Minulle tuli toukokuun lopussa ero avomiehestäni, koska sain tietää että hän petti. Tämän jälkeen hän jatkoi seikkailujaan ja muutti lopulta toiselle paikkakunnalle, jossa hän muutti hyvin nopeasti yhteen nykyisen kumppaninsa kanssa.
Eron aikoihin hän nälvi minua, itkin kuin kastelukannu ja hän vain tokaisi "älä nyt itsestäsi mitään marttyyria tee" ja "minä en moisista pikkujutuista välitä". Kihlasormuksenkin hän kiskoi hyvin nopeasti sormestaan.
Kesti jonkin aikaa tulla tolpilleen.
Nyt sain kuulla, että hänellä on diagnosoitu pään alueella pahanlaatuinen, mahdollisesti levinnyt kasvain. Lääkäri oli puhunut mahdollisuudesta, että hänellä on ehkä vain kuusi kuukautta elinaikaa. Ikää hänellä on 26.
Ihmettelen, miksi tunteeni vaihtelevat. Aluksi olin lähes ilahtunut, että hän sai mitä ansaitsi, mutta jos vaikkapa radiossa kuulen jonkin reippaan kappaleen, mieleeni tulee ajatus että hän ei enää seuraavaa kesää, ehkä jouluakaan näe.
Onko kenellekään sattunut mitään vastaavaa?
Miten minun kannattaisi toimia?
Eron aikoihin hän nälvi minua, itkin kuin kastelukannu ja hän vain tokaisi "älä nyt itsestäsi mitään marttyyria tee" ja "minä en moisista pikkujutuista välitä". Kihlasormuksenkin hän kiskoi hyvin nopeasti sormestaan.
Kesti jonkin aikaa tulla tolpilleen.
Nyt sain kuulla, että hänellä on diagnosoitu pään alueella pahanlaatuinen, mahdollisesti levinnyt kasvain. Lääkäri oli puhunut mahdollisuudesta, että hänellä on ehkä vain kuusi kuukautta elinaikaa. Ikää hänellä on 26.
Ihmettelen, miksi tunteeni vaihtelevat. Aluksi olin lähes ilahtunut, että hän sai mitä ansaitsi, mutta jos vaikkapa radiossa kuulen jonkin reippaan kappaleen, mieleeni tulee ajatus että hän ei enää seuraavaa kesää, ehkä jouluakaan näe.
Onko kenellekään sattunut mitään vastaavaa?
Miten minun kannattaisi toimia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
- katsomatta enää taaksepäin. Sieltä ei mitään hyvää sinulle enää koidu. Et ole mitään velkaa.
Niin.. menneeseen ei ole paluuta. Meillä oli todella ihania aikoja ja viime kesä oli tähän asti paras kesä elämässäni.
Siksi ihmettelenkin kohtaloa. Koska ero on tapahtunut ja tunteet hiipuneet, en ole niin syvästi järkyttynyt, kuin jos suhde olisi jatkunut. Tällä hetkellä varmaankin asuisin hänen vierellään sairaalassa.
Tämä tapahtuma avaa silmät kummasti! Kyllä jokainen hetki kannattaa elää ja yrittää elää siten, että mikään ei jäisi mieltä vaivaamaan. Se viimeinen päivä kun voi tulla hyvinkin nopeasti; paljon jää kiittämättä ja anteeksi pyytämättä.
Voin loistavasti ymmärtää pettymyksesi suhteessa, mutta varmasti hänellä on vielä sinua kohtaan tunteita ainakin ystävänä. Mene siis ihmeessä sairaalaan moikkaamaan ja olemaan hänen kanssaan loppuajat. Anna saman tien anteeksi kaiken, varmasti se tulee olemaan elämäsi yksi (monista) parhaimmista teoistasi, jonka muistat vielä 90-v.
itsellesi anteeksi, jos et käy häntä katsomassa tai kerro antavasi anteeks? Voi antaa anteeksi mutta ei tarvitse unohtaa.