Minä

Minä tykkään olla toisten elätettävänä olen kuningas olen kingi olen narkkari olen juoppo olen varas vittuilen ihmisille ha haaaaa lilius on jumala
2281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

JA, mikä oli se pointti?

Mieleeni tuli yksi ihmettelyni aihe ihmisten henkilökohtaisten ongelmien ratkaisun käytännöistä

Ihmisillä on tapana syyttää toisia ihmisiä ongelmistaan, mutta joidenkin ihmisten ongelmien ratkaisu kyvyttömyys saa heidät siirtämään ongelmansa toisten ihmisten ongelmiksi

1. Esimerkki tuhansista ongelmien siirtämisestä toisten ihmisten ongelmiksi.

Olen monestikkin lukenut ja saanut kuulla tämän tapaisia ihmisten ongelmanratkaisu käytäntöjä; kehoitetaan ongelmattomia ihmisiä menemään saunantaakse ja poistamaan itsensä maanpäälisestä elämästä, jotta ongelmista kärsivän ongelmat loppuisivat. Tässäkin ongelman ratkaisussa kehoittajan omatoiminen päättäväisyys olisi tuonut lopullisen ongelmattomuuden ja levollisuuden.

Äänestä

Hieno juttu, että olet elämääsi tyytyväinen. Niin sitä pitää!

Ylivoimainen valtaosa muista työttömistä sitten onkin asiain nykytilasta lähinnä raivoissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tykkään kirjoitti:

Minä tykkään olla toisten elätettävänä olen kuningas olen kingi olen narkkari olen juoppo olen varas vittuilen ihmisille ha haaaaa lilius on jumala

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu