Luottamus

Aika tekee tehtäväänsä, etäistä ja etäisen luontoista ei saata äkkiä koskettaa millään poppakonstilla.

Aikaa se vaatii ja pitkää kärsivällisyyttä, hyviä tekoja, hyviä sanoja, kuitenkaan ylilyönteihin ei passaa alkaa. Varovaisen ja etäisen ihmisen sydämen tavoittaminen ei onnistu, jos lähentyminen menee imartelun puolelle, mutta yhteisten kokemusten kautta asiat kulkevat.

Kokekaa yhdessä, vaikka risteily, leffa-reissu, pick-nick reissu, mitä tahansa josta molemmat pitävät ja innostuva, sellaiset aidosti ilahduttavat asiat ja kokemukset kasvattavat ihmisiä yhteen. Joskus ne johtavat ystävystymiseen, joskus rakkauteen, mutta ainakin synnyttävät luottamuksen.

Mä olen juuri myös itse tuon kaltainen immeinen, en exien vuoksi vaan ihan muista syistä, etäinen ja kuulema vaikeasti tavoitettava, se on mun luonne, ilman sen suurempia syitä ja monesti mulle marmatetaankin siitä, että annan enemmän aikaani koirilleni kuin seurustelukumppanille... no, minulla on syyni ja tapani : )

Eräs äiti kerran sanoi: Ei rakkaus lapseen synny synnyttämisen kautta, vaan myötä elämisen kautta. Hän oli adoptoinut lapsen, jota rakastaa kuin omaa lastaan, koska onhan tuo totta.

Samahan pätee myös ihmissuhteisiin yleensä, rakkaus monesti syntyy ja kasvaa yhteisten kokemusten kautta, jokainen ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä, vaikka kuulemma sellaistakin tapahtuu.

tuo nyt tarkoitti?

Lähes samaa mieltä, kenenkään ei pidä alkaa toisen sylkykupiksi, ei edes epätoivoissaan, ei hyvä sydämisyyttään, eikä pelon alla saisi opetella elämään muutenkaan. Elämässä tulee oppia olemaan joustava, mutta rajansa kaikella, liika on liikaa.

Se mistä olen jonkin verran eri mieltä, on terapia suhteiden merkitys... Kyllä ihminen voi monestikin olla toisen ihmisen kuuntelija ja ymmärtäjä, siinä voi oppia itsekin, mutta silloin suhde tulisi olla suhde ilman seksiä, tai jos se suhde johtaa seksiin, se on jokaisen parin yhteinen juttu, sillä ja läheisyydellä on oma korvaamaton merkityksensä.

Ammattiauttajat ovat toki vaihtoehto, mutta läheskään jokaisella ei ole varaa sellaiseen, vaikka tarvetta olisi.

Monet pelkäävät yksinolemista, tyhjyyttä, omaa itseään tai elämää yleensä, eivätkä vain rohkene kohdata asioita silmästä silmään ja hakeutuvat uusiin suhteisiin ennen kuin sisin on puhdistettu entisestä suhteesta... Näinhän ei tulisi tehdä, mutta noin tehdään, se on inhimillistä.

Toiseen ihmiseen tutustumiseen kuluu koko elämä, itsensä voi oppia nopeammin, mutta harva taitaa haluta oppia tutustumaan toisen ihmisen, varsinkin kun omaminäkin jää melko vieraaksi ja pinnallisesti tutuksi. Kaikkihan tuo on kuitenkin normaalia ja kuuluu elämään.

Kuinka kauan menneisyyden painolastien selvittämiseen menee aikaa? Se on varmasti yksilöllistä, mutta varmasti kauemmin kuin yksi ilta. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että aika tekee tehtävää ihmisen puolesta tuossa asiassa, kun vain ihminen itse malttaa tutkailla tuntojaan.

Sylkykupiksi alistuminen lähinnä herättää säälin sekaista kummeksuntaa, jos aikuinen ihminen jää sellaiseen osaan omasta tahdostaan, mutta kaipa hänellä on siihen syynsä.

Toi on kyllä taivaan tosi. Kukaan ei voi toista parantaa, tukena kyllä voi olla. Itse olen ollut sinä sylkykuppina, en kyllä kuvitellutkaan "parantavani" häntä vaan halusin olla tukena ja hänen oppivan luottamaan minuun aikaa myöten mutta ei, eihän siitä mitään tullut. Mutta ehdin pelastaa itseni ja se oli tärkein opetus:).

Ja sä Ratikkakuski oot harvinaisen fiksu mieheks;)!