Mitä nainen oikeasti ajattelee minusta?

Kertokaa rehellisesti

Tässä on nyt semmonen ongelma että on 5 vuotta vanhempi nainen ollut mielessä reilun puolen vuoden verran, itse olen 19 ja nainen 24, aluksi oli huomattavasti estyneempää keskustelua, ja nainen aina kieltäytyi kaikesta ja lopulta kertoi ettei kiinnosta, syynä ikäero.

Me tavattiin ihan kaupungilla ja vaihdettiin numerot ja siitä se lähti, lähinnä tekstailua ja chattailua.

Minä jatkoin silti pakkien jälkeenkin yhteydenpitoa, muutaman kerran nainen on avautunut minulle henkilökohtaisista asioista joita ei ole kenellekkään muulle kertonut.

Nyt 3kk tauon jälkeen ja päivittäisten ja yhden noin 10 tunnin nettikeskustelurupeaman jälkeen kun todella olin tunteella mukana, hän pisti vielä yöllä tekstiviestiä ja on ollut siitä lähtien aika herkkiäkin keskusteluja, mm.ei saa unta kun on yksin ja toivoisi että kertoisin hänelle jotain mukavaa, kaipaa miestä vierelleen...

Siitä homma lähti menemään vielä nopeammin, olen ollut hänen kanssaan yhdessä tapahtumassa, heitin hänet kotiin , seuraavana päivänä hän halusi lähteä kaupungille, meillä luistaa juttu niin loistavasti, hän hymyilee,nauraa,puhuu niin innokkaasti että on melkein suunvuoron kanssa ongelmaa, ja lähes aina katsekontakti päällä.

Ollaan juteltu todella pitkään kaikilla mahdollisilla keskustelumuodoilla, meillä tosi paljon yhteistä ym, hän sanoo minua mukavaksi, katuu miesvalintojaan ja lähes suoraan vihjasi jonkin aikaa sitten että olisin "jollekkin" tosi huomaavainen ja ihana aviomies...

Meillä on vielä tapaamisia tulossa, tiedän sen, mutta luuleeko hän oikeasti että olemme vain kavereita?
Hän on kertonut että ei pidä miesten kopeloinnista ja myöskään koskettelemisesta, olen siinä uskossa että hän tekisi aloitteen.

Tänään hän kertoi olleensa treffeillä, mutta muuten jatkoi normaaliin tapaan, olen huomannut että hän välillä tekee tuota vastaavaa, yrittääkö hän saada mustasukkaiseksi ja paljastamaan tunteitani?

Mitäköhän tässä nyt okein tekisi? hän myös aloittaa usein keskustelut, ja haluaisi lähteä muutamaan muuhunkin tapahtumaan, pyysi minua kuskiksi yksiin heidän juhliinsa jonne muuten en mitenkään kuuluisi.

Mitä hänen päässään oikein pyörii? Hänellä on jonkinlainen mies taustalla mutta taitaa olla vaan marginaalinen tieto. Sain myös sellaisen käsityksen näistä treffeiltä, että hän vain heitti sen sarkastisesti. Jos meillä vielä tulee olemaan syvällisiä keskusteluita ja katsekontakteja, pitäisikö minun kertoa tunteistani? Mistä äkillinen halu olla tekemisissä minun kanssa?

Mietteitä kaivattaisiin.

14

1765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen 34

      >Ollaan juteltu todella pitkään kaikilla mahdollisilla keskustelumuodoilla, meillä tosi paljon yhteistä ym, hän sanoo minua mukavaksi, katuu miesvalintojaan ja lähes suoraan vihjasi jonkin aikaa sitten että olisin "jollekkin" tosi huomaavainen ja ihana aviomies...

      Suomeksi: minä en sinusta huoli, mutta joku ymmärtää arvosi (varmasti)

      Meillä on vielä tapaamisia tulossa, tiedän sen, mutta luuleeko hän oikeasti että olemme vain kavereita?

      Hän ehkä uskottelee itselleen, että tekee oikein ja että sinulla(kaan) ei ole tunteita häntä kohtaan - mikä oikeuttaa hänen oman käytöksensä.

      Hän on kertonut että ei pidä miesten kopeloinnista ja myöskään koskettelemisesta, olen siinä uskossa että hän tekisi aloitteen.

      En usko, että tekee. Todennäköisesti hän ei yksinkertaisesti pidä Sinun kosketuksestasi. Kyllä naiset mieleisen miehen kosketuksista pitävät...

      Got it?

      • Lisää

        Aikalailla varmaan pitää paikkansa...

        Mutta onkohan asialla mitään vaikutusta että hän sanoi tuon ihana aviomies kommenttinsa vähän ennenkun hänelle tuli halu alkaa tapailemaan minua.

        Myöskin tuo kourinta juttu liittyi tarkemmin ensilähestymisiin baareissa ja tuntemattomilta miehiltä. Ei hän nyt tietenkään kosketusta vieroksu!

        Mutta tuli vain erikoinen olo että mitäköhän tässä pitäisi tehdä...

        Tyhmä vielä luulee että hän haluaisi olla minun seurassani ja kenties voisi jotain vakavampaakin syntyä.


      • N 30

        ">Ollaan juteltu todella pitkään kaikilla mahdollisilla keskustelumuodoilla, meillä tosi paljon yhteistä ym, hän sanoo minua mukavaksi, katuu miesvalintojaan ja lähes suoraan vihjasi jonkin aikaa sitten että olisin "jollekkin" tosi huomaavainen ja ihana aviomies..."

        ->"Suomeksi: minä en sinusta huoli, mutta joku ymmärtää arvosi (varmasti)"

        Minulla on vähän sama tilanne meneillään. Itseäni nuorempi uusi ihana tuttavuus jonka kanssa on melko samanlainen tilanne kun ap:lla. Muuten kolahtaa kaikki yksiin mutta itseäni se ikäero arveluttaa, en uskalla antaa mahdollisuutta. Välitän hänestä todella ja toivon että hän löytää onnensa, ja että me voimme olla aina ystäviä.

        Ei se, että toivoo toiselle toisaalla onnea, tarkoita ettei itselle kelpaisi tai välitä. Jaskanjauhajat ovat sitten eri asia, mutta jaskanjauhajat harvemmin avautuvat toiselle kovinkaan syvällisellä tasolla.


      • Pohdiskelun aihetta
        N 30 kirjoitti:

        ">Ollaan juteltu todella pitkään kaikilla mahdollisilla keskustelumuodoilla, meillä tosi paljon yhteistä ym, hän sanoo minua mukavaksi, katuu miesvalintojaan ja lähes suoraan vihjasi jonkin aikaa sitten että olisin "jollekkin" tosi huomaavainen ja ihana aviomies..."

        ->"Suomeksi: minä en sinusta huoli, mutta joku ymmärtää arvosi (varmasti)"

        Minulla on vähän sama tilanne meneillään. Itseäni nuorempi uusi ihana tuttavuus jonka kanssa on melko samanlainen tilanne kun ap:lla. Muuten kolahtaa kaikki yksiin mutta itseäni se ikäero arveluttaa, en uskalla antaa mahdollisuutta. Välitän hänestä todella ja toivon että hän löytää onnensa, ja että me voimme olla aina ystäviä.

        Ei se, että toivoo toiselle toisaalla onnea, tarkoita ettei itselle kelpaisi tai välitä. Jaskanjauhajat ovat sitten eri asia, mutta jaskanjauhajat harvemmin avautuvat toiselle kovinkaan syvällisellä tasolla.

        Onko se ikäero melkein 10 vuotta? Se on aika suuri, mutta esim. 5 ei ole paljoa.

        Ei kannata antaa ikäeron estää suhteessa, mikäli muuten natsaa. Jos kundi on nuorempi vuosiltaan mutta älyllisesti ja muutenkin henkisesti kehittyneempi kuin ikätoverinsa yleensä, niin eihän sen pitäisi haitata.

        Sitä paitsi vuodet kuluvat melko nopeasti, joten suhteellinen ikäero pienenee koko ajan. Ja jos ajattelee asiaa tilastojen valossa, niin naistenhan nimenomaan kannattaisi ottaa itselleen muutaman vuoden nuorempi mies, niin ei tulisi niin yksinäistä vanhuutta. Miehet kun tuppaavat kuolemaan naisia nuorempina. Saattaisi kuolo korjata sitten lähes samaan aikaan. ;)


      • Alkuperäinen aloittaja
        Pohdiskelun aihetta kirjoitti:

        Onko se ikäero melkein 10 vuotta? Se on aika suuri, mutta esim. 5 ei ole paljoa.

        Ei kannata antaa ikäeron estää suhteessa, mikäli muuten natsaa. Jos kundi on nuorempi vuosiltaan mutta älyllisesti ja muutenkin henkisesti kehittyneempi kuin ikätoverinsa yleensä, niin eihän sen pitäisi haitata.

        Sitä paitsi vuodet kuluvat melko nopeasti, joten suhteellinen ikäero pienenee koko ajan. Ja jos ajattelee asiaa tilastojen valossa, niin naistenhan nimenomaan kannattaisi ottaa itselleen muutaman vuoden nuorempi mies, niin ei tulisi niin yksinäistä vanhuutta. Miehet kun tuppaavat kuolemaan naisia nuorempina. Saattaisi kuolo korjata sitten lähes samaan aikaan. ;)

        Totta tuo on.

        Olemme olleet paljon tekemisissä ja niin edelleen, mutta hän aina joskus mainitsee lähikaupungissa asuvastaan(eteläsuomessa kuitenkin)miehestään, ja ei ole ketään kohtaan aikaisemmin tuntenut niin, mutta mistä kuitenkin aikaa viettää minun seurassani niin paljon että minulle ei jää juuri mitään muuta kuin olla hetki kotona, jolloin juttelen yleensä hänen kanssaan tietokoneen kautta?

        Koska sitä äijää muka tavataan, on kuulemma asioita jotka estää koko touhua heidän väliltään. Myöskin kun kyselin hänen ystävästään tuli hänelle äkillinen tarve saada minut mustasukkaiseksi?

        Kuitekaan hän ei ole mitään erityistä läheisyyttä minuun osoittanut, mutta olemme jatkuvasti enemmän tekemisissä. Taitaa leikkiä, no eipä tuo haittaa. Nimittäin kiinnostus kasvaa hänen ystäväänsä kohtaan yhä enemmän.

        Edelleen roikun siis. Mutta ystävättäret kiinnostaa=)


    • klassinen tilanne

      Nainen leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Antaa ymmärtää, mutta samalla ei anna ymmärtää. Vetää lähelle ja työntää kauemmas. Ja tämän tarkoituksena on ylläpitää sinun kiinnostustasi ja saalistusviettiäsi.

      Se voi tarkoittaa sitä, että nainen on oikeastikin ainakin kiinnostumassa sinusta vakavasti, tai sitten hän vain nauttii ihailusi loisteesta niin paljon, ettei osaa lopettaakaan.

      Mietin vaan, että mahtaisiko naiseen luoda mitään liikettä se, jos sinäkin rupeaisit samaan leikkiin.. Ryhdy sinäkin leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa, ja katso herääkö hänen saalistusviettinsä. Ole yhtä toverillinen kuin ennenkin, mutta älä ole aina käytettävissä. Älä ota itse aina ensin yhteyttä, äläkä välittömästi vastaa hänen yhteydenottoonsa. Jollet oikeasti halua tapailla muitakin naisia, niin kerro ainakin hänelle tapailevasi. Tai kerro vaikka jostain kivasta tytöstä josta "olet kiinnostunut". Katso miten hän reagoi. Päästä hänet kuitenkin ajoittain lähelle ja ihaile häntä, jotta hän ei tulkitsisi sinun vain torjuvan hänet. Älä rupea uskottelemaan olevasi kovin vakavissasi näiden "toistenkaan naisten" suhteen, vaan suhtaudu heihin huolettomammin.

      Koko jutun idea on se, ettei ole niin vaikeasti tavoiteltava, että toinen tulkitsee sen torjunnaksi. Kuitenkaan ei saa olla liian innokaskaan, koska silloin muutut tavallaan itsestäänselväksi, ei tarvitse nähdä tavoittelun vaivaa.

      Toisaalta, jollet sinä halua lähteä mukaan näihin leikkeihin, voit toki pakottaa naisenkin lopettamaan leikkimisen. Silloin sinun täytyy kysyä häneltä suoraan, missä mennään ja mitä hän tuntee ja ajattelee teidän suhteesta. Ja jos tulee lunta tupaan, niin sitten vain yksinkertaisesti unohdat koko naisen.

      Sinuna minä kuitenkin edes kokeilisin tuota vaikeasti tavoiteltavan leikkimistä, se kun saattaa herättää uinuvat tunteet naisessakin. Sellaiset, joita hän ei edes tiedosta olevan olemassakaan, ennen kuin saa konkreettista tuntumaa siihen, ettet olekaan itsestään selvästi vain aina häntä varten olemassa. Pieni menettämisen pelko voi joskus olla vain hyväksi.

      • Mieti...

        Itse olin myös ihastunut joskus vanhempaan naiseen. Ikäero (6v, saman ikänen olin sillon kun sinä) ja juuri molemminpuolin loppuneet suhteet sitten kaatoivat jutun alkutekijöihinsä.

        Viesti, johon vastaan, on todella hyvää tekstiä ja kuin suoraan oman pääni tuotoksia. Jos lähdet leikkiin ja alat kokeilemaan tuolla, että olet jostakusta kiinnostunut, niin ei kannata välttämättä ihan umpirakastunut sanoa olevansa. Itse asiassa voisi olla parempi jättää kokonaan teeskentelemättä tässä asiassa. Kepillä voi kokeilla jäätä, mutta pitää varautua siihen, että jää hajoaa myös altasi.

        Sitten viimeistään kun väsyt leikkeihin, kannattaa kysyä suoraan missä mennään. Tai sitten antaa vaan niin selkeitä merkkejä, ettei kukaan voi erehtyä. Joka tapauksessa on turha kiduttaa itseään epätiedossa liian pitkään. Jos olet tehdäksesi tyttöön vaikutuksen, niin olet tehnyt sen jo ja tyttö tuntee sinut ja tietää, mitä ajattelee sinusta. Se tuskin muuttuu ajankaan kanssa. Tai eihän sitä tiedä, mutta... Edistä asioita parhaaksi katsomallasi tavalla, mutta älä pitkitä liian kauan.


    • siinä mielessä

      kuin haluaisit.

      Hän tuntuu pitävän sinua JO NYT itsestäänselvyytenä.
      Pompitko hänen pillinsä mukaan? Kun käsky käy, menet heti.

      Olet kuski. Mikset seuralainen?

    • Päivitystä asiaan

      Noniin joo, nyt tässä on oltu kaveria pidemmän aikaa ja eilen kävi niinkin hassusti että hän päätyi minun kainalooni sohvalle erittäin hellissä merkeissä ja muutenkin oli kaikenlaista pientä erillaisuutta ilmassa, myöskin nukahdettiin siihen sitten hetkeksi, toisiamme vasten:)

      Oli aika lähellä etten aistinut jääväni yöksi, mutta kuitenkin tuli sitten lähdettyä ja saatua oikein tunteellinen hali, homma kääntyi päälaelleen, voisiko tämä olla enne jostain vähän syvällisemmästä? Vai onko minusta nyt tullut sitten niin hyvä kaveri että tämmöistä voi tehdä? Kannattaako jatkolta odottaa yhtään entistä enempää? Hän tuntui katsovan minua ihan eritavalla eilen kuin ennen, myöskin ensimmäistä kertaa meillä oli toverillisuuden lisäksi herkkää ja jotain syvempää. Vaikea kuvailla. Mistä äkillinen muutos? Kuvittelenko vain, vai olisiko hänellä kasvanut joitain tunteita minua kohtaan?

      Joka tapauksessa, tämä nyt ei ole minkään tietämättömän idiootin ajatuksia, vaan oikeasti ihastuneen jäpikän juttuja. En pysty yksinkertaisesti ajattelemaan muita naisia...

      Mietteitä kaivataan edelleen.

      • mie vaan...

        kaikista helpoin tapa saada asia selville =)

        kyllä tuo minusta kuulostaa melko lupaavalta. sain kuvan että kumpikaan ei oikein osaa tehdä sitä aloitetta pidemmälle.. ole sinä se rohkea =)

        tsemppiä!


      • AP.
        mie vaan... kirjoitti:

        kaikista helpoin tapa saada asia selville =)

        kyllä tuo minusta kuulostaa melko lupaavalta. sain kuvan että kumpikaan ei oikein osaa tehdä sitä aloitetta pidemmälle.. ole sinä se rohkea =)

        tsemppiä!

        Näin se varmaan on tehtävä, jos asia ei selväksi ilman tunnustusta tule niin ei varmaan homma tule toimimaan, näin itse ajattelin, mutta viimeinen mahdollisuus.

        Vaikka vastaus olisikin aika väärä mitä toivon, niin yritän joka tapauksessa ystävyys suhteen säilyttää...


      • Ap.
        AP. kirjoitti:

        Näin se varmaan on tehtävä, jos asia ei selväksi ilman tunnustusta tule niin ei varmaan homma tule toimimaan, näin itse ajattelin, mutta viimeinen mahdollisuus.

        Vaikka vastaus olisikin aika väärä mitä toivon, niin yritän joka tapauksessa ystävyys suhteen säilyttää...

        Jep, asiat saatiin hienosti kerrottua ym, ei tullut riitää ja yhteydenpito jatkuu mutta eipä ollut tuo kiinnostunut joka oli hyvin tiedossa, mutta ei voi mitään...
        Vituttaa.


    • sitten

      todella poikkeuksellisen feminiininen mies.

    • AP.

      Hih. Juuri kun meinasin luovuttaa, tunteeni oli hänelle selvät, halusin kuitenkin jatkaa kaverilinjalla, enkä hylätä häntä.

      Lopulta homma johti intiimeihin tekoihin.

      Loppu tästä on kiinni meistä molemmista. Ei välttämättä tule mitään, mutta tunnustus kannattaa!

      Oi tätä ihanuutta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe