Pariutuminen on mielestäni mahdotonta, ainakin omalla kohdallani, mutta tiedän että monella muulla on vastaava tilanne. Ongelmat jakaantuu lähinnä kahteen ryhmään, henkilökohtaisiin ongelmiin ja naisten tiettyyn tasottomuuteen.
Olen erittäin itsekriittinen erityisesti ulkonäköni suhteen. Vakavin ongelmani nykyään on peniskompleksi. Olen absoluuttisen vakuuttunut, että jokainen nainen unelmoi isosta kalusta, eikä normikalulla tee mitään. Itse en myöskään pidä normaalikokoista kaluani tippaakaan kiihottavana. Pahin mahdollinen paijanaiseni olisi, jos joku nainen näkisi minut alasti. Luonnollisesti olen naisten suhteen kokematon, en ole koskaan voinut edes vakavasti harkita naisiin tutustumista.
Sitten naisista...Ihan ensimmäinen ongelma on alkoholi ja tupakka, kummankin käyttöä pidän idioottimaisena. Tämä karsii arviolta n. 90% naisista välittömästi. Toinen on irtosuhteet, joita en hyväksy. Tunnen muutaman aidon pelimiehen ja on täysin kuvottavaa, kuinka monia naisia ko. miehet ihan aikuisten oikeasti vuosittain panevat. Naisia ei haittaa yhtään vaikka kotona on poikaystävä tai aviomies odottamassa, sen komean miehen kalua on vaan ihan pakko saada. Ko. miesten tyttöystävät myös kuvottavat. Miten helvetissä voi olla niin naiivi ja idiootti, että ei tajua mitä mies touhuaa. Tai olisiko niin, että se iso(?) kalu on vaan niin ihana, että ei haittaa vaikka miehellä on valtava määrä irtosuhteita. Sairasta.
Muistan kuinka säälittävänä 15v teininä, keskellä pahinta naiskammoani ajattelin, että ei tässä mitään hätää, ehtiihän sitä sitten vaikka 5v päästä tutustua naisiin, kun saa itsetunnon ymv. kuntoon. Täytettyäni 20v aloin jo ymmärtämään, että ongelma on hiukan suurempi mitä teininä kuvittelin. En silti ehkä osannut ajatella, että olisin 26-vuotiaana yhtä kokematon kuin varhaisteininä. Parisuhteet ja kaikki siihen liittyvä "aikuisten maailma" tuntuu hyvin kaukaiselta, epämääräiseltä ja absurdilta. On myös välillä raskasta, kun sosiaalisissa tilanteissa on pakko kieltää oma itsensä ja yrittää esittää olevansa "normaali".
Olen hiukan yllättäen nyt hieman vanhempana huomannut, että yksinäinen elämä tuntuu todella tyhjältä. Tuntuu kuin olisin vain ontto kuori, jonka elämällä ei ole mitään tarkoitusta. En ole koskaan tuntenut oikeastaan mitään voimakkaita tunteita ja sen takia epäilenkin, että pystyisinkö edes koskaan ihastumaan tai rakastumaan. Mietin vain, että jos elämään ei kuulu parisuhteet, niin mitä sitten? Miten voi luoda elämään jotain todellista sisältöä. Työ ei riitä ja tuskin riittäisi, vaikka olisin A-10 pilotti. Itse olen huomannut, että harrastuksista saa vain hetkellisen kiksin, mutta se tunne ei kestä. Tästä huolimatta olen kuitenkin alkanut kiinnostumaan extreme-tyylisistä harrastuksista, koska niiden avulla tunnen edes lyhyen aikaa olevani elossa.
Noh, eiköhän tuossa ollut riittävästi avautumista yhdelle illalle. Todettakoon vielä, että käsittääkseni kokemattomuuteni ei näy päällepäin, olen ihan edustava mies. Vain muutama läheisin ihminen tietää tilanteeni, yksityiskohtia en tosin ole kertonut kenellekään.
Ei vaikeaa vaan mahdotonta
42
3168
Vastaukset
- Pinja*
Pariutuminen on myös minun mielestäni mahdotonta ja monella muulla naisella on myös vastaava tilanne. Kunnollisten uskollisten hyväsydämisten naisten ongelmana näyttää tuttavapiirissäni olevan kunnollisen miehen löytäminen. Kyseessä ovat siis naiset, joilla on ulkonäkö ja sisus kohdillaan.
Tuntuu että nykymies ei enää arvosta naista tarpeeksi halutakseen hänet elämänkumppanikseen. Seurustella voidaan miehen mielestä vakituisen seksisuhteen merkeissä. Tämä asetelma ei toimi, jos toinen puolisko, siis nainen, on suhteessa nähdäkseen, että onko toisesta elämänkumppaniksi.
Vaikuttaa siltä, että kukaan mies, edes vakituisessa suhteessa oleva mies, ei osaa elää ilman pornoa. Miehen on saatava katsoa pornoa vaikka nainen sanoisi, että se on hänen mielestään epäkunnioittavaa.
On vaikea löytää miestä, jolla pantujen naisten määrä ei ylittäisi yhden käden sormia. Miehet ovat ällöttäviä halutessaa ja pystyessään vaihtamaan eritteitään suin päin yhden illan tuttavuuden perusteella. Tyypilläkään ei niin ole väliä, kunhan vaan saa edes välillä sitä aitoa pimperoa. Millään arvoilla ei ole väliä, kun on kyse miehen omien halujen tyydyttämisesta.
Miehet ovat hölmöjä luullessaan pienen peniksen olevan häpeämisen aihe ja että kaikki naiset muka jumaloisivat suurta sellaista. Onhan se niin, että naisten tavarassakin on eri kokoja...
Olen vuosien varrella tullut miehiä kohtaan entistä kyynisemmäksi lueskellessani näitä palstoja ja katsottuani menoa baareissa. Nykyään miesten lähestyessä minua vaivaannun kovin ja menen lukkoon, koska takaraivossa jyskyttää vain se tieto etteivät he minusta ole kiinnostuneita vaan siitä rungosta joka kantaa minua.
Vaikka olen tässä miesasiassa pessimisti, niin syvällä sisimmässäni palaa vielä pienen pieni uskon liekki siitä, että minä ja muut kaltaiseni kunnolliset naiset löytävät rinnalleen vielä joskus sen kunnon miehen joka rakastaa ja kunnioitaa vilpittömästi. Silloin ei elämässä niinkään tulisi ehkä niitä kaipuun heikkoja hetkiä joina yksin ollessa tuntuu että olisi vain se ontto kuori.
Se, että joku meistä kunnon naisista polttaa joskus tupakkaa tai juo alkoholia, ei tee meistä huonoja. Jokaisella saa olla joku pahe, kunhan ei vahingoita sillä muita. - oilinen
Aika hyviä kirjoituksia molemmat ylläolevat tekstit. Kuvastaa paljon myös minun ajatusmaailmaani.
Lukeudun mielestäni tähän aina yhtä kadonneeseen "hyvän naisen" luokkaan. Alkoholi ja tupakka ei maistu, samoin irtosuhteet ovat elämässäni todella kaukainen ajatus. Näiden vuoksi en baareissa juuri viihdy sillä niissä ei ole minulle mitään annettavaa. Omaan melko huonon itsetunnon ja tämä näkyy taatusti päällepäin.
Mielikuvani siitä, millainen nainen kelpaa nykypäivän miehelle, on kaukana minusta. Miehet tahtovat akateemisen, pitkän, laihan, uhkean, itsenäisen ja itsevarman, urheilullisen, upeakroppaisen naisen. Kaikki muut jäävät nurkkaan seisomaan. Olen niin epävarma itseni kanssa kun katson miesten vaatimuksia. En ole akateemikko, pitkä, minulla on pieni pömppövatsa enkä jurikaan urheile(miellyttävät lajin löytäminen on hukassa). No, itsenäinen olen kun on tullut oltua itsekseen niin monta vuotta. Miesten vaatimusten puutteesta itsetuntoni on huono enkä koe riittäväni kenellekään.
Vaikka samaan aikaan tiedän olevani taatusti hyvä tyttöystävä, annan suhteeseen paljon rakkautta ja kunnioitusta, en nalkuta pienistä asioista ja olen muutenkin "helppo" ihminen. Joustan, pidän pintani, hellin ja rakastan sopivassa suhteessa.
Biologinen kello tikittää. Yksin elämä ei tunnu elämältä vaikka kuinka yrittää ja pinnistää. Se tärkein puuttuu, kaikki muu on jo. Niin se vaan on, sanokoon muut mitä vaan, minulle parisuhde on se piste iin päälle ja se tekee elämästä elämisen arvoisen. - Little.-.Angel
Niin, tota.. noin, aika paha homma.
Oletko ajatellut jos olet homo tai bi?
Ja mitä tohon alkoholin käyttöön, tupakointii ja irtosuhteisiin tulee, niin eipä kuule kaikki naiset ole semmosia!- kommentti..
ja kommentin laatu suoraan eläimestä
- Gröhöm
En usko että hän ainakaan homo on. Homothan näyttävät useinmiten
tulevan oikein hyvin naisten kanssa juttuun, ehkä juuri
sen takia, etteivät tunne heitä kohtaan seksuaalista vetovoimaa
ja sen takia jännitä.
Vähän niinkuin heteromies, joka on poikaporukassa supliikkimies,
mutta menee kauniin naisen seurassa ihan lukkoon.
- tunnelmissa
Itse olen kyllä saanut jo rakastaakin, mutta valitettavasti toinen osapuoli ei sitä enää tahtonut. Nyt sitten olen ja ihmettelen, että mitä tulevaisuudessa... Tuntuu siltä, että vaihtoehdot eivät ole kovin hyviä.
Ei minulla itseni suhteen ole sen kummempia komplekseja ja ainakin itse uskon itsetuntoni olevan vahvan. Itsekriittinen ja ankara itseäni kohtaan myönnän kyllä olevani. Olen vain yksinkertaisesti väsynyt ja takki on aivan tyhjä. Vaikka toisaalta kaipaan kumppania, jonka kanssa jakaa elämä, niin toinen puoli minusta ei halua enää lähteä koittamaan kepillä jäätä. Kun on joka ikinen kerta pudonnut sinne järveen ja joutunut säännöllisin väliajoin rakentamaan itsensä palasista kasaan, niin en tiedä onko parisuhteen tavoitteleminen enää sen arvoista. Ja en kyllä tähänkään mennessä ole mennyt väkisin mihinkään, vaan olen ottanut vastaan sen mitä on tullut.
Liekö itsessäni sitten vika, joka tekee parisuhteen mahdottomaksi. Tiedän kyllä yrittäneeni tosissani ja tiedän rakkauteni olleen aitoa. Virheitä olen tehnyt, se on selvä, mutta en mielestäni ole ollut kenellekään kohtuuton. Ehkä olen sitten ollut suhteessa jopa liian helppo ihminen...
Mitä naisiin tutustumiseen tulee, niin itse taas olen rajoittanut työkaverit ja ystäväpiirissä liikkuvat naiset pois mahdollisista kumppaneista. En ole ujo, pystyn kyllä keskustelemaan sujuvasti muiden kanssa, mutta toisaalta itselläni ei ole mitään mielenkiintoa mennä tekemään ns. tikusta asiaa, edes kiinnostaville tytöille. Ja kun yhden yön jutut eivät voisi vähempää kiinnostaa, niin soppa on todellakin valmis.
Olen joko risteyksessä tai täydellisessä umpikujassa, mutta itselläni ei ole aavistustakaan enää mihin suuntaan pitäisi mennä. Kunhan kituuttelen. Toinen puoli sanoo, että minun pitäisi luopua rakkaudestani, muurata se muuri jälleen sydämen ympärille ja jatkaa eteenpäin. Toinen puoli itsessäni taas sanoo, että jos nyt sen muurin pystytän, niin se on loppuni.- ....
"Olen joko risteyksessä tai täydellisessä umpikujassa, mutta itselläni ei ole aavistustakaan enää mihin suuntaan pitäisi mennä. Kunhan kituuttelen. Toinen puoli sanoo, että minun pitäisi luopua rakkaudestani, muurata se muuri jälleen sydämen ympärille ja jatkaa eteenpäin. Toinen puoli itsessäni taas sanoo, että jos nyt sen muurin pystytän, niin se on loppuni."
Kuin omasta kynästä. Meikäläisen muurin juurella muurari huutelee että "pystytetäänkö vaiko ei, ***kele?" Yrityksen puute on yksi pahimmista omalla kohdallani.
Tikusta en jaksa asiaa vääntää ja menen helposti lukkoon kauniiden naisten edessä. Samaisesta syystä omat seurustelusuhteet ovat järjestään olleet kavereiden kavereita. On niin paljon helpompaa tutustua alkuun rauhallisesti ilman odotuksia ja hetken jälkeen huomata yhtenevät ajatusmaailmat. Toisaalta voi jäädä nuolemaan näppejään jollei ajoissa osoita kiinnostustaan.
- kiribati
ole jo keskusteltu tällä palstalla? Tämä ei tainnut olla ensimmäinen avaus aiheesta, minulla ainakin on sellainen mielikuva ettei siitä ole kauankaan kun käsiteltiin "naisten unelmia isoista kaluista".
Ihan vakavasti: voisitko ajatella käyväsi puhumassa komplekseistasi asiantuntijan kanssa? Mitä ilmeisimmin olet onneton, ja ulkopuolisen on helppo nähdä, että käsityksesi naisista (ja heidän haluistaan) on vääristynyt. Podet itseinhoa ja riittämättömyyden tunnetta - eikö siinä olisi tarpeeksi perusteita hakeutua psykologin/terapeutin juttusille? Omalääkärisi osaa auttaa alkuun ja kirjoittaa lähetteen mielenterveystoimistoon/psykiatrian polille.- -m26-
Tietääkseni peniksestäni ei ole keskusteltu palstalla, eikä siitä nyt tämän enempää tarvitse keskustellakaan, kunhan mainitsin yhden "ongelmani".
Ja ei, en todellakaan ole menossa puhumaan komplekseistani "asiantuntijan" kanssa. Naisille vastaavista asioista puhuminen on käsittääkseni paljon helpompaa, mutta useimmille miehille henk.koht. asioista puhuminen livenä on mahdotonta.
Niin ja mitä olen ympäristöäni seuraillut, niin käsitykseni useimmista naisista on täysin oikea. Loogisesti ajateltuna on myös ihan ymmärrettävää, että useimmat naiset on kiinnostuneita n. promillesta miehistä, vaikka se onkin sivusta katsottuna äärimmäisen huvittavaa. Tulee mieleen jokin eläinlauma, jossa yksi uros seisoskelee naaraslauman ympäröimänä ja aina välillä ottaa yhden tai useamman naaraan hetkellisesti käyttöönsä. - -m26-
Tietääkseni peniksestäni ei ole keskusteltu palstalla, eikä siitä nyt tämän enempää tarvitse keskustellakaan, kunhan mainitsin yhden "ongelmani".
Ja ei, en todellakaan ole menossa puhumaan komplekseistani "asiantuntijan" kanssa. Naisille vastaavista asioista puhuminen on käsittääkseni paljon helpompaa, mutta useimmille miehille henk.koht. asioista puhuminen livenä on mahdotonta.
Niin ja mitä olen ympäristöäni seuraillut, niin käsitykseni useimmista naisista on täysin oikea. Loogisesti ajateltuna on myös ymmärrettävää, että useimmat naiset on kiinnostuneita n. promillesta miehistä, vaikka se onkin sivusta katsottuna äärimmäisen huvittavaa. Tulee mieleen jokin eläinlauma, jossa yksi uros seisoskelee naaraslauman ympäröimänä ja aina välillä ottaa yhden tai useamman naaraan hetkellisesti käyttöönsä. - -m26-
-m26- kirjoitti:
Tietääkseni peniksestäni ei ole keskusteltu palstalla, eikä siitä nyt tämän enempää tarvitse keskustellakaan, kunhan mainitsin yhden "ongelmani".
Ja ei, en todellakaan ole menossa puhumaan komplekseistani "asiantuntijan" kanssa. Naisille vastaavista asioista puhuminen on käsittääkseni paljon helpompaa, mutta useimmille miehille henk.koht. asioista puhuminen livenä on mahdotonta.
Niin ja mitä olen ympäristöäni seuraillut, niin käsitykseni useimmista naisista on täysin oikea. Loogisesti ajateltuna on myös ymmärrettävää, että useimmat naiset on kiinnostuneita n. promillesta miehistä, vaikka se onkin sivusta katsottuna äärimmäisen huvittavaa. Tulee mieleen jokin eläinlauma, jossa yksi uros seisoskelee naaraslauman ympäröimänä ja aina välillä ottaa yhden tai useamman naaraan hetkellisesti käyttöönsä.Tämä on kyllä teknillisesti *askin foorumi mitä olen koskaan nähnyt.
- Rihmarulla
Täällä on tällainen 28-vuotias naiseläjä. Ei maistu mulle tupakka eikä viina, muista päihteistä puhumattakaan. Seksin suhteenkin olen vielä kokematon. Mulla taitaa jo olla vanhan piian leima otsassa.
En taida olla sellainen nainen, jota kukaan kunnollinen mies haluaisi. Ja kun olen ujokin, niin ihmisiin tutustuminen ei ole helppoa. Eipä sitä kehtaa kenellekään itseään tuoda tykö, kun miehien toiveet naisen ulkonäöstä tuntuvat olevan sitä luokkaa, että enpä usko itselläni olevan mitään mahdollisuuksia, vaikka tuskinpa minua voi rumaksikaan sanoa. Epänaisellinenkin olen, viihdyn sen näköisenä kuin olen ilman huulipunaa, en osaa kävellä korkokengillä enkä halua pukeutua tyrkysti. Olenkin jo pitemmän aikaa rakentanut elämääni sen tosiseikan varaan, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen elämään yksin koko ikäni. Aika hyvin sitä paitsi olen oppinut yksin viihtymäänkin, kun en halua antaa elämäni mennä piloille murehtimalla sitä mitä mulla ei ole. Lapsia en halua, joten eipä tuo biologinen kellokaan tikitä.
En minä itseäni niin kovin viallisena pidä. Minulla on työpaikka, josta pidän ja pystyn hyvin elättämään itseni. Yritän pitää itsestäni huolta syömällä suhteellisen terveellisesti ja liikkumallakin, vaikka pömppämahaakin löytyy. Ihan normaalipainoinen kuitenkin olen. Ei minulla tietääkseni ole mielenterveysongelmiakaan. Taidan vain olla vähän liiankin kiltti ja kunnollinen tähän nyky-yhteiskuntaan. Ei oikein nappaa tämä nykyinen elämänmeno. Minun mielestäni on aika paljon tärkeämpiä ja ennenkaikkea mielenkiintoisempiakin asioita kuin raha ja ulkonäkö. Jos sattuisi mukava mies kohdalle, niin eipä sillä olisi väliä, minkäkokoista tavaraa jalkojen välistä löytyy. Eihän mulle ole sitä paitsi mihin verrata... ;-)
Joku varmaan mullekin sanoo, että eikun terapiaan. Luulen, että parasta terapiaa olisi kohdata sellainen ihminen, joka haluaisi olla kanssani ja joka olisi sen verran kunnollinen, että voisin hänestä pitää ja johon voisin luottaa. On myös kuitenkin olemassa sellainen realiteetti, että ei sitä toki automaattisesti kaikkien kunnollisten ihmisten kanssakaan välttämättä synkkaa ja kemiat kohtaa, enkä minä sentään halua olla kenen kanssa tahansa.- kiribati
tuohon viimeiseen kohtaan:
Kumppani/parisuhde ei koskaan saisi joutua terapeutin rooliin, tästä asiantuntijat ovat käsittääkseni yksimielisiä. Kyllähän parisuhteeseen usein viedään monenlaisia re-parenting ja muita tarpeita, mutta niiden paikka olisi ihan muualla.
Aloittajan kirjoitukseen verrattuna sinun viestisi on minusta ihan erilainen: olet ilmeisen sinut itsesi kanssa, et inhoa itseäsi etkä kärsi tilanteestasi. - Rihmarulla
kiribati kirjoitti:
tuohon viimeiseen kohtaan:
Kumppani/parisuhde ei koskaan saisi joutua terapeutin rooliin, tästä asiantuntijat ovat käsittääkseni yksimielisiä. Kyllähän parisuhteeseen usein viedään monenlaisia re-parenting ja muita tarpeita, mutta niiden paikka olisi ihan muualla.
Aloittajan kirjoitukseen verrattuna sinun viestisi on minusta ihan erilainen: olet ilmeisen sinut itsesi kanssa, et inhoa itseäsi etkä kärsi tilanteestasi.No joo, olen samaa mieltä toki kanssasi. Lähinnä kai ajattelin sitä, että jos vastakkaisesta sukupuolesta ei ole kokemusta seurustelumielessä, niin kuvitelmat voivat vääristyä pahastikin ja silloin tekee hyvää nähdä, että tuskin toinen sentään mitään täydellisyyttä vaatii, eikä meistä kukaan täydellinen olekaan.
Sellainen henkilö, joka on _oikeasti_ terapian tarpeessa, toivottavasti hakee apua jostain muusta kuin parisuhteesta. Minusta vaan tuntuu, että kun asioita pyörittelee liiaksi vain omassa päässään, niin pienetkin [ja oikeasti merkityksettömät] asiat pääsevät kasvamaan suhteettomuksiin.
- thunderboltti
Aah, hyljeksityt ihmiset hakevat voimaa militarismista. En voi kiistä etteikö A-10:n nokassa keikkuva aparaatti olisi varsinainen, suorastaan massiivinen fallossymboli.
Jos saisin valita niin lentäisin mieluummin Ate Aerospace -nimisen firman päivittämää Mil-24:sta Afrikassa, konetta joka myös Super-Hindin nimellä tunnetaan. Teki elokuvadebyyttinsä Blood Diamondissa hyvinkin vaikuttavasti, vaikka ampuikin raketteja, joita ei mielestäni mukanaan kantanut. - -n27-
Sun täytyy kyllä varmaan alkaa löysätä jo pipoa, ellet halua vanhuksena yksin kiikkutuolissa katua!
Mitä idioottimaista siinä on, jos käyttää joskus alkoholia tai tupakoi. No tupakointi ei tietenkään oo kovinkaan fiksua, mut itse en karsi varteenotettavia miehiä tupakoinnin takia. Alkoholin käyttö ei mun mielestä ns. oo idioottimaista, jos se pysyy hallinnassa, valtaosa maailmassa sitä kuitenkin käyttää ja suosittelisin sinuakin edes kerran kokeilemaan..
Ja mitä peniksen kokoon tulee, niin ei me naiset ihan pienistä hätkähdetä! - _m31_
Ensin oma tausta. Olen sinua vanhempi ja myös täysin kokematon.
Mutta mutta, sinulla tuntuu olevn todellisuus hieman hämärtynyt, vaikka kylläkin ymmmärrettävällä tavalla, samoja oireita myös itsellä ollut ja osittain on edelleen.
Penis ensin. Jos tiedät että olet kesikikokoinen, niin tiedät myös että se ole mikään oikea ongelma. Tottakai löytyy naisia jolle se ei kelpaa, mutta keskiverto ei olisi keskiverto, ellei se kelpaisi enemmistölle. Itse olen epätoivoissani tutkinut mikä on riittävä. Ehkäpä joku nainen voi allekirjoittaa tämän tässä, sillä tätä moni on hokenut. "Kunhan on 12cm pitkä ja loput on paksuudesta kiinni". Keskivertohan oli muistaakseni tasitelukunnossa se melekin 15cm, paksuutta en muista.
Ok, olet varmaan kuunnellut siideriprinsessojen kuolemattomia viisauksia että pitää olla 20cm vähintään ja muuta paskaa. Itse en usko että he edes usein edes tietävät mistä puhuvat, tuskin he sängystä toiseen hyppiessään mittanauha taskussa kulkevat. Ja muuten hyvä hoito varmaan saa sen 2-5 cm kun siitä puhutaan. Ihmiset rehvastelevat saavutuksillaan aiheesta riippumatta ja totuutta on aina vähän väritetty... Älä usko kaikkia kalajuttuja.
Alkoholista ja tupakasta. Nämä ovat loistavia sosialisoinin välineitä ja jäänmurtajia, mutta ei todellakaan pidä paikkansa että 90% ei kelpuuta raitista. Vai tuleeko ongelma kohtuukäytön vihaamisesta sinun puolelta?
Pelimiehet voivat olla hyviä pelimiehiä ulkoisten puitteidensa puolesta, mutta varsnaisen pelimiehen kuitenkin tekee se taito siellä korvien välissä - naistuntemus ja sen onnistunut käytännön soveltaminen. Eli älä sotke kalufobioitasi tähän. Pelimiesten vihaaminen on ymmärrettävää moraalisista ja myös ihan rehellisestä kateudesta. Mitä vähenmmän uhraat aikaa tämän ajatteluun, sen parempi.
"Muistan kuinka säälittävänä 15v teininä, keskellä pahinta naiskammoani ajattelin, että ei tässä mitään hätää, ehtiihän sitä sitten vaikka 5v päästä tutustua naisiin, kun saa itsetunnon ymv. kuntoon."
Kuin omasta elämästäni, uskon että tämä copy paste löytyy jokaiselta jotka vielä 25 on samassa tilassa. Omalta osalta itsetunto on tullut vasta "kuntoon" viime vuonna. Tosin en yt sanoisi että se on naisten osalta kunnossa, mutta olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässä uskaltautunut jopa treffeille asti ja vaikka siitä ei mitään jatkoa seurannutkaan, niin kokemus oli postiiivinen ja mukava määrä pelkotiloja putosi pois harteilta tulevaisuutta ajatellen. Toki vaikein voi olla vielä edessä, mutta tärkeintä on se että suunta on oikea ja jotain liikettä on havaittavissa.
Lähes jokainen "ilman naista" kohtalotoveri on melko älykkäältä kuulostava yksilö ja yhtä aisaa ei voi muuta kuin ihmetellä... Aina käytetään se kaikki äly ja energia siihen mitä ehkä ne muut ilkeät pojat teki jo silloin 15v kun itsetunto oli hunoimmillaan. Eli mollataan itseä, keksitään syitä epäonnistumiselle ja epätoivolle. Ei sinänsä etteikö tilanne olisi synkkä, mutta jokainen aihepiirissä normaalistikin onnistunut on joutunut matkallaan nielemään paskaa ja ottamana sitä kipua. Ehkä me joudumme liian jahkailun ja iän takia ottamaan sitä suuremman annoksen onnistuaksemme, mutta otettava se on tai tyydyttävä kohtaloonsa, siitä ei pääse ympäri vaikka kuinka asiaa analysoi. Maailma on paska paikka ja ihmiset siinä haisee myös, mutta pieniä eroja lukuunottamatta samaa paskaa se on kaikille.
Eli take the red pill... ja paskaa päälle.
P.S. Ja yritä päästä tuosta A-10 fiksaatiosta irti. Pienemmilläkin tykeillä saa kiksejä... :-)- -m26-
Keskikokoisuus on ongelma, jos se ei riitä itselle. Sama pätee kaikkiin muihinkin asioihin, en ole niinkään kiinnostunut mitä muut ihmiset ajattelee, vaan mitä itse ajattelen. Seksistä ajattelen myös niin, että jos tapaisin kivan naisen, niin toki haluaisin tarjota hänelle myös nautinollista seksiä. Isolla todennäköisesti seksi on lähes aina laadukkaampaa, joten keskikokoinen on aina lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin isokokoinen.
Minulle on aivan sama onko joku tupakkaa/alkoholia käyttävä nainen kiinnostunut raittiista miehistä, koska itse en missään tapauksessa katsoisi pikosekuntiakaan naista, joka polttaa ja/tai dokaa. Pieni viinin maistelu silloin tällöin on hyväksyttävää, mutta humalahakuinen juominen on IMO säälittävää.
Tarkennettakoon vielä, että en vihaa pelimiehiä. Miksi ihmeessä edes vihaisin, koska eihän heidän toiminta vaikuta mun elämään millään tavalla. Ainakin ne pari tuntemaani tapausta on sitäpaitsi muuten ihan fiksuja. Toisaalta nauran kyllä pääni sisällä kaikille niille naisille, jotka ovat näiden miesten "hoitoja", tyttöystävät mukaanlukien. On absurdia kuinka sinisilmäisiä ja naiiveja monet naiset on.
En myöskään kerta kaikkiaan voi sille mitään, että valtaosa(?) nykynaisista tuntuu olevan käsittämättömän pinnallisia. Pinnallisuus on nykyään jo sitä tasoa, että se alkaa olla huvittavaa. Samoin on hassua, miten niin moni nainen on heti aivan kuumana, jos mies on tumma ja ulkomaalainen tai näyttää ulkomaalaiselta. Itse en ole tippaakaan rasisti, päinvastoin, huvittaa vaan tuo naisten käytös.
Viimeksi muutama päivä sitten katselin erästä naista kuntosalilla ja mietin, että ko. yksilö vaikuttaa sellaiselta söpöltä naapurintytöltä. No, ei mennyt kuin 5min niin nainen meni ihan suoraan pokaamaan salilla käyvää tummaa ja melko komeaa ulkomaalaista kaveria. :D En ole koskaan elämäni aikana nähnyt, että jossain arkitilanteessa suomalainen nainen yrittäisi pokata selvinpäin suomalaista miestä. Hitto, en ole itseasiassa edes koskaan kuullut sellaista tapahtuneen. Eräs ulkomaalaisen näköinen tuttuni saa myös aivan kokoajan kiimaisia katseita naisilta, jopa siinä määrin, että se ei ole enään edes oikeen hauskaa. Tämä nyt oli vähän offtopic, mutta tulipa vaan mieleen. :P - _m31_
-m26- kirjoitti:
Keskikokoisuus on ongelma, jos se ei riitä itselle. Sama pätee kaikkiin muihinkin asioihin, en ole niinkään kiinnostunut mitä muut ihmiset ajattelee, vaan mitä itse ajattelen. Seksistä ajattelen myös niin, että jos tapaisin kivan naisen, niin toki haluaisin tarjota hänelle myös nautinollista seksiä. Isolla todennäköisesti seksi on lähes aina laadukkaampaa, joten keskikokoinen on aina lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin isokokoinen.
Minulle on aivan sama onko joku tupakkaa/alkoholia käyttävä nainen kiinnostunut raittiista miehistä, koska itse en missään tapauksessa katsoisi pikosekuntiakaan naista, joka polttaa ja/tai dokaa. Pieni viinin maistelu silloin tällöin on hyväksyttävää, mutta humalahakuinen juominen on IMO säälittävää.
Tarkennettakoon vielä, että en vihaa pelimiehiä. Miksi ihmeessä edes vihaisin, koska eihän heidän toiminta vaikuta mun elämään millään tavalla. Ainakin ne pari tuntemaani tapausta on sitäpaitsi muuten ihan fiksuja. Toisaalta nauran kyllä pääni sisällä kaikille niille naisille, jotka ovat näiden miesten "hoitoja", tyttöystävät mukaanlukien. On absurdia kuinka sinisilmäisiä ja naiiveja monet naiset on.
En myöskään kerta kaikkiaan voi sille mitään, että valtaosa(?) nykynaisista tuntuu olevan käsittämättömän pinnallisia. Pinnallisuus on nykyään jo sitä tasoa, että se alkaa olla huvittavaa. Samoin on hassua, miten niin moni nainen on heti aivan kuumana, jos mies on tumma ja ulkomaalainen tai näyttää ulkomaalaiselta. Itse en ole tippaakaan rasisti, päinvastoin, huvittaa vaan tuo naisten käytös.
Viimeksi muutama päivä sitten katselin erästä naista kuntosalilla ja mietin, että ko. yksilö vaikuttaa sellaiselta söpöltä naapurintytöltä. No, ei mennyt kuin 5min niin nainen meni ihan suoraan pokaamaan salilla käyvää tummaa ja melko komeaa ulkomaalaista kaveria. :D En ole koskaan elämäni aikana nähnyt, että jossain arkitilanteessa suomalainen nainen yrittäisi pokata selvinpäin suomalaista miestä. Hitto, en ole itseasiassa edes koskaan kuullut sellaista tapahtuneen. Eräs ulkomaalaisen näköinen tuttuni saa myös aivan kokoajan kiimaisia katseita naisilta, jopa siinä määrin, että se ei ole enään edes oikeen hauskaa. Tämä nyt oli vähän offtopic, mutta tulipa vaan mieleen. :P"Seksistä ajattelen myös niin, että jos tapaisin kivan naisen, niin toki haluaisin tarjota hänelle myös nautinollista seksiä. Isolla todennäköisesti seksi on lähes aina laadukkaampaa, joten keskikokoinen on aina lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin isokokoinen."
Nyt joku nainen äkkiä auttamaan minua tässä, koska en usko että oma sana kokemattomana miehenä painaa tarpeeksi.... Tunnut yliarvioivan kalun koon merkityksen täysin. Todella moni nainen voisi tässä kohtaa sanoa että se isoin nautinto tulee kuitenkin suu tai käsipelillä - ei pelkästään isoa lihaa penetroimalla, vaikka SOPIVA tuntuukin hyvältä. Muutenkin se seksi on paljon (siis hyvin paljon) muutakin kun se kalu kokoineen). Mikä siis sinut saisi uskomaan että keskivertokalu on tarpeeksi hyvä monille? Ammattilaisen mielipide? Kyllä sitä normi- ja pikkumunat tässä maassa saa paljon kivaa aikaiseksi itselle ja toisille... Tai sitten kaikki on mulle valehellu... Ehkä ne tuntemasi pelimiehet voisi valaista asiaa, ellei ne täysin oman keppinsä lumoissa ole :-)
"Pieni viinin maistelu silloin tällöin on hyväksyttävää, mutta humalahakuinen juominen on IMO säälittävää."
Tämä on muuten yleisesti ottaen hassu kohta (Valun tässä offtopivin puolelle itsekin). Monet sanovat näin. Itse en usko että alkoholille on muuta käytöä kun humalanhakuisuus. Toki se voi myös maistua hyvälle, mutta tuskin kukaan täysin rehellisellä naamalla väittää ettei joisi sen takia että siitä tulee hyvä fiilis alkoholin takia... joi sitten paljon, vähän tai "vähän". - Ainoa mikä merkkaa on maku
_m31_ kirjoitti:
"Seksistä ajattelen myös niin, että jos tapaisin kivan naisen, niin toki haluaisin tarjota hänelle myös nautinollista seksiä. Isolla todennäköisesti seksi on lähes aina laadukkaampaa, joten keskikokoinen on aina lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin isokokoinen."
Nyt joku nainen äkkiä auttamaan minua tässä, koska en usko että oma sana kokemattomana miehenä painaa tarpeeksi.... Tunnut yliarvioivan kalun koon merkityksen täysin. Todella moni nainen voisi tässä kohtaa sanoa että se isoin nautinto tulee kuitenkin suu tai käsipelillä - ei pelkästään isoa lihaa penetroimalla, vaikka SOPIVA tuntuukin hyvältä. Muutenkin se seksi on paljon (siis hyvin paljon) muutakin kun se kalu kokoineen). Mikä siis sinut saisi uskomaan että keskivertokalu on tarpeeksi hyvä monille? Ammattilaisen mielipide? Kyllä sitä normi- ja pikkumunat tässä maassa saa paljon kivaa aikaiseksi itselle ja toisille... Tai sitten kaikki on mulle valehellu... Ehkä ne tuntemasi pelimiehet voisi valaista asiaa, ellei ne täysin oman keppinsä lumoissa ole :-)
"Pieni viinin maistelu silloin tällöin on hyväksyttävää, mutta humalahakuinen juominen on IMO säälittävää."
Tämä on muuten yleisesti ottaen hassu kohta (Valun tässä offtopivin puolelle itsekin). Monet sanovat näin. Itse en usko että alkoholille on muuta käytöä kun humalanhakuisuus. Toki se voi myös maistua hyvälle, mutta tuskin kukaan täysin rehellisellä naamalla väittää ettei joisi sen takia että siitä tulee hyvä fiilis alkoholin takia... joi sitten paljon, vähän tai "vähän".niin alkoholissa kuin miehessäkin. Miehellä se tulee luonteesta eli persoonasta. Ja jokusen kanssa on sentään tullut tämän elämän aikana hengailtua, jonkun mittaisina seurusteluina, enkä muuten muista kenenkään kalun mittoja!! Sen muistan, kuka osasi antaa hellyyttä ja myös nauraa sängyssä. Kenen kanssa oli hauskaa olla yhdessä. Minulla on aika valtaisa ystäväpiiri enkä kyllä usko, että KUKAAN kavereistani, monenikäisistä ja -tyylisistä miettii kalun kokoa. Haloooo.... Ja useimmat taitavat tapaani valita juomansa vain ja ainoastaan maun perusteella. Itse en esim. ikinä juo itseäni humalaan, koska se on typerä avuton olotila - sen sijaan käytän alkoholia aika usein, lasin, joskus kaksi, milloin mitäkin HYVÄÄ!
- -n36-
Tiedoksi vain, ettei se "koko" ole se juttu vaan kokonaisuus!! Tuhat kertaa tärkeämpää miehessä on se, mitä hartioiden välissä liikkuu, ei se mitä liikkuu jalkojen välissä... ;)
- viilisniilis
Siis ihan vaan mietin, että jos olisitkin homo? Jos ei naiset kiinnosta, niin ei ne silloin vaan kiinnosta. Ei sitä päätä mikään muuta. Jos vaikka alkaisit elämään ja tulisit kaapista ulos.
- -m26-
Tuo homokortti on aina helppo vetää esille, varsinkin silloin kun ei ymmärrä ollenkaan tilannetta. Naiset ei ällötä yhtään fyysisesti, päinvastoin. Ainoat esteet sille fyysiselle kanssakäymiselle on nuo omat kompleksini.
Minulle ei ole niinkään oleellista mitä nainen ajattelee minusta, vaan enemmänkin mitä itse ajattelen itsestäni. Seurustelu ymv. vaatisi tietysti sitten jo aika paljon muitakin asioita, kuin pelkästään noista komplekseista eroon pääsemistä. - voe mahoton
Vittu miten urpo vastaus. Että jos ei lutkat kiinnosta niin kaapista ulos vaan? Ei tässä nyt mitään ympäriinsä naiskentelevia elukoita olla, että ei ne miehet kiinnosta yhtään enempää.
Aina koitetaan antaa jotain selityksiä että sulla on varmaan pieni pippeli, oot kaappihomo, et ole komea, sulta puuttuu kemiaa ynnä muuta scheissea. Se nyt vaan on niin että lutkat ovat sen verran tasottomia että kukaan itseään kunnioittava mies ei sellaisiin sekaannu. - Jalfo
Eihän tuossa ollut mitään sellaista etteikö kirjoittaja olisi ollut naisista kiinnostunut. Itsekin olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja voin kertoa että halut naisten perään on mutta uskallus puuttuu. Taidat olla trolli (ajattelin otsikoida vastaukseni ensin "ääliö" mutten viitsinytkään :p ).
Vinkiksi sitten itse kirjoittajalle: omalla kohdallani kynnystä ei muodostanut peniskompleksi, vaan nörttikompleksi. Pidin siis itseäni liian avuttomana kelpaamaan kenellekään. Vapautuminen tästä luulosta vaatii kovia keinoja, nimittäin itsensä alttiiksi laittamisen asian suhteen. Kun pääsin lopulta ensimmmäisille treffeilleni kolmikymppisenä pato murtui monellakin tapaa. Se juttu ei kestänyt mutta nyt olen seurustellut jo yli puoli vuotta.
Ajan myötä vaan. - viilisniilis
voe mahoton kirjoitti:
Vittu miten urpo vastaus. Että jos ei lutkat kiinnosta niin kaapista ulos vaan? Ei tässä nyt mitään ympäriinsä naiskentelevia elukoita olla, että ei ne miehet kiinnosta yhtään enempää.
Aina koitetaan antaa jotain selityksiä että sulla on varmaan pieni pippeli, oot kaappihomo, et ole komea, sulta puuttuu kemiaa ynnä muuta scheissea. Se nyt vaan on niin että lutkat ovat sen verran tasottomia että kukaan itseään kunnioittava mies ei sellaisiin sekaannu.Sehän on hirveän fiksua käytöstä... Eli jos ei itse saa pillua, niin kaikki naiset ovat automaattisesti lutkia? Alkaa tuntumaan sinun käytöksesi perusteella siltä. Noh, minä ainakin olen sitten lutka pahinta laatuaan, kun en kaikkien kakslahkeisten kanssa halua naiskennella.
- viilisniilis
Jalfo kirjoitti:
Eihän tuossa ollut mitään sellaista etteikö kirjoittaja olisi ollut naisista kiinnostunut. Itsekin olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja voin kertoa että halut naisten perään on mutta uskallus puuttuu. Taidat olla trolli (ajattelin otsikoida vastaukseni ensin "ääliö" mutten viitsinytkään :p ).
Vinkiksi sitten itse kirjoittajalle: omalla kohdallani kynnystä ei muodostanut peniskompleksi, vaan nörttikompleksi. Pidin siis itseäni liian avuttomana kelpaamaan kenellekään. Vapautuminen tästä luulosta vaatii kovia keinoja, nimittäin itsensä alttiiksi laittamisen asian suhteen. Kun pääsin lopulta ensimmmäisille treffeilleni kolmikymppisenä pato murtui monellakin tapaa. Se juttu ei kestänyt mutta nyt olen seurustellut jo yli puoli vuotta.
Ajan myötä vaan.Minusta on erittäin loukkaava, että pidät minua ääliönä, koska ajattelen, että joku voisi mahdollisesti olla homo. Ihan kuin se olisi jotenkin väärää? Homous on aivan normaalia, ja se ei ihmisestä tee yhtään huonompaa. Ja jos aloittajan ei olekkaan homo, niin ajatteleppa kuinka vaikeaa on homojen tulla kaapista ulos, kun joidenkin ihmisten asenne on tämä!
- Jalfo
viilisniilis kirjoitti:
Minusta on erittäin loukkaava, että pidät minua ääliönä, koska ajattelen, että joku voisi mahdollisesti olla homo. Ihan kuin se olisi jotenkin väärää? Homous on aivan normaalia, ja se ei ihmisestä tee yhtään huonompaa. Ja jos aloittajan ei olekkaan homo, niin ajatteleppa kuinka vaikeaa on homojen tulla kaapista ulos, kun joidenkin ihmisten asenne on tämä!
Olet aivan hakoteillä. Et osaa ollenkaan asennoitua alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan; hänellä on suuria vaikeuksia lähestyä naisia. Tämä ei ole sinkkumiehillä harvinaista ja johtuu komplekseista, pettymyksistä, naurun kohteeksi joutumisen peloista, vuosi vuodelta suuremmaksi tulevasta kynnyksestä...
Kyse ei ole siis homofobisuuksista vaan siitä, että ko. miehen asemaa ei ymmärretä vaan hänet luokitellaan johonkin toiseen ryhmään. Tästä minä juuri kiivastuin.
Itse olet homojen pahin vihollinen asenteillasi. Minä suhtaudun heihin neutraalisti mutta tämä on jo asian ohi menevää. - viilisniilis
Jalfo kirjoitti:
Olet aivan hakoteillä. Et osaa ollenkaan asennoitua alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan; hänellä on suuria vaikeuksia lähestyä naisia. Tämä ei ole sinkkumiehillä harvinaista ja johtuu komplekseista, pettymyksistä, naurun kohteeksi joutumisen peloista, vuosi vuodelta suuremmaksi tulevasta kynnyksestä...
Kyse ei ole siis homofobisuuksista vaan siitä, että ko. miehen asemaa ei ymmärretä vaan hänet luokitellaan johonkin toiseen ryhmään. Tästä minä juuri kiivastuin.
Itse olet homojen pahin vihollinen asenteillasi. Minä suhtaudun heihin neutraalisti mutta tämä on jo asian ohi menevää.Itse et suhtaudu neutraalisti homoihin, jos pidät sitä huonona asiana, että kysyn joltain jos hän voisi mahdollisesti olla homo. Jos suhtatuisit neutraalisti, niin olisi aivan sama, jos vaikka kysyisin, että onko hän kokki. Tai onko sinkku tai varattu. Eli jos kysyn joltain, onko homo vai hetero, niin jos suhtautuisit siihen neutraalisti, niin ei siitä pitäisi tulla tälläistä ongelmaa, kuten sinulle. Asianomainen vastasi paljon fiksummin asiaan, kuin sinä...
Ja mistä sinä tiedät, kuinka vaikeaa minun on lähestyä vastakkaista sukupuolta? Helvetistäkö sinä tiedät, voinko asettautua aloittajan asemaan? Sinä kun et satu tietämään elämästäni mitään. - Jalfo
viilisniilis kirjoitti:
Itse et suhtaudu neutraalisti homoihin, jos pidät sitä huonona asiana, että kysyn joltain jos hän voisi mahdollisesti olla homo. Jos suhtatuisit neutraalisti, niin olisi aivan sama, jos vaikka kysyisin, että onko hän kokki. Tai onko sinkku tai varattu. Eli jos kysyn joltain, onko homo vai hetero, niin jos suhtautuisit siihen neutraalisti, niin ei siitä pitäisi tulla tälläistä ongelmaa, kuten sinulle. Asianomainen vastasi paljon fiksummin asiaan, kuin sinä...
Ja mistä sinä tiedät, kuinka vaikeaa minun on lähestyä vastakkaista sukupuolta? Helvetistäkö sinä tiedät, voinko asettautua aloittajan asemaan? Sinä kun et satu tietämään elämästäni mitään.No samalla logiikalla voidaan kysyä keneltä tahansa sinkkunaiselta liekö hän lesbo kun vielä naimaton. Tai lapsettomaksi jääneeltä naiselta että vihaako hän lapsia kun ei jälkikasvua ole.
En ole ollenkaan kyseenalaistanut SINUN kykyäsi lähestyä vastakkaista sukupuolta, missä niin väitin? - viilisniilis
Jalfo kirjoitti:
No samalla logiikalla voidaan kysyä keneltä tahansa sinkkunaiselta liekö hän lesbo kun vielä naimaton. Tai lapsettomaksi jääneeltä naiselta että vihaako hän lapsia kun ei jälkikasvua ole.
En ole ollenkaan kyseenalaistanut SINUN kykyäsi lähestyä vastakkaista sukupuolta, missä niin väitin?Ajatella, samalla logiikalla vo kysyä, että onko joku lesbo vai ei. Itse en ainkaan loukkaantuisi, jos joku minulta kysyisi, oletko lesbo vai hetero. Vai vaikka biseksuaali. Mkä siinä nyt on niin järisyttävää, jos on lesbo/homo?
Väitit, että en osaa asennoitua aloittajan asemaan, etten tietäisi, onko vaikeaa lähestyä vastakkaista sukupuolta vai ei. Joten kysyinkin, mistä sinä tiedät, onko minun vaikea lähestyä miehiä vai ei? Jos minun olisi vaikka kuinka vaikea lähestyä miehiä. Sinähän et sitä tiedä, koska et tunne minua, etkä myöskään silloin tiedä, osaanko asennoitua aloittajan rooliin. Katsos kun naisillakin voi olla kaikenlaisia komplekseja. Ja kun ei ole kyrpää, niin sitten voi olla rinnoista, perseestä, naamasta, jaloista, ihan mistä vaan. Teini-ikäiset pojat kun eivät ole maailman mukavimpia ruotiessaan luokkatovereidensa ulkönäköä. Peniksestä varmaan harvemmin kukaan voi kuitata, jos sitä ei ole nähnyt. - Jalfo
viilisniilis kirjoitti:
Ajatella, samalla logiikalla vo kysyä, että onko joku lesbo vai ei. Itse en ainkaan loukkaantuisi, jos joku minulta kysyisi, oletko lesbo vai hetero. Vai vaikka biseksuaali. Mkä siinä nyt on niin järisyttävää, jos on lesbo/homo?
Väitit, että en osaa asennoitua aloittajan asemaan, etten tietäisi, onko vaikeaa lähestyä vastakkaista sukupuolta vai ei. Joten kysyinkin, mistä sinä tiedät, onko minun vaikea lähestyä miehiä vai ei? Jos minun olisi vaikka kuinka vaikea lähestyä miehiä. Sinähän et sitä tiedä, koska et tunne minua, etkä myöskään silloin tiedä, osaanko asennoitua aloittajan rooliin. Katsos kun naisillakin voi olla kaikenlaisia komplekseja. Ja kun ei ole kyrpää, niin sitten voi olla rinnoista, perseestä, naamasta, jaloista, ihan mistä vaan. Teini-ikäiset pojat kun eivät ole maailman mukavimpia ruotiessaan luokkatovereidensa ulkönäköä. Peniksestä varmaan harvemmin kukaan voi kuitata, jos sitä ei ole nähnyt.Vaikka asenteet homoseksuaaleja vastaan ovat parantuneetkin, pidin töykeänä kuitenkin arvella toista homoksi. Eihän ole tahdikasta julkisesti arvella ihmistä mustaihoiseksikaan riippumatta onko hän vai ei. Annoit alkuperäisessä viestissä (luultavasti tahattomasti?) itsestäsi haukkujan kuvan, vaikka pyritkin käyttäytymään loogisesti. Esimerkiksi arvelit että aloittajaa naiset ällöttäisi. Ota huomioon, että jotkut voivat raivostua kovastikin moisista arvioista.
Ja tarkoitin, ettet välttämättä kyennyt asennoitua miehen näkökulmasta asiaan; ei siitä, että itse naisena voisit siirtää kokemuksesi miehen asemaan. Kyse on vahvoista ennakkoluuloista sinkkuna pysyvää miestä kohtaan, jota ei naisten seurassa nähdä. Jotkut naiset varsinkin, kuten sinä, voivat ajattela heti että tämmöinen mies olisi vaikkapa homo. Tällä voi olla miehestä riippumattomia vaikutuksia muiden suhtautumisessa häneen, eikä pelkästään positiivisia, johtuen juuri homofobiasta.
Päämääräni tässä on ollut vaan puolustaa miehen oikeutta olla huono-onninen naisten suhteen. Muiden tulisi ymmärtää, että asia on miehillekin kompleksinen siinä missä naisille. Eipä sen kummempia lisättävää kai tähän, hyvät jatkot. - mies40+-0
viilisniilis kirjoitti:
Minusta on erittäin loukkaava, että pidät minua ääliönä, koska ajattelen, että joku voisi mahdollisesti olla homo. Ihan kuin se olisi jotenkin väärää? Homous on aivan normaalia, ja se ei ihmisestä tee yhtään huonompaa. Ja jos aloittajan ei olekkaan homo, niin ajatteleppa kuinka vaikeaa on homojen tulla kaapista ulos, kun joidenkin ihmisten asenne on tämä!
Jalfo oli ihan oikeassa siinä, että homoarvailullasi ei ollut mitään pohjaa. Vaikka tv:ssä on koko ajan esillä "kiintiöhomoja", ei heidä määränsä koko ihmispopulaatiossa ihan niin suuri ole. Meitä naisten kanssa vaikeuksissa olevia on muitakin, kuten ketjusta näkyy.
Eikä Jalfon tekstissä ollut myöskään mitään homofobisuuteen viittaavaa.
En minäkään viitsisi kysellä aloittajalla, että onko hän mahdollisesti nekrofiili, jos ei elävien kanssa natsaa. - viilisniilis
mies40+-0 kirjoitti:
Jalfo oli ihan oikeassa siinä, että homoarvailullasi ei ollut mitään pohjaa. Vaikka tv:ssä on koko ajan esillä "kiintiöhomoja", ei heidä määränsä koko ihmispopulaatiossa ihan niin suuri ole. Meitä naisten kanssa vaikeuksissa olevia on muitakin, kuten ketjusta näkyy.
Eikä Jalfon tekstissä ollut myöskään mitään homofobisuuteen viittaavaa.
En minäkään viitsisi kysellä aloittajalla, että onko hän mahdollisesti nekrofiili, jos ei elävien kanssa natsaa.Nekrofiliahan on aivan homoseksuaalisuuteen verrattava asia...
Juu, käyppä itse joskus ulkona ja pistä se telkkari kiinni, niin tajuaisit, että noin 10%prosenttia ihmisistä on homoseksuaaleja.
En todellakaan vieläkään tajua, että mikä siinä nyt oli niin hirveää, jos kysyy joltakulta, että onko hän homo. Voi Jeesus Kristus ja Pyhä Maria. - mies40+-0
viilisniilis kirjoitti:
Nekrofiliahan on aivan homoseksuaalisuuteen verrattava asia...
Juu, käyppä itse joskus ulkona ja pistä se telkkari kiinni, niin tajuaisit, että noin 10%prosenttia ihmisistä on homoseksuaaleja.
En todellakaan vieläkään tajua, että mikä siinä nyt oli niin hirveää, jos kysyy joltakulta, että onko hän homo. Voi Jeesus Kristus ja Pyhä Maria.Kysyminen ei ollut hirveää, mutta typerää ja asiaankuulumatonta.
- viilisniilis
mies40+-0 kirjoitti:
Kysyminen ei ollut hirveää, mutta typerää ja asiaankuulumatonta.
Jos jotain pitää homona, niin siinä ei ole mitään typerää ja asiatonta. On minuakin pidetty lesbona, mutta en itse henkilökohtaisesti näe siinä mitään pahaa. Ehkä sinun nuoruudessasi homous oli vielä rikos, mutta katsos, kun tänä päivänä laissa ei ole sellaista pykälää ja hyvä niin.
- mies40+-0
viilisniilis kirjoitti:
Jos jotain pitää homona, niin siinä ei ole mitään typerää ja asiatonta. On minuakin pidetty lesbona, mutta en itse henkilökohtaisesti näe siinä mitään pahaa. Ehkä sinun nuoruudessasi homous oli vielä rikos, mutta katsos, kun tänä päivänä laissa ei ole sellaista pykälää ja hyvä niin.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa homo-oletus oli typerää ja asiaankuulumatonta. Esimerkiksi katkelma aloitusviestistä:
" Pariutuminen on mielestäni mahdotonta, ainakin omalla kohdallani, mutta tiedän että monella muulla on vastaava tilanne. Ongelmat jakaantuu lähinnä kahteen ryhmään, henkilökohtaisiin ongelmiin ja naisten tiettyyn tasottomuuteen.
Olen erittäin itsekriittinen erityisesti ulkonäköni suhteen. Vakavin ongelmani nykyään on peniskompleksi. Olen absoluuttisen vakuuttunut, että jokainen nainen unelmoi isosta kalusta, eikä normikalulla tee mitään. Itse en myöskään pidä normaalikokoista kaluani tippaakaan kiihottavana. Pahin mahdollinen paijanaiseni olisi, jos joku nainen näkisi minut alasti. Luonnollisesti olen naisten suhteen kokematon, en ole koskaan voinut edes vakavasti harkita naisiin tutustumista." - mies40+-0
viilisniilis kirjoitti:
Jos jotain pitää homona, niin siinä ei ole mitään typerää ja asiatonta. On minuakin pidetty lesbona, mutta en itse henkilökohtaisesti näe siinä mitään pahaa. Ehkä sinun nuoruudessasi homous oli vielä rikos, mutta katsos, kun tänä päivänä laissa ei ole sellaista pykälää ja hyvä niin.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa homo-oletus oli typerää ja asiaankuulumatonta. Esimerkiksi katkelma aloitusviestistä:
" Pariutuminen on mielestäni mahdotonta, ainakin omalla kohdallani, mutta tiedän että monella muulla on vastaava tilanne. Ongelmat jakaantuu lähinnä kahteen ryhmään, henkilökohtaisiin ongelmiin ja naisten tiettyyn tasottomuuteen.
Olen erittäin itsekriittinen erityisesti ulkonäköni suhteen. Vakavin ongelmani nykyään on peniskompleksi. Olen absoluuttisen vakuuttunut, että jokainen nainen unelmoi isosta kalusta, eikä normikalulla tee mitään. Itse en myöskään pidä normaalikokoista kaluani tippaakaan kiihottavana. Pahin mahdollinen paijanaiseni olisi, jos joku nainen näkisi minut alasti. Luonnollisesti olen naisten suhteen kokematon, en ole koskaan voinut edes vakavasti harkita naisiin tutustumista." - viilisniilis
mies40+-0 kirjoitti:
Tässä nimenomaisessa tapauksessa homo-oletus oli typerää ja asiaankuulumatonta. Esimerkiksi katkelma aloitusviestistä:
" Pariutuminen on mielestäni mahdotonta, ainakin omalla kohdallani, mutta tiedän että monella muulla on vastaava tilanne. Ongelmat jakaantuu lähinnä kahteen ryhmään, henkilökohtaisiin ongelmiin ja naisten tiettyyn tasottomuuteen.
Olen erittäin itsekriittinen erityisesti ulkonäköni suhteen. Vakavin ongelmani nykyään on peniskompleksi. Olen absoluuttisen vakuuttunut, että jokainen nainen unelmoi isosta kalusta, eikä normikalulla tee mitään. Itse en myöskään pidä normaalikokoista kaluani tippaakaan kiihottavana. Pahin mahdollinen paijanaiseni olisi, jos joku nainen näkisi minut alasti. Luonnollisesti olen naisten suhteen kokematon, en ole koskaan voinut edes vakavasti harkita naisiin tutustumista."No minusta se ei ollut typerää, ja sitäpaitsi, oli tämä sama ajatus tullut jollekkin muullekkin mieleen. En jaksa nyt tästä asiasta kanssasi enempää keskustella, koska tämä muistuttaa vain "eipä-juupas"-väittelyä.
- mies40+-0
viilisniilis kirjoitti:
No minusta se ei ollut typerää, ja sitäpaitsi, oli tämä sama ajatus tullut jollekkin muullekkin mieleen. En jaksa nyt tästä asiasta kanssasi enempää keskustella, koska tämä muistuttaa vain "eipä-juupas"-väittelyä.
Vaikka joku muukin ei ollut lukenut ap. viestiä kunnolla, se ei tee kysymyksestä mielekästä.
Mielestäni voisit ottaa saamasi kritiikin rauhallisemmin eli tarkistaa olisiko siinä jotain perää, etkä heti ensimmäiseksi leimaisi huutamalla kriitikoitasi homokammoisiksi.
Keskustelupalstoilla on tosiaankin tämä ongelma, että anonyyminä on helppo raivota vaikka koko elämäntuskansa voimalla mistä tahansa asiasta. Pätee myös itseeni.
Ei liene aihetta enempään.
- Kokemattomuuden kierre
Aloittajan vuodatus voisi olla myös omalta näppäimistöltäni. Itse en tosin ole etsinyt syytä ongelmiini jalkojen välistä vaan enemmänkin korvien välistä.
Kolmeakymppiä lähestyvänä ja sukupuolisuhteissa täysin kokemattomana heteromiehenä nimenomaan kokemattomuus on suurin ongelmani. Tässä iässä häpeän kokemattomuuttani jo niin paljon, että olen pysytellyt kokonaan sukupuolielämän ulkopuolella. Olenkin onnistunut salaamaan tilanteen ympäristöltäni mutta tästä umpikujasta on kuitenkin mahdotonta päästä ulos. Vaihtoehtona olisi kokemattomuuden paljastuminen, mikä tuntuu sietämättömän nololta.
Aloittajan tavoin olen minäkin viime aikoina huomannut elämän olevan jotenkin tyhjää. Vaikka perusasiat (terveys, koulutus, työ, talous, kaverit...) ovat paremmin kuin hyvin, jotain tuntuu puuttuvan. Työskentelen vaativassa sekä vastuullisessa asemassa ja vapaa-aikanakin vietän aktiivista elämää liikunnan, matkustelun ym. puuhastelun parissa. Kavereitakin minulla on. Kuitenkin uskon, että elämässäni olisi tilaa myös ihan oikealle ihmissuhteelle.
Aivan kuten edellä jossakin viestissä mainittiin, tuntuvat sukupuoli- ja seurustelusuhteisiin liittyvät asiat "aikuisten jutuilta", joissa olen edelleen täysin ulkopuolinen. Outoahan se on, varsinkin kun koulutukseen, uraan ym liittyvissä "aikuisten jutuissa", olen pärjännyt ihan hyvin. Toisaalta menestys ja tietyn aseman saavuttaminen on myös lisännyt tarvettani peitellä kokemattomuutta. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, minusta tuntuu, että kokemattomuuden paljastuminen heikentäisi uskottavuuttani myös monissa muissa asioissa. - että sinulla
on kaikki tosi hyvin, harrastuksia, olet edustava, työasiatkin on kunnossa. Vain naisen kohtaaminen on mahdotonta, koet riittämättömyyden tunnetta. Oletkohan itsellesi liian ankara? Olet kuitenkin täydellinen ihminen, vaikka toisin ajattelisit.
Lähde aluksi siitä ajatuksesta, että kelpaat kelle tahansa ja kuka vain voisi huolia sinut...kunhan itse huolit jonkun toisen. Eli oot kyllin hyvä, se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862