Olin säärikarvojen "poistossa" sokerointi-menetelmällä. Mainostettiin että on lähes kivuton ja aivan mahtava menetelmä. NO, suurin odotuksin menin... Pettymys oli suuri, kun huomasin että paikka paikoin jäljelle jäi sänki...lopputulos oli kaikkea muuta kuin täydellinen! Eikä ollut edes sen kivuttomampaa kuin vauhauskaan...! Onko muilla kokemuksia sokeroinnista?
sokerointi-käsittely
Susanna 74
31108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen käynyt "sokeroitavana" kaksi kertaa ja minulla on täysin päinvastainen mielipide asiasta :) Jälki on aina ollut todella hyvää ja mielestäni ei myöskään sattunut kuten vahaus. Lisäksi vahauksesta ihoni usein ärtyy mutta sokrukäsittelyn jälkeen iho ei juuri edes punoita.
Omalla kosmetologillani katsotaan karvan pituudesta, otetaanko vahalla vai sokerilla. Sokerilla ei voi ottaa jos karva on liian pitkä. Olisiko siinä syy?
Olen kallistunut enemmänkin kosmetologin taitamattomuuden puoleen, koska hän vahallakin saa aikaan sen että jää mielestäni tosi paljon karvoja sinne tänne... vastaavasti toisessa liikkeessä on saatu aikaan todella hyvää jälkeä vahalla, sokerointia en ole vielä testannut kuin yhdessä paikassa. Sokerointikäsittelyssä säärissä oli vain 2-3mm karvat, joten ei huono lopputulos voine siitäkään johtua...? Tosin hän vasta aloitteli sokerointikäsittelyjä, eli meni ehkä vähän hutiloinniksi. :/
Käsityöammattihan se on, joka vaatii taitoa ja huolellisuutta...
Kokemusta on.. Kävin Kluuvissa kokeilemassa brasilialaista karvanpoistoa sokeroinnilla. Täyttä tuskaa ja suurin osa karvoista jäi vielä paikoilleen. Nainen siellä sanoi että karvan pitäisi olla 7 mm pitkää, kun ko yritys netissä mainostaa että jo alla 2 mm karva riittää. Itselläni oli jtn siltä väliltä. Kyllä tuli kivuliaasti heitettyä rahat hukkaan..