Viimeiset hampaat lähti viime viikon maanantaina. Ajattelin ensin laitattaa immediaattiproteesit, siis sellaiset, jotka laitetaan heti viimeisten poistojen jälkeen, mutta päädyinkin muuhun. Päätin, että proteesini tehdään erikoishammasteknikolla, vaikka se edellyttääkin kärvistelyä ilman hampaita jonkin aikaa. Saanpahan silloin valita kuka hampaani tekee.
No niin. Kuulin sitten uudesta Ivoclar BPS-menetelmästä. Sen mukaan proteesit voidaan tehdä jo parin viikon kuluttua viimeisistä poistoista, edellyttäen, että poistohaavat ovat kutakuinkin parantuneet, eivätkä enää pahemmin arista. Ensimmäinen muotti voidaan ottaa jo n. viikon kuluttua.
Olen nyt käynyt kolme kertaa sovittamassa teknikolla. Tänään näin jo mallinkin, millaiset hampaat ovat tulossa. Hyvältä näytti. Vaikka kysymyksessä oli vasta alustava vahamalli, jossa hampaat ovat jo kiinni, niin eivät ne kovin pahalta suussa tuntuneet. Purenta tuntui ihan hyvältä, ja kun teknikon mukaan lopullisissa hampaissa pohja vielä ohenee, niin uskon, että hampaisiin kyllä tottuu, vaikka kyllä kai se alapuolen kanssa aikaa vaatii. Ensi viikon tiistaina se sitten nähdään, kun hampaat ovat valmiit.
Vaihtoehto immediaattiproteeseille
3
567
Vastaukset
- menetelmällä
voidaan ensimmäinen jäljennös ottaa heti kun suu sen sallii, esim. ei verenvuotoa, eikä kipuja.
Viimeisessä sovituksessa otetaan hammasasettelulla vielä tarkkuusjäljennös, jotta saadaan proteesi mahdollisimman hyvin istuvaksi (Ienharjanteethan painuvat/pienenevät voimakkaasti ensimmäisten kuukausien aikana)
Sovituskertoja tällä "perinteisellä" menetelmällä tulee kolme, neljännellä käynnillä proteesit ovat valmiit.
Vaativan käsityön lopputulos riippuu käsityöläisen käsistä, ei materiaalivalmistajien kehittämistä "brändi"-järjestelmistä, jotka sitovat teknikon käyttämään vain yhden tehtaan materiaaleja.
Eli kyse on pyrkimyksestä ostojen keskittämiseen, aivan kuten kauppojen etukorteilla (plussakortti, S-etukortti yms...)
Tekohampaiden valmistus on edelleen käsityötä, myös BPS-menetelmälläkin.
Terveisin:
Kokoproteeseja yli puolivuosisataa valmistanut.
Ps.
Ivoclar:in materiaalit ovat laadukkaita.- pepi54
En kiistä sanaakaan vanhan ammattilaisen kannanotosta. Ratkaisevaa varmasti on käsityöläisen taito myös hammasproteesien valmistamisessa. Olisin itsekin mennyt tutun ja turvallisen ammattilaisen luo, hänen joka aikoinaan teki minulle yläproteesin, mutta valitettavasti se ei ollut enää mahdollista. Hän olisi varmasti pystynyt tekemään hyvän koko kalustonkin suuhuni aivan perinteisellä menetelmällä.
Kun sitten selvittelin vaihtoehtoja täällä paikkakunnallamme, niin vastaan tuli tämä Ivoclarin menetelmä. Surfaillessani netissä eri paikoissa, esim. keskustelupalstoilla ja hammaslaboratorioiden kotisivuilla, huomasin että lähes ainoastaan Ivoclarin laatua kehuttiin. Toki varmasti muitakin hyviä valmistajia on.
Sitten yksi ratkaiseva tekijä on se odottamisaika. Immediaattisysteemiin suhtaudun epäluuloisesti. Voiko saada hyvää lopputulosta, kun muotit otetaan, kun vielä hampaita on jäljellä? Lisäksi ammattilainen, siis teknikko joka valmistaa hampaat on eri henkilö kuin se henkilö, joka niitä sovittaa potilaan suuhun. Hammaslääkärihän ei proteeseja tavallisesti itse valmista.
Hampaattomuus kuitenkin on iso riesa ja vähän häpeäkin. Jotkut erikoishammasteknikot edellyttävät kuukausien hampaattomuutta, ennenkuin ryhtyvät toimeen. Nyt tässä BPS-menetelmässä teknikko antoi ohjeen, että antaa poistaa hampaat siten, että eteen jätetään muutama, annetaan sitten haavojen parantua kunnolla, sitten lopuksi poistetaan etuhampaat, ja proteesia voidaan alkaa työstää, kun poistohaavat eivät enää arista, siis n. viikon päästä. Tämä tuntui minusta, potilaasta, oikein hyvältä. Ja hienoa tietysti on, jos ns."perinteisellä" menetelmälläkin näin voidaan tehdä. Parin viikon kärvistely ilman hampaita kyllä menee jotenkin.
Niin ja yksi asia tietysti on, että mikään menetelmä ei poista tarvetta pohjata proteesia. Kun hampaat tehdään näin pian poistojen jälkeen, ne tulee pohjata, ts. tiivistää viimeistään puolen vuoden kuluttua. Tätä hammasteknikko on minulle tähdentänyt. - yleensä hyvä tulee,
pepi54 kirjoitti:
En kiistä sanaakaan vanhan ammattilaisen kannanotosta. Ratkaisevaa varmasti on käsityöläisen taito myös hammasproteesien valmistamisessa. Olisin itsekin mennyt tutun ja turvallisen ammattilaisen luo, hänen joka aikoinaan teki minulle yläproteesin, mutta valitettavasti se ei ollut enää mahdollista. Hän olisi varmasti pystynyt tekemään hyvän koko kalustonkin suuhuni aivan perinteisellä menetelmällä.
Kun sitten selvittelin vaihtoehtoja täällä paikkakunnallamme, niin vastaan tuli tämä Ivoclarin menetelmä. Surfaillessani netissä eri paikoissa, esim. keskustelupalstoilla ja hammaslaboratorioiden kotisivuilla, huomasin että lähes ainoastaan Ivoclarin laatua kehuttiin. Toki varmasti muitakin hyviä valmistajia on.
Sitten yksi ratkaiseva tekijä on se odottamisaika. Immediaattisysteemiin suhtaudun epäluuloisesti. Voiko saada hyvää lopputulosta, kun muotit otetaan, kun vielä hampaita on jäljellä? Lisäksi ammattilainen, siis teknikko joka valmistaa hampaat on eri henkilö kuin se henkilö, joka niitä sovittaa potilaan suuhun. Hammaslääkärihän ei proteeseja tavallisesti itse valmista.
Hampaattomuus kuitenkin on iso riesa ja vähän häpeäkin. Jotkut erikoishammasteknikot edellyttävät kuukausien hampaattomuutta, ennenkuin ryhtyvät toimeen. Nyt tässä BPS-menetelmässä teknikko antoi ohjeen, että antaa poistaa hampaat siten, että eteen jätetään muutama, annetaan sitten haavojen parantua kunnolla, sitten lopuksi poistetaan etuhampaat, ja proteesia voidaan alkaa työstää, kun poistohaavat eivät enää arista, siis n. viikon päästä. Tämä tuntui minusta, potilaasta, oikein hyvältä. Ja hienoa tietysti on, jos ns."perinteisellä" menetelmälläkin näin voidaan tehdä. Parin viikon kärvistely ilman hampaita kyllä menee jotenkin.
Niin ja yksi asia tietysti on, että mikään menetelmä ei poista tarvetta pohjata proteesia. Kun hampaat tehdään näin pian poistojen jälkeen, ne tulee pohjata, ts. tiivistää viimeistään puolen vuoden kuluttua. Tätä hammasteknikko on minulle tähdentänyt.useimmiten erinomainen, mutta se edellyttää erittäin tiivistä yhteistyötä hammasteknikon ja hammaslääkärin välillä, ja tietenkin sitä taitoa.
Olen suositellut isoissa hampaiden poistotapauksissa ensimmäistä pohjausta n.1kk. ja seuraava pohjaus n.4-6kk. jälkeen hampaiden poistosta, näin proteesi pysyy ryhdissä ja istuvana.
Kolmas pohjaus sitten tarpeen mukaan(n.1-2v.)
Huonosti istuva proteesi on ikävä käyttää ja rikkoutuu hyvin helposti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791