Sain itselleni pelimiehen

unelma toteutui

Nykyinen mieheni on kuin suoraan näistä ihannemies-listauksista. Suomalaiseksi epätavallisen tumma (italialaisen näköinen), pitkä, erittäin komea, raamikas (urheillut koko ikänsä, käy salilla joka päivä), varakas (rikasta sukua), kerännyt omaisuutta jo nuorena, akateeminen koulutus, älykäs, kansainvälinen (asunut useissa eri maissa), hyvä työpaikka johtoasemassa ym.

Miten sain tämän miehen? Olemalla helv...n kärsivällinen, pitkäjänteinen, myötäilevä, nielemällä paljon paskaa, puremalla hampaita yhteen ja nielemällä saman verran kyyneleitä ja pettymyksiä. Ei ollut todellakaan helppo mies ja pelasi pitkän aikaa, testasi, koetteli, oikutteli, hylkäsi, torjui..

Mies on luonteeltaan hyvin haastava. Itsepäinen, korostetun itsenäinen, häntä ei saa sitoa, eikä rajoittaa yhtään, hänen pitää saada olla vapaasti. Hallitseva, määräävä, alistavakin. Ulospäin usein kylmän ja torjuvan oloinen, ei siedä minkäänlaista kritiikkiä, ja sukset menee helposti ristiin varsinkin toisten miesten kanssa, jotka eivät aina suostu tekemään, kuten mieheni tahtoo. Nauttii ihailusta ja kehumisesta, tosin epäluuloisen oloinen, eikä aina usko, että olen tosissani kun kehun. Kyllästyy helposti ja osoittaa sen. Tekee, kuten itseään huvittaa, aina ja kaikessa. Riitautuu helposti, mutta ei näe itsessään mitään vikaa. Seksuaalisesti kuuma, alistava, rajukin. Välittää lähinnä omasta nautinnostaan, itse en saa aina edes osoittaa nautintoani, koska se tuntuu inhottavan miestä. Tiedän, että hänellä on myös muita naisia, mutta nielen sen.

Pitkään taistelin, ja sain tämän miehen itselleni vaikka välillä tuntui hyvin epätoivoiselle. Kaikesta haastavuudestaan huolimatta rakastan häntä tajuttomasti, enkä halua menettää häntä, siksi olen suostunut osaani alistujana ja myötäilijänä. Vain siksi, koska rakastan niin paljon ja tiedän, ettei kukaan ole sellainen kuin hän, ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan.

Itse menin jopa kauneusleikkaukseen tämän miehen vuoksi, koska minulla oli täten parempi mahdollisuus saada hänet. Silloinkaan en edes tiennyt vielä huolisiko hän minua, mutta tein sen kuitenkin. Joku varmaan ihmettelee miten voin kestää tällaista miestä, mutta minun silmissäni hän on todellakin täydellinen ja minun elämäni on täydellinen kun saan olla hänen kanssaan. Olen uhrannut paljon, mutta omalla tavallani olen onnellinen.

31

2655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on..

      kuin Denise Robbinsin romaanista! Lämpimät onnittelut teille molemmille

    • itsetuntoinen

      En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi haluat olla moisen kusipään kanssa. Siis sinua saa kohdella kuin paskaa, kunhan vain pintaliitopuitteet ovat kunnossa.

      Ei voi kuin ihmetellä.

      Kuvaamasi mies EI TODELLAKAAN ole mikään ihannemies.

      • huoh.

        ERITTÄIN samaa mieltä olen!


      • todistaa mun teorian

        olen samaa mieltä kanssasi toi jätkä vaikuttaa joltain kusipäältä


    • juttu..

      Onnea valitsemallasi tiellä.

    • erias

      Tuohan on täyttä rakkautta !!!1111!!

    • Ainakaan kenenkään poikamiehen ei kannattane olla harmissaan sinun poistuttuasi sinkkumarkkinoilta.

      • ......

        rumasti sanoit? Eikö olekin romanttista, kun ilmassa on suurta rakkautta!?


      • naisen mielipide.

        Joo, tosi heikkoitsetuntoisen ja ahneen kuuloinen naikkonen...en itse ottaisi, jos olisin mies.


      • rakkautta???
        ...... kirjoitti:

        rumasti sanoit? Eikö olekin romanttista, kun ilmassa on suurta rakkautta!?

        MISSÄ???

        Se että sinulla on jokin lähimmäisriippuvuus on kaukana rakkaudesta, säälin sinua oikeesti!


    • jfvkihe

      Kun narsistinen psykopaatti ja itsetunto-ongelmainen masokisti löytävät toisensa. Älä kuitenkaan nuolaise ennenkuin tipahtaa, sillä ensinmainituilla on tapana vaihtaa nainen nuorempaan viimeistään sitten kun kulloinenkin vaimoke on ohittanut minihameiän.

    • kysyy.

      Elikkäs pinnallinen nainen sai pinnallisen miehen - jee ja hallelujaa!

      No onkos se teidän iso omakotitalonne nyt tarpeeksi ISO ja HIENO (sellainen, että naapurit saa kateellisiksi)...?

      Koska sen omakotitalon ja omaisuudenhan sinä tosiasiassa nait ja halusit, eikös niin...


      "...varakas (rikasta sukua), kerännyt omaisuutta jo nuorena..."


      Jotenkin tosi läpinäkyvää tuo ahneutesi. Niin että pidä "pelimiehesi", kunnes joku muu nainen vie hänet mennessään.

    • olkoon!!!

      nauti miehestäsi ja myötäile ja niele paskaa niin kauan kuin sitä kestää... ennemmin tai myöhemmin hän lemppaa sinut kun kyllästyy myötäilyysi/ muuhun sinussa... Lycka till tulevaan helvettiisi, kun itket häntä tuolla päättyneiden suhteiden palstalla... Ei millään pahalla, mutta noin siinä vain käy, jollei äijäsi muutu vähän hemmetisti sinun aikanasi...

    • Mangusti.

      Mä olen aina luullut, että kusipään sais helpommallakin.

      • lol.

        LOL!:)


    • Quark

      tarina. (Jos nyt sitten oletetaan että oli tosi), niin tämähän oli kuin huippu-urheilusuoritus. Otin tavoitteen, tein kaikkeni ja lopulta sain kuunnella maammelaulun, ja itkin onnesta. Ehkä niin, mutta mitä sen jälkeen? Onko parisuhde jokin urheilu tai kulutussuorite? Katsokaa, minulla on tällainen mitali tai tällainen auto - olkaa kateellisia. Entä, jos muut eivät olekaan?

      • niin sait?

        Eihän mies sun ole, jos käy vieraissa? Ei ole nyt, eikä tule koskaan olemaan!


      • Quark

        niin, eikö nuo muut suoritukset (kulutus, urheily, ym) ole arvokkaita juuri siksi että ne auttavat halutun parin hankinnassa. Eli jos parin hankinnasta tehdään suoritus, jota muut sitten ihailevat, niin mikä on sitten se lopullinen tavoite? Vielä paremman parin hankintako???


    • tuota tarinaa

      Sori, mutta en usko tuota tarinaa. En halua uskoa. On se niin säälittävä.

      • sääliöitä...

        on ihan oikeesti, kukaan ei vain ole sanonut että siltä puuttuu jokin ruuvi päästä


    • ...nähty vaivaa provoilun eteen.

    • Njeps

      No en oikein usko että on tositarina, mutta kyllä tuon
      tyyppisiä naisia on olemassa, jotka kestävät mieheltään
      vaikka mitä paskaa, kunhan mies on komea ja ihailtu.

      Tuollainen nainenhan on oikea kusipäisen pelimiehen unelma.
      Itsetunnoton raukkaparka, jota pelimies voi kohdella miten
      tykkää. Voi vaatia vaikka mitä naiselta, samaan aikaan
      kun itse juoksee vieraissa. Nainen vaan kulkee miehen talutusnuorassa
      kuin pahainen rakkikoira ja luulee vielä että mies on hänen,
      vaikka itse asiassa nainen on vain miehen "orja".

      Mies pompottaa ja nöyryyttää naista, naisen itsetunto murenee
      entisestää ja sitä enemmän mies voi häntä käyttä hyväkseen.
      Nainen vaan on onnesta soikeana, kun miehellä on ulkoiset
      puitteet kunnossa. On komea ja menestyvä, joten luonne on
      täysin sivuseikka. Kunhan vaan kaverit olisivat kateellisia,
      kun itsellä on niiiiiiin komea äijä. Eihän kavereiden sitä
      tarvitse tietää, miten se kohtelee. Tosin kyllä he sen
      huomaavat, kun mies vie heidät sänkyynsä.

    • Buster

      Sinua on uunotettu. Miehesi on tavallinen pulliainen.

      Jos se olisi pelimies, niin se panisi sinua ja jättäisi kuin nallin kalliolle.
      Valitan, aina ei voi voittaa.

      • slfjfjsdds

        "Jos se olisi pelimies, niin se panisi sinua ja jättäisi kuin nallin kalliolle."

        Joo, näin se menee! Ei se saanutkaan "oikeaa pelimiestä".;)


    • Marie-Cecile

      Mistä tuollaisia noin upeita miehiä oikein saa?

      Olen miettinytkin miten voisin parantaa elämääni merkittävästi ja sehän parhaiten käy myymällä oman minuuden ja syömällä kasan paskaa, samalla kun joku kusee silmään. Oi sitä onnea ja autuutta. Kyllä hyvä kumppani sitten tekee onnelliseksi.

    • ...

      Ja minä kun luulin eläväni säälittävää elämää kun lauantai-illat menee telkun ääressä kissa kainalossa mutta minullahan on asiat loistavasti! Mieluummin yksin kuin tuollaisen miehen kanssa. Vaikka epäilenkin tarinan aitoutta... :)

    • Papeete1

      Muistin taas miksi yksin on paljon parempi olla ja kuinka ihanaa, rauhallista ja mukavaa minun elämäni kuitenkin on esim verrattuna sinun perhehelvettiin.. ei kun onneesi. Kiitos vielä kerran muistinvirkistyksestä, kiitos :)

      • selittelyltä :)

        hyvä papu-neiti :)


    • Maan pinnalla kulkeva

      Oliko tuo tarinasi laisinkaan totta ? Nuo pelimiehen piirteet olivat kuin suoraan kirjasta "Naamiona terve mieli", jossa kerrotaan narsistin luonteen piirteet ja sen käyttäytymis mallit. Oletko kenties lukenut sen ja sitten keksinyt oivan paskan tarinan tänne Miehen logiikka palstalle ? Ei "rakastunut" nainen näe noita piirteitä kusipäisessä pelimiehessä, joita sinä niin tarkkaan kuvailit.
      Ole hyvä ja vastaa, olitko keksinyt tuon ?

    • noin onnellinen, niin..

      .. mikäs siinä. Minä en kyllä ymmärrä, että miten kukaan voi olla onnellinen miehen kanssa, joka käyttäytyy noin, kuten kuvailit. Tuli myös mieleen, että rakkautesi kohdistuisi kuitenkin ensisijaisesti miehen lompakkoon.

      Kukin tavallaan.

    • HÄN JONAIN

      PÄIVÄNÄ LÖYTÄÄ RAKASTUU TOISEEN JA JÄTTÄÄ SINUT, KUN KYLLÄSTYY*??

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe