Lökärit?

Missä kaupoissa yleensä myydään 9-vuotiaille lökäreitä?
152784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kukaan pidä.

Äänestä

mitkä vitun lökärit?

Äänestä
  • Ne on ne sellaiset pussihousut joissa se pussi on takana kun uusavuttomat nuoret (13-30v) ei osaa peppuaan pyyhkiä niin se ylimääräinen 'roiske' valuu sitten sinne.

    Sen pussin koosta voi päätellä kuinka korkealla on tässä hierarkiassa. Jos pussi ylettyy polvitaipeisiin on jo aika iso 'kiho', nuoremmilla on pienemmät pussit.

    Näiden housujen käyttämiseen liittyy vielä tärkeänä osana tietty kävelytyyli, siinä keinutaan ikäänkuin musiikin tahtiin jota muut ei kuule. Yleensä vielä niin että toinen jalka 'joustaa' hieman enemmän kuin toinen. Sillä saadaan kävelyyn tietty keinahtava ote.

    Tärkeää on myös se, ettei vaan vahingosakaan niele sylkeään vaan poistaa sen äänekkäästi ja suuressa kaaressa katuun tai hiekalle. Näiden lökäpöksyjen kokoontumispaikat voi helposti tunnistaa juuri näistä roiskeista.

    Puhetyyli on myös heillä aivan omansa. Näin lökärit tunnistavat tosi tekijän feikistä. Pilkun sijaan käytetään v-sanaa ja puheen nuotti on sellainen 'en ole hesasta mutta tahtoisin olla'-tyylinen. Ä-kirjaimet vaihdetaan a-kirjaimiin ja s-kirjainta suhautetaan hieman enemmän kuin muussa osassa maata.

    Kulkuvälineenä heillä on yleensä skeittauslaudat tai mopot. Oli kumpi tahansa, pääasia että siitä saa meteliä aikaiseksi. Tällä he ilmoittavat ottaneensa reviirin haltuun ja muiden lökäreiden on turha yrittääkään sille alueelle.

    Lökärin feminiininen vastine on pissis, mutta se onkin sitten jo toinen juttu se....

    Äänestä

  • Ja Hopsis kirjoitti:

    Ne on ne sellaiset pussihousut joissa se pussi on takana kun uusavuttomat nuoret (13-30v) ei osaa peppuaan pyyhkiä niin se ylimääräinen 'roiske' valuu sitten sinne.

    Sen pussin koosta voi päätellä kuinka korkealla on tässä hierarkiassa. Jos pussi ylettyy polvitaipeisiin on jo aika iso 'kiho', nuoremmilla on pienemmät pussit.

    Näiden housujen käyttämiseen liittyy vielä tärkeänä osana tietty kävelytyyli, siinä keinutaan ikäänkuin musiikin tahtiin jota muut ei kuule. Yleensä vielä niin että toinen jalka 'joustaa' hieman enemmän kuin toinen. Sillä saadaan kävelyyn tietty keinahtava ote.

    Tärkeää on myös se, ettei vaan vahingosakaan niele sylkeään vaan poistaa sen äänekkäästi ja suuressa kaaressa katuun tai hiekalle. Näiden lökäpöksyjen kokoontumispaikat voi helposti tunnistaa juuri näistä roiskeista.

    Puhetyyli on myös heillä aivan omansa. Näin lökärit tunnistavat tosi tekijän feikistä. Pilkun sijaan käytetään v-sanaa ja puheen nuotti on sellainen 'en ole hesasta mutta tahtoisin olla'-tyylinen. Ä-kirjaimet vaihdetaan a-kirjaimiin ja s-kirjainta suhautetaan hieman enemmän kuin muussa osassa maata.

    Kulkuvälineenä heillä on yleensä skeittauslaudat tai mopot. Oli kumpi tahansa, pääasia että siitä saa meteliä aikaiseksi. Tällä he ilmoittavat ottaneensa reviirin haltuun ja muiden lökäreiden on turha yrittääkään sille alueelle.

    Lökärin feminiininen vastine on pissis, mutta se onkin sitten jo toinen juttu se....

    haista paska itellä s on paska housus ku pidät pillei et paska ei tuu ja ne on muijjille

    Äänestä

  • kejdsk kirjoitti:

    haista paska itellä s on paska housus ku pidät pillei et paska ei tuu ja ne on muijjille

    Pillit

    Äänestä

  • Käy Arabimaista kyselemässä. Sieltähän ko. muoti on ujutettu Amerikan kautta Suomeenkin islamismia pohjustamaan.

    Äänestä

Väärä paikka kysyä tälläisiä kun nämä ymmärtävät vain Gucci:n ja muiden perään Dior:ien perään.
Helsingissä MicMac on aika varma valinta. En tiedä tämänhetkistä osoitetta.
Tietysti Stockmannin OneWay:n pitää myös vastata huutoon. Onhan nuorten keskuudessa löysät housut IN joten sieltä niitä pitää myös järjen mukaan löytyä.

Äänestä

ei tosin housuja taida olla mutta alan vaatetusta. Googlella löytyi www.deepdown.fi

Äänestä

Kaikki isohousut on aitoja gängstoja.

Äänestä

lol lökärit on hienoi

Äänestä
  • miks kaikki sanoo et lökärit on rumii vittu on ne hienompii ku jotkut homo pilli!

    Äänestä

  • apina kirjoitti:

    miks kaikki sanoo et lökärit on rumii vittu on ne hienompii ku jotkut homo pilli!

    mul on pillit mut oon toki tyttö mut tykkään lökäreist ja muuta mul on kolmet lökät ja yhet haaremit =D

    Äänestä

  • turkulainen tyttö kirjoitti:

    mul on pillit mut oon toki tyttö mut tykkään lökäreist ja muuta mul on kolmet lökät ja yhet haaremit =D

    Itel on kahet lökärit eikä kukaan mulle valita

    Äänestä

tarjoustaloon kun menet. varmasti löytyy.

Äänestä

pillit mieluummin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--lö-- kirjoitti:

Missä kaupoissa yleensä myydään 9-vuotiaille lökäreitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu