Mitä voisi tehdä, kun puoliso on sohvaperuna. Silloin, kun lapset olivat pieniä, siitä sai tapella kovinkin, kun hänenkin panostaan olisi tarvittu enemmän kotihommissa ja lasten kanssa touhuamisessa.
Nyt, vaikka lapset ovat isoja, asia vaivaa silti, kun toinen makaa sohvalla telkkarin ääressä tuntitolkulla päivässä ja on lihonutkin vielä muodottomaksi mössöksi, jonka kanssa ei seksikään huvita, jonka olemus etoo, vetää vaan einestä ja töllöttää ja möllöttää.
Olen kokeillut kaikkea, houkutellut lenkille, koittanut jutella ja huomata, puhunut henkisen ja fyysisen terveyden näkökulmasta asiasta, mutta hän vain hermostuu ja karjuu, että haluaa "olla rauhassa".
Nyt, vaikka lapset ovat isoja, asia vaivaa silti, kun toinen makaa sohvalla telkkarin ääressä tuntitolkulla päivässä ja on lihonutkin vielä muodottomaksi mössöksi, jonka kanssa ei seksikään huvita, jonka olemus etoo, vetää vaan einestä ja töllöttää ja möllöttää.
Olen kokeillut kaikkea, houkutellut lenkille, koittanut jutella ja huomata, puhunut henkisen ja fyysisen terveyden näkökulmasta asiasta, mutta hän vain hermostuu ja karjuu, että haluaa "olla rauhassa".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et voi muuttaa toista, joten ole hyvä ja huolehdi itsestäsi. Lenkkeile, hengitä raikasta ilmaa, ja sano "olen hyvä"! Mene kotiin, ja laita itsellesi kuuma kylpy. Just, niin, olet hyvä.
Noinhan minä olen tehnytkin, huolehtinut itsestäni. Mutta mikä neuvo se siten on, eihän se mitään muuta. Eikö muka toiselle voi mitään, pitää vaan kärsiä siitä, että kun on saatu rinkulat sormeen, niin hänen mielestään ei näytä henkisellä eikä fyysisellä kunnolla ja olemuksella olevan mitään väliä??
Ala elämään omaa elämääsi. Käy yksin elokuvissa, lenkillä, viheltele, hyräile. Ja pane se äijä pellolle.
Hmmm.. Kuka sanoi, että sohvaperunani on äijä? Kyseessä on muija, sillä minä olen mies. Vaimoni on sohvaperuna.
Heh. Nyt sai miehen syyllistäjäakat nenilleen. Kun mies on sohvaperuna, kuuluu naisten ohje, heittäkää se pihalle. Kun nainen on sohvaperuna, vika on naisten mielestä miehen, ei helli eikä huomaa tarpeeksi, ei järjestä jännitystä ja mielenkiintoa elämään, niin sitten nainen lihoo ja muuttuu tylsäksi. Haloo..
sohvaperunat ovat todennäköisimmin masentuneita itse, mikään ei oikein kiinnosta ja elämä on tyhjää. näissä sohvaperunoissa on hankalaa se, että vaikka kuinka yrittää olla piittaamatta toisen laiskottelusta ja saamattomuudesta, niin ennenpitkää tilanne ylittää sietokyvyn.itselle tuli ero kun 13 v olin katsellut sohvaperunaa ja pyynnöistä huolimatta halusi jatkaa valitsemallaan tiellä sohvaperunanan.
En voi kuin toivottaa sinulle parempaa onnea ja jaksamista.
Olen pitänyt itsestäni huolta ja mikä huvittavinta, puoliso kyllä kehuu ulkonäköäni, kuinka kiinteä kroppa mulla on jne, mutta suuttui kun ymmärsi epäsuorasti puheistani (itse tentattuaan minua), että myös minulle merkitsee puolison ulkonäkökin jotain, etten koe häntä enää niin seksikkääksi, kun hän on turvonnut muodottomaksi. Muutenkin hän vain harmistui ja alkoi valittaa, että kokee itsensä riittämättömäksi, ikään kuin hän olisi se uhri, jolta vaaditaan liikaa..
Tuttu tarina. Minulla vaimo on tuollainen sohvaperuna. Patalaiska vetelys ja läskit roikkuu muodottomassa vartalossa. Koita siinä sitten kiihottua...
tosin mun mieheni ei kovin mässäile, mutta kiloja on silläkin ihan riittävästi.Kuhan laiskottelee, vetelehtii ja tuijottaa toosaa---se se vasta on elämätä
Myy pois joko sohva tai telkkari :-) Tai molemmat.