Ensimmäinen kerta

iskeekö paniikki

Olen 40-v nainen. Olen muutaman kuukauden tapaillut toista miestä, johon olen todella ihastunut.
Olen ns. kiltti kotiäiti, eikä kotona ole pahempia ristiriitoja.
Meillä on nyt tilaisuus lähteä tämän toisen miehen kanssa kylpylähotelliin vuorokaudeksi.

Kertokaa kokeneemmat, minkälaisia tuntemuksia on odotettavissa. Eniten pelkään sitä, iskeekö häpeä ja paniikki "sen" jälkeen. Enhän voi keskellä yötä palata kotiin "vanhan opiskelukaverin" luota 300 km:n päästä.

38

3632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikimuori

      "Olen 40-v nainen."
      13-v 40-v ruumissa. Eikös siitä ole jenkeillä joku komediakin?

      • Lapinmies 2

        No olipas kiva vastaus ikimuorilta. Miksi tuollainen moraalinvartija häiriköi tällaisella palstalla, jos keskustelunaihe aiheuttaa närkästystä? Kyllä maailmassa muutakin on kuin mustaa ja valkoista.

        Miehenä en osaa naisen moraalituntemuksista kertoa, mutta arvelen niiden olevan miehiä monimutkaisempia. Kiinnostaisi kuulla!


    • hijo

      Jos olet valmis lähtemään valheiden ja pettäjä tielle,mitä sinä sitten enää kirjoitat ja kysyy?
      On varmasti jotenkin turvallinen tunne kun tietää että miestäsi on kotona hoitamassa perhettäsi niin kauan kun nussit sen "vanhan opiskelukaverisi"kanssa

    • hijo

      Varmasti eka kerran jälkeen on omantunnon tuskia,mutta muutama kerran jälkeen varmasti helpottaa.

    • kotiin

      palatessa, että tieto on kiirinyt jo kotiisi. Minullakin on n. 300 kilometriä kylpylään johon luultavasti sinäkin menet. joka kerta, kun olemme olleet siellä on ollut tuttuja omalta alueelta, että mietipä sitäkin. Kylpylöissä on eri-ikäisten kuntoutusryhmiä jatkuvasti, että mahdollisuus törmätä heti ovella on todella suuri. Sinuna kilttinä kotiäitinä miettisin kaksi kertaa, että mihin olet ryhtymässä. Saattaa olla, että sanot vielä, että paskareissu, mutta tulipahan tehtyä. Kaaos tai kierre voi olla valmis...

      • iskeekö paniikki

        Kiitoksia hyvästä tiedosta. Kylpylä vaihdetaan siis hotelliin. Päätöstäni en kuitenkaan muuta. Haluan tuntea rakkaani lähelläni ja antaa hänelle kaikkeni.

        Mutta, niitä kokemuksia kuulisin mielelläni lisää.....


      • nyt jo yli 40
        iskeekö paniikki kirjoitti:

        Kiitoksia hyvästä tiedosta. Kylpylä vaihdetaan siis hotelliin. Päätöstäni en kuitenkaan muuta. Haluan tuntea rakkaani lähelläni ja antaa hänelle kaikkeni.

        Mutta, niitä kokemuksia kuulisin mielelläni lisää.....

        Miustelen että eka kerta oli ihan mielenkiintoinen, mutta kotona oli vaikeaa, valehtelin ja jouduin koko ajan miettimään mitä olen sanonut. Muutamat näistä rakastajista soittelivat kotiin ja kokivat ilmeisesti aika kiihottavina keskustelut alaikäisten lasten kanssa. Tutustuin reissuillani penikseen, joka ei edes ulottunut sisääni,stondis pidensi sen ehkä n.4 senttiseksi. Sain klamydian ja kondylooman ja kaikesta selvisin puhumalla. JOtenkin vain halveksin miestäni enkä halunnut jatkaa hänen kanssaan ja erosin. Sen jälkeen onkin sitten ollut ihan rauhallista tämä uusi elämä. Ympyräkin sulkeutui, kun minua petettiin ja putosin siihen kuiluun missä ei ole mitään valoa. Tutkin lääkekaappia, millä voisin tappaa itseni, en pystynyt syömään, en nukkumaan. Vaikka me riitelimme paljon rakkaani kanssa, luotin häneen kuin kallioon. Hän piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja koin olevani jalustalla, sitten yhtäkkiä putosin sieltä. En enää koskaan halua tehdä sellaista, mikä voi loukata jotain ihmistä ja rikkoa niin paljon. Alan vain uskoa, ettei sellaista miestä olekaan, joka ei pettäisi, kun tilaisuus tulee. En taida koskaan uskaltaa rakastua..


    • kokemusta on

      Tuosta viestistä ei oikein selviä, mitä ylipäätään elämältäsi haluat. Jos haluat jatkaa avioliittoasi, tuskin uskottomuus sitä ainakaan parantaa. Jos taas haluat eron, uskottomuus on yksi tapa se saada. Petettyhän useimmiten ottaa eron pettämisen paljastuttua.

      Todennäköisesti ette jää ensimmäsellä kerralla kiinni ja kaikki on ihanaa. Arkea kestää paremmin, kun on jotain mukavaa taas tulevaisuudessakin odotettavissa. Saattaapa jopa avioseksi parantua. Nälkä ja kaikkivoipaisuuden tunne kasvaa syödessä. Jos uskoudut jollekin ystävällesi, saat todennäköisesti tukea teollesi, koska osaat esittää asiasta nimenomaan oman näkökantasi.

      Jossain vaiheessa jäät kuitenkin kiinni. Siitä voi seurata pikaero, pitkään kestävä vaikea ero, vuosien syyttelyhelvetti kotona, lasten asettuminen sinua vastaan, työkyvyn menetys jne. Paluuta menneeseen ei pettämisen jälkeen ole. Avioliitto voi jatkua, muttei koskaan entisellään.

      Kakkua ei tunnetusti voi säästää ja syödä. Avioero ei ole nykyään mikään mahdoton asia. Miksi et miettisi elämääsi ja teksi ratkaisuja kauaskantoisemmin?

    • kkkddjjjjlll

      Tuntemukset riippuu ihan siitä minä pidät itseäsi.

      Jos pidät itseäsi paskiaisena, niin silloin toimit myös niin, ja tuntemuksesi ovat samaa rataa.

      Jos taas pidät itseäsi arvokkaana, et koskaan tietoisesti toimi arvottomasti, ja tuntemuksesi ovat taas samaa rataa.

      • paskiaiselta

        Heh..heh. Pojutkin ovat alkaneet heräillä ja kömpineet kirjaston koneille lukemaan pornoa. Varo, ettet kastelu housujasi, äiti suuttuu, eikä anna viikkorahaa.


    • ............................

      Häpeä ja paniikki todennäköisesti iskevät, viimeistään siinä vaiheessa kun saavut kotiin toisen miehen luota. Riippuu tietenkin siitä kuinka vahvoja tunteita sinulla on omaa miestäsi kohtaan.

      Toisaalta, jos rakastat tätä toista miestä todella paljon, voi olla, ettei häpeä iske laisinkaan. Paniikki sen sijaan voi tulla hyvin vahvanakin ja huomaat "passaavasi" ja "hyvitteleväsi" omaa kultaasi kotona. Pelkäät milloin totuus tulee julki.

      Totuus ei aina tule julki, vaikka toisin väitetään. Mutta sinä olet se, joka joutuu elämään ikuisessa valheessa. Kestääkö kanttisi sen?

    • Aimo Rapula

      Sanoit heti alkuun että olet 40-vuotias. Eikö jumalauta tuohon ikään pitäis tietää mitä siitä pahimmillaan seuraa ja minkälaisia tuntemuksia on odotettavissa? Jumalauta kasva aikuiseksi! Teitä keskenkasvuisia näyttää sikiävän kuin sieniä sateella! Toivottavasti ukkos aattelee myös jotain toista, se olis sulle ihan oikein!

      • neljäs nainen

        Aimo-paran elämä on todella tainnut mennä pelkästään krapulassa.
        Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä.
        Tai, sitten olet alaikäinen pentu.


      • täähän on

        pikkulasten hietaloota ja sä just hujautit lapparilla päähän... ogei aimo, miähen touhuu.... kohta tulee santaa suu täyteen


      • <Mies29>
        neljäs nainen kirjoitti:

        Aimo-paran elämä on todella tainnut mennä pelkästään krapulassa.
        Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä.
        Tai, sitten olet alaikäinen pentu.

        "Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä."

        Eli silloin saa vähän niinkuin luvan kanssa pettää???


      • Rapula
        neljäs nainen kirjoitti:

        Aimo-paran elämä on todella tainnut mennä pelkästään krapulassa.
        Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä.
        Tai, sitten olet alaikäinen pentu.

        Mulle on aivan sama missä iässä kukin on parhaimmillaan, mutta luulis nelikymppisen tietävän mitä seurauksia milläkin jutulla on! Eli jos mulle vittuilet saat samalla mitalla kyllä takaisin! Teitä moraalittomia paskapäitä on aika paljon nykyään. Ja iästä, olen tammikuussa 42 täyttävä, eli alaikäisyys on aika kaukana. Minkä ikäinen itse oot? 15?? 17? Hih.


      • Rapula
        <Mies29> kirjoitti:

        "Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä."

        Eli silloin saa vähän niinkuin luvan kanssa pettää???

        Se on joku pentu isin koneella, ei välitetä!


      • Aimo Rapula
        täähän on kirjoitti:

        pikkulasten hietaloota ja sä just hujautit lapparilla päähän... ogei aimo, miähen touhuu.... kohta tulee santaa suu täyteen

        Eli mitä asiaa sullaki loppujen lopuksi on?


      • Joosua Joutomies
        neljäs nainen kirjoitti:

        Aimo-paran elämä on todella tainnut mennä pelkästään krapulassa.
        Et näytä tietävän, että nainen on parhaimmillaan 35 - 45 vuoden iässä.
        Tai, sitten olet alaikäinen pentu.

        Sulla taitaa olla jääny jokunen venttiili auki...?


      • aaltopituudella
        Rapula kirjoitti:

        Mulle on aivan sama missä iässä kukin on parhaimmillaan, mutta luulis nelikymppisen tietävän mitä seurauksia milläkin jutulla on! Eli jos mulle vittuilet saat samalla mitalla kyllä takaisin! Teitä moraalittomia paskapäitä on aika paljon nykyään. Ja iästä, olen tammikuussa 42 täyttävä, eli alaikäisyys on aika kaukana. Minkä ikäinen itse oot? 15?? 17? Hih.

        Jos 40-kymppinen lähtee tuollaiselle reissulle jonkun miehen takia, niin oma perhe todellakin on sivuseikka elämässä. Mitähän tuon mimmin päässä liikkuu?


      • Rapula
        aaltopituudella kirjoitti:

        Jos 40-kymppinen lähtee tuollaiselle reissulle jonkun miehen takia, niin oma perhe todellakin on sivuseikka elämässä. Mitähän tuon mimmin päässä liikkuu?

        No ei yhtään mitään. Pururata on pimeä kuin satamasta ostettu viinapullo.


    • kotiäiti`??

      Saat sitten uuden tittelin kun olet ns. tuhma kotiäiti.

      Jos kotona ei ole ristiriitoja, niin niitä pitää sitten lähteä oikein hakemaan ?

      No sinulla on varmasti jo suunnitelma valmiina kun 2 rakkaus rakoilee tai jäät kiinni ?

      1) Lapset, miten ne reagoi ?
      2) Mies, tuleeko ero ja jäät yh:ksi ?
      3) Kakkonen kiristää sinua ?
      4) Saat sukupuolitaudin ?

      Kun kakkosen kanssa vehtaa ja on niin ihanaa ja sitten tulee ryppy salarakkauteen.. miten pidät sen sisälläsi ettei oma mies saa selville ?

      Tämä palsta on pettämisiä täynnä. Etkö lue kuinka se sattuu sitten molempiin kun perhe hajoaa.

      Toivottavsti sinusta tulee ns. koditon äiti.

    • selkärankaa

      Olet selvästi rohkea ja määrätietoinen nainen. Vähän vaan pitkältä löysit itsellesi arjen piristäjän? Miksi lähdet merta edemmäksi kalaan kun halukkaita miehiä löytyy varmasti lähempääkin, jopa tuollaiselle iäkkäämmälle naiselle? Ajatus on hyvä, mutta sinun toteutus aika amatöörimaita. Opit vielä, mutta stemppiä valitsemallesi tielle. Ymmärrän sinua vaikka valta osa näistä jotka sulle on vastannu elääkin elämäänsä sillä mitä pikkukakkonen ja kotikatu heille tarjoaa

    • Suunnittelet huolella

      Kaikki muu unohtuu, kun pääset rakkaasi syliin. Sulje päättäväisesti pois kaikki muut ajatukset, vai te kaksi.

      Ajoita kotiintulo siten, että miehesi ei ole kotona. Ennätät rauhoittua ja pääset tavallisiin kotiaskareisiin käsiksi. Rutiini rauhoittaa. Miehen kysymyksiin on helpompi vastailla omasta keittiöstä kuin eteisessä silmäkkäin.

      Onnea ja nauti.

    • oma kokemus

      Älä ole "ylityytyväinen" reissusta,kysy ensin kuinka lapset ja hän on pärjännyt ja mitä ne on tehnyt niin kauan kun olit reissulla.Olisi hyvin jos olisi keksitty juttua mitä "koulukaverisi" ja sinä teitte,ettei kasvotusten tarvitse keksiä jotain.Ja lopuksi se tärkein,luultavasti hän lähentelee illalla, kokemuksella voin sanoa että vaikka tuntuu vastenmielistä kun äsken olit eka kerta kultasi sylissä niin älä torju häntä.Jos hän on terävä niin hänessä herää epäilys ja rupeaa tulemaan sellaisia kysymyksiä että voi tulla vaikeuksia.Se voi olla niin vähästä kinni.Minä en onnistunut selittelyssä ja nyt meistä on tullut eri sakkia.Kieltämättä alussa se oli kuin ruusulla tanssiminen,ihanaa mutta huomasin että ruusuilla on piikkejä.Kirjoituksistasi sain sellainen kuvan että sun liittosi ja miehesi ei ehkä enää ole maailman tärkeimpiä asiota sulle. Että minä melkein sanoisin mene toteuttamaan unelmiasi se uuden kullan kanssa.Mutta siihen täytyy varautua että elämä voi mennä pilalle melko pitkäksi ajaksi eteenpäin.

    • .....

      Anna mennä. Kyllä todennäköisesti tulee morkkis mut älä siitä vielä huoli,nauti ajastanne. Hyvä vinkki oli tuo kotiin paluu,jos et sitä saa onnistumaa niin että voit palata tyhjään kotiin niin palaa vaikka kaupan kautta,soitat ensin kotiin tarviiko tuoda mitään. Muista olla mahdollisimman normaali,otsassasi ei lue isolla kirjaimilla "petturi" vaikka sinusta siltä tuntuisi. Pyydä jotain kaverisia soittamaan myöhemmin,kysyäkseen reissusta,pidä huoli että miehesi on kuuloetäisyydellä kun kertoilet ennelta sovittuja juttuja. Onnea.

    • Iskeekö paniikki

      Hyvin se meni, eikä paniikki iskenyt. Yöllä painauduin rakkaani kylkeen nukkumaan, raukeana ja utuisin silmin. Kiltti kotiäiti käväisi mielessä, mutta tirskahdin sille ajatukselle. Ajattelin, että "vaikka selkääni saisin, oli tämä sen arvoista".
      Kotiinpalu onnistui hyvin, muut olivat vielä anopin passattavana ja maalaamassa saunaa. Illalla suostuin puolisoni kanssa pubiin. Siitäkös hän ilahtui, varsinkin kun sai lipittää olutta mielin määrin. Nukahti kotona heti. Aamulla hän virnuili nukkuvansa "teltassa". Kuuliaisena aviovaimona vetäisin yöpaidan pois..... Ei se tuntunut lainkaan pahalta, tuttua ja turvallista. Näin palattiin arkeen ja puolisokin oli tyytyväinen viikonloppuunsa.

      • ukkeli

        onni että on vain murto osa suomen naisista ole kuin sinä.Mikä syy olet keksinyt seuraavavksi kerraksi?On hyvin ikävä kun ei pääsee kertomaan miehellesi kuinka epärehellinen vaimo sillä on,ja lapsille minkälainen äiti niillä on.


      • entinen opetar
        ukkeli kirjoitti:

        onni että on vain murto osa suomen naisista ole kuin sinä.Mikä syy olet keksinyt seuraavavksi kerraksi?On hyvin ikävä kun ei pääsee kertomaan miehellesi kuinka epärehellinen vaimo sillä on,ja lapsille minkälainen äiti niillä on.

        Pikaisesti laskettuna 10 kirjoitusvirhettä??
        Viittaa vahvasti siihen, että ukkeli on erityisluokan oppilas.


      • ukkeli
        entinen opetar kirjoitti:

        Pikaisesti laskettuna 10 kirjoitusvirhettä??
        Viittaa vahvasti siihen, että ukkeli on erityisluokan oppilas.

        Ei kaikki ole yhtä fiksuja kuin sinä.
        Näin fiksuna ihmisinä kuitenkin ymmärsit varmasti viestin sisällön.Vai teitkö?


      • ukkeli
        entinen opetar kirjoitti:

        Pikaisesti laskettuna 10 kirjoitusvirhettä??
        Viittaa vahvasti siihen, että ukkeli on erityisluokan oppilas.

        Olen ruotsinkielinen ja yritän parhaani,tiedän että minun viestit ei ole virheettömiä.Suurella mielenkiinnolla odotan vastaustasi,kirjoitettuna ruotsinkielellä.
        tv.Erityisluokan oppilas


      • entinen opetar
        ukkeli kirjoitti:

        Ei kaikki ole yhtä fiksuja kuin sinä.
        Näin fiksuna ihmisinä kuitenkin ymmärsit varmasti viestin sisällön.Vai teitkö?

        Ole hyvä! Ymmärsin tarkoituksesi. Ukkelinkin olisi hyvä tyytyä siihen, että emme elä enää 1940-lukua. Maailma ei ole mustavalkoinen,eivätkä tunne ja järki kulje käsikädessä. Varmasti olet itsekin tehnyt virheitä elämässäsi.

        Toisekseen, kirjoittajan pieni onni ei taida olla sinulta poisotettu.
        Kiltistihän tuo rouva käyttäytyi omaa puolisoaan kohtaan. Lähti kaljoillekin ja antoi kuuliaisesti p....a.


      • riittää
        entinen opetar kirjoitti:

        Pikaisesti laskettuna 10 kirjoitusvirhettä??
        Viittaa vahvasti siihen, että ukkeli on erityisluokan oppilas.

        hoh hoijakkaa.


      • ukkeli
        entinen opetar kirjoitti:

        Ole hyvä! Ymmärsin tarkoituksesi. Ukkelinkin olisi hyvä tyytyä siihen, että emme elä enää 1940-lukua. Maailma ei ole mustavalkoinen,eivätkä tunne ja järki kulje käsikädessä. Varmasti olet itsekin tehnyt virheitä elämässäsi.

        Toisekseen, kirjoittajan pieni onni ei taida olla sinulta poisotettu.
        Kiltistihän tuo rouva käyttäytyi omaa puolisoaan kohtaan. Lähti kaljoillekin ja antoi kuuliaisesti p....a.

        oikeassa,se kuuluu minulle mitä hän tekee,minä vain tunnen syvää myötätuntoa hänen miestä kohtaan.Hän joutuu elää valheessa eikä tiedä kuinka epärehellinen elämänkumppani sillä on.


      • på svenska
        ukkeli kirjoitti:

        Olen ruotsinkielinen ja yritän parhaani,tiedän että minun viestit ei ole virheettömiä.Suurella mielenkiinnolla odotan vastaustasi,kirjoitettuna ruotsinkielellä.
        tv.Erityisluokan oppilas

        alla i Finland kan svenska, jag är evigt tacksam, att jag tvingades studera det här fina språket i skolan.


      • 5665

        Onko ussi valhe keksitty?Et sä enää voi sanoa että menet tapaamaan koulukaveria.Olit jostain syystä poissa koulusta kun opeteltiin mitä rehellisyys ja kunniottaminen tarkoittaa.Olit kenties pettämässä silloinen poikakaveri.


    • ykskakkonen

      Onnea sinulle mukavan matkan johdosta. Älä piittaa rääväsuista täällä.
      Kun kotiinpaluu onnistui noin hyvin, nyt sitten järki tunteiden edelle. Älä ahnehdi liikaa. Mitä pidempi väli, sen paremmalta seuraava kerta tuntuu.

      • puolustella

        vain avionrikkojaa? Verovilpit, kavallukset ja petokset kaipaisivat myös "ymmärtäjiä"! Miksi vain kiima antaisi erivapauksia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe