Syttymisvaikeuksia

1) Tapaat naisen. Pidät häntä viehättävänä - hetken.

2) Nainen iskee. Kolahtaa - ihan kuin kirves kiveen.


Siinäpä pari tilannetta, jotka ovat tulleet elämän varrella tutuiksi. Onko muilla miehillä tällaisia ongelmia?

Naisethan tunnetusti pitää ihailusta ja piirittämisestä sekä ovat herkkiä huomaamaan kuinka ihastunut/tosissaan vastapuoli on.

Ongelmani on siis se, etten ihastu kehenkään koskaan niin paljon (tai riittävän pitkäksi ajaksi), että jaksaisin alkaa tosissani piirittämään. Ajatus voi jonkun naisen kohdalla käväistä mielessä, mutta voi olla jo seuraavana päivänä mennyttä. Ei viitsis tyytyä ihan johon kuhun vain, joka minut huolii. Eikä jaksa alkaa näyttelemään kiinnostunutta, jos ei sitä tosissaan ole.

Mitä tehdä? Kohtalona ikuinen yksinolo? Onko joku kohtalontoveri saanut itsensä tällaisesta mielen mataluudesta nousemaan? (Olen siis ollut koko aikuisikäni tällainen.) Ajatuksia/ideoita otetaan vastaan niin miehiltä kuin naisilta.
13769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kokeile jotakuta ulkomaalaista naista

Äänestä

kokeile jotakuta ulkomaalaista naista

Äänestä

Tutustu ystävänä, joskus huomaat että voipi kolahtaa ja kovaa.(tai sitten ei) terveisin yhtä hankala nainen.

Äänestä
  • Ja miksei vaikka käytäntöönkin. Täytyy vaan löytää sellainen nainen, joka ei odota niitä elämää suurempia tunteita heti kättelyssä.

    Kiitokset vinkistä.

    Äänestä

Toinen tykkää piirittämisestä,kolmas pitää sitä ahdistavana,neljäs keikkuu siinä välillä..

Äänestä
  • Meitä on moneen junaan, niin naisia kuin miehiäkin.

    Äänestä

ei vain ole se oikea vielä tullut kohdalle. Kun näin tapahtuu, teet mitä vain saadaksesi hänet. Etkä halua päästää häntä käsistäsi ikinä.. niin se vain menee.

Äänestä
  • On vain se, ettei vastapuoleen yleensä kolahda samalla intensiteetillä. Se on lähes aina niin, että toinen on kiinnostuneempi.Sitten kun toinen alkaa hiljakseen syttyä, on toisen tunteet jo laantuneet.

    Äänestä

  • tuntematon kirjoitti:

    On vain se, ettei vastapuoleen yleensä kolahda samalla intensiteetillä. Se on lähes aina niin, että toinen on kiinnostuneempi.Sitten kun toinen alkaa hiljakseen syttyä, on toisen tunteet jo laantuneet.

    Niin ikää on siis jo 32 ja elämän varrella on useampia naisia kävellyt vastaan. Voihan se toki olla, että juuri siihen yhteen oikeaan en ole sitten sattunut tutustumaan. Toivossa eletään.

    Tuo on kyllä totta, kuinka eritahtisia ihmiset on. Ite kun on tällainen diesel ja vastaan on tullut niitä heti-ihastujia, niin juuri noinhan siinä on käynyt kuin Tuntematon esitti.

    Äänestä

Mikä vika yksinolossa? Olen itse ollut koko 30-vuotisen historiani yksin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Sinulla taitaa olla joku pakkomielle parisuhteesta, eikä ihme, sillä sitä parisuhde-dogmaa tuputetaan joka tuutista. Kyllä yksinkin elää. Se nyt ei mikään ihme ole jos ei naiset kiinnosta, hyviä naisia on niin harvassa.

Äänestä
  • Naisia siis, kunhan vaan ne tunteetkin syttyis yhtäaikaisesti. Ja yhä enemmän olen taipunut sille kannalle, että ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin.

    Tiedän, että yksinkin pystyy elämään. Kokemusta siitä on 32 vuotta.

    Äänestä

"Ongelmani on siis se, etten ihastu kehenkään koskaan niin paljon (tai riittävän pitkäksi ajaksi), että jaksaisin alkaa tosissani piirittämään. Ajatus voi jonkun naisen kohdalla käväistä mielessä, mutta voi olla jo seuraavana päivänä mennyttä."

Virhe numero 1. Lähes jokainen nainen on niin narsistinen, että rakastaa yli kaiken sitä, kun mies hyrrää ympärillä ja hiplaa, puristelee ja kehuu naista maailman seksikkäimmäksi naiseksi.

"Mitä tehdä? Kohtalona ikuinen yksinolo?"

Todennäköisesti, ellet sitten ota itsellesi naista, joka ei kelpaa kenellekään normaalille miehelle, eli sellaista, jolla on mielenterveydellisiä ongelmia tai on epätoivoinen tai vihaa miehiä yli kaiken yms... normaalia naista tuskin saat tuolla taktiikalla.

Nimim. Kokemusta on

Äänestä
  • Niin ei niitä virheitä enempää ollutkaan kuin tuo yksi. Siitä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palamaton kirjoitti:

1) Tapaat naisen. Pidät häntä viehättävänä - hetken.

2) Nainen iskee. Kolahtaa - ihan kuin kirves kiveen.


Siinäpä pari tilannetta, jotka ovat tulleet elämän varrella tutuiksi. Onko muilla miehillä tällaisia ongelmia?

Naisethan tunnetusti pitää ihailusta ja piirittämisestä sekä ovat herkkiä huomaamaan kuinka ihastunut/tosissaan vastapuoli on.

Ongelmani on siis se, etten ihastu kehenkään koskaan niin paljon (tai riittävän pitkäksi ajaksi), että jaksaisin alkaa tosissani piirittämään. Ajatus voi jonkun naisen kohdalla käväistä mielessä, mutta voi olla jo seuraavana päivänä mennyttä. Ei viitsis tyytyä ihan johon kuhun vain, joka minut huolii. Eikä jaksa alkaa näyttelemään kiinnostunutta, jos ei sitä tosissaan ole.

Mitä tehdä? Kohtalona ikuinen yksinolo? Onko joku kohtalontoveri saanut itsensä tällaisesta mielen mataluudesta nousemaan? (Olen siis ollut koko aikuisikäni tällainen.) Ajatuksia/ideoita otetaan vastaan niin miehiltä kuin naisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu