No niin, nyt on päivän enkut kirjoiteltu, loput kotimaisesti:
- Miksi mies, jonka kanssa oli salasuhde aikanaan, haluaa vieläkin tavata aika ajoin?
Molemmat ollaan nyt omillamme, ts. sinkkuja, ja tapaamiset ovat aina ns. kaveripohjalla. Kuitenkin ns. erosta on reilut puoli vuotta aikaa, se tapahtui minun aloitteestani. Itse olin tuolloin jo vuoden päivät elänyt omillani, mutta hän eli edelleen pitässä avoliitossaan.
Kolmisen kuukautta "eromme" jälkeen mies ilmoitti jättäneensä avovaimonsa.
Voiko tuo tapaileminen (siis käydään kahvilla, vietetään aikaa mökillä yms.) olla todella vain kaveruuteen perustuvaa? Vai voisiko mies toivoa taholtani ehkä merkkiä, että välillämme voisi vielä olla jotain muutakin?
Tämä ihmissuhde on minulle sairaalla tavalla tärkeä, ja mies on usein mielessäni, vaikka olenkin jo luopunut ns. haaveiluista yhteisen tulevaisuuden suhteen. Silti koen, että hänen seurassaan olen aidoimmillani, nauran paljon, olen ....no jaa.... ehkä todellakin siis onnellinen hänen kanssaan. Ja näin olisin, vaikka olisimmekin vain ystäviä.
Vaikeaa. Enkä oikein uskalla tarttua härkää sarvista ja kysyä hänen näkemyksiään suhteestamme.
Miehen sanoin: Emme varmasti koskaan pysty olemaan erossa toisistamme täydellisesti.
Onko tuo nyt sitten sitä sielunkumppanuutta? Tai mitä hienoa termiä siitä nyt voisikaan käyttää? Yhteenkuuluvuutta?
- Miksi mies, jonka kanssa oli salasuhde aikanaan, haluaa vieläkin tavata aika ajoin?
Molemmat ollaan nyt omillamme, ts. sinkkuja, ja tapaamiset ovat aina ns. kaveripohjalla. Kuitenkin ns. erosta on reilut puoli vuotta aikaa, se tapahtui minun aloitteestani. Itse olin tuolloin jo vuoden päivät elänyt omillani, mutta hän eli edelleen pitässä avoliitossaan.
Kolmisen kuukautta "eromme" jälkeen mies ilmoitti jättäneensä avovaimonsa.
Voiko tuo tapaileminen (siis käydään kahvilla, vietetään aikaa mökillä yms.) olla todella vain kaveruuteen perustuvaa? Vai voisiko mies toivoa taholtani ehkä merkkiä, että välillämme voisi vielä olla jotain muutakin?
Tämä ihmissuhde on minulle sairaalla tavalla tärkeä, ja mies on usein mielessäni, vaikka olenkin jo luopunut ns. haaveiluista yhteisen tulevaisuuden suhteen. Silti koen, että hänen seurassaan olen aidoimmillani, nauran paljon, olen ....no jaa.... ehkä todellakin siis onnellinen hänen kanssaan. Ja näin olisin, vaikka olisimmekin vain ystäviä.
Vaikeaa. Enkä oikein uskalla tarttua härkää sarvista ja kysyä hänen näkemyksiään suhteestamme.
Miehen sanoin: Emme varmasti koskaan pysty olemaan erossa toisistamme täydellisesti.
Onko tuo nyt sitten sitä sielunkumppanuutta? Tai mitä hienoa termiä siitä nyt voisikaan käyttää? Yhteenkuuluvuutta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että olette eronneet, sillä lutkakäyttäytymistä ei tueta
kelaaminen ja suhteen puhkianalysoiminen. Kattele mitä tapahtuu ja NAUTI kun kerran voit.
Tällainnen pohdiskelu ja analysointi viittaa siihen, että sulla on armoton vauvakuume. Mies tietää sen, joten hän on ymmärrettävästi "hieman" varuillaan.
"Tämä ihmissuhde on minulle sairaalla tavalla tärkeä,"
Se ei ole hyvä asia. Lopeta se ihmissuhde.
sä se Vesan salarakas Marika?