Mies kotona ja rakkaus muualla

Ja mistä olet kotoisin?

kuvittele vaikka parin viikon ajan, että tätä miestäsi ei olisi olemassa. Aina kun hän tekee jotain kivaa, auttaa sinua, nukkuu vieressäsi...kuvittele, että näin ei olisikaan. Olisiko se vain helpottavaa? Hän ei olisi jakamassa arkeasi, ei pahoja päiviäsi. Et voisi kertoa hänelle enää yhtään mitään. Et kuulla ääntänsä, et edes niitä tyhmiä vitsejä tai mitä ärsyttäviä piirteitä hänessä onkaan. Oletko aivan varma, että haluat tätä eroa? Uuteenkin kyllästyt ajallasi. Ihmisen psyyke on sellainen, että 5-7 vuoden jälkeen työpaikkakin alkaa tuntua puulta (jos ei aiemmin), samoin parisuhde ja monet muutkin asiat. Jos tästä ajasta selviää, voi löytyä aivan uusi into suhteeseen. Ehkäpä kaipaat vain vaihtelua, etkä uutta miestä? Ehkä shoppailukierros, uusi kampaus ja harrastus riittäisivät? Entäpä asunnon sisustus uudella tavalla? Matka?

Tietenkin jos olet jo sydämessäsi päätöksesi tehnyt, olet varmasti haluton tällaisiin testeihin. Mutta sen, minkä taakse jätät, löydät edestäsi uusissa suhteissa, jos et käsittele itsesi kanssa tilannetta. Lakkaa puolustamasta itseäsi ja kohtaa tunteesi. Toivottavasti löydät oikean vastauksen. Hyvää kevättä!

Hei Riina,
Hmm:llä oli tosi hyviä ajatuksia, omankin kokemukseni perusteella ongelmat pitää ensin itsekseen käsitellä, muuten ne tosiaan siirtyvät vain seuraavaankin suhteeseen. Siksikin minusta olisi ihan ehdotonta että opettelisit elämään yksinkin jos päätät lopettaa tuon suhteen, siinä on sinulle suuri voimavara tulevaisuuteen. Ikinähän ei tiedä mitä yllätyksiä elämä tuo, ja sitten on helpompaa kun tietää jo valmiiksi että pärjää kyllä ihan itsekin ja on "kokonainen" ihminen yksinäänkin.

Jos selkeästi tunnet että kihlattusi ei ole sinulle se oikea, että rakkautta ei ole tarpeeksi, niin mitä aikailet? Menetätte vain kumpikin "elämän peliaikaa" ihan turhaan. Mitä pidempään pitkität suhteen lopettamista, sitä vaikeampaa se on ja sitä katkerampi miehestäsi ehkä tulee saatuaaan tietää että et ole ollut tosissasi niin pitkään aikaan. Eikö kihloissa oleminen kuitenkin tarkoita sitä että haluat jakaa loppuelämäsi tämän henkilön kanssa? Jos et sitä halua, niin on pelkkää teeskentelyä jatkaa noin. Itse ajattelen että tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja toimia sen mukaan, muutoin et voi olla koskaan todella onnellinen. Yritä uskaltaa ottaa riski, tulet olemaan siitä ylpeä vielä myöhemmin. Kuten Helen Kellerkin sanoi: "life is a daring adventure or nothing at all".
Vaikka päätät nyt lopettaa suhteen, kuka tietää mitä myöhemmin käy, voihan olla että muututte kumpikin ja päädytte vielä uudestaan yhteen. Jos sinusta on jo puoli vuotta tuntunut tuolta, niin tilanne tuskin muuttuu mihinkään jos annat asioiden olla noin. Toivon että saat kerättyä nii paljon rohkeutta että uskallat tehdä oman päätöksesi ja pysyä siinä huolehtimatta siitä mitä muut ajattelisivat. Sehän on sinun elämäsi! Älä tuhlaa sitä väärän ihmisen kanssa! Ja olen varma että kaikki läheisesi haluavat että mieluummin olet onnellinen kuin tunnet olevasi vankilassa, eihän kukaan nyt sinulle voisi sellaista toivoa. Juttele jollekin läheiselle asiasta, ehkä ratkaisu sitten näyttäisi selvemmältä?

saman. Keräsin kaikki voimani ja kerroin miehelle, niinkuin asia oli. Sanoin että haluan muuttaa yksin asumaan ja miettimään asiaa.
Rehellisyys on parasta joka asiassa.
Itselleni kävi kuitenkin niin, että uusi rakkauteni halusi muuttaa kanssani yhteen asumaan, ja niinpä me teimmekin. Muutaman kuukauden jälkeen menimme kihloihin ja olemme nyt naimisissa. Olisin kuihtunut sisäisesti kuoliaaksi, jos olisin jäänyt entisen miehen luo.

..tarkkaan, oletko onnellinen, kirjoituksestasi päätellen et kovin onnelliselta vaikuta. Olisi hyvä, jos voisit puhua miehellesi, että nyt tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa tms, älä haudo eropäätöstä yksin mielessäsi, se ei ole oikein toista kohtaan. Voihan olla, että miehelläsi on vastaavia ajatuksia?

Näyttäisi siltä, että olet miehesi kanssa vain tottumuksesta ja turvallisuudentunteen takia, vaikka toki välitätkin hänestä, mutta riittääkö se sinulle? Ja eikö sekin kerro jo jotain, että jos olet rakastunut toiseen mieheen, niin kaikki ei todellakaan ole kunnossa teidän välillänne?!?Parempi keskustella, ehkä erota, ennenkuin menee siihen pisteeseen, että pettää toista.

Mutta pohdi asioita hyvin tarkkaan, ennen kuin teet mitään ratkaisevaa, ettet kadu. Vaikka kuulostaa hassulta, niin itse listasin yksin kotona ollessani paperille suhteen/miehen plussat ja miinukset ja huomasin miinusmerkkejä olevan
rutkasti enemmän.

Tärkeintä on selvittää itsellesi, mitä SINÄ haluat, eikä sitä mitä vanhempasi tai läheisesi haluavat!!Kysymys on SINUN elämästäsi ja sinun omista ratkaisuistasi, eivät he tiedä, millaista teidän elämänne on kuin päällisin puolin, vain sinä itse tiedät, miltä sinusta tuntuu. Sinun on oltava "itsekäs", et voi elää toisia ihmisiä varten, etkä voi elää elämääsi miehen kautta, koska sinun on opittava myös olemaan yksin, se on tosiasia, vaikka miehiä tulisi ja menisi.

Eropäätös ja konkreettinen ero vaatii todellista luonteenlujuutta varsinkin jos toinen haluaisi jatkaa hinnalla millä hyvänsä. Mielessä pyörii henkisten asioiden lisäksi myös kaikki käytännönjärjestelyt, asunnot, raha-asiat ym. mutta tiedätkö, kyllä kaikki asiat aina järjestyvät, vaikka se tuntuisi ihan mahdottomalta vuorelta! Mutta keskustelkaa ja pohtikaa.

Älä anna toisen miehen vaikuttaa eroosi, koska vaikka oletkin rakastunut häneen, niin välttämättä teistä ei tule paria. Älä pelkää olla yksin, kyllä sinä pärjäät!!
Voimia!!!

Olen samassa tilanteessa kuin sinä, olemme vain olleet yhdessä jo kahdeksantoista vuotta... mietin kaikkia vaihtoehtoja jääminen olis kaikkien osapuolelten kannalta viisasta, tulevasta kun ei voi tietää yhtään mitään.. En tunne niin hyvin tätä kaveria, miten meillä sujuisikaan... Kotona kaikki on kuitenkin "hyvin" mua rakastetaan, tarvitaan ja olen tärkeä. Silti ajatukset on koko ajan muualla, kaipaan tulisesti tätä miestä! Hän ei ole mikään unelmien prinssi...mutta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen! Voinko lähteä, mitä lapset, mitä vanhemmat, mitä kaverit sanoisi? Pärjäisinkö omillani, en ole koskaan ollut ja asunut yksin...
Tilanne on henkisesti niin raastava, että pelkään milloin pää räjähtää!
Näyttelen vain, että kaikki on hyvin ja sisälläni myllää!!!

Itselläni oli noin vuosi sitten samanlainen tilanne. Olin mieheni kanssa enää pelkästä velvollisuudesta, tiesin, että vanhempamme odottelivat jo häitä. Mietin, miten muut reagoisivat, jos lähtisin pois suhteesta.

Kerroin miehelleni ajatuksistani, ja hän oli myös kauan miettinyt samaa. 7 vuoden seurustelu ja rakkaus oli muuttunut enemmän kaveruudeksi. Kyllä miehesikin on huomannut sinussa muutoksen, puhukaa asiasta ennenkuin on myöhäistä!Hän tiesi myös toisesta miehestä, mutta oli odottanut, että minä puhuisin asiasta.

Me erosimme, mies muutti pois ja minä jäin yksin. Vaikka olin tehnyt eroa mielessäni jo kauan, silti tunteet olivat pinnassa. Yhteinen asunto toi mieleen muistoja koko ajan, siksi vaihdoin asuntoa. Perustin ensimmäisen oman kodin. Pikkuhiljaa huomasin, että ahdistus ja painostava tunne katosivat. Aloin elää itselleni. Itkin toki menetettyjä toiveita, muistoja...mutta samalla myös uudet mahdollisuudet olivat mielessä.

Toinen mies oli kuvioissa mukana, mutta vapaudenkaipuu ja tunne siitä, että pärjää yksinkin, lopetti orastavan suhteen. Mies ei välttämättä vaihtamalla parane, mutta kerranhan täällä vain eletään. Miksi pitäisi olla ns. kulissisuhteessa, ja 5-kymppisenä itkeä menetettyä nuoruutta miehen rinnalla, jota ei rakastanut.

Otahan itseäsi niskasta kiinni. Ole rohkea ja tee päätös itsesi takia. Huomaat kyllä, että teit oikein, vaikka sitten saisitkin paheksuvia katseita tutuilta ja joudut vuodattamaan kyyneliä.

Itse olin tilanteessani jo niin ahdistunut, että kärsin mielenterveysongelmista. Kiukuttelin, itkin, käytin alkoholia unohtaakseni tilanteen, valehtelin, suunnittelin jopa katoamistemppua ulkomaille ja itsemurhaa. Vain toinen mies sai oloni paremmaksi. Vaikka en jatkanutkaan suhdetta hänen kanssaan, olen iloinen siitä, että hän antoi tavallaan syyn eropäätöksen toteuttamiseksi.

Itse olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa yli neljä vuotta,ja yhdessä ollaan asuttu kolme vuotta.Haluaisin taas pitkästä aikaa olla vapaalla jalalla ja tehdä mitä lystää.
Olen yrittänyt jättää,mutta en sitten kuitenkaan ole uskaltanut.En tiedä osaanko olla yksin,sillä en ole koskaan asunut yksin.Mietin myös mitä vanhempani ja sisarukseni ajattelevat.Kaiken lisäksi olemme molemmat siskoni lapsen kummeja.
Kuviossa on ollut viimeiset kaksi vuotta toinen mies,enkä todellakaan tiedä mitä tehdä.Suhde mieheeni tuntuu nyt enemmänkin ystävyydeltä.
Tsemppiä ja rohkeutta sulle!

Hei Riina!

Miten tutlta kuullostikaan sinun kirjoituksesi, olin kovin samanlaisessa tilanteessa 1,5 vuotta sitten. Minä tosin olin aviossa. Päädyin lähtemään ja muutettuani pois otin uuden rakkauteni (tosin olin tuntenut hänet jo vuosien takaa) asumaan luokseni. Ennen avioliittoani en ollut koskaan asunut yksin enkä avioliitostani lähdettyäni ehtinyt silloinkaan asua yksin. Siinä välissä olisi pitänyt käsitellä lopetettu suhde ja toipua siitä ja sen lisäksi opetella elämään yksin itsensä kanssa, ensimmäistä kertaa elämässä. Rakastuneena en tullut näitä asioita ajatelleeksi ja suorastaan säntäsin yhteen uuden mieheni kanssa, sydän toiveita ja unelmia täynnä. Nyt jälkeen päin, liian myöhään huomaan kuinka tuo kiirehtiminen pilasi kaiken sen, mitä toivoin uudelta suhteeltani. Koska jätin vanhat ongelmat käsittelemättä ja yritin unohtaa ne, en ollut kykenevä elämään uutta elämääni ja siihen kariutui uusi suhteeni. Toivon että sinä maltat ensin erota ja opetella elämään yksin samalla kun parantelet erohaavojasi ja vasta sen jälkeen aloitat uuden suhteen. Ehkäpä niin säästyy enemmältä kärsimykseltä.