tietysti autovero laskee

tammikuussa

Tietysti autovero laskee ensi vuoden alusta. Näin kävi vuonna 2003. Vuonna 2002 tähän aikaan autoveron laskusta ei tiedetty mitään.

Muistatteko kuinka autoverosta saadut tulot kasvoivat heti sinä vuonna kun autoveroa laskettiin. Valtio ei voi olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi.

On syntynyt patoutuma, joka pitää purkaa. Se onnistuu veronlaskulla. Mutta paljonko vero laskee? Itse veikkaan 15 prosenttiin, eli autovero about puoliintuisi nykyisestä.

7

961

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.1.2008

      Asiasta päätetään syksyn budjettiriihessä ja Katainen ilmoittaa autoveron puolittamisesta loka-marraskuussa.

      Autoliikkeet ovat jo varautuneet tähän tyhjentämällä vaihtoautovarastoja ja tarjoamalla vaihtoautoista 15% prosenttia aiempaa vähemmän.

      Itse jään odottamaan autoveron lopun poistamista, se saattaa olla seuraavan hallituksen tehtävä.

      • näin_

        mutta minä jään odottamaan vielä tämän ja sitäkin seuraavan hallituksen autoveron alennusta. eli about 2014-2016 mutta siis tammikuun eka toki.

        Ruokaa ostan Suomesta ehkä 2009, kun ja jos tammikuun eka alvi laskee. Saksasta ja Virosta saa edullisesti juomaa&ruokaa.


      • 1.1.2008
        näin_ kirjoitti:

        mutta minä jään odottamaan vielä tämän ja sitäkin seuraavan hallituksen autoveron alennusta. eli about 2014-2016 mutta siis tammikuun eka toki.

        Ruokaa ostan Suomesta ehkä 2009, kun ja jos tammikuun eka alvi laskee. Saksasta ja Virosta saa edullisesti juomaa&ruokaa.

        Keskustelu koskee auton hankintaa, ei polttoaineen ostoa. Vertauksesi pitäisi mennä: Ostan nakkikioskin Suomesta ehkä 2009, kun ruuan alvi laskee.

        Vielä edullisemmaksi alkoholijuomien osto Virosta/Saksasta tulee, kun tekee sen Suomen verokorotusten jälkeen :)


    • asemalle jäätiin

      Fakta on, että ns. ostolakko ei pitänyt. Autonsa tänä vuonna uutena ostaneita "lakkorikkureita" oli aivan liian monia.

      Tästä seurasi se, että euromääräisesti uusien autojen myynti ei ole pudonnut läheskään yhtä monta prosenttia kuin kappalemääräisesti.

      Eli sekä autokaupalla että valtiolla on autoverotaskut pullollaan rahaa.

      Lakko epäonnistui. Ei ole tarvetta enää muutoksiin.

      • laskussa

        No rekisteröinnithän ovat jo toista vuotta laskussa. 2006 heinäkuu oli ensimmäinen laskukuukausi (-6% ed). Nyt tiputtiin vielä siitäkin -2 ja koko vuosi -10 vauhdissa huomioiden, että 2006 loppu oli huonoa autokaupassa.

        Käytettyjen kauppa ilmeisesti käy, mutta näistä ei verottaja kostu. Nopeasti laskien valtiolle tulee takkiin tästä vuodesta 300 milj eur.


      • toista kierrosta
        laskussa kirjoitti:

        No rekisteröinnithän ovat jo toista vuotta laskussa. 2006 heinäkuu oli ensimmäinen laskukuukausi (-6% ed). Nyt tiputtiin vielä siitäkin -2 ja koko vuosi -10 vauhdissa huomioiden, että 2006 loppu oli huonoa autokaupassa.

        Käytettyjen kauppa ilmeisesti käy, mutta näistä ei verottaja kostu. Nopeasti laskien valtiolle tulee takkiin tästä vuodesta 300 milj eur.

        Nyt mennään miinusmerkkisiä kuukausia jo toista kierrosta eli kun vuosi sittenkin oli miinusta, niin tämän vuotinen miinusprosentti ei nouse enää niin korkeaksi.

        Todellisuudessa on menty huonosta vielä huonompaan myyntiin.


      • tuotto
        toista kierrosta kirjoitti:

        Nyt mennään miinusmerkkisiä kuukausia jo toista kierrosta eli kun vuosi sittenkin oli miinusta, niin tämän vuotinen miinusprosentti ei nouse enää niin korkeaksi.

        Todellisuudessa on menty huonosta vielä huonompaan myyntiin.

        Enpä ole nähnyt kuukausittaista autoveron tuottoa tilastoituna.

        Nyt ikäänkuin tiedämme pellon pituuden, mutta emme leveyttä. Eli kappalemäärä on tiedossa, mutta keskimääräinen autovero per uusrekisteröinti --- se tieto on piilotettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe