5 vuotta oltiin avokin kanssa yhdessä, joista asuimme samassa kämpässä 2,5 v. Olimme molemmat vielä teinejä, kun aloitimme suhteen ja yhdessä ollessa kasvoimme aikuisiksi, mutta samalla erilaiset elämänarvot erottivat meidät: mies haluaa lapsia (ei kuitenkaan nyt, vaan joskus 5 v. päästä), itse en halua omia lapsia, mutta jos joskus vauvakuume herää, niin adoptoisin. Miehen mielestä lapsen pitää olla oma, adoptiolapsi ei ole kuin oma lapsi..
Lapsiasia erotti meidät lopullisesti, eilen tehtiin päätös suhteen lopettamisesta. Asia oli painanut mielessä ja siksi suhteessamme kommunikointi oli loppuaikoina varsin kireää. Tuntuu siltä, että 5 vuotta meni ihan yhdessä hujauksessa, en vain pysty tajuamaan, että kaikki on ohi.. On niin outo ja tyhjä olo, itkettää. Sain väliaikaisen asunnon, tarkoitus on viikonlopun aikana muuttaa, meidän kissat jäivät mulle. Haluaisi vaan vielä yrittää vaikka ajan kuluessa tiedän, että teimme oikean ratkaisun - ero oli pyörinyt jo ilmassa ja tiesimme, että ero on tulossa. Mutta en tiennyt, että kaikki on nyt sitten ohitse.. ;(
Miten te olette selvinneet erosta? Pelottaa vaan se, etten löydä enää ketään toista kunnollista miestä, vaan jotain täysiä renttuja, joiden kanssa ei pysty elämään..
Joku nainen on tosi onnekas saadessaan exäni lastensa isäksi..
Lapsiasia erotti meidät lopullisesti, eilen tehtiin päätös suhteen lopettamisesta. Asia oli painanut mielessä ja siksi suhteessamme kommunikointi oli loppuaikoina varsin kireää. Tuntuu siltä, että 5 vuotta meni ihan yhdessä hujauksessa, en vain pysty tajuamaan, että kaikki on ohi.. On niin outo ja tyhjä olo, itkettää. Sain väliaikaisen asunnon, tarkoitus on viikonlopun aikana muuttaa, meidän kissat jäivät mulle. Haluaisi vaan vielä yrittää vaikka ajan kuluessa tiedän, että teimme oikean ratkaisun - ero oli pyörinyt jo ilmassa ja tiesimme, että ero on tulossa. Mutta en tiennyt, että kaikki on nyt sitten ohitse.. ;(
Miten te olette selvinneet erosta? Pelottaa vaan se, etten löydä enää ketään toista kunnollista miestä, vaan jotain täysiä renttuja, joiden kanssa ei pysty elämään..
Joku nainen on tosi onnekas saadessaan exäni lastensa isäksi..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Adoptoitu ei ole oma. Jos yrität huijata itseäsi tässä se tulee kostautumaan jälkikäteen, kun adoptiolapsi kainalossa viimeinkin asian ymmärrät.
Adoptiolapsi on aivan yhtä oma kuin omakin lapsi. Olisihan se naurettavaa jos kaikki lapsia adoptoineet tuntisivat kasvattavansa ja elättävänsä muiden lapsia. tai perheessä jossa on synnytettyjä ja adoptoituja lapsia, äiti kutsuisi vain synnytettyjä omikseen. on melko ahdasmielistä sanoa ettei adoptiolapsi ole oma. myönnän tottakai että on eri asia adoptoida ja synnyttää, mutta äidin ja lapsen välille tulee side elämän aikana ei ainoastaan synnytyksessä.
Hieno juttu, että pidät oman pääsi etkä ala miehesi painostuksen takia vääntämään kakaroita. Nyt kirpaisee, mutta vielä enemmän se kirpaisee jos joutuu vasten omaa tahtoaan paskavaipparumbaan.
kirjoituksesi herätti ajatuksen, että kuinka olet noin ehdoton, että et halua omia lapsia? jos adoptiolapsia kuitenkin haluat.
ihan samanlaista se on kasvattaa omaa, kuin adopdiolasta. lapsi mikä lapsi; samanlaista vastuuta ja "työtä" se on, olkoon lapsi tullut mitä kautta tahansa.
mutta jos ajattelet, että tähän maailmaan on turha enää lisää lapsia saattaa, kun on niin paljon jo orpoja.. niin ei se yksi oma lapsi estäisi teitä adoptoimasta sitten lisää.
siinä tulisi kummankin toive toteutettua...
tällaisia ajatuksia vaan, kun kuulosti kuitenkin että rakastat miestäsi...
Onko lähipiirissäsi ollut traumaattisia synnytyksiä tai pelkäätkö itse synnytystä ??
JOS jostain kivun/fyysisyyden kautta et uskalla omia saada niin ykstyiselle gyne-tohtorille aika ja puhu sen kanssa. Hän osaa neuvoa ja kertoa faktoja eikä kahvipöytä juoruja (joita saa oikoa jokapäivä, kun on leikkaussalissa töissä) siitä kuina oli iso neula ja taju lähti ja plaplaaskaa...
Luulen et pelkäät synnytystä tai pelkäät että rumennut tai jotain...
VhreeHoitsuSetä