Tällänen tapaus

aikansa kutakin

Olen ollut salasuhteessa ukkomieheen pidemmän aikaa ja välillä suhteemme oli katkollakin eräästä syystä johtuen. Kuitenkin siitä huolimatta mies kaipas mua, koska vaimonsa on haluton ja mies tuntee yksinäisyyttä kotonaan, vaikka lapsiakin on. Mietti jossain vaiheessa avioeroakin. No jonkin ajan kuluttua kävi niin, että vaimonsa luki vahingossa tekstarini ja alkoi tietty epäillä jotain, mutta mies sai vakuutettua, että ei ole pettänyt. Hänellä kun ei olis sitten mitään asiaa kotiin. Aika julmasti minusta sanottu eli vaimokin vois ensin miettiä syitä miksi miehellänsä olis muuta meneillään. Loppujen lopuksi tässä kävi niin kuten arvata saattaa, että mies ei halunnut enään olla yhteyksissä minuun, vaikka surulliselta tuntuikin. Tästä herääkin kysymys paljastuukohan miehen pettäminen koskaan vai joutuvatko elämään valheessa? Mä en haluais käräyttää kuitenkaan. Omapahan on valintansa ja elämänsä, vaikka ei rakastaiskaan vaimoaan. Ei mitään moraalisaarnoja sitten ja hyvä olis kuulla saman tyyppisissä tilanteissa olevienkin ajatuksia.

13

1503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • violato

      siinähän se homman sairaus piileekin... itse en jaksaisi elää sellaisen syntitaakan alla ja pelätä koko ajan, että möläytän vahingossa jotain tai homma lähtee purkaantumaan tosiaan aivan itsestä riippumattomista syistä.
      Sitä on pitkä elämä elettävänä... ja pelättävänä... ei käy kateeks.

    • please!

      Voisi muuten tulla se avioero tuosta hirveästä kamalasta haluttomasta akastani.Sehän voisi ottaa minusta eron..siis MINUSTA!?? Uskomatonta,että haluton vaimo voisi minusta erota,minun ainoa vikanihan on se ,että jostain kumman syystä kun paneskelen vierasta naista,lipsahtaa suustani :ahh,,uuh,otan avioeronnnn!*
      Pliis hanikultsipuppelini,ainut elämäni ilo,valo,ja halullilen vakoni,älä paljasta minua,juuri kun sain haluttoman kamalan akkani uksomaan että sen tekstarin lähetti yks hihassa roikkuva sairas rakastunut ämmä,ihan hutsu,jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.Huhh,onneksi uskoi,kun enhän minä avioeroa halua..eiku joo,haluanhan minä erota kun kerran kävi mielessä..eikun kävikö se mielessä..eikun joo,eikun ei...Heh,on tämä elämä niin kamalaa.On puutetta kurjuutta ja nälkää..ja sitä haluttomuutta!

      • valehtelee?

        Kun luin lähettämäsi tekstiviestin vahingossa (luulin sen olevan lapsiltamme, jotka olivat luistelemassa ja oli kovin kylmä), sydän hakkasi ja menin aivan turraksi. En lukenut muita viestejäsi, halusin olla lojaali. Hetken kuluttua ajattelin, että otan numerosi ja soitan sinulle, mutta mieheni näki minut puhelimensa kanssa ja raivostui ja poisti kaikki tiedot. Tästä alkoi viikon musta aika, en syönyt mitään, en saanut nukuttua. Itkin ja olisin halunnut tietää kaiken sinusta. Oksensin, inhosin miestäni ja ennen kaikkea itseäni, miten en ollut tajunnut. Joka aamuiset kainalossa olemiset, halaukset suukot ja kauniit sanat olivatkin olleet valhetta. Haluttomuuteni seksiin johtui kahdesta sairaudesta josta toisen olet luultavasti saanut sinäkin. Ikävää - vaikkei se olekaan sukupuolitauti - se tulee haittaamaan kuitenkin vuosia elämääsi. Muun muassa siitä olisin halunnut kanssasi keskustella. Tottakai mieheni tunnusti, olihan viestisi aivan selvä. Ei sitä voinut mitenkään selittää. Hän myös kertoi, ettei hän olisi pettänyt, mutta kun sinä olit niin puutteessa niin siksi... Tästäkin olisin halunnut kanssasi jutella. Nainen naiselle, olen ollut itsekin kakkonen ja uskonut miehen puheita silloin. Meillä on ollut vuosia vaikeaa, olen tänä kriisiaikana oppinut paljon siitä miten suhdetta täytyy hoitaa. En minä aluksi rakkautemme alkuvuosina ollut hankala, vaikka olimmekin vahvoja persoonia molemmat. Petyin kuitenkin jatkuvasti mieheeni, vastasin yksin isosta taloudesta, tein kahta työtä ja sen lisäksi huolehdin kahdesta lapsesta ja heidän harrastuksistaan. Mies oli aina työmatkoillaan ja aina kotiin tullessaan moitti eteisestä tai pihalta saakka, kun eivät olleet kengät tai pöyrät ojennuksessa. Tein muutoksia puutarhassa, tapetoin huoneita kotona, yllättääkseni rakkaani. Hän ei kokenut lapsia, kotia tai perhe-elämää niin tärkeäksi, että olisi halunnut vähentää työmatkojaan lupauksistaan huolimatta. Nyt kun olemme yrittäneet päästä eteenpäin jo seitsemän kuukautta, nukun jo silloin tällöin ilman nukahtamislääkkeitä. Elämä on aaltoliikettä, onneksi sain avun sairauksiini, seksi maistuu, kondomin kanssa. En vielä tiedä, haluanko jatkaa "rakkaani" kanssa vai alanko arvoiseni elämän. Nyt kun luen tätä tekstiä, vaikuttaa mieheni kovin narsistiselta tapaukselta. Jos haluat hänet, niin soita vain minulle. Googlesta saat kännykkänumeroni. Olisi oikeastaan mukavaa antaa hänet hyvään kotiin, koskaanhan ei voi tietää etukäteen saatko sinä hänet muuttumaan. Odotan soittoasi. t:mie

      • aijakuu
        valehtelee? kirjoitti:

        sille, että olet vastanut naisena yksin taloudesta ja mies ei ole luultavastikkaan arvostanut sitä riittävästi. Olet saanut kärsi ja ei ihme. En tiedä kuka mies on kyseessä, enkä haluakkaan tietää. Toiseksi en tiedä sinuakaan, joten ihan turhaan minua syyttelet.

      • ei kaikki koske
        aijakuu kirjoitti:

        Tuohan on hyvin yleistä. Koskee monia naisia. Kirjotus oli hyvä ja viisaasti kirjoitettu. Kiitos.

      • mie taas
        aijakuu kirjoitti:

        sille, että olet vastanut naisena yksin taloudesta ja mies ei ole luultavastikkaan arvostanut sitä riittävästi. Olet saanut kärsi ja ei ihme. En tiedä kuka mies on kyseessä, enkä haluakkaan tietää. Toiseksi en tiedä sinuakaan, joten ihan turhaan minua syyttelet.

        Ymmärsit väärin kirjoitukseni, en ole tämän seitsemän kuukauden aikana syyttänyt rakastajatarta kuin ehkä sinisilmäisyydestä. Mielestäni mies tälläisessä tapauksessa on vain kykenemätön kohtaamaan itseään, jopa ehkä lapsuutensa ongelmia. Hänen on helpompi parisuhteen ongelmien alkaessa sulkeutua itseensä ja reissuillaan ihastua uuteen ihmiseen jonka kanssa ei vielä ole ongelmia. Sitten kun taas alkuhuuman jälkeen huomaa, että tämäkin nainen vaatii minua muuttumaan ja tekemään komprpmisseja parisuhteen vuoksi, voi taas ihastua uuteen naiseen. Voiko elämän läpi kulkea kukasta kukkaan vain nauttien ja ahdistuksen tullessa vaihtaa paria. Voi toki, mutta oppiiko ihminen silloin itsestään mitään? Jos antaa mahdollisuuden kriisille, sen läpikäynnin jälkeen on toinen ihminen, ymmärtää paremmin omaa toimintaansa ja muuttuu empaattisemmaksi toisten ongelmia kohtaan. Tulee enemmän ihmiseksi. Voi olle ettet ole rakkaani rakas, mutta aika monella vieraissa kulkevalla miehellä tuntuu olevan sama kaava. Silloin kun itse olin nuorena kakkonen, luulin meidän suhteen olevan niin erilainen, vaikka kaikki sanoivat ettei se minusta välitä ja tulee jäämään vaimonsa luo. Minä tiesin että vaimo oli vaikea, mutten ajatellut sen mitenkään johtuvan rakkaastani, hänhän oli niin erilainen ja nainen oli jotenkin niin katkeran tuntuinen. Seksikään ei heillä sujunut ollenkaan, olisipa ollut mielenkiintoista olla niin rohkea, että olisin ottanut yhteyttä vaimoon, miten erilainen tarina se olisi ollut? Kerroin eilen niistä sairauksista, jotka vaikuttivat meidän seksielämään, josta rakkaani oli sinulle kertonut.Kivusta huolimatta, vaikeimpina aikoinakin rakastelimme n. kerran viikossa,mikä minusta toistakymmentä vuotta kestäneelle avioliitolle on jopa normaalia. Tämän kriisin aikana olen onneksi löytänyt myös seksuaalisuuteni.

      • aijakuu
        mie taas kirjoitti:

        joillakin miehillä on sama kaava, mutta USKO jo, että minä se en kuitenkaan ole miehesi rakastaja. Tarinasi ei viittaa siihen mitenkään, joten purat nyt kiukkuasi väärälle ihmiselle.

      • tajunnut

        ettei ne tarinat ole koskaan samoja, mitä mieheltä kuulet. Eikä tämä nyt suoraan sinulle ollut tämä viesti, kaikki nämä kakkosjutut menee ihan samalla kaavalla. Ja uskoisin, että 90% vaimoista keskustelisi kakkosen kanssa sulassa yhteisymmärryksessä ja sen jälkeen saataisi olla kakkonen ykkönen. Kannattaa kokeilla sitä pirhauttamista;-)

    • neuvo

      Kyllä sun mielestäni ehdottomasti pitää käräyttää mies, varsinkin nyt kun suhteenne on jo ohi. Kuinka todellakaan voisit sallia, että mies joutuu elämään lopun elämäänsä valheessa. Olethan muutenkin toiminut varsin oikeamielisesti ja vaikutat kerrassaan fiksulta naiselta! Ottaen vielä huomioon, että miesystäväsi vaimo oli haluton ja mies koki yksinäisyyttä kotonaan...Luulenkin sinun olevankin ensimmäinen ja ainoa nainen, jolle ukkomiehet puhuvat noin! Kummallista kyllä, usein he kuitenkin palaavat kylmien vaimojensa luokse, viettämään yksinäisiä iltoja koteihinsa. Mistäpä luulet sen johtuvan?

      Joten, ei muuta kuin numerotiedustelusta kaivelemaan vaimon numeroa, soitto ja bingo! mies juoksee välittömästi luoksesi...

    • no olipa

      toden totta julma vaimo, kun petoksen vuoksi ehdotteli kotoa muutoa. Sinäkin voisit miettiä, miten olet toisen naisen rooliin joutunut. Älä ollenkaan murehdi, miten perhe selviää. Miehet eivät murehdi todellakaan muuta kuin sitä, että eivät jää kiinni tälläisen jälkeen. Ja ajan kanssa pelkokin haalenee ja loppuu. Liiton rakkaudesta ja kiintymyksestä sinä et tiedä mitään. En millään muotoa tuomitse sinua, olet vain rakastunut väärään mieheen. Ei ne vaimot mitään haluttomia pirttihirmuja ole, vaan tavallisia naisia. Joskus puoliso rakastuu toiseen ja silloin tulee yleensä ero. Joskus valinta kohdistuu omaan puolisoon, useimmiten, on tuttu ja turvallinen ja myös rakas ihan oikeasti. Sinun tarinasi on varsin tavallinen. Petoksen jälkeen parisuhde voi jatkua aivan onnellisena, siitä vain ei tällä palstalla kovin usein kirjoiteta. Pitkään jatkuneessa perhe-elämässä on muodostunut niin paljon yhteistä, kaikenlaiset verkostot lapsien ja omaisuuden ja ennenkaikkea kiintymyksen lisäksi. Toisella puolen on kapea-alainen salassa tapaaminen. Et ollut tätä ajatellen huono, koska jäit. Katsele ympärillesi ja jätä petturista huolehtiminen.

      • aijakuu

        olen tehnyt selväksi tälle ihastukselleni, että en halua tavata enään muuta kuin olemalla tosissaan, jos ei sitten ole jo liian myöshäistä. Tietty ymmärrän sen, että avioliitosta kaikkien ei ole noin vaan helppo lähteä, koska on olemassa kaikenlaiset verkostot, kuten mainitsit ja se tuttu ja turvallinen ympäristö kaikista suuristakin vaikeuksista huolimatta sekä lasten takiakin yritetään jatkaa liitoa. Hyvä niin, jos mies voi elää riittävän onnellisena. Sillä meillähän on vaan tämä yksi elämä.

      • kaiken

        tutun ja turvallisen, verkostojen lisäksi, on myös kiintymys siihen vaimoon. Ja se on syy, miksi pitkäänkin kakkosen kanssa seurustelu ei aiheuta eroa. Jos vaimo ei sitä ota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe