Kesän alussa ajattelin että laihdutan muutaman kilon pois jotta näyttäisin paremmalta.
Olin tällöin 48 kiloinen, terkkarin mukaan ihannepainoinen (153cm).
Tein ihan fiksuja päätöksiä, hedelmiä karkin sijaan, sitten vettä maidon sijaan, teetä kahvin sijasta jne..
Lisäksi lisäsin liikuntaa, söin korkeintaan viidesti päivässä.
Olin päättänyt tähdätä painoon 44, jonka saavuttaessani en ollutkaan tyytyväinen. Pelkäsin liikaa sitä että lihoan takaisin painoon 48. Laihdutin lisää.
Sovin itseni kanssa, että lauantaina, kerran viikossa on se päivä millon syön jotain hyvää.
Viime viikon lauantaina en saanut mitään sellaista 'hyvää' alas, katkarapusalaattia tungin suuhuni uskotellen että se on terveellisempää, ja että yösyöminen lihottaa, että mielummin sitten syön jotai salaattia, kun söisin äitipuolen ostamia lakuja..
eilen puntarilla käydessäni en painanut edes neljääkymmentäkahta kiloa.
Suurin ongelma on, etten tiedä miten minun pitäisi syödä, etten lihoisi enkä laihtuisi.
Mahani ei enää kerro milloin olen täynnä ja millon pitäisi syödä.
On paljon tärkeämpää syödä terveellisesti, syödä täydellisesti, vähäkalorista ja vähärasvaista.
Pelkään että kun palaan normaaliin ruokavalioon, lihoan, lihoan, lihoan vielä yli sen 48 kilonkin, että kroppani jatkaa paisumistaan, eikä koskaan lopeta.
voiko näin tapahtua?
laihdutuksesta tullut elämäntapa?
2
559
Vastaukset
- kysymykseesi
Heippa! Mielestäni painosi on aivan hyvä pituuteen nähden, voisit itse asiassa olla pari kiloa painavampikin. Olet lähellä sairastua anoreksiaan, se sinun kannattaa tiedostaa. Silloin kun syömisen suunnittelu ja ruokamäärät alkavat täyttää pään, pitäisi hälytyskellojen soida ja kovaa.
Mitäpä, jos keskittyisit kokonaan muihin asioihin ja punnitsisit itsesi esim. kerran viikossa? Pidä ruokarytmi tasaisena ja syö monipuolisesti/terveellisesti kaloreita laskematta. Mielestäni herkkuja ei kannata syödä muutoinkaan paljon, sillä ne ovat rasite hampaille. Kun lisäät ruokavalioosi paljon kasviksia ja kokojyväviljaa sekä ns. hyviä proteiineja (kanaa, kalaa, vähärasvaista lihaa, maitorahkaa, raejuustoa jne.), niin voit olla huoleti. kroppa ei todellakaan paisu megalomaanisiin lukemiin. Olet luullakseni niin nuori, että paino pysyy kohdillaan ilman jatkuvaa tarkkailuakin. Lisää liikuntaa ja nauti elämästä!
Toivottavasti tästä oli edes jotakin hyötyä, tsemppiä! - ei liitoitella
Vaikuttaa vähän huolestuttavalta tuo meininkisi. Olet jo tosi hoikassa kunnossa eikä missään nimessä enää kannata pudottaa painoa, vaan nostaa sitä! Painoindeksisi on vain 17,9 eli olet alipainoinen joka ei todellakaan ole hyvä kasvavalle tytölle.
Tietenkin jos palaat entisiin ruokailutapoihisi on mahdollista että painosi nousee. Mutta eihän sinun tarvitse aina olla pudottamassa painoa vaan pitää huolta ettei se nouse liikaa. Itse sijassasi nostaisin painoa hieman ja sen jälkeen opettelisin terveellisen kasvavan tytön syömätapojen perustat.
Ensinnäkin, huolehdit aivan turhaan siitä että saat maidosta liikaa kaloreita. Tai no riippuu tietenkin siitä mitä maitoa juot, mutta voit esim. vaihtaa kevytmaidon sitten rasvattomaan jossa ei ole kaloreita nimeksikään. Maidosta saat kalsiumia ja se ehkäisee osteoporoosia. Nyt kun olet vielä kasvuvaiheessa, on ehdottoman tärkeää että saat riittävästi kalsiumia, koska tässä vaiheessa luustosi vielä vahvistuu. Keski-iässä et voi vaikuttaa asiaan enää mitenkään.
Ala syömään täysjyvätuotteita, kasviksia, hedelmiä ja sieniä hyvässä suhteessa, juo maitoa ja syö rahkaa sun muuta proteiinipitoista. Itse näet miten painosi kehittyy, jos se vaikuttaa nousevan, vähennä syömistä vähän, jos näyttää laskevan liikaa, lisää sitä hieman.
Sinuna ottaisin tosiaan nyt selvää juurta jaksaen mitä ikäisesi täytyy syödä kehittyäkseen terveeksi nuoreksi naiseksi. Onnea matkaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719