Hyvä olo

Tozkem

Rinnakkaisketjussa toisella palstalla olenkin hieman kertonut kuinka minulla on ollut pitemmän aikaa sellainen tunne että minut on yksinäisyyteen tuomittu ja se on johtanut masennukseen ja runsaaseen alkoholinkäyttöön. Masennuksen yksi piirre on se, että omanarvontunne laskee pohjamutiin. Se taas ruokkii alkoholismia, mikä taas entisestään ruokkii masennusta.

Itsekin huomasin, että näin ei voi jatkua ja kävin terveyskeskuksessa kysymässä, että tarttis varmaan tehdä jotakin. No, lääkäri kyseli tuosta minun alkoholinkäytöstäni ja minä ajattelin, että seuraushan se on eikä syy, mutta lääkäri sanoi, että masennuksen tasoa on vaikeata arvioida ellei masennukseen voimakkaasti vaikuttava alkoholin käyttö vähene tai lakkaa täysin.

Nyt minulla 2-3 päivää 5 päivän raittiuden jälkeen ollut aivan käsittämättömän hyvä ja elämäniloinen olo. Ihan kuin olisi vetänyt jotain huumetta. Kertaakaan ei ole ahdistanut eikä ole ollut mitään itseinhoisia ajatuksia. Minä olen taas innostunut kaikenmaailman minua aikaisemmin kiinnostavista asioista, joihin en viime aikoina ole jaksanut keskittyä koska olen ollut niin masentunut.

Minulla tuo runsas alkoholinkäyttö on ollut parisuhteen korvike.Olen kokenut, että minä en ole kelvollinen kenellekään naisihmiselle. Edelleenkin olen sitä mieltä ja uskon viettäväni elämäni yksin mutta en minä kaljapulloja morsiamen korvikkeeksi haluaisi kelpuuttaa. Minulle on kehittynyt suhteellisuudentaju. Se ei ole sittenkään mikään maailmanloppu vaikka minä yksin koko ikäni olenkin, ja se on kenties minun luontoiselleni ihmiselle paras vaihtoehto, mutta ei sen takia kannata elämäänsä kurkusta alas kaataa ja vaipua itseinhoon ja mitä todennäköisimmin ennenaikaiseen hautaan. Minä olen ihan yhtä hyvä tyyppi kuin ne joilla on joku kumppani rinnallansa.

Nyt tuntuu hyvältä mutta tiedän että seuraava testi on perjantaina. Viikonloput ovat seireenin lauluja, silloin kaikilla on kivaa ja minun pitäisi yrittää pysyä vahvana. Toisaalta, ei näin hyvää olotilaa pois ehdoin tahdoin haluaisi heittää mutta ymmärrän kyllä että tämäkään hyvä olo ei ikuisesti kestä vaan tulee tilanteita että alkaa taas tehdä mieli.

No, sekin on syy minkä takia minulla ei suhdetta tule olemaan koska minulla on tämä sairaus, eli alkoholismi, josta yritän päästä eroon. Ei kukaan nainen ehdoin tahdoin sellaisen kanssa suhteeseen ryhdy mutta jos pysyn lujana niin yksinäisenäkin tulen tuntemaan oloni ihmiseksi, mitä ei todellakaan voi sanoa miltä tunsin oloni aiemmin, esim vielä viime viikolla. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa sanonta: Elämä on parasta huumetta.

5

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sulle..

      Eikö paikkakunnallasi ole mahdollisuutta mennä esim AA:han? Mitä jos keksisit itsellesi jotain mielenkiintoista tekemistä viikonlopuksi, niin , ettei siihen pulloon tarvitsisi tarttua?

      Jos vaikka lähtisit johonkin patikoimaan / pitkälle pyöräreissulle / mökkeilemään / kalastamaan...mitä tahansa, joka saa sen alkoholin pois mielestä.


      Ystäväni veli on kärsinyt samoista ongelmista. Tällä hetkellä hän on omasta vapaasta tahdostaan eräänlaisessa kuntoutuskodissa...

      Toisaalta hyvä, jos olet ihan omin avuin päässyt eroon edes vähäksi aikaa viinasta.

      Heti kun alkaa taas tehdä "mieli", niin muistele, miten hyvä ja selkeä olo sulla oli ilman sitä.

      Laita vaikka seinälle tai jääkaapin oveen iso lappu niistä hyvistä puolista mitä on selvänä olemisessa, ja kun meinaat repsahtaa, lue se lappu ja mieti kaipaatko sitä huonoa oloa vai haluatko jatkaa hyvää oloa...

      Kyllä se nainenkin kohdalle tulee kun on sen aika. Etsimättä ja yllättäen...ihan varmasti.

    • Hellenainen

      Alkoholistit ovat huippuhyviä keksimään kaikenmaailman selityksiä. Kukaan kunnon nainen ei ryhdy suhteeseen alkoholistin kanssa.

      • Tozkem

        No, minun kanssani ei ryhdy kunnon eikä kunnoton nainen suhteeseen mutta tällä hetkellä se ei minua haittaa. Pääasia että pysyy juominen kurissa.


      • Pakkasnainen

        Kuuleppas Hellenainen, moni raitis alkoholisti on kunnollisempi ja REHELLISEMPI kuin moni täysin raitis totuudenkieltäjä. On totta että alkoholistit ovat hyviä keksimään syitä jos johonikin mutta niin me ollan muutkin tosi hyviä pettämään itseämme ja lähimmäisiämme. Sen verran sanon että riippuvuudesta irtipäässyt ihminen tietää maailman menosta aika hirveen paljon enemmän kuin moni ns. "kunnollinen nainen" ja viisautta löytyy myös. Ei kaikki alkoholistikaan ole rappiojuoppoja joten kyllä minä uskon että näinkin älykkään tuntuinen kaveri naisestakin seuraa löytää kunhan löytää itsensä ensin.


    • eräs nainen...

      Hieno kuulla, että olet huomannut, että elämästä nauttii enemmän ilman jatkuvaa juomista!! Kirjoituksesi perusteella vaikutat fiksulta ja mukavalta mieheltä, joten älä nyt ihan toivosta luovu, etteikö ketään naista koskaan tulisi vastaan...Pääasia toki on, että opettelet itse ensin viihtymään itsesi kanssa selvinpäin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      104
      6724
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      5057
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3309
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      32
      3180
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2348
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1716
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1351
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1302
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1206
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      984
    Aihe