Kymppikerho

Moorea

Neljäs viikko täynnä! Kamalan nopesti mennyt aika, en edes voi uskoa että olen jaksanut tätä jo näin kauan! :)
Kulunut viikko on mennyt vähän heikommin kun edelliset, tänään paino oli 62,1 kg eli vain 400 g vähemmän kuin viikko sitten. Silti, suunta onneksi alaspäin. :) Jos syitä haluan etsiä, niin tiedän liikunnan jääneen viime viikolla aika paljon vähemmälle huonon sään ja muiden menojen takia. Aloitin mm. erään iltakurssin, joka vie aika paljon aikaa ja energiaa. Onneksi tälle viikolle on luvattu aurinkoa ja lämpöä, joten pääsee taas lenkkeilemään!

Viikonloppuna kylässä tuli myöskin laitettua suuhun vähän mitä sattuu.. Pieni herkuttelu toki sallittakoon, mutta taisi se raja kyllä ylittyä. ;) Huomasin kuitenkin, että jostain syystä esim. pizza ei maistunutkaan enää yhtä hyvältä kuin ennen...

Viidennelle viikolle lähden ihan hyvin tsemppimielin, tekee mieli korjata viime viikon liikuntavajetta ja päästä viikonlopun jälkeen taas normaaliin rytmiin ruokailujen kanssa. :)

Mites muilla?

Tilastot:

Pituus: 160 cm
Lähtöpaino: 65,1 kg
Paino nyt: 62,1 kg
1. tavoite: 60 kg
Lopputavoite: 58 kg
(Unelmatavoite: 55 kg)

Kolme kiloa jo lähtenyt, ensimmäinen välitavoite enää 2 kg päässä! Jee!

42

1659

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tintu

      mulla oli siis eka viikko menossa. ihan ok:sti alkoi.
      eli pituutta 168
      viimeviikolla paino oli... 69.2
      tänään paino oli...68.4 eli -800g ihan hyvä viikko vauhti....
      vuosi sitten painoni oli siis 80 kg.. eli kiloja on takana päin jo ihan kivasti.. nyt kesä tauon jälkeen uudestaan hommiin.. tsemppiä kaikille

    • Tika_

      En muista tarkkaan milloin aloitin mutta vähän päälle kuukausi tässä on laihdutettu. Viime viikosta ei muutosta, ikävä todeta :(. Mut saattaa johtua ihan siitä että nestettä on kerääntyny ku nuo pilleritkin loppuu tänään..

      Elikkä:
      Pituus: 165cm
      alotuspaino: 75kg
      Nykyinen paino: 74kg
      Tavoitepaino: 65kg.

      • Moorea

        Niinhän se tuntuu olevan, että paino varsinkin meillä naisilla usein vähän heittelee ilman mitään huomattavissa olevaa syytäkään. Kilo suuntaan tai toiseen helpostikin! Itselläni oli viime viikolla painossa tapahtunut yön yli aika radikaali muutos, torstaina vaaka näytti 1,5 kg vähemmän kun keskiviikkona. Järkikin sanoo, ettei kukaan polta rasvaa noin paljon yhdessä yössä. :) Ja kuten nähtiin, tänäänhän se oli melkein tullutkin takaisin. Kivalta silti tuntui nähdä se matala lukema, vaikkakin sitten vähän pettyy kun paino taas nousee. Enkä silti vaan välillä millään tunnu muistavan noudattaa päätöstäni punnita ainoastaan maanantaisin! :) Juuri tästä syystä. Liian tiukka vahtaaminen on vaan haitaksi..

        Ja tietysti, kun ei meillä lukemat liiku huomattavan ylipainon puolella niin hitaamminhan ne kilot lähtee muutenkin. Tsemppiä, kyllä jotain muutosta varmasti tapahtuu viimeistään ensi maanantaihin mennessä!

    • Sitruun_a

      Moi!

      Te olette kyllä jo vauhdissa ja neljännellä viikolla, minä vasta aloittelen urakkaani.. Haluisin päästä mukaan ryhmään, joka ei hetkessä hajoa vaan tsemppais yhdessä loppuun saakka :) Jos vaan sopii, niin tulisin mukaan mielelläni!

      Olen tällä hetkellä mitoissa 162cm ja 64kg. En ole eläissäni painanut näin paljoa.. :( Haluisin painaa 55kg. Olen nyt 2 päivää laihduttanut, ja päättänyt onnistua! Hitaasti, mutta varmasti :)

      Ilmoitelkaahan, jos vaan olen tervetullut joukkoonne.. :) Tsemppausta kaikille!

      • Moorea

        Tottakai olet tervetullut! Kaikilla tässä on vähän oma aikataulunsa, eikä se ainakaan mun mielestä yhtään haittaa. :) Yhdistävä tekijä on kuitenkin painonpudotus ja se n. 10 kg, ja pääasia että on porukkaa tsemppaamassa toisiaan!

        Itsekin toivoisin, että saataisi kasaan aktiivinen ja kiinteä ryhmä. Tuntuu että aina on kovasti innokkaita tulossa mukaan, mutta monilla näyttää jääneen se osanotto sitten siihen yhteen viestiin. Sitkeästi yritän kuitenkin tätä pitää pystyssä, kiva jos löytyy samoin ajattelevia! :)

      • Sitruun_a
        Moorea kirjoitti:

        Oon huomannut saman. Mukaan ilmottautuu aina kymmeniä ihmisiä ja loppujen lopuks parissa päivässä ryhmä jo hajoaa :( Pidetään me kuitenkin kiinni tavoitteestamme ja tsempataa toisiamme viimiseen grammaan saakka! :)

        Tänään on taas takana 3. onnistunut päivä :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.. :) Parin päivän päästä voisi jopa uskaltautu vaa'alle! :D Masennun kuitenkin jos mitään ei ole tapahtunut.. Siispä parempi elää vaan siinä toivossa että olen laihtunut.. ;)

        Tsemppiä! :)

      • Moorea
        Sitruun_a kirjoitti:

        Tiedän tunteen! Päätin itse punnita vain kerran viikossa juuri sen takia, etten turhaan masentuisi pienistä heitoista.. :) Vähän vaikea sitä on ollut kyllä noudattaa, usein pomppaan puntarille jo jossain torstain kieppeillä ihan vaan uteliaisuudesta, vaikken sitä viralliseksi tulokseksi laskekaan. Kärsimätön kun on, niin tulosta pitäis saada tottakai heti! ;)

        Kävin aamulla sittenkin vaa'alla, koska edellisen illan iltapaino oli sen verran mitä normaalisti aamuisin niin uskalsin, ja kannattihan se ;) 800g tippunut, vaikka tiedän hyvin että suurin osa siitä on nesteitä.. Mutta kunhan suunta on alaspäin niin hyvä juttu :))

        Mutta juu.. Tänään on mennyt huonosti.. Avopuoliso osti ison pussin karkkia mitä on tullu napsittua varmaan 300g edestä :( Mulla ei näköjään ole mitään itsekuria.. Onneks pian on taas uusi päivä ja raahaan itteni vielä tänään ulos tunniks.. :)

        Mukavaa helle-iltaa kaikille! :)

        Hienoa että uskalsit! Varmaan tsemppaa mukavasti nähdä jotain tulosta jo nyt. :)

        Pakko vielä kommentoida tota sun kirjotusta, kun osui jotenkin niin ajankohtainen aihe.. ;) Sorruin nimittäin itsekin tänään vähän, ja nyt poden morkkista. Kävin terassilla piipahtamassa, ja tuli juotua lasi valkoviiniä ja syötyä jumalaton korvapuusti. :D En tiedä mistä päin kaikki olette, mutta jos olette käyneet ikinä Helsingissä Cafe Esplanadissa niin tiedätte millaisia siellä on korvapuustit. Kokoluokaltaan vastaa varmaan neljää normaalikokoista puustia... Kaloreita todennäköisesti miljoona. Vaikken niitä laskekaan.

        Noh, mutta elämä jatkuu. :) Alunperin lähdin tähän painonpudotusprojektiin vähän sillä meiningillä, etten ota tätä haudanvakavasti, mutta kumman tarkaksi sitä on tullut syömisten kanssa. Varsinkin kun näkee että tulosta tulee, niin ei halua mokata kesken kaiken koko juttua vaan tulee entistä enemmän tarmoa jatkaa. :)

        Kuten sanoit, huomenna uusi päivä. Hyvää yötä kaikille!

      • auppari;

        hei!hassua kun tuo sun viestis oli niinkun suoraan mun tilanteesta. Oon ollut nyt puoli vuotta aupairina ja sina aikana kerannut painoa 6-7kiloa. Nyt olis sitten kova tarve keventya takasin "omaan painoon".Tsemppikaveria etsitaan!!!:)Kauhean ahdistava tilanne kun en oo koskaan nain lipsahtanu!!!Tehdaanko jotain tavoitesopimuksia ta jotain. mun painotilanne ja pituus siis sama kun sulla.

    • Mansku

      Oma punnituspäiväni on vasta keskiviikko ja sillä tavalla luottavaisin mielin olen ettei paino ainakaan ole voinut enää nousta! Tavoitteena oisi kilon pudotus näin ensimmäiselle viikolleni että pysyisin jotenkuten omissa tavoitteissani eli elokuun aikana -4kg (saas nähdä onko rima liian korkealla =). Ja teille kaikille muille tahtoisin sanoa että epäonnistumisen ja onnistumisen tunteista riippumatta kaikkien paino on kuitenkin edes vähäsen ja toisilla enemmänkin laskenut lähtötilanteesta, ei huono! Onnittelut siitä ja sisulla vaan eteenpäin =)Ite olen ainakin päättänyt että tämä saa olla elämäni viimeinen laihdutuskuuri ja se ei yhteen tai kahteenkaan vastoinkäymiseen lopu vaan jatkuu niin kauan kuin tarvis on!

      Itse asiassa en ole juuri menneellä viikolla ehtinyt kaloreita tms. laskea sillä päädyin aivan uusiin työtehtäviin jotka on kyllä tehokkaasti vienyt kaiken huomioni ja valitettavasti myös vapaa-aikani, mutta pahimmilta sudenkuopilta on vältytty. Palaan siis viimeistään keskiviikkona punnitukseni kanssa =)

    • uma-

      Moikka kanssasisaret :)!

      Tässä nyt vähän niin päässyt käymään, että kiloja tullut kesän aikaan ihan liikaa ja nytten sitä pitäs päästä taas ruotuun takasin. Pääsenkö vielä mukaan tsemppiryhmään? Kiloja olisi tiputettavana se noin 10kg.

      Elikkä uma-:

      aloitus 7.8 65,5kg
      1.välitavoite 60 kg
      tavoite 55-57 kg
      (pituutta noin 168)

      • uma-

        Viikko sujui aika hyvin.. Kuumuudesta huolimatta oon jaksanu 3krt viikon aikana käydä juoksemassa 30-45min. Perjantaina oli herkkupäivä ja tuli varmaan vähän vedettyä se överiksi, kun oltiin möksällä. Kaikesta huolimatta tänään puntari näytti 64,0 :). Elikkä viikon pudotus 1,5kg. Tavotteena olis että parin viikon päästä (27.8) paino olisi 62, saas nähä, varmasti painonpudotus hidastuu kun nyt nuo pahimmat nesteetkin sai poistettua..

      • Moorea
        uma- kirjoitti:

        Tosi hieno pudotus viikossa, onnea! Hyvin olet jaksanut käydä lenkillä, itse olen tyytynyt vain kävelemään sillä ajatuskin juoksemisesta tuolla helteessä tuntuu aika tuskaiselta. :) Ja kyllä mun mielestä tuo 2 kg kahdessa viikossa on ihan realistinen tavoite, ei muuta kun sitä kohti!

    • Mansku

      hih, nyt ei voi kuin virnistää sillä paino oli kuin olikin tippunut viikon aikana 1,5kg yhdestä rullakebusta ja parista lonkerosta huolimatta =) eli näillä mennään seuraavaa punnitusta kohden:

      Ikä 22
      Pituus 175
      Aloituspaino 1.8-07 87kg
      Paino nyt 08.08 85,5 kg
      1. tavoite 83 kg
      Lopputavoite 75 kg
      Unelmatavoite 65 kg * onnellinen huokaus* =)

      Kaks ja puol kiloa olisi tuohon ensimmäiseen tavoitteeseen ja jos näin hyvin menee jatkossakin niin sehän olisi saavutettu elokuun loppuun =) Sen verran pitää muuten mainita puntaristani ettei se todellakaan ole mikään digivaaka, mikä taas tarkoittaa että saattaa jonkin verran heitellä totuudesta kun ei "viivanvälikään" ole kuin kilo, mutta toisaalta hyvä niin, en ainakaan ala liian kriittiseksi tuon mittaamisen kanssa... Ja sitä paitsi sitten kun olen tavoitepainossani on koko puntari tavallaan ihan turha =)

      Tähän loppuun vielä, että varmasti ovat kaikki uudetkin tervetulleita kerhoomme =) ..! eli tervetuloa!

      • Moorea

        Piti vastata vielä sullekin, tosi hieno pudotus viikossa! Hyvin olet päässyt vauhtiin. :) Olen itsekin huomannut, että loppujen lopuksi pieni herkuttelu esim. viikonloppuna ei välttämättä vielä hidasta edistymistä, kunhan ei liikaa tuudittaudu siihen ajatukseen. Kohtuus kaikessa! Mutta kuitenkin. :) Paremmin jaksaa kun sallii itselleen välillä jotain pientä hyvää.

        Viikonloput on ainakin mulle olleet vaikeita muutenkin, aina on joku illanvietto tms kyläilytapahtuma jossa syömisten ja juomisten vahtiminen on vähän vaikeampaa. Ja mulla on aika tiukassa sellanen "syödään viikonlopun kunniaksi jotain hyvää" -ajatusmalli, josta on vähän vaikea päästä irti.

        Viikonloput on myös mulle ollut aina vaikeinta.. Viikonloput tarkotti aina, ja tarkoittaa edelleenkin alkoholia ja mässäilyä.. :( Sillon kun asuin vielä kotona, rajottu juominen aina viikonloppuihin, mutta nyt kun asun avopuolison kanssa yhdessä on juomisesta tullu tapa viikollakin..

        Nyt oon onneks ottanut itteäni niskasta kiinni, koska haluan oikeasti laihtua ja olen alkanut liikkumaan juomisen sijaan.. Hyvä minä! ;)

        Ihan sama juttu on ollut mullakin! Pidän viinin ja siiderin lipittämisestä, ja kotoa muuton jälkeen siitä tuli mullekin enemmän tapa kuin ennen. "Otanpa yhden tässä telkkaria katsoessa". Viikonloppuisin tuli kokattua/ostettua jotain hyvää jonka kanssa sitten oli luontevaa avata viinipullo. Ja sellanen pieni tissuttelu on just paha juttu, kilot kertyy ihan huomaamatta. :/ Nyt olen onneksi tästä tavasta päässyt eroon, se alkoi häiritä itseäni jo ennen kun aloitin varsinaisen painon pudotuksen. Tapa se nimittäin on ennen kaikkea, ja siitä on mahdollista yllättävän helpostikin päästä eroon. Päätin rajoittaa viinit viikonloppuun ja käyttää arki-illat johonkin muuhun. :) Napostelen mehukeittoa ja hedelmiä, jos jotain tekee mieli. Myös kahvin/teen juonti on vähän lisääntynyt mulla iltaisin, varmaan just tosta syystä.

        Minkä ikäisiä te kaikki muuten olette ja mistä päin Suomea?

        Täysin samoin meni täälläkin! Kotoa muuton jälkeen ja opiskeluiden alkaessa saattoi tulla (etenkin kesäaikaan) nautiskeltua oluesta ja siideristä jopa päivittäin just sillä tyylillä että "no juodaan nyt yhdet niin eihän siitä vielä haittaa ole" mutta kappas vaan kun ne yhdet ei aina jääny vain yksiin ja yleensä -eli siis aina- niitä seurasi vielä sipsipussi dipin kera tai muuta mukavaa rasvaista herkkua... Samoihin aikoihin seurustelin miehen kanssa joka taas sitten ei juonut viikolla vaan vain viikonloppuisin eli kun nämä kaksi ynnää yhteen niin tissuttelin viikot opiskelijaporukoissa ja vedin kunnon kännit lauantaisin poikaystäväni kanssa!

        Opiskelut loppui viime talvena mikä sekin jo jonkin verran rauhoitti menoa, mutta nyt sitten toisaalta tuli kesäloman aikana juotua jopa kolme olutta päivässä ihan vaan janoonsa ja tottahan olut pari grillimakkaraa kaipaa kyytipojaksi =)

        Into ja kipinä tähän laihisteluprojektiin iski viimein oikein kunnolla kun heinäkuun lopussa oma äitinikin jo sanoi että "hei voisit ajatella tehdä jotain tuolle ulkomuodollesi". Ensin olin tietysti hirveän loukkaantunut (vaikka itse olin tiedostanut lihomiseni jo melkein vuosi aiemmin), mutta lopulta joku vaan "napsahti" päässä että ei hitto nyt on ihan oikeasti otettava parempi linja tai paisun huomaamatta pikkuhiljaa pienen talon kokoiseksi!

        Tässä sitä nyt mennään ja yllättävän helpolta on tuntunut. Asiaa auttaa kyllä huomattavasti se että en miellä varsinaisesti olevani laihdutuskuurilla, eli en laske paikkareitten pisteitä enkä kaloreita, vaan keskityn ainakin näin alkuunsa hillitsemään ja korjaamaan tilanteita joissa normaalisti olen ahminut itseni ähkyyn, esim tullessa kotiin töistä nälkäisenä...

        Ikää on reilut 22 vuotta ja Pirkanmaalla tällä hetkellä asustelen.

      • Moorea
        Mansku kirjoitti:

        Mulla on ihan sama juttu, siis toi että en missään nimessä "laihduta" tai ole millään "dietillä" tai varsinkaan "laihdutuskuurilla". :) Tämä on eräänlainen projekti, painonpudotuksesta voin puhua mutta en miellä itseäni jostain syystä laihduttajaksi. Lähinnä yritän elää terveellisemmin, ja toivon sen myötä painon putoavan. En tiedä miksi kartan tuota sanaa laihdutus, ehkä se on minulle yleensä tarkoittanut epäonnistunutta yritystä olla syömättä/syödä mahdollisimman vähän. Laihduttamisessa on jotenkin negatiivinen ja ankea sävy, miellän sen niin että elämä on kamalaa kituuttamista ja nälässä oloa. :D Nyt kuitenkin saan syödä kohtuudella välillä myös hyvää. Kohtuus on oikestaan se avainsana, en tajua miksi on kestänyt näin kauan tajuta se!! En siis laske mitään kaloreita tai pisteitä minäkään, katsotaan mihin tuloksiin ihan maalaisjärjellä pystyy. :) Toki jos näyttää siltä etten laihdu näin, voin harkita jotain kalorijuttua, mutta toistaiseksi olen liian laiska sellaiseen. Ja hyvin on mennyt tähän asti!

        Ikää tulee muutaman kuukauden päästä mullakin täyteen 22 ja pääkaupunkiseudulla majailen.

    • tk86

      huolitteko minua mukaan? pari päivää tässä jo aloitellut vähän terveellisempää ruokavaliota.
      olisi mukava vaihtaa kuulumisia.

      aloituspaino pari kk sitten 67kg.
      tänään 63kg.
      ensimmäinen tavoite 60kg.
      lopullinen tavoite 58 ja toivottavasti jäisi siihen pysyvästi.

      • Mansku

        tulla mukaan! Kerrohan lisää itsestäsi ja menetelmistä tällä kivikkoisella, mutta ah niin palkitsevalla, laihdutuksen polulla =)

      • tk86
        Mansku kirjoitti:

        tulla mukaan! Kerrohan lisää itsestäsi ja menetelmistä tällä kivikkoisella, mutta ah niin palkitsevalla, laihdutuksen polulla =)

        elikkäs pituutta tosiaan se 160cm ja painoa ollut pahimmillaan 67kg. nyt paino eilen 62,5kg ja tavoite sinne alle 60. joka päivä ainakin pieni kävelylenkki ja hedelmiä näiden heikkouksieni tilalle.

        liikakiloni eivät ole seurausta joka päiväisestä jatkuvasta lappamisesta, vaan ihan vaan siitä että liikunta väheni, niin painoa tuli heti. olen sellainen, että saatan olla iltaan asti syömättä ja sitten illalla syön kaikki kalorit herkuttelemalla. illat ovat siis heikkouteni.

        tästä tavasta siis pyrin eroon ja toivottavasti onnistun siinä.

        olisi tosiaan hienoa jos täältä saisi tsemppiä tähän tympeään puurtamiseen!!

        tsemppiä kaikille koitokseemme!! :)

      • Moorea
        tk86 kirjoitti:

        Näkyy olevan suunnilleen samat mitat ja tavoitteet sulla kun mullakin! Pituutta myöskin se 160 cm, lähdin 65 kg:stä joka on eniten mitä olen ikinä painanut. Havahduin ja päätin tehdä asialle jotain. Viime punnituksessa näytti 62,1 kg, joten suunnilleen samassa ollaan. Mun ensimmäinen tavoite on päästä 60 kg:hen, sitten 58 kg. Vähän unelmoin ihan 55 kiloon pääsemisestä, mutta saa nähdä, en uskalla vielä ajatella niin pitkälle. :)

        lisään aina tavoitteitani sitä mukaa kun saan niitä toteutettua. minullakin ihan pohjimmainen haave saada paino sinne 55kg, mutta etenen pienin harppauksin. tämä paino ei lähde alaspäin haaveilemalla. pilvilinnoista ollaan tultu alas kerran jos toisenkin :)

        tällä kertaa sit aion onnistua, vaikka sitten hitaammin, mutta kuitenkin. ennen tuli meinaan tehtyä ihan kamalia päätöksiä, että mukamas nestepaastojen avulla saisin muutamassa päivässä kilot pois. ei mulla ainakaan onnistunut, joten tällä kertaa sitten ihan oikealla keinolla.
        suuhun ei mitä sattuu.

        tänään sunnuntaina syönnin jälkeen paino 62,5. Kyllä se tästä!! :)

        Joo, mäkin olen kokeillut kyllä kaikenmaailman sitruunamehupaastot joskus. ;) Huonolla menestyksellä tottakai. Tämä on ensimmäinen kerta kun tosissani pudotan painoa näin pitkäjänteisesti ja "oikein". Olen ihan yllättynyt siitä, ettei nälkää todellakaan ole tarvinnut nähdä!

        Tavoitteet tottakai kannattaakin pitää pieninä, ei tunnu niin raskaalta. Niin mäkin teen. Kyllä se tästä pikkuhiljaa, kohta voi jo siirtää ton 55 kg unelmatavoitteesta lopputavoitteeksi! :)

        tosiaan hyvä kuulla, että muillakin on tällaiset realistiset odotukset. koen tämän enemmänkin ponnistuksena parempiin elämäntapoihin kuin nälkäkuurina. nälkää en ole nähnyt ja olen jopa oppinut nauttimaan hedelmistä ja marjoista!! :)

        jotenkin tuntuu että mun entiset ruokailutavat turrutti mun makuhermot siihen kuntoon, ettei ole edes tajunnut miltä ruoka maistuu. entisenä "rehujen vihaajana" ihana huomata, että salaatit ovat tosi hyviä aterian lisänä..

        tosiaan kaikki paastot on kokeiltu, joista ainoa toimiva oli aineenvaihdunta-dieetti. melkein samanlainen kuin sairaaladieetti, mutta ilman kamalaa pinaattia :)

        minulla myös ensimmäinen kerta kun oikeasti pudotan painoa. hienoa huomata että tämähän tosiaan toimii kunhan vain antaa aikaa.

        pienin mutta varmoin askelein jatkan matkaani alle 60kg:n rajapyykin. pari kiloa vielä, ei mene enää pitkään.. ja sitten taas uusia tavoitteita..

        ulkona satelee vettä, mutta pienen ulkoilureissun teen joka tapauksessa..

        hyvät jatkot ja voimia.. :)

    • Sitruun_a

      Kello vasta kuus ja kalorit hipoo jo sallittua rajaa :( No, mä oon selviytyjä! :D Multa ei laihdutus onnistu ilman että lasken kaloreita. En luota itseeni.. :( Oon laskenu kaloreita jo melkei kolmatta vuotta.. :D

      Jos joku päivä kaipaa pientä herkkua, suosittelen lämpimästi Grandi vadelma -mehujäätä.. Yhdessä puikossa vain 55 kcaloria ja on sairaan hyvää! Tietenkin siinä on sokeria, mutta parempi vaihtoehto se kuin vaikka suklaapatukka.. ;)

      Minkälaista liikuntaa te muuten harrastatte vai harrastatteko ollenkaan? Vastaus kyllä löytyy varmaan teidän edellisistä keskusteluistanne.. :\ Itse tykkään eniten ulkoliikunnasta.. En ole himourheilija missään mielessä, mutta nyt taas oon alkanut vähän innostumaan lenkkeilystä ja pyöräilemisestä taas :) Lenkit on lähinnä reipasta kävelyä n.45min.. :)

      Ja Mansku, onnea minunkin puolesta hienosta pudotuksesta! :) Täältä tullaan perässä!

      Voimia kaikille ja jatketaan samaan malliin! :)

      • Mansku

        Kiitos kovasti Sitruun_a onnitteluista! Ensi viikollahan tuon sitten näkee onko sama linja jatkunut =) Alussahan tässä vasta ollaan... Olen myös aivan varma että niin se paino vaan sullakin putoaa kunhan et ole liian ankara itsellesi!

        Liikunnalta osalta olen varsinainen tuuriliikkuja eli välilä liikun välillä en. Jumppatunti ihmisiä en ole lainkaan vaan nautin paljon enemmän itsekseni tekemisestä. Lähinnä kävely- ja pyörälenkkejä sekä nyt uutuutena sauvakävely ja juoksun aloittelu on harkinnassa. Kuntosali kiinnostaisi mutta toistaiseksi kynnys on ollut liian korkea, samoin kuin yksityissalien kalleus (tiedän että on ilmaisia tai puoli-ilmaisiakin, mutta en jostain syystä vaan halua mennä kaupungin saleille). Liikuntaa tulisi todellakin harrastaa enemmän sillä auttaisi myös painon pudotuksessa, mutta tällä hetkellä en jotenkin vain jaksa siihen panostaa tosissaan vaan haluan ensin tämän syömiseni kuriin, sillä jos otan liian monta tavoitetta kerrallaan työn alle niin lässähtävät ne varmasti kaikki =)

        Ja ihan samoilla linjoilla olen noiden mehujäiden kanssa! Ovat todella herkullisia ja piristävät kummasti helteistä kesäpäivää =) ei muutakuin jätsikiskalle =)

        olen mestari kirjoitusvirheissä joten antakaa niiden vaan mennä ohi silmien =) kiitos

    • Moorea

      Itse päätin lähteä liikkeelle sillä, että en mene bussilla vaan kävelen työmatkat joka päivä. Eli n. puoli tuntia yhteen suuntaan, joten joku tunti kävelyä päivässä tulee. :) Tämän lisäksi olen yrittänyt käydä jumpassa 2 kertaa viikossa, mutta se on nyt vähän jäänyt ajan puutteessa. Käyn tosiaan erästä iltakurssia, joka tällä hetkellä vie 2-3 iltaa viikosta ihan kokonaan. Välipäivinäkin on ollut sen verran menoa tai muuten vaan puhti pois, etten ole jaksanut enää muuten liikkua. Kävelylenkeillä olen jonkun verran käynyt silloin tällöin, pitäisi varmaan taas viikonloppuna aktivoitua jos hyvät ilmat jatkuu.

      Ajattelin tällä aloittaa, katsotaan mihin se riittää vai riittääkö. Periaatteessa en pidä liikuntaa tehokkaana, ellei siinä tule kunnolla hiki ja hengästy (tätä kävely ei mulle vielä aiheuta, vaikka kävelisin reippaastikin), mutta ainakin kävely näyttää auttaneen jonkun verran. Rasvanpolttosyke tietysti kuuluu ollakin alhaisempi.

      Odotan kyllä syksyä, jolloin alkaa taas tanssitunnit. :) Ne korvaa sitten sitä, että opiskelut alkaa ja työpäivät vähenee.

    • tintu

      viikonloppuna tuli lähettyy viihteelle. höh ja kotimatkalla ei muuta kun grillille ja suraavana päivänä pitsaa... noh onneksi ei tullut kun 400 g painoa lisää...mutta se helposti riistäytyy käsistä
      uuteen viikkoon uusilla kujeilla..
      lähtöpaino:80 ja pituus 168cm
      viimeviikko 68,4 kg
      tänään 68.8kg

    • Moorea

      No niin, tässä tulee sitten viidennen viikon tilastot mun osalta. Viime maanantaista on tullut muutosta -600 g! Tosin eilen kun punnitsin, niin vaaka näytti vielä puoli kiloa vähemmän kuin tänään aamulla, eli sen mukaan kokonainen kilo olisi lähtenyt, tiedä siitä sitten. Nämä on näitä pieniä heittoja taas. Menen kuitenkin tämän "virallisen" lukeman mukaan, vaikka se onkin vähän enemmän. Ei saa huijata itseään. ;)

      Pituus: 160 cm
      Lähtöpaino: 65,1 kg
      Paino nyt: 61,5 kg
      1. tavoite: 60 kg
      Lopputavoite: 58 kg
      Unelmatavoite: 55 kg

      Viikonloppu meni kerrankin hyvin syömisten suhteen, join vain pari lasia viiniä ja ruoat pysyi erittäin terveellisinä. Kävin myös kaksi kertaa kävelylenkillä nyt viikonlopun aikana, joten ihan hyvä saavutus!

      Ensimmäistä kertaa alkaa todella tuntua pienemmältä! Vaikka kiloja ei määrällisesti ole lähtenyt vielä kovin montaa, niin huomaan kyllä eron varsinkin vyötärön kohdalla. Olisi pitänyt ottaa mittanauha käyttöön heti alusta, varmaan senttejä on lähtenyt ihan mukavasti. Kokeilin eilen päälle paria vanhaa kesämekkoa, jotka eivät enää viime vuonna oikein kunnolla mahtuneet päälle. Molemmat mahtuivat, ja näyttivät vieläpä hyvältä! :D Mikä riemu kun tämän huomasin!

      • Tika_

        Nyt ei kyllä hyvin mee. Motivaatio on ihan hukassa ja toi kuumuus ahdistaa niin jumalattomasti. Kuumuus ei oo ikinä sopinu mulle, sopiva olis tuo 20astetta. Tuntuu että oon koko ajan turvoksissa eikä toi paino lähde minnekään. Huomenna aukee täällä uimahalli jos vaikka sais ittensä sinne raahattua, eipähän ainakaan olis kuuma siellä.
        No mut tässä taas viime viikon toistoa:

        Alotuspaino: 75kg
        Nykyinen paino: 74,3kg
        Tavoitepaino: 65kg
        Pituus: 165cm

        Btw. Oon 19v. Pirkanmaan alueelta :)

      • Moorea
        Tika_ kirjoitti:

        Ei ihmekään, että motivaatio on hukassa jos ei mitään tulosta tule! Sanoit tuolla aiemmin, että olet jo yli kuukauden laihduttanut ilman juuri mitään muutosta. Onko sulla varmasti syömiset ihan kunnossa? Ettet vaan syö esim. liian vähän? Silloinhan paino voi jumahtaa paikalleen.

        Totta kyllä on, että kuumuus kerää nestettä. Ahdistaa todella, tuntuu ettei neljän jälkeen kotiin päästyään edes jaksa enää tehdä mitään. Todella vaikea kuvitella esim. alkavansa imuroimaan, kun hiki valuu jo muutenkin. :)

        Mutta yritä olla masentumatta, kyllä se paino siitä vielä lähtee putoamaan! Ja meille saa aina vapaasti tilittää. :)

        Yhen viikon pystyin sillain et söin tasasin väliajoin vähäsen ruokaa ja siinä se kilo sit lähti. Sit ne syömiset on ihan mitä sattuu: toisena päivänä syön paljon ja toisena liian vähän. Toi helle tekee mulle kyllä sen ettei yhtään huvita liikkua ja muutenkin on niin vetämätön olo. Huomenna tosiaan uimahalli aukee ja siellä ajattelin käydä paljon ennen kuin koulut alkaa. Kun koulut alkaa niin en varmaankaan jaksa mitään tehdä koska asun eri paikkakunnalla ja bussilla pitää kulkea. Puoltoista tuntia menee matkoissa. Täytyy vaan harrastaa hyöytyliikuntaa tosi paljon (koulussa on paljon rappusia)ja muutenkin yrittää liikkua kun in mahdollista.

        Te ootte muuten aivan mahtavia :). Osaatte kannustaa ja motivoida terveellisempään elämään. Kiitoksia teille tosi paljon :):):)

        Heipparallaa! Olin aamulla pudota puntarilta pyrstölleni sillä mitäs muuta kuin miinusta näytti näin toisellakin viikolla =) JEE! Ja tuota miinustahan tuli viikontakaiseen punnitukseen -1,5kg... Pudotusta on siis tähän mennessä -3kg/2vk, mutta onhan sitä mistä pudottaakin!

        En oikeastaan voi ymmärtää mitä edellisillä laihiskerroilla olen tehnyt väärin sillä nyt paino näyttää putovan vaikka en oikeastaan ole muuttanut mitenkään ruokavaliotani vaan ainoastaan vältellyt yletöntä ahmimista.. kuten toisessa kirjoituksessa totesinkin edes liikunnalla ei tässä tähän astisessa pudotuksessa ole ollut vaikutusta kun liikkunut en ole kuin ns. hyötyliikuntaa koko viikolla.. hämmentävää!

        Tässä taas sitten tätä listaa joka jonkun mielestä varmaan näyttää hyvin sekavalta, mutta helpottaa kummasti omaa seurantaani:

        Ikä 22
        Pituus 175
        Aloituspaino 01.08-07 87kg
        Paino 08.08 85,5 kg
        PAINO NYT 15.08 84 KG
        1. tavoite 83 kg
        Lopputavoite 75 kg
        Unelmatavoite 65 kg * onnellinen huokaus* =)

        Kyllä se Tika_ sullakin siitä lähtee rullaamaan, otat vaan tiukasti ittees kiinni ja alat etukäteen suunnitella vähän että milloin syöt ja mitä syöt niin pysyy verensokerikin tasaisena ja vältyt paremmin väsymykseltä ja vetelältä ololta... Toi uinti on muuten ihan huippu juttu! Ite vaan olen sen verran itsekriittinen etten kehtaa tätä pulleaa runkoani uimapuvussa esitellä =) siis silloin jos on muitakin ihmisiä lähettyvillä! Tiedän että on vähän nurinkurinen ja tavallaan lapsellinenkin ajatusmaailma mut mun itseluottamus ja minäkuva on vielä sen verran hataraa että jätän uimiset toistaiseksi väliin...

        hienoa Mansku, hienosti etenee!! :)

        täällä lapissa on vaivannut vesisateet parin päivän ajan, joten silloin ulkoilu jäi vähemmälle, mutta eilen sit olin ulkoilemassa monta tuntia, ja ihanaa oli. olin vaeltamassa ja olo pois tullessa aivan mahtava, vaikka ylämäkeen rämpiessäni luulin jo kuolevani!! :)

        paino on alkanut mukavasti laskea, koulukaveritkin ovat koulun alkaessa kehuneet valtavasti, että olen laihtunut. ihanaa kuulla sellaisia kehuja, vaikka oma silmä onkin sokeutunut tuollaisille kehuille..

        aloittaessa painoa 67kg.
        tällä hetkellä 62kg. :)
        ensimmäinen etappi 60kg ja siitä sitten kohti uusia tavoitteita.

        paljon rutistuksia kaikille!! :)

      • Moorea
        Mansku kirjoitti:

        Heipparallaa! Olin aamulla pudota puntarilta pyrstölleni sillä mitäs muuta kuin miinusta näytti näin toisellakin viikolla =) JEE! Ja tuota miinustahan tuli viikontakaiseen punnitukseen -1,5kg... Pudotusta on siis tähän mennessä -3kg/2vk, mutta onhan sitä mistä pudottaakin!

        En oikeastaan voi ymmärtää mitä edellisillä laihiskerroilla olen tehnyt väärin sillä nyt paino näyttää putovan vaikka en oikeastaan ole muuttanut mitenkään ruokavaliotani vaan ainoastaan vältellyt yletöntä ahmimista.. kuten toisessa kirjoituksessa totesinkin edes liikunnalla ei tässä tähän astisessa pudotuksessa ole ollut vaikutusta kun liikkunut en ole kuin ns. hyötyliikuntaa koko viikolla.. hämmentävää!

        Tässä taas sitten tätä listaa joka jonkun mielestä varmaan näyttää hyvin sekavalta, mutta helpottaa kummasti omaa seurantaani:

        Ikä 22
        Pituus 175
        Aloituspaino 01.08-07 87kg
        Paino 08.08 85,5 kg
        PAINO NYT 15.08 84 KG
        1. tavoite 83 kg
        Lopputavoite 75 kg
        Unelmatavoite 65 kg * onnellinen huokaus* =)

        Kyllä se Tika_ sullakin siitä lähtee rullaamaan, otat vaan tiukasti ittees kiinni ja alat etukäteen suunnitella vähän että milloin syöt ja mitä syöt niin pysyy verensokerikin tasaisena ja vältyt paremmin väsymykseltä ja vetelältä ololta... Toi uinti on muuten ihan huippu juttu! Ite vaan olen sen verran itsekriittinen etten kehtaa tätä pulleaa runkoani uimapuvussa esitellä =) siis silloin jos on muitakin ihmisiä lähettyvillä! Tiedän että on vähän nurinkurinen ja tavallaan lapsellinenkin ajatusmaailma mut mun itseluottamus ja minäkuva on vielä sen verran hataraa että jätän uimiset toistaiseksi väliin...

        Onnea molemmille hienoista saavutuksista! :) Mansku, -3 kg kahdessa viikossa on tosi hyvin, toivotaan että sama vauhti jatkuu tästä eteenpäinkin. Tavoite on saavutettu ennen kuin huomaatkaan. :)

        Ja tk86, eipä ihmekään että kehuja tulee. Kyllä 5kg pudotus jo alkaa näkyä muidenkin silmissä, varsinkin jos ne on ihmisiä jotka ei ole nähneet sua vähään aikaan. Eron huomaa helpommin. :)

        Tänne etelään kuuluu kiirettä ja hellettä. Liikkua en ole ainakaan vielä ehtinyt työmatkojen lisäksi yhtään, eikä edes jaksaisi kun hiki valuu tosiaan jo muutenkin. Kaiken lisäksi on taas ihana menkkaturvotus, eikä mitään hinkua puntarille. Päin vastoin, ihmeellisiä syöpöttely- ja mässäilyhimoja, joita parhaillaankin tyydytän puolukoita mutustamalla. :)

        Mutta ihan ok menee täälläkin, vaikka tuntuu etten ole tämän laihtumisen eteen oikein mitään tehnytkään tällä viikolla. Toisaalta en silti ole lipsunut syömisistä. Mielenkiinnolla odotan, onko tän viikon jälkeen mitään muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan.

        Kiitos jälleen kerran Moorea osuvasta kannustuksesta! Olet todellinen tsemppari =) Sulla on myös hienosti pudonnut tuo paino, ja eihän meillä tässä mihinkään kiire ole kun on tuo koko loppuelämä aikaa...

        Mässäilyhimoihin olen itse alkanut ostaa jääkaappiin aina varalle kirsikkatomaatteja, ovat erittäin maukkaita ja sopivan makeita eikä kaloreita kerry nimeksikään. Suosittelen lämpimästi! Toinen hyvä vaihtoehto on kivettömät viinirypäleet eli toisin sanoen loistavia ovat kaikki "nopeat" hedelmät ja kasvikset jotka eivät vaadi kuorimista, pilkkomista jne vaan ovat yhtä pikaisesti saatavilla kuin namupussin auki repäisy =)

        p.s Uma- miten sulla menee kun ei ole mitään kuulunut? Meillehän voi tänne tilittää vaikka koko homma olisi mennyt penkin alle heti alkuunsa mut periksi ei kannata antaa! =)

    • Sitruun_a

      Jouduin yli viikon olemaan ilman tietokonetta, kun se joutui äkilliseen huoltoon.. :/ Koneeseen ei tullu enää virtaa tjsp.. Nyt taas toimii! :)

      Liikunta on jäänyt tosi vähälle.. Olen aamupäivät koulussa ja koko viikon ajan lähdin koulusta suoraan töihin :/ Aikaa ei ole ollut millekkään. Eikä energiaakaan :D Ensi viikolla pitäisi hellittää, kun töitäkään ei ole kuin 2 arkipäivänä :) Paino on pysyny suht samoissa. Kilo on pudonnut silleen "pysyvästi" mutta uskompa sen olevan nesteitä.. Jatkan laihistelua iloisin mielin, vaikka junnaankin paikoillaan. Otan ensi viikon tavoitteeksi saada 0,5kg pois ;)

      Tsemppiä kaikille ja mukavaa sunnuntaita! :) Kirjoitellaan taas!

    • tintu

      vähän meni paremmin ku viime viikko vaikka aika surutta säin herkkuja lasten synttäreillä..
      tilastoa:
      pituus 168cm
      paino viimeviikolla 68.8
      tänään 68.2 eli 600 g pois..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe