Tasapaino ja sen löytäminen

Nimetön

Noniin.

Tässä on nyt profiilia roikutettu täällä hieman alle vuoden verran. Välissä otin tosin omani pois kun alkoi noita häirikköyhteydenottoja olemaan vähän liikaa. Sittemmin olen palannut kokonaan uusin tunnuksin ja kaikkea, voi taas vähän katsella ympärilleen.

Ei sitä oikeastaan heti tajuakaan, kuinka vaikeaa on löytää semmoinen hyvä tasapaino. Toisaalta sitä jo haluaisi hiljalleen löytää sitä oikeaa rakkauttakin muun säheltämisen tilalle, toisaalta ei kuitenkaan vielä hampaat irvessä mennä. Hauskaahan tämä profiilisurffaus on, mutta mistä sitten löytää se sopiva linja. Vakavasti tätä ei saisi ottaa (en halua päätyä kirjoittamaan forumeille sitä kuinka KAIKKI naiset AINA on ihan petollisia mulqvisteja), mutta riittävän vakavasti kuitenkin pitäis olla liikkeellä. Meinaan siis, että jos sattuu oikein mielenkiintoinen tyyppi löytyvän, niin on valmiina liikkumaan tosissaan - ettei särje sydämiä tai anna turhia toiveita.

Näin siis ajattelee mies, olettaisin olevani kuitenkin lopulta aika keskivertoukko näiden ajatusten kanssa - kunhan raapataan ne 5% marginaali molemmista päistä - läähättäjät ja ammattivonkaajat.

Mutta jotenkin kauhuksi huomaa, että tästä on tullut monelle aivan järkyttävän vakavaa. Eli balanssi puuttuu, niinku formulassa sanottais. Ensin miehet laittaa flirttikutsuja naisille, jotka eivät sitä ole asetuksista ottaneet pois. Sitten ihmetellään forumeilla kun ei vastata. Kohta sitten naiset lisää profiiliinsa että "ei niitä flirttikutsuja hyi yök siis pliide!". Sitten kirjoitellaan forumeille kun miehet ei koskaan lähetä kunnon viestejä - vain flirttejä.

Noh, sitten alkaa kierteestä vaihe, jossa miehet lähettää asiallisia viestejä (toki nää "moi mitä kuuluu"-urpot kuuluu tähän massaan - valitettavasti). Profiiliinkin on kirjoitettu asiallisesti kamaa, joten senkin pitäis olla ok. Noh, mies turhautuu kun ajatuksella lähettää 5-6 vastausta eikä saa yhteenkään minkään asteista vastakaikua. Tämän jälkeen kirjoitetaan forumille kuinka naiset on niin koppavia. Ja sitten joku nainen kirjoittaa forumille että "en mä halua välttämättä koko tarinaa, muutamalla rivillä kirjoitettu riittää".

Ok, mies sitten raapustaa mukavan tekstin ja yllättyy itsekin kuinka kivalta se omasta mielestä kuulostikaan. Ja kun siihenkään ei tule vastauksia, ei jaksa kirjoittaa koko viestiä uudestaan vaan käyttää siitä osia useampaan vastaukseen. Ja kitisee forumille kun ei tule vastauksia. Sillä välin nainen on pistänyt 3-4 ansaprofiilia. Ja sen jälkeen saa kaksi melkein (samanlaista) viestiä mieheltä ja on raivon partaalla siitä että miksi hänelle ei kirjoiteta yksilöllisiä vastauksia.

Niin ja ei varmasti rupea kirjoittelemaan tyypin kanssa joka "yrittää kaikkia".

Noh, tässä välissä taas keskustellaan forumeilla että miksei tule naisilta vastauksia. Naiset siihen sitten että "Kun niitä tulee niin paljon, ei kaikkiin ehdi vastata". Niinpä niin. kaikkiin :)

Ja sen jälkeen ollaan taas forumilla - miehet ihmettelee kun naiset ei vastaa, naiset ihmettelee miksei heille kirjoiteta. Ja täällä me kaikki ollaan - forumeilla.

Joku on pielessä, vielä kun keksis että mikä.

12

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku vaan

      Ilmeisesti minun tärkein kriteerini miehelle: kunnioitus, arvostus ja hyvä käytös tulkitaan sitten vakavaksi tms.

      Olisi kiva, jos ihmiset viitsisivät kohdella toista ihmistä arvokkaasti myös netissä.

      Ei jaksa sitä ilkeilyä ja inhottavaa kohtelua.

      • Nimetön

        Niinpä!

        Monasti miettinyt sitä, että miksi pitää netissä olla sitten niin ilkeä?

        Tai vastavuoroisesti - jos ei pysty olemaan ryhdikäs edes netissä ei-kasvotusten, niin miten sitten pärjää ihmisten kanssa.

      • joku vaan
        Nimetön kirjoitti:

        Eräs mies kirjoitti minulle 2 kk ilman tunteita. Olin hänelle jokin roskapostilaatikko, hän koko ajan odotti parempaa.

        Kun huomasi kiintymykseni alkoi hyppyyttämään, kiusaamaan ja nöyryyttämään.

        Ei ikinä enää nettikirjoittelua minulle.

        Eli kaikille netti ei sovi. Minä pahoitin mieleni, joten jätin koko touhun.

      • Alfred 7
        joku vaan kirjoitti:

        Herää toki kysymys, että miksi suostuit sitten pompotettavaksi? Tai että ettekö te sitten 2kk aikana tavanneet kertaakaan, että oisit nähnyt mikä tyyppi on oikeasti miehiään?

        (okei, on toki mahdollista että se ois ollut täysin pokeri ja esittänyt tunteellista myös livenä)

        Mutta sehän täällä on. Netti kätkee niin paljon kaikkea taaksensa - täällä saa olla kyllä melkoisen paksu kerros nahkaa nenän päässä, että kestää näpsähdykset, valitettavasti :(

        Mua ei sentäs pompotettu, mutta parikin kertaa on käynyt niin, että on kymmenkunta viestiä kirjoitettu, jopa ihan henkilökohtaisia asioita. Sitten yhtäkkiä lakkaa kun seinään ja tulee katsoneeksi deittiprofiilin id-tunnusta joka on 2,5 kertaa pienempi kuin omani. Lämpimikseen hurmaavia tai sitoutumiskammoisia "kaikki", prkl :)

      • joku vaan
        Alfred 7 kirjoitti:

        En suostunutkaan, siitä riitelimme ja sitten koko juttu menikin puihin. Suutuin siitä, että hän kohtelee minua huonosti.

        Se alkoi yhdestä tapauksesta, jonka jälkeen hän huomasi, että olen kiinnostunut. Sitä hyppyyttämistä, kiusaamista ja nöyryyttämistä siedin muutaman päivän. En meinannut uskoa todeksi...harmittaa niin kovasti että luotin häneen.

        Pahoitin mieleni hänen käytöksestään.

      • mikä se on?
        Alfred 7 kirjoitti:

        Herää toki kysymys, että miksi suostuit sitten pompotettavaksi? Tai että ettekö te sitten 2kk aikana tavanneet kertaakaan, että oisit nähnyt mikä tyyppi on oikeasti miehiään?

        (okei, on toki mahdollista että se ois ollut täysin pokeri ja esittänyt tunteellista myös livenä)

        Mutta sehän täällä on. Netti kätkee niin paljon kaikkea taaksensa - täällä saa olla kyllä melkoisen paksu kerros nahkaa nenän päässä, että kestää näpsähdykset, valitettavasti :(

        Mua ei sentäs pompotettu, mutta parikin kertaa on käynyt niin, että on kymmenkunta viestiä kirjoitettu, jopa ihan henkilökohtaisia asioita. Sitten yhtäkkiä lakkaa kun seinään ja tulee katsoneeksi deittiprofiilin id-tunnusta joka on 2,5 kertaa pienempi kuin omani. Lämpimikseen hurmaavia tai sitoutumiskammoisia "kaikki", prkl :)

        Alfred kirjoitti: "--tulee katsoneeksi deittiprofiilin id-tunnusta joka on 2,5 kertaa pienempi kuin omani. Lämpimikseen hurmaavia tai sitoutumiskammoisia "kaikki", prkl :)"

        Tyhmä (?) kysymys: mikä on tuo id-tunnus ja mistä sen näkee?

      • PunainenParoni
        mikä se on? kirjoitti:

        Eli kun tsekkaat jonkun profiilin, niin kurkkaise tuota url-osoitetta selaimestas. Siellä on profileId=jokunumerotähän.

        tällä hetkellä mennään reilusti päälle 400 000:ssa.

      • selvisi, kiitos
        PunainenParoni kirjoitti:

        Eli kun tsekkaat jonkun profiilin, niin kurkkaise tuota url-osoitetta selaimestas. Siellä on profileId=jokunumerotähän.

        tällä hetkellä mennään reilusti päälle 400 000:ssa.

        Tuo selvensi suuresti tilannetta. Oma tuore tunnus oli jo likemmä 450 tuhatta. Ja vastasin tyypille, jolla tunnus oli alle kahden tuhannen. Konkari ja noviisi vastakkain...

    • sanottu!

      Täyttä asiaa :) Pepusta koko systeemi. Puolet täällä on ammattiroikkujia ja huijaajia, osa nirsoja nirppanokkia joille kelpaa vain se kaunein/komein, pieni osa vakavasti liikenteessä ja hämmästyvät kun huomaavat tulevan huijatuksi. Jne...
      Tämä on surkeiden ihmisten(jotka eivät ole löytäneet kumppania) hiekkalaatikko.

      • PunainenParoni

        Näinhän se on. Hirveästi tulee uusia profiileja joiden takana on toiveikkaita ja varmasti paljon ihan loistavaa porukkaa.

        Sitten alkaa toi kiertokulku ja lähestulkoon jokainen tulee huijatuksi. Sitten katkeroidutaan ja pian on hiekkalaatikolla vielä ahtaampaa.

        Se ois kun joku keksis minkä tahansa keinon saada noi huijarit, flirttipoliisit ja muut masentajat mäkeen täältä. Ois Nobelia jaossa. :)

    • Olisi edes joku

      ... Mitä tajunnan virtaa :). Näinhän se menee, kiitän ja kumarran.

      • nainen vaan

        Eipä tuolla ID-tunnuksella ole merkitystä. Mitä väliä sillä on, esiintyykö henkilö 2 vuotta samalla profiililla vai vaihtaako aina uuden profiilin 2 kk:n väliä.

        En minäkään baarissa kysy mieheltä kuinka monta vuotta hän on siellä käynyt.

        Mun mielestäni on ihan normaalia ja joskus jopa fiksua olla ryhtymättä seurustelemaan ensimmäisen vastaantulijan kanssa.

        Joskus näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että kaikki jotka deittelevat useamman kuin yhden kanssa ja pidempään kuin puoli vuotta ovat huijareita, luusereita tai muuten vaan omituisia.

        Oikeasti eronnut, aikuinen ihminen joka löytää uuden rakkauden kuukauden sisään erosta on mielestäni lähinnä säälittävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe