miehet

Haluaisin tehdä vähän galluppia siitä, että kuinka moni mies antaa naiselleen neuvoja pukeutumisessa ja tietää aina muodin viimeisimmät tuulet tai pukee mielessään naisensa tietynlaisiin vaatteisiin?
Kuinka moni mies tahtoisi suunnitella ja kenties itse tehdä vaatteita/perustaa muotiputiikin tai ainakin haaveilee siitä?
Tunnen yhden miehen, joka on yhtä intoutunut naisten pukeutumisesta (vars. seksikkäästä) kuin pyörien ja autojen "pimppaamisesta" eli laittamisesta! Ovatko ne ristiriidassa keskenään teidän mielestänne vai kertooko se jotain erityistä miehen persoonasta?
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuskinpa kukaan mies on kiinnostunut sinusta edes tässä mielessä.

Äänestä

Voisihan sitä neuvoja antaa, mutta harva nainen niitä mukisematta vastaan ottaa. Jos satunnaisesti satun vaatekauppaan mukaan, voin kysyttäessä ilmaista mielipiteeni. Rouva Ratikka kuitenkin tekee lopullisen päätöksen.

Minäkin pidän seksikkäistä (en halpamaisista) naisten vaatteista, joita Rouva Ratikka usein mielikseni ostaakin. Noin muuten muoti ja vaatteet eivät juurikaan kiinnosta. Kunhan vastaantulevat ihmiset eivät kovin naureskele.

Äänestä

tää on iso maailma ja kaikenlaista hiihtäjää löytyy. Miehen käytös on kummeksuttavaa Suomessa (mitä sitten?), mutta laajemmalti tuskin herättäisi suurempaa mielenkiintoa, varsinkin kun muotigurut ovat usein miehiä.

Menenkin tästä muijan kanssa valitsemaan verhoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


muodin asiantuntijoita? kirjoitti:

Haluaisin tehdä vähän galluppia siitä, että kuinka moni mies antaa naiselleen neuvoja pukeutumisessa ja tietää aina muodin viimeisimmät tuulet tai pukee mielessään naisensa tietynlaisiin vaatteisiin?
Kuinka moni mies tahtoisi suunnitella ja kenties itse tehdä vaatteita/perustaa muotiputiikin tai ainakin haaveilee siitä?
Tunnen yhden miehen, joka on yhtä intoutunut naisten pukeutumisesta (vars. seksikkäästä) kuin pyörien ja autojen "pimppaamisesta" eli laittamisesta! Ovatko ne ristiriidassa keskenään teidän mielestänne vai kertooko se jotain erityistä miehen persoonasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu