Mikä on

Mikä se sellainen tarjottu työ on? Ei minulle tarjottu kertaakaan töitä sillion kun olin työttömänä. Ihan itse piti etsiä ja kiven alla oli silti. Joten missä ne tarjotut työt ovat?
4357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...niin minulle kanssa yksi !

Sille edellytyksellä, että työsuhteen edut ovat asialliset.

Äänestä
  • neljäkymmentä eikä ikinä ole tarjottu yhtään työtä. Ai niin, paitsi yhtä 90-luvun puolivälissä, se oli sitten pimeää sellaista. Siihen minut ihan pyytämällä pyydettiin. Että silleen. Kaikki muut työt on saanut polvet verillä konttien hommata.

    Äänestä

  • sentään kohta kirjoitti:

    neljäkymmentä eikä ikinä ole tarjottu yhtään työtä. Ai niin, paitsi yhtä 90-luvun puolivälissä, se oli sitten pimeää sellaista. Siihen minut ihan pyytämällä pyydettiin. Että silleen. Kaikki muut työt on saanut polvet verillä konttien hommata.

    80-luvulla tarjottiin. Silloin olin lukiolainen, pyydettiin tuuraamaan siivoojaäitini kesäloma. Eipä työttömänä ollessa tarjottu edes siivousta. Sitten opiskeluaikana pyydettiin alan kesätöihin, silloin oli oikeasti kysyntää sillä alalla.

    Äänestä

Saatuani potkut 11-vuotta sitten minulla on ollut 1 vakituinen ja 10 määräaikaista työsuhdetta.

Kaikki nuo on minulle tarjottu.
Perustuu ainoastaan siihen mitä olen aikaisemmin tehnyt.
Aikaisemmat työnantajani ja työkaverini ovat tietoisia osaamisestani ja asenteistani.
Se on näköjään riittänyt.

Vielä nyt, 63-vuotisena työttömyyseläkeläisenä tein erään aikaisemman työnantajani laskuun pienen askareen tämän vuoden toukokuussa.
Muutamasta olen nyt yli 60:nä varovasti kieltäytynyt.

Monipuolinen kokemus ja osaaminen sekä
asenteeni, "teen mitä pystyn siellä ja silloin kun tarvitaan", on ilmeisesti vaikuttanut.
Korvauksen taso on vaihdellut vaativuuden mukaan mutta aina on sopinut minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarjottu työ? kirjoitti:

Mikä se sellainen tarjottu työ on? Ei minulle tarjottu kertaakaan töitä sillion kun olin työttömänä. Ihan itse piti etsiä ja kiven alla oli silti. Joten missä ne tarjotut työt ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu