Haluaisin kysellä lähinnä naisten mielipiteitä siitä, miten suhtautuisitte jos teidän kumppaninne olisi aiemman suhteensa aikana maksanut seksistä, siis suomeksi sanottuna käynyt huorissa? Sain tietää että miesystäväni entinen liitto oli kaatunut siihen, että nainen oli saanut tietää miehensä touhuista, kerran oli käynyt... ja nyt mietin mitä tästä ajattelisin.
mies ja
maksullinen seksi
4297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän tuossa ongelma ole se, että mies on maksanut seksistä, vaan se, että hän on kuksinut muita ollessaan parisuhteessa!! Erikoinen arvojärjestys joillain. Mitäpä siitä jos pettää, kunhan ei maksa siitä...?
olet ihan oikeassa, nyt kun luin viestini uudelleen. tarkoitin lähinnä sitä, että toki tuo pettäminen jo ylipäätään on paha, mutta sitä valitettavan moni tekee ja sen nyt vielä voin antaa olla, vaikka tietysti väärin on tehnyt. on kuitenkin yleisempää pettää kuin maksaa siitä, ja siksi otin tämän asian esille. pettäminen kuin pettäminen, väärin se on joka tapauksessa muttei varmaan tällä palstalla olis ketään hetkauttanut jos olisin vain kysynyt että mites jos mies on pettänyt puolisoaan...
no, ajatellaan teoriatasolla, jos ei olis ollut parisuhteessa ja sitten olis maksanut seksistä, mitäs sisaret tuumaa tästä?
Kyllä siitä valitettavasti hieman likainen mielikuva syntyisi. Mutta jos minulla olisi perusteita uskoa, että maksulliset ovat nyt historiaa, niin eipä se kyllä sitten este suhteelle olisi. Toisaalta toivoisin että tuollainen tulee esille siinä keskustelussa "eksät", jos sellainen keskustelu suhteen alkupuolella käydään, eikä myöhemmin. Salailu on väärin.
Ja sukupuolitautitestit tulee olla asianmukaisesti hoidettuna. Kuten aina.
Mielikuvani kumppanistani muuttuisi radikaalisti, jos kuulisin että hän on ollut niin epätoivoinen, että on maksanut seksistä. Se olisi vahvasti ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita hän on antanut ymmärtää kannattavansa. Minun arvomaailmaani toisen ihmisen hyväksikäyttö ei mahdu millään tavalla.
Se, että hän olisi pettänyt exäänsä, olisi minulle vähäarvoisempi yksityiskohta kuin se, jos hän olisi ostanut toisen ihmisen käyttöönsä.
Niille miehille, joiden mielestä maksettu seksi on ok, minulla on vain yksi kysymys: hyväksyisitkö, että oma tyttäresi ansaitsisi elantonsa prostituoituna.