Minua kiinnostaisi tietää, miltä teistä on tuntunut ja mitä olette puolisostanne ajatelleet, kun olette kohdanneet ensimmäistä kertaa.
Itse hieman välttelin miestäni, sillä meillä oli jonkin verran ikäeroa ja ajattelin, että hän on yleinen naistennaurattaja. Olin kuitenkin äärettömän kiinnostunut hänestä, hakeuduin hänen hauskaan seuraansa ja pitkien suostuttelujen jälkeen myönnyin lähtemään leffaseuraksi. Ensisilmäys oli siis hyvin epäilevä, mutta kuitenkin ihastusta oli ilmassa=)
Millainen oli ensikohtaamisenne?
4
743
Vastaukset
- näin...
Tavattiin sokkotreffeillä..Mulla oli jonkin verran odotuksia miehen suhteen, koska ystäväni oli kertonut, että hän on hyvännäköinen, pitkä, mukava jne..No, odottelin sateessa baarin edessä miestä, joka oli myöhässä. Sitten kuulin takaani äänen "moi XXXX" ja käännyin katsomaan. Plaah, ajattelin, ei oikein vastannut mielikuvaani. Mutta ilta sujui hyvin ja mies alkoi miellyttää enemmän ja enemmän...
Nyt on kulunut muutama kuukausi ja vielä ollaan hiukan huteralla pohjalla, ikäeroa meilläkin hiukan on, mutta minusta näyttää ihan lupaavalta :) - onnellinen nainen
Olin ystävättäreni kanssa ravintolassa viettämässä iltaa. Ajattelin lähtiessä että käydään muutama siideri juomassa eikä mitään sen kummempaa. joten en viitsinyt edes laittautua kunnolla...Ravintola oli aivan täynnä. Löysin ystäväni kanssa vapaata tilaa pöydästä jossa istui jo kaksi nuorta miestä. Toisella niistä oli mielettömät hartia ja käsivarret!!! Se oli menoa se! Nyt yhdessä 9 vuotta eikä loppua ole näköpiirissä!
- -Kaisuliina-
Oma ensisilmäykseni ukkooni ei tuottanut mitään värettä missään sopukassa. Naaman nyt tiesin, että tyyppi on samalla luokalla kanssani.
Toista vuotta opiskellessa hyväntuulinen ja -henkinen luokkamme päätti lähteä eräänä iltana pizzalle. Tämä mies ei sitten mahtunutkaan samaan pöytään lähimpien tuttujensa kanssa, joten joutui meidän pöytäämme.
Illan aikana tuli puhetta Shrek-leffasta, jonka miekkonen sanoi omistavansa, ja pyysi paria likkaa luoksensa sitä katsomaan.
Leffailta sai jatkoa monista muista pizza-illoista, sulkapallon peluusta, leffateatterireissuista ja yhteisestä kokkailusta. Yhtenä teeveen katseluiltana miekkonen vain sattui olemaan tarpeeksi lähellä, että nappasin sitä niskasta kiinni ja pussasin :D
Se oli menoa se, ja on vieläkin. 5,5 vuotta takana yhteistä taivalta. - ihastuin sitten
ja nyt umpirakastuneena etenemme hitaasti kohti kihlausta ja avioliittoa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862