Tein nyt sitten uuden kun tuo entinen on jo aika alhaalla.Jos teillä oli alkuviikosta punnitus tai muu mittaus tulkaahan kertomaan tuloksia tai muita tunnelmia.Mulla on tulospäivä vasta lauantai.
Jos kiinnostaa saa liittyä mukaan!Jokaisella on tavoite johon pyrkii ennen joulupukin tuloa.Tänne sitten ilmoitetaan tuloksia,riemuitaan onnistumisista ja tuetaan vaikealla hetkellä.
Antakaahan kuulua itsestänne :)
Ennen joulupukin tuloa
21
1112
Vastaukset
- ÄmJii
Mukaan liityn minäkin, taustalla seuraillut pitemmän aikaa.. Mitat 169,5/66. Tavoitteena ennen joulua painaa 58-60kg. 1,5 vuotta sitten painoin 78 ja laihdutin 13,5 kiloa, jotka ovat suurinpiirtein pysyneet poissa, pienin heilahduksin. Kilot lähtivät silloin helposti ja nopeasti, liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Suurimpia ongelmia motivaation puute ja suklaa!
- 33p1
minä myös mukaan! :) Tällä hetkellä olen 168cm/67kg, ja tavoitteena olisi jouluun mennessä painaa 57kg. Parhaimmillaan olen painanut 72 kg, joista onnistuin laihduttamaan 10kg. mutta sitten painoa on tullut taas takaisin pikuhiljaa epäterveellisten ruokailutottumusten ja vähäisen liikunnan vuoksi.
Suurimpina ongelmina myös mulla on motivaationpuute ja suklaanhimo! :S
- Restless-
Heips Shamu ja tervetuloo uudet tulokkaat!
Mä en ole vielä kans käynyt vaakalla tällä viikolla. Mulla on mennyt vähän alamäkeä tässä viimeaikoina vähän joka saralla. Tuntuu että koko ajan tulee joku juttu mikä häiritsee tätä mun projektia. Koska vastoinkäymiset tarkoittaa mulle edelleen lohtusyömistä ja miten-sattuu-syömistä. Mun täytyis löytää rauha ja stressitön olotila, mutta kaikenlaista sitä tulee eteen pienen ihmisen elämässä. Ja suurenki ihmisen ;D
Uusille siis infoksi, olen 174cm painanut 85kg ja nyt n. 75kg. Tavoite jouluksi olisi 70kg.- Shamu
Unohdin siinä edellisessä keskustelussa moikata sua ihan yksin.Mutta nyt sanon että mukava että olet mukana :)
Ja mukava että kaikki ´´vanhat´´ ja uudet ovat myös mukana :)
- eikkunen
Heips kaikki!
Mä (vähän viiveellä) mittasin vyötäröni eilen ja järkytyin kyllä aika lailla! Kevääksi olin saanut sen mittoihin 80cm, eli siihen "turvalliseen" rajaan, mutta kesä toi 5 CM!!!! Hm... saatoin kyllä aavistellakin jotain tällaista, kun housut kiristää aika lailla vyötäröstä(kin).
Iloinen asia on, että kun eilen aloitin kunnolla tän painonpudottamisen ( lasken tylsästi kaloreita, ainoa tapa mikä tuntuu toimivan.., niin pääsin heti kiinni juttuun ja nestettä lähti 800g oitis! Eli toi hyvää mieltä ja tsemppiä jatkaa!- eikkunen
Piti tietenkin kirjoittaa "järkytys ja ONNISTUMISTA"!!
Oon istunu koneella töitä tehden koko ihanan, aurinkoisen päivän, joten alkaa vähän sormet hyytyä...
Minäkin täällä taas, vanhasta ryhmästä...
Pituus: 158 kg
Paino: 103 kg
Lähtöpaino: 104,8 kg
Tavoite: ?
Aloitan nyt siis uudella puhdilla, olen iloinen että
ei ole tullut tuon enempää lisää, alimmillaan taisi olla 102,2 kg silloin edellisen ryhmän kanssa... Hidas on tahti mulla, aina on ollu ku laihdutan, mutta eipä anneta sen haitata ;)
Ongelmani ovat erilaiset herkut ja se että syön liian usein ja liian paljon. Mutta nyt alan ruokia kevennellä taas.
Tsemppiä kaikille! :)))- Kikka
menee huonosti.Koko alkuviikon ollut hirveä kiire enkä ole ehtinyt syömään vasta kun illasta .Sitten illalla niin hirmu nälkä et kaikki minkä kiinni saa on pitänyt syödä.Mulle parhaiten käy tyyli että syön parin tunnin välein jotain pientä,sitten ruoka-aikaan ei tarvitse kun pienen annoksen.Siksipä olenkin nyt saanut 1,5kg painoa takasin,arghhh......
kaikille ryhmäläisille! Otin itselleni punnituspäiväksi tiistaiaamun ja vaaka näytti eilen 84,6 kg, joten hommaa on ja paljon, mutta hiljaa hyvä tulee. Pituutta meikäläisellä on vaivaiset 160cm. Tsemppiä kaikille!
- Micci_67
Jospa sitä yrittäisi pysyä ryhmän perässä ja saada jotain aikaiseksi. Paino oli parisen viikkoa sitten jo alle 80kg, nyt loman jälkeen tulos on jotain 82kg, katellaan perjantaina tarkemmin.
Ajattelin että alan ilmoittamaan viikon keskipainon tänne, eli se on siis todellisuudessa aina edellisen viikon tulos mutta eipähän sitten satunaiset heilahtelut näy niin helposti.
Lähtö mulla oli 2 vuotta sitten 114,3 joten tähän mennessä on sujunut melko hyvin, vaikkakin hitaasti. Tavoite on 74,5kg mutta päivää en ole vielä päättänyt koska tuossa pitäisi olla.- Restless-
Hitsi, meillehän syntyi tähän isokin ryhmä kasaan, ihanaa. Ja moi kaikille vanhoille ja uusillekin! Mä sain tästä ryhmän koosta ja innostuksesta ja tuloksistakin jo motivaatiota lisää :)
Mulla menee tällä hetkellä vähä penkin alle. Syön kyllä ihan hyvin ja terveellisesti, mutta lähes joka päivä tulee syötyä joku herkkukin. Ja sitten se liikunta, sitä on tullut tosi vähän jo monena viikkona. Pyöräilen kyllä työmatkat, yhteensä 14km, mutta olen jo sen verran tottunut pyöräilijä, että se saisi olla melkeinpä yhteen suuntaan tuon verran :D
Nooh, sen verran puolustaudun että mulla on nyt tässä päällä pari vähän stressaavampaa asiaa, joten kun saan ne kondikseen niin keskityn taas tähänkin projektiin paremmin. Onneksi syksyn jumppakausi alkaa parin viikon päästä.
- Kikka
mieleen et,onko teillä miten tarkat vaaat millä mittaatte painoanne?Mulla digi vaaka joka näyttää vain puolen kilon heilahdukset.Kannattaiskohan hankkia vaaka joka näyttää paljon tarkemmin?
- gunnille [en jaksa kirjautua]
...miun vaaka näyttää 200g tarkkuudella :>
- eikkunen
Mulla on digivaaka, joka näyttää 100g tarkkuudella. Jos oikeen järjellä aatellaan, sun vaaka käy ihan hyvin, sillä jos haluaa pysyviä tuloksia ja on malttia laihduttaa tasasella vaudilla, ei 100 grammoilla ole suuressa kokonaisuudessa "väliä". Pääasia, että suunta pysyy suurinpiirtein laskevana.
Tosin samaan hengenvetoon pakko todeta, että ite oon just semmonen 100:kin gramman tuijottaja, eli puolenkilon välein näyttävä vaaka saattaa hiostuttaa, jos se ei liikahda alaspäin, vaik itseasiassa pudonnu ois parisataa gramma..
Mut täähän ei oo kovin "terve" asenne tää mun ja TIEDÄN, että pitäs maltilla pudottaa...
- **tanja**
Tänään päätin, että nyt saa riittää tää ylipaino. Aiemmin olen yrittänyt syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, mutta minkäs laiskalle keholle ja mielelle mahtaa :(
Tällä hetkellä olen 160cm ja painan 82kg!!! Järkyttävä paino 21-vuotiaalle ! Vaakaa en omista, mutta se on ehkä minulle jopa parempi, koska masentuisin painonnoususta ja söisin taas lisää, joten voin onnitella itseäni siinä vaiheessa kun vaatteet väljenevät :)
toivoinkin löytäväni tämänkaltaisen keskusteluryhmän, jossa on mukava kertoa mitä on saanut aikaan ja kuinka edistyy!
Kiitos! ja palaillaan :) - Shamu
Ensimmäinen viikko takana ja tulokset:
Aloituspaino:127,7kg (4.8.2007)
Paino tänään:127,6kg
Kok.pudotus:-0,1kg
Tavoite ennen joulupukin tuloa:119,9kg (22.12.06)
Eli alkuviikko meni ihan mukavasti mutta loppuviikolla tuli lipsahtamisia ja siitä varmaan tuo vähäinen painonpudotus.Mutta mittanauhan mukaan vyötäröltä olisi lähtenyt jo 2 cm.Mittasin monta kertaa ja sama tulos oli joka kerta.En sitten tiedä miten tuo noin voi mennä :)
Yritetään päästä niistä lipsahduksista eroon niin eiköhän se vaaka näytä ensi viikolla suurempaa miinusta!
Tsemppiä kaikille! - Restless-
Kun nyt näin ylhäällä tämä vielä, niin voidaan kai tähän vielä kirjoitella. :)
Minulla paino kävi kuukautisten alkaessa 76kg:ssakin ja nyt ne päivät alkaa olee loppuvaiheilla ja paino tänään aamulla taas siinä 74-75kg.
Oletteko te huomanneet painon nousua ja turvotusta näillä helteillä? Mä olen yrittäny juoda nyt enempi ku normaalisti, mutta silti maha pömpöttää ja olo on ollut tosi karmea pyörrytyksineen päivineen. Minulle sais nää helteet jo riittää kun kämpässäkin on n. 29astetta. Laskin edes 25:teen niin alkais kai helpottaa.
Olen yrittänyt nyt takoa päähäni järkeä, että se paino ei tipu itsestään vaan sen eteen on myös tehtävä vähän töitä. Aion mennä nyt täysin päivä kerrallaan ja tutkiskella itseäni ja olotilaani verraten aina siihen mitä olen syönyt. Minulle on aina suuri saavutus yksikin päivä ilman herkkuja, ja nyt se yksi päivä on takana!! :D Eilen tuli myös kuntoiltua 25min. kuntopyörällä ja puolituntia lihaskuntoa perään ja siihen perään vielä kämpän siivous. Ruokailut on nyt mennyt muutaman päivän tosi hyvin ja täst edes pyrinkin mahdollisimman etukäteen päättämään päivän ruokailut. Pyrin siihen, että päätöksessä pysytään ja sitä ruokaa tulee olla sitten jääkaapissa mitä olen päättänyt syödä. Ja aion nyt syödä säännöllisesti ja syön silloin kun on nälkä, ettei menisi taas mähryämiseksi ja possutteluksi.
Tänään menen myös jumppaan ja huomisen aamiainen ja lounas on jo suunniteltu. Peukut pystyyn, nyt toivon jo viikon tai kahden päähän edes pientä pudotusta painossa jos näissä suunnitelmissa pysyn. Ja minähän pysyn, pysyttekö te myös?!
-Levoton- eikkunen
Moi Restless- ja kaikki muutkin!
Mä sain lopulta tulokseksi ekasta viikosta
-1.8kg,
eli 78.8- 1.8= 77 kg.
Tuli mieleen, että helteellä kannattaa muistaa nesteen lisäksi myös se, että suoloja lähtee hikoillessa. Voipi aiheuttaa huonoa oloa ja pyörrytystä. Mut se nyt ehkä oli sanomattakin selvää... Vissyä vaan juomaan, eikä mitään kevytversioo.. (hehe- ite inhoon vissyä..)
Ite hoksasin tossa, että mulle on ihan killeri se, että syön klo:19 jälkeen. Ehkä viä joku hedelmä/vihannes/0% jugurtti menis, mut leipäpuoli on ihan tappaja. En periaatteessa jaksa mitään hiilarit- veke- diettejä, mut aion kyllä tarkkaan kattoa, että illalla en vedä leipää tms. Mä olin viikolla kahtena aamuna, vaikka kokoajan oon ollu tiukalla, 1200 kalorin dietillä, turvonnu ja tuntui, että kaikki, mitä olin jo saanu meneen alaspäin, tuli takas. Kun tajusin ton klo:19 jutun, alko paino taas pudota! Joku tietty ryntää sanomaan, ettei sillä ole väliä, mihin aikaan syö, jos syö tiukasti 1200 kaloria...mut alan olla kokemukseni myötä vähän eri mieltä. Tai emmä tätä parikymppisenä huomannu..mut nyt kyllä, kun kolmekymppiä rysähti "jokunen vuosi sitten" rikki.
Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!!! Ainiin, pitäs varmaan asettaa itelleen tavotekin, mut mietin sitä viä, että tulis realistinen siitä..
- Kikka
joku mättää ja pahasti.Alotus paino oli 71kg nyt viikon myöhemmin 71.5kg :( vatsan ympärys oli viikko sitten 99.5cm ja tänään hirveät 106cm:( Voiko oikeesti ihminen viikossa turvota noin paljon,osaako joku sanoa?Nyt masentaa ja kovasti:(
viikkoa pukkaa kauheella vauhdilla. Mulla punnituspäivä on tiistai ihan siitä syystä, että aina kuurit aloitetaan maanantaina, mut mä aloitin tiistaina. Siinä ehtii hiukan viikonlopun herkutteluja sulattelee, jos sellaisia on päässyt tulemaan. Vaaka näytti 400g viime viikosta. Plääh!!!! Mutta en anna periksi. Ens lauantaina on vaihteeks taas juhlia tiedossa ja se taas tietää syömistä ja juomista!!! Voi itku. Tosta tavoitteesta sen verran, että mitään isoja tavoitteita en ole itelleni asettanut, mutta ehkä joku tollanen 5 kiloo olis kiva saada jouluun mennessä. Katotaan ny kui käy. Kesällä tosiaan aloitin lenkkeilyn ja heinäkuussa oli ihan säännöllistä. Nyt on paikat jonkin verran kiinteytyneet ja muutkin ovat sen huomanneet, koska kyselevät paljonko olen laihtunut. Vaaka ei näytä laskua, mutta mittanauha kylläkin. Edes jotain positiivista!! Ei muuta ku täysillä eteenpäin ja tsemppiä kaikille. Ai niin sellasta piti kysyä,et onko tai laihduttaako kukaan pv:n pisteillä? Onko tullut tulosta? Suositteletko? Olis kiva saada kokemuksia erilaisista terveellisistä laihdutusmetodeista.
- eikkunen
Moi! Mä oon muutaman kerran laihduttanu pv:n pisteillä ja tehokasta on. Mä laihduinkin nopeesti n. -10kg ja enemmänkin, mut siinä loppuvaiheessa alko jotenkin tuntua liian tiukalta..enkä jaksanu jatkaa... Sopii kyllä terveelliseksi tavaksi laihduttaa ehdottomasti!
Itelle ehkä vähän hitaampi tahti on parempi. Mä oon semmonen täydellisyyden tavoittelija, että kun kävi ryhmissä, piti rahalle saada vastinetta tietty ja vedin varmaan liiankin tiukkaa diettiä ja sit se ainanen punnituksen piina...ei ois saanu tulla plussaa ikinä...siis oman pääkopan vinksahtaneisuutta tietty tää.. :)
Mut hyvä ohjelma kaikenkaikkiaan kuitenkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po974723Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202857Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242704Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441896- 251786
- 1311625
- 1521560
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111511Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821439Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941380