Luottamuspula

Hei...
Olin viikonloppuna kaverin kanssa baarissa ja itse olen varattu ja kaverini sinkku. Poikaystäväni on intissä ja meillä on yhteinen lapsi.
Nyt kerroin hänelle viikonlopustani ja miten baarireissulla meni.
Kerroin että tavattii kaksi kundia, joiden kanssa vietimme aikaa jutellen ja tanssahdellen, kerroin myös toiselle kundille että olen varattu, ettei yrittäisi mitään. Noh, kerroin myös sitten sen että kundit tarjosivat ilmaisen taxikyydin kotiin ja toki me suostuttiin siihen.
Mutta nyt poikaystäväni epäilee, että oltaisiin tuotu ne kotiin saakka vaikka se oli vain kundeilta ystävällistä, että tarjosivat matkan. Kundini ajatteli että niillä oli taka-ajatuksia, NOH saattoi ehkä olla ja luulla että ne pääsisi meille, muttei ne kuitenkaan sinne tullut.
Nyt on erittäin vaikea saada uskomaan totuutta, että mitään ei tapahtunu ja meillä on ihan hirveä luottamuspula näiden baarikeikkojen takia, ja nyt inhottaa että edes olin rehellinen kun se toiselle vaan tuotti mielipahaa ja minä nyt saan siitä sitten kärsiä.
Toivon vaan että asia jäisi taakse ja kaikki olisi hyvin...
Ja nyt se sanoi, että sitä ahdistaa tää asia niin paljon.
Mietin että miten meidän tulevaisuudelle käy, jos emme luota toisiimme miltei yhtään?
7765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No en yhtään kyllä ihmettele poikaystäväsi reaktiota. Tulella leikkimistä tuo sinun meininkisi ja niin teinimäistä että. Oletko yhtään itse ajatellut miltä kuulostaisi kuulla samanlaisia uutisia toisinpäin?! Selvää kiusaamista ja vittuilua tuollainen käytös sulta. Taidat kaipailla vapautta selvästikin. Ei kuulu hyvään parisuhteeseen ainakaan, että sinkku kaverin kanssa bongaillaan ja vietetään aikaa baarissa tuntemattomien jätkien kanssa. Ja tavallaan annetaan kuva ja kiusataan "että mitäs jos..?" vaikka ei tapahtuisikaan mitään. Tuo on jo tavallaan henkistä pettämistäm ja et selvästikään kunnioita ja arvosta poikaystävääsi. Tuollasesta kiusaamisesta on lojaalius kaukana!

Äänestä
  • Nykyään se on pettämistä jos juttelee toisen kundin kanssa vai..? JA en missään vaiheessa antanut ymmärtää, että "Mitä jos sittenkin"... Olisiko mun sitten pitänyt häippästä tilanteesta pois jos ystäväni on sinkku ja hän haluaa myös pitää muiden kanssa hauskaa..? Juu, ja olen ajatellut asiaa myös toisinpäin ja se tuntuisi mustakin kauheelta. Mutta totuus on totuus ja nyt olikin kysymys luottamisesta...

    Äänestä

  • hmm. kirjoitti:

    Nykyään se on pettämistä jos juttelee toisen kundin kanssa vai..? JA en missään vaiheessa antanut ymmärtää, että "Mitä jos sittenkin"... Olisiko mun sitten pitänyt häippästä tilanteesta pois jos ystäväni on sinkku ja hän haluaa myös pitää muiden kanssa hauskaa..? Juu, ja olen ajatellut asiaa myös toisinpäin ja se tuntuisi mustakin kauheelta. Mutta totuus on totuus ja nyt olikin kysymys luottamisesta...

    Yksinkertaisesti: Älä järjestä itseäsi tällaisiin tilanteisiin. Lyhyemmin, vähennä baareilua. Se on vaan sinun omalla vastuullasi, kuinka paljon haluat miestäsi loukata epäkunnioittavalla käytökselläsi, ennenkaikkea ajan kysymys milloin miehesi mitta on täynnä ja jättää sinut. Joten jatka ihmeessä samaa rataa. Turhaan tulet sympatioita hakemaan käytöksellesi.

    No ei kai se juttelu tietenkään ole pettämistä, ainoastaan se "virittynyt tilanne" jota itse olet toteuttamassa muiden mukana, itsekin sanoit että nämä jätkät luuli muuta, joten tiesitte tilanteen lähtökohdan...sinun kohdallasi selvää henkistä pettämistä miehellesi!

    "Mutta totuus on totuus ja nyt olikin kysymys luottamisesta..."

    Joo todellakin, ja itse et ole luottamuksen arvoinen ja tuota menoa se on lopullisestikin menetetty.

    Äänestä

  • mene itseesi kirjoitti:

    tässä on vielä muutamia muitakin ongelmia liittyen tähän meidän suhteeseen.
    Itse hän myös kännää, ja oli meidän kotona herännyt kaverinsa tyttöystävän vierestä alasti, ok, ei välttämättä mitään tapahtunu kun oli varmaan sammunut siihen, mutta silti pistää päähän että MITÄ JOS. ja en pyöriskele itse baareissa kuin ehkä kerran kuukaudessa, eli siinä ei mitään ongelmaa. mutta kumpikaa ei nyt toisiinsa luota, itse epäilen häntäkin kun hän lähtee kapakkaan..
    Joo mutta annetaanpa jo olla, turhaan tulin tänne selittään ilmeisesti.

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    Jos teillä ei oikeesti toi luottamus pelaa ni pitääkö sillä ruveta sit leikkiin tollee? Vaikka et mitää sen äijän kanssa siel baarissa tehnykää ni mix siu piti yleensä kertoo poikaystävälles? Ei kannata noita MITÄ JOSSEJA tuua ilmi, jos sitä luottamus pulaa on. Tai sit käykää baarissa vaa yhtä aikaa.

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    tässä on vielä muutamia muitakin ongelmia liittyen tähän meidän suhteeseen.
    Itse hän myös kännää, ja oli meidän kotona herännyt kaverinsa tyttöystävän vierestä alasti, ok, ei välttämättä mitään tapahtunu kun oli varmaan sammunut siihen, mutta silti pistää päähän että MITÄ JOS. ja en pyöriskele itse baareissa kuin ehkä kerran kuukaudessa, eli siinä ei mitään ongelmaa. mutta kumpikaa ei nyt toisiinsa luota, itse epäilen häntäkin kun hän lähtee kapakkaan..
    Joo mutta annetaanpa jo olla, turhaan tulin tänne selittään ilmeisesti.

    Ei kuulosta kyllä hyvälle ennusteet teidän suhteessa, ei voi muuta sanoa. Jätkäsi kuulostaa kyllä tosi pelleltä, miksi olet edes tuollaisen kanssa, joka herää alasti TEIDÄN kotona toisen naisen vierestä, järkyttävää. Eipä kyllä miehesikään kuulosta olevan luottamuksen arvoinen. Mitä luultavammin, kerroit varmasti kostoksi omasta baari reissustasi. Eipä kyllä miehesikään kunniallista temppua ole sinulle tehnyt. Pettänyt VÄHINTÄÄNKIN sinun luottamuksesi. Ei tuollasta tarvitse sietää, heivaa tuollainen pellolle!

    Äänestä

Joo,
näyttäs siltä, että puolisosi on jotenkin mustasukkainen sinusta. Se tietenkin ahdistaa puolisoasi, sillä hän ei oikein pidä siitä, että juokset baariin yksin ollessasi. Miksi ette mene yhdessä? Menkää ihmeessä.
Ei todellakaan kannata leikkiä tulella, jos jompikumpi puolisoista ahdistuu toisen menoista noihin "paheiden paikkoihin". Sieltähän niin monet yhden yön suhteet ovat kotoisin.
Pitkään rakennettu ihmissuhde on niin arvokas nykyisin, ettei sitä kannata mennä tuhoamaan tyhmästi vain jonkun kaljan tai baari-ilmapiirin vuoksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ApUva- kirjoitti:

Hei...
Olin viikonloppuna kaverin kanssa baarissa ja itse olen varattu ja kaverini sinkku. Poikaystäväni on intissä ja meillä on yhteinen lapsi.
Nyt kerroin hänelle viikonlopustani ja miten baarireissulla meni.
Kerroin että tavattii kaksi kundia, joiden kanssa vietimme aikaa jutellen ja tanssahdellen, kerroin myös toiselle kundille että olen varattu, ettei yrittäisi mitään. Noh, kerroin myös sitten sen että kundit tarjosivat ilmaisen taxikyydin kotiin ja toki me suostuttiin siihen.
Mutta nyt poikaystäväni epäilee, että oltaisiin tuotu ne kotiin saakka vaikka se oli vain kundeilta ystävällistä, että tarjosivat matkan. Kundini ajatteli että niillä oli taka-ajatuksia, NOH saattoi ehkä olla ja luulla että ne pääsisi meille, muttei ne kuitenkaan sinne tullut.
Nyt on erittäin vaikea saada uskomaan totuutta, että mitään ei tapahtunu ja meillä on ihan hirveä luottamuspula näiden baarikeikkojen takia, ja nyt inhottaa että edes olin rehellinen kun se toiselle vaan tuotti mielipahaa ja minä nyt saan siitä sitten kärsiä.
Toivon vaan että asia jäisi taakse ja kaikki olisi hyvin...
Ja nyt se sanoi, että sitä ahdistaa tää asia niin paljon.
Mietin että miten meidän tulevaisuudelle käy, jos emme luota toisiimme miltei yhtään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu