koittakaa

Kysyisin vaan että koska oikastaan on menty tähän älyttömyyteen että lasten synttärit on muodostuneet yhtä suureellisiksi kuin jotkut viiskymppiset aikoinaan?

Muksut hukutetaan kalliiseen krääsään pyhänä ja arkena eikä siltikään mikään riitä. Pahinta on kun huomaa että se pikkuinen juhlakalu osaa näyttää tyytymättömyytensä lahjaan kovinkin julkealla tavalla.

mieltä, mistä ihmeestä nykyajan nuoret perheet ovat saaneet käsityksen, että rahahanat on auki vielä aikuisille ihmisille.
Jossain on tehty virhe heidän kasvatuksessa.

Pienten lasten kanssa oli aikanaan helppoa, kun he eivät tienneet hinnoista mitään.
Mutta pienet tulot alkoivat aiheuttaa alemmuudentunnetta jo kouluikäisinä, ja he oppivat käsittämään, että rahaa ei kotona ole juuri mihinkään.

Eivät he ruvenneet sitä vaatimaankaan, vaan ottivat kesätöitä ja lehdenjakoa taskurahoja ansaitakseen. Aikuisina heillä on paremmat duunit kuin vanhemmillaan, ja tieto pienistä tuloistamme on edelleen.
Nyt vain harmittaa meikäläistä, kun lapsenlapsille ei pysty antamaan sellaisia lahjoja kuin toiset isovanhemmat pystyvät.

Meille 20 E on niin iso raha, että on kauan mietittävä, pystyykö sen sijoittamaan yhteen lahjaan. Ei olisi mitenään mahdollista jakaa kakskymppisiä tuosta vaan taskurahaksi kun lapsi käy kääntymässä.

Mielelläni muistaisin lapsia tuntuvalla summalla tai hinnakkaalla muistolla rippijuhlissa tms. mutta kun ei ole niin ei ole.

Kiltisti he ovat suhtautuneet. Mitä sitten ajattelevat itsekseen?

Lakkaa ostamasta niitä kalliita lahjoja. Eihän sinua kukaan pakota. Sano, ettei ole varaa kalliisiin ja sillä selvä.

Olisikohan mahdollisesti niin, että olet itse opettanut lapsesi siihen?

Jos aina on kannettu kaikki, mitä kullanmuru on halunnut. Luuletko, että se meininki olisi johonkin muuttunut?

Nykypäivänä tuntuu siltä, että nuoret (alle 20v) ovat koulun kirjoilla, ja pyytävät vanhemmilta kaiken (myös omassa kodissaan asuvat), koska eivät koulu "kiireiden" takia töihin kerkee, edes kesäisin.

En tiedä, että onko vika kasvatuksessa vai missä, mutta ei tolla menolla koskaan omillaan tulla toimeen.

Olemme 30-vuotias pariskunta ja meillä asiat ovat jokseenkin toisin päin. Isovanhemmat ostavat enemmän kuin lapsella on sietokykyä. Itse ostamme yhden lahjan juhlahetkinä, mutta isovanhemmat ja muut sukulaiset tuovat jätesäkillisen tavaraa. Niin paljon että vanhaa mutta hyvää tavaraa joutuu laittamaan pois. Ja vaikka kuinka sanoo ettei tarvitse ostaa tuollaisia määriä,,,niin ei auta.Ja viimeiseksi tulisi mieleen kirjoitella isovanhemmille oikein asiasta tehden listoja ja pyydellä jotain erikoista ja kallista... Ei pidä siis yleistää. kyllä meitä kovalla työllä rahamme tienaavia nuoriakin löytyy jotka eivät välitä materiaalista tämän taivaallista.

Tää jatkuva rahan kerjääminen taitaa olla aika vaiettu asia. Itse olen palauttanut omat rahankerjääjäni omille paikoilleen. Jotain pientä olisi vielä halukin ostaa, mutta kun tulee jumalaton kalliiden lahjojen lista, niin siihen en ole suostunut.
Elämä on mitoitettava sen mukaan mihin rahat riittävät, ei niin että ensin rojut vaan ostetaan, vaikka ei ole mitään tietoa millä hankinnat maksetaan. Ja sitten kun ollaan taloudellisesti pulassa, niin ei ku käsi ojossa vanhempien kimppuun.

Oletpa sinä kostonhaluinen."Ei auttanut kukaan minua,joten en auta minäkään lapsiani"
Ei ole minuakaan kukaan auttanut,mutta siksipä juuri en halua lasteni joutuvan samaan kurimukseen,vaan autan heitä taloudellisesti varojeni mukaan.
Toivon että heillä olisi varaa matkustella ja nauttia nuoruudesta,ostaa vaatteita ym.
Nyt olisi aikaa ja rahaa kohtuullisesti,mutta terveys,hmmm..

On tämä elämä nurinkurista.
Toivon että omat lapseni säästäisivät lapsilleen pesämunaa,että joskus katkeaisi tämä köyhyyden kierre.

Omat lapseni eivät ole minulta mitään vaatineet eivätkä pyytäneet.Samoin on ollut omien vanhempieni kanssa.Aina saimme apua,jos oli joku ongelmatilanne,mihin sitä välttämättä tarvittiin.Jos oli auto jonnekin hajonnut,niin ei tullut isälle mieleenkään,ettei olisi auttanut,MUTTA meillä lapsilla oli moraalinen velvollisuus olla pyytämättä apua turhaan.Samoin on lasteni laita,joskus olen laittanut hiukan opiskeleville rahaa ja suuret kiitokset olen saanut huomautuksella"ei sun tosiaankaan olisi tarvinnut."Lapsenlasten äiti on sanonut,että "anna laatuaikaa",kun olen kysellyt mitä toivoo lahjaksi lapsilleen.