Kaikki rikki ja poissa

82Susanna

Olemme seurustelleet vuoden, meillä on kaikki ollut aina hyvin. Ja vihdoin muutimme hänen paikkakunnalleen saman katon alle.
Oli meidän tuparit, kihlajaiset ja minun synttärit. Tuli juotua aivan liikaa ja purettua paha olo mieheen. Satutin ja loukkasin häntä pahasti.
Kolmen viikon aikana hän kävi neljästi luonani, joka kerta me rakastelimme. Kaikki tuntui olevan hyvin. Hän sanoi tulevansa kotiin yöksi, hän ei tullut, eikä vastaillut puhelimeen.
Nyt sit maanantaina, hän oli töissä ja pysäytti sen verta autoo et ehdittiin tupakat vetää. Hän odotti töiden jälkeen minua kodissamme, mutta joutui lähtemään kun saavuin. Myöhemmin soitin hänelle ja sanoin, et nähdään yhdeksältä kun pääsen töistä. Häntä ei näkynyt ja soitin hänelle, sanoi ettei jaksaisi tulla ja sanoi käyvänsä.
Tulin kotiin ja hyvä etti jalat tippunut alta, heti alkoi itku, en saanut happea. Heti ovella huomasin eteisen maton kadonneen ja samoin kaikkien muiden hänen tavaroidensa.
Hän suostui tulemaan luokseni. Yhdessä itkimme ja rakastelimme. Me rakastamme toisiamme ja meidän on hyvä olla yhdessä, muittei hän pysty. Koska ennenkin on näin tapahtunut, eikä hän pysty antaan enään mahdollisuutta.
Nyt kaikki unelmat ja haaveet silppuna, ei elämässä mitään mihin tavoitella.
Mä en tiedä mitä tehdä huomenna, mitä viikon kuluttua, mitä vuoden päästä.
Mun pää on ihan tyhjä tässä meidän yhteisessä isossa asunnossa.
En voi itselleni anteeksi antaa, et menetin sielunkumppanini.

23

3227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on niin

      monta. Itsellä erosta on jo kuukausia, mutta elämällä ei ole mitään suuntaa. Yksin on huono olla, vaikka periaatteessa pärjäänkin ja kenenkään muun kanssa en pysty suhteeseen. Henkisesti täysin loppu ja tuntuu siltä, että voisi antaa vaan periksi ja antaa kaiken olla.

      Ajatus tulevaisuudesta ei houkuttele pätkääkään. En pysty näkemään edessä mitään hyvää. Pelkästään itselleni kun en haluaisi elää. Yrittämisen halu loppuu, kun tarpeeksi kauan hakkaa päätänsä seinään.

      Virheitä virheiden perään eikä kukaan ikinä anna niitä anteeksi. Itsesyytökset ovat kovat, vaikka omatuntoni onkin siinä mielessä puhdas, sillä tiedän etten ole ketään loukannut.

      • auttaa aina

        >

        On parasta opetella antamaan ITSE ITSELEEN anteeksi. Se toimii!!! Luepa "Taikasanat eli miten antaisin anteeksi"

      • annankin
        auttaa aina kirjoitti:

        >

        On parasta opetella antamaan ITSE ITSELEEN anteeksi. Se toimii!!! Luepa "Taikasanat eli miten antaisin anteeksi"

        anteeksi. Se ei ole edes vaikeaa. Itselleni en voi, enkä haluakaan. Eläisin silloin itsepetoksessa. Se etten osaa pitää toista niin hyvin, kuin haluaisin ja tahtomattani vieraannutan itsestäni, ei saa olla tekosyy vastuusta pakenemiselle.

      • Mietipä sitä
        annankin kirjoitti:

        anteeksi. Se ei ole edes vaikeaa. Itselleni en voi, enkä haluakaan. Eläisin silloin itsepetoksessa. Se etten osaa pitää toista niin hyvin, kuin haluaisin ja tahtomattani vieraannutan itsestäni, ei saa olla tekosyy vastuusta pakenemiselle.

        Hyvä ystävä!

        Ei anteeksi antaminen (itselle tai toiselle) ole vastuun pakenemista. Anteeksi antaminen ei tarkoita teon tai tekemättä jättämisen - mitätöintä!

        Se tarkoittaa sitä, että virheistään huolimatta ottaa vastuun itsestään ja elämästään siten, ettei anna menneitten tekojen tuhota koko elämää. Sillä anteeksiantamattomuus tekee sen varmasti.

        Mitä hyötyä siitä on kenellekään, ettet anna itsellesi anteeksi ja kuritat ja soimaat itseäsi koko loppuelämäsi? Ei siitä ole haittaakaan kenellekään muulle kuin sinulle itsellesi!

        Kun olet antanut anteeksi inhimillisyytesi ja hyväksyt oman vajavaisuutesi, sinulla on mahdollisuus elää elämääsi eteenpäin virheistä viisastuneena. Et kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi, vaikka kuinka itseäsi anteeksiantamattomuudella kiduttaisit. Ja sitäpaitsi voi joskus sillä kiduttaa myös lähimmäisiäsi.

      • näkökantaasi
        Mietipä sitä kirjoitti:

        , mutta näen asian toisella tavalla. Tällä tavalla nimenomaan otan vastuun itsestäni ja teoistani. Itselleni anteeksiantamattomuus varmistaa sen, etten koskaan enää aiheuta muille ihmisille pahaa oloa. Se hyöty siitä on heille. Itselleni hyöty tulee myös tätä kautta, kun ei tarvitse enää käsitellä menetyksen ja luopumisen aiheuttamia tunteita.

        En ole tarkoittanutkaan, että anteeksiantamattomuudesta pitäisi olla haittaa kenellekkään muulle. Itselleni se tekee mitä tekee, mutta niin kuin sanoin, niin uskon siitä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Se muistuttaa samalla, etten sorru samoihin virheisiin uudestaan.

        En tietysti saa tehtyä tekemättömäksi, mutta teoilla on seurauksensa ja niistä on maksettava hinta. Tämä on juuri se asia, mikä kertoo inhimillisyydestäni ja vajavaisuudestani.

        En usko, että anteeksiantamattomuus on se asia, joka elämäni tuhoaa. Jos näin käy, niin siihen on muita itsestäni lähtöisin olevia syitä. Ja anteeksiantamattomuuden takia en silloin ainakaan tuhoa muiden ihmisten elämää.

    • ihan mun elämästä

      "Nyt kaikki unelmat ja haaveet silppuna, ei elämässä mitään mihin tavoitella.
      Mä en tiedä mitä tehdä huomenna, mitä viikon kuluttua, mitä vuoden päästä.
      Mun pää on ihan tyhjä tässä meidän yhteisessä isossa asunnossa." toi on niin totta. me erottiin eilen ja mä ajattelen ihan samalla tavalla. meillä oli yhdessä monta unelmaa ja ne on nyt tuhottu. ei petetty toisiamme mutta avopuolisoni sanoi ettei vaan jaksa enään. oon itkenyt kokoyön ja tän tiistain.. millä tästä selviää.

    • emäfemakko

      tosissan oikeen miettiä että mitä sitä suustaan päästää ulos varsinkin jos puhuu rakastamansa henkilön kanssa ja aikoo elää tämän kanssa pitkään. Monasti käytetään humalaa tekosyynä möläyttelyyn. Mutta pitäs AINA muistaa kunnioittaa toista sen verran että ei edes humalassa tahallaan loukkaa.

      Itekkään en ole aina osannut :(

    • Kaiken Kokenut Kansalainen

      Jos todella rakastatte toisianne älä anna välimatkan häiritä ... tiedän monia pareja, jotka lähes pysyvästi asuvat eri paikkakunnilla ... tuossa tilanteessa, missä olet ei ihminen pysty ajatelemaan järkevästi. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta, mutta asioille on annettava aikaa. On tieteellisesti todistettu tosiasia, että kun ihminen kokee suuren mullistuksen menee 6 kuukautta, kunnes elimistö " tottuu" uuteen tilanteeseen. Itselläni meni paljon paljon pidempään, mutta älä kuitenkaan lannistu et ole ainoa. Itse on kuitenkin annettava itselle anteeksi; ennenkuin voi jatkaa elämää. Puhuminen autaa aina.

    • Kreivi Dooku

      Ei ole mitään kaunista tapaa sanoa tämä. Oma alkoholin käyttösi on tuhonnut tärkeimmän ihmissuhteesi. Et näytä kykenevän näkemään sitä. Jo tämän yksinään pitäisi pelottaa sinua. Lopeta juominen.

      • 82Susanna

        En ole juoppo eli minulla ei ole alkoholi ongelmaa.
        Juon itseni harvoin juovuksiin.
        Nyt kun otin kunnolla, purkasin tressini sitten väärään ihmiseen. Olen luvannut miehelle olla juomatta jatkossa hänen aikanaan.

      • Kreivi Dooku
        82Susanna kirjoitti:

        Teet humalassa typeryyksiä, jotka merkittävästi vaikeuttavat elämääsi ja tuhoavat tärkeitä ihmissuhteitasi. Mainitsit, että näin on käynyt ennenkin. Jatkat silti juomista ja tulet juomaan lupauksestasi huolimatta. Se on alkoholiongelman määritelmä.

      • 82Susanna
        Kreivi Dooku kirjoitti:

        Jos ihminen juo itsensä humalaan n.5kertaa vuodessa, olenko siis alkoholisti ?
        Olen niitä ihmisiä jotka lupaa, se myös pitää.
        Lupauduin myös kihloihin mieheni kanssa eli isona kun olisimme menneet naimisiin, olisi ollut se yksi ja ainoa avioliitto.

      • orkku

        et ole alkoholisti.

        Alkoholiongelma on alkoholinkäyttöä, joka aiheuttaa ongelmia. Alkoholi ei kertomasi mukaan ole sinulle minkäänlainen ongelma eikä tapasi käyttää sitä aiheuttanut mitään tapahtuneesta.

        Sinä vain sekoilet välillä ilman syytä tuhoten elämääsi ja ihmissuhteitasi, mutta asialle ei ole tehtävissä mitään anteeksipyytelyä kummempaa koska se ei johdu mistään erityisestä vaan tapahtuu sinusta riippumatta itsestään.

        Tapahtuneesta ei voi oppia mitään eikä mitään ole syytä muuttaa sen takia. Jatka samaan tapaan.

      • Joku vain

        Eli suurinpiirtein kaikki suomalaiset ovat alkoholisteja, koska joskus menee yli ja tulee puhuttua mitä sylki suuhun suo... Vaikka ei joisi edes joka kuukausi. Selvä!!

      • Kreivi Dooku
        Joku vain kirjoitti:

        Eli suurinpiirtein kaikki suomalaiset ovat alkoholisteja, koska joskus menee yli ja tulee puhuttua mitä sylki suuhun suo... Vaikka ei joisi edes joka kuukausi. Selvä!!

        Toisin kuin alkoholiongelmainen taudin alkuvaiheessa ajattelee kaikki _eivät_ juo kuten hän.

        Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että voi juoda viinaa eikä missään ole mitään vikana.

      • JMK
        Kreivi Dooku kirjoitti:

        Toisin kuin alkoholiongelmainen taudin alkuvaiheessa ajattelee kaikki _eivät_ juo kuten hän.

        Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että voi juoda viinaa eikä missään ole mitään vikana.

        Kun oletetaan kirjoittajan puhuvan totta, hän on nuori nainen, joka muutaman kerran vuodessa juo alkoholia niin, että arvostelukyky pettää ja nyt hän on tullut sanoneeksi jotain, mikä on aiheuttanut ongelmia ihmissuhteeseensa ja hän ehkä luulee tämän nyt aiheuttaneen jopa eron.

        Jos hitustakaan järkeä ja kokemusta on, on täysin selvää, ettei tässä ole kyseessä alkoholisti, eikä alkoholi tai tuo yksittäinen riitakaan aiheuttanut eroa. Eiköhän eron syy ole jossain muualla (esim. mies ei halua sitoutua) kuin tuossa yhdessä illassa ja viinassa, jos tämä eroon päättyy.

        Jotkut entiset- ja nykyiset alkoholistit ovat niin ylpeitä omasta tunnustuksestaan, etteivät pysty näkemään, ettei kaikilla elämä ole mennyt tai tule menemään samaa ränniä kuin heillä. Sama yksisilmäisyys vaivaa joitakin absolutisteja. En tiedä mihin porukkaan Kreivi Dooku kuuluu, nimestäpäätellen ensiksimainittuihin.

        Vaikka viina on monen monen vakavan ongelman syy, kaikista ei vaan kertakaikkiaan tule alkoholisteja. Kerrotun perusteella ei todellakaan voi sanoa, että tässä olisi tuleva alkoholisti - sen enempää kuin kenestäkään muusta ihmisestä.

      • Kreivi Dooku
        JMK kirjoitti:

        "Koska ennenkin on näin tapahtunut, eikä hän pysty antaan enään mahdollisuutta."
        -82Susanna

        Tytöllä ei siis ole minkäänlaista ongelmaa alkoholinkäyttönsä suhteen. Hänen miehensä kuitenkin jätti hänet alkoholin takia.

        Et taida millään voida ymmärtää.

      • sisterray

        16 vuotta oikeaa alkoholiongelmaa vierestä katsoneena voin kyllä sanoa, että tuo ei ole alkoholismia.

      • HOLISTI 1. luokka
        Kreivi Dooku kirjoitti:

        "Koska ennenkin on näin tapahtunut, eikä hän pysty antaan enään mahdollisuutta."
        -82Susanna

        Tytöllä ei siis ole minkäänlaista ongelmaa alkoholinkäyttönsä suhteen. Hänen miehensä kuitenkin jätti hänet alkoholin takia.

        Et taida millään voida ymmärtää.

        Joku asioita ymmärtämätön yrittää saada tankatuksi ei alkoholistille, että hän sitten kuitenkin olisi holisti.
        Itse voin kertoa, että sanomasi sanat ovat se syy
        kaikkeen.
        Jos on oikeaa rakkautta, ei kännisen kommentti sitä kaada mihinkään, jollei kommentti ole sarjaa;
        olet pikkukullisin mies, jonka kanssa olen maannut tai olet kaikista rumin heistä, mutta voinhan aina laittaa silmät kiinni sexin ajaksi.
        Se, että mies suostui makaamaan vielä kanssasi aiheuttaa kysymyksen. Millä sä häntä loukkasit ?
        Jos sä haluat apua ongelmaasi saat sitä täältä.
        Jos pidät itseäsi fiksuna, on mieskin täytynyt sitä olla.
        Eli , jos arvostat itsesi naiseksi, joka on jotakin ja mies saanut Sun selälleen hän saa monia muitakin selälleen.
        Se, että vielä halusi rakastella kanssasi kertoo, että oikeilla opeilla hän palaa ja saat ehkä tilaisuuden.
        Hoitosi alkaa sillä, että ensin kerrot millä sanoilla loukkasit miestä.
        Minä miehenä tässä arvioin ja kerron minkätason loukkauksesta on ollut kysymys.
        Teen ihmissuhdetyötä ja case ois haastava.
        Jos et pysty totuutta kertomaan on tämä kaikki keskustelu turhaa. Muistanet sanonnan ; yksi puhuu aidasta ja toinen sen seipäistä.
        Että kerropas. Alkoholilla ei jutun kanssa ole välttämättä mitään tekemistä.
        Kallonkutistusta asiantuntemuksella ja selvästä päästä.
        Tuon Deekun jutut voit unhottaa.

      • Kreivi Dooku
        HOLISTI 1. luokka kirjoitti:

        Jos kännissä alkaa mokailla ihmissuhteitaan on siis syytä jatkaa humalahakuista juomista edelleen koska..?

      • Kreivi Dooku
        sisterray kirjoitti:

        16 vuotta oikeaa alkoholiongelmaa vierestä katsoneena voin kyllä sanoa, että tuo ei ole alkoholismia.

        Mistä se johtuu, että jos joku ei pysty hillitsemään käytöstään humalassa niin siihen ei kelpaa neuvoksi ehdotus humaltumisen lopettamisesta?

        Jos ihmiselle sanoo: "Mokailet siis kännissä. Mitä jos et enää käyttäisi alkoholia?" niin huono omatunto lakkaa heti painamasta ja oleellisin asia on todistella ettei mitään ongelmaa ole olemassakaan.

        Alkoholiongelma on alkoholinkäyttöä, joka aiheuttaa ongelmia. Tarvitseeko se väkisin siitä aina alkoholismiin asti viedä ennenkuin voi edes harkita juomisen lopettamista?

    • ettei ukon itsetunto kestä

      Otahan nyt iisisti. Seurustelin itsekin melkein vuoden miehen kanssa, jonka kanssa piti taiteilla miten asian sanoi. Se oli äärettömän raskasta. Alkoholia en käytä, mutta olen joskus ikävän suorasanainen ( en kiroile ollenkaan ). Tulee vaan "sammakkona" sanottua suoraan jos toinen on saamaton, laista tai itse olen hikoileva naikkonen jne. Siis kiukuttelen myös itselleni. Stressin purkuun kävelen ja keskustelen, mutta ex-miesystävälleni ei voinut puhua kuin "kukkasia" ja kehua hänen ominaisuuksiaan.

      No, paljastuihin sieltä lopulta lääkityksellä kurissa pidettävät mielenterveysongelmat sekä itsetuhoisat ajatukset, joilla hän rasitti ja syyllisti myös lapsiaan ja ex-säänsä. HUh!

      Nyt olen onnellinen netistä alkuun löytämäni mieheni kanssa. Hänelle voin puhua kaikkea, suoraan, pelkäämättä ja voin tuuletta tunteitani huutamatta. Ihanan vapauttavaa löytää ihminen, jonka kanssa kanssa voi keskustella hyvinkin kipeistä asioista.

      On hyvä, että pääsit hänestä eroon. Nyt rakenna uusi elämäsi yhden suhteen viisaampana ja ole ylpeä itsestäsi. Jokainen meistä on ainutkertainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe