narsismi ja uskonnollisuus ja aivopesumenetelmät

Raamatun opetukset tosissaan.

Monesta ei ole aina meiksi!

Vastoin eri kirkkokuntien hellimää käsitystä itsestään, eivät ne useinkaan sovellu käytännössä kaikille, siis kaikille eri luonnetyypeille. Adventistiksi aikovalle hyvä tai oikeanlainen persoonallisuus on sellainen ahkera ja peruskunnollinen, perivakaa tyyppi, joka käy säännöllisesti töissä ja myös osaa säästää työnsä tulokset. Ad-kirkko ei käsittääkseni ole koskaan hyväksynyt menestysteologiaa, kuten taitaa olla laita vaikkapa vapaa- tai helluntaiseurakunnassa, mutta käytäntö on itseasiassa opillisen näkemyksen kanssa päinvastainen. Siinä missä helluntaikirkkoon tai vapaaseurakuntaan voi mennä hyvillä mielin, vaikkei elämässään niin täydellisesti olisi onnistunutkaan, niin adventtikirkossa nämä omaan elämään liittyvät tyyliseikat voivat tulla esteeksi seurakunassa viihtymiselle. Tästä asiasta minulla on henkilökohtaista kokemusta; olen käynyt mm. adventistien ylläpitämän Toivonlinnan kristillisen lukion sekä viettänyt lapsuudesta nuorelle aikuisiälle saakka tuhansia tunteja adventtikirkon jumalanpalveluksissa ja mitä erilaisimmissa sosiaalisissa riennoissa.

Toisaalta, vaikken itse enää adventtikirkkoon kuulukaan, voin sitä kaikesta huolimatta suositella sellaiselle etsivälle, jolla on sekä selkeä tahtotila kohentaa elämäntapojaan että halu menestyä tehokkaammin tämänpuoleisessa elämässä.
(riippuu elämänaitiossa istuvasta katsojasta voiko edellisen väitteen tulkita ironiseksi heitoksi vai tosiasiain tarkkanäköiseksi kuvaukseksi vai kenties näiksi molemmiksi)

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka hengellisyydestä kirkoissa aina on kyse, niin se, miten se kunkin yhteisön jäsenten tunnetasolla ilmenee, vaihtelee. Adventtikirkossa voimakkaat tunteet on käsitykseni mukaan aina katsottu epäsopiviksi. Yhteisön ihmisihanne on, kuten jo aiemmin mainitsin: vakaa, maltillinen , järkevä, kurinalainen ja näistä johtuen monesti myös turvallisen keskitylsä suomalainen.

Vastoin yleistä käsitystä adventistit ovat mainettaan hyväntuulisempia: sosiaalinen kanssakäyminen on monasti sellaista amerikkalaistyylistä, eli mielyttävää ja rentoa. Täytyy myöntää, että ad-kirkossa oppimastani smalltalk-taidosta on ollut elämän varrella sekä hyötyä että iloa.

Mutta liittyipä sitten mihin tahansa uskonnolliseen yhteisöön, niin aina tietysti aika ajoin törmää ikäviin ihmisiin: rajoittuneisiin, ahdasmielisiin ja näihin liittyen moraalia käsikassaranaan käyttäviin, sopivaisuuden rajat ylittävällä itsevarmuudella varustettuihin kirkkohirmuihin, joiden seurassa yleinen elämänusko väistämättä heikkenee. Mutta, kun olen viime vuosina harvakseltaan ad-kirkkoon pikavisiittejä suorittanut, olen ollut havaitsevinani, että tämä nyky-yhteiskunnan jäisen autio siperia on opettanut myös heille suhteellisuudentajua.

Menestystä toivottaen: Ei aivan yhtä menestynyt!