Olen yhdeksän vuotta miestä vanhempi. Mies itse sanoo, ettei ikäerolla ole merkitystä. Mutta eikö saisi olla menneisyyttä? Meillä kaikilla sitä kuitenkin on, kun ollaan aikuisia ihmisiä. Onko muilla tämmöisiä kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu