Olen 17-vuotias naisenalku ja minulla on muutaman viikon ajan ollut pientä peliä 23-vuotiaan miehen kanssa. Olemme tavanneet kahdesti. Lisäksi juttelemme puhelimessa ja tekstailemme parin päivän välein.
Mies on hauska, huomaavainen ja komea, joten tietenkin olen jo melkoisen ihastunut häneen.
Mutta sanokaa te miehet nyt mielipiteenne, kun varmaan tajuatte kaksilahkeisen lajitoverinne aivoituksia paremmin kuin meikätyttö.
Eli onko tässä nyt edes teoreettista mahdollisuutta, että mies haluaisi minusta muutakin kuin seksiseuraa? Hänellä on aina välillä aika rohkeita juttuja ja semmoista vihjailua että minulla alkavat posket punoittamaan. Mutta kertaakaan hän ei ole ryhtynyt minua sillä tavalla toden teolla lääppimään, kinuamaan kämpilleen tms. Eli on kyllä kohdellut minua mukavasti ja pystyy juttelemaan paljon muutakin kuin pelkkiä pikkutuhmia vihjailuja.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"pystyy juttelemaan paljon muutakin kuin pelkkiä pikkutuhmia vihjailuja."
Onks se mikään mies sitten edes? Lääh, lääh.
"Eli onko tässä nyt edes teoreettista mahdollisuutta, että mies haluaisi minusta muutakin kuin seksiseuraa?"
Joo, se voi haluta susta oman henkisen gurunsa.
(Tähän vastaajalle: ite oot!)
hhahhaha
Miks ei vois?
Ehkä se rupee lääppimään ku täytät 18 =)
sakkolihasta voi tulla tuntuvia sanktioita
eipä tuo 6 vuotta ikäeroa vielä maailmaa kaada. Ja toisekseen kandeeks tuossa iässä vielä muutenkaan ottaa kaikkia juttuja niin kuoleman vakavasti, vaikka siitä ei eläkepäivien vaipanvaihtajaa sulle tuliskaan niin ootpahan ainakin yhtä kokemusta rikkaampi. Miks pitää miettiä ja pähkäillä kokoajan kaikkea tollasta bull-shittia, eiks voi vaan antaa mennä ja kattoa mitä siitä seuraa.