etuhampaissa kipua ja heiluvatkin...

mussu1

Terve!
Osaiskohan joku auttaa, tälläisessä asiassa:Toinen etuhammas tuntuu heiluvan vähän ja sen viereinenkin heiluu vähän. Tässä vieruskaverissa huomasin eilen jugurttia syödessä, että nielaistessa tuntui aina sellainen naps, ja vieläkin tuntuu jos kielellä koskee siihen. Kipu tuntuu poski hampaisiin saakka, sen puolen ekoissa poskihampaissa tuntuu jotenkin inhalle kun puree yhteen. Reilu vuosi setten postettiin toiselta puolelta tosi vino poskimammas, kun vastasi pahasti alahampaisiin ja sen jälkeen siltä puolen pariin otteeseen hiottiin purentaa. Silloin muistan että tuntui toisellaki puolen että jäisi vähän kantamaan noista etummaisista poskihampaista, mutta lääkärin mukaan kuvittelin. Tunne on jatkunut siitä asti. Näissä hiukan heiluvissa (heiluu siis vähän, mutta kuitenkin selvästi enemmän kuinesin toinen etuhammas) Oli sellainen inhottava tunne jo keväällä ja silloinkin mielestäni etuhammas heilui (heilumisesta en kyllä maininnut lääkärille) kävin hampilekurilla joka sanoi tunteen johtuvan hammaskivestä ja kävin hammaskiven poistossa, sitä ei ollut mitenkään hirveästi, tämän "naksuvan" ja siitä taemman hampaan välissä, ihan ien rajassa, ja ehkä vähän allakin oli vähän tummaa hammaskiveä. Kivet poistettiin suuhygienistillä. Ientulehdusta ei ollut, ei kipua ei verenvuotoa. Inha tunne kuitenkin jatkui ja viimepäivinä on jo ajoitellen särkenyt. Lomamatkalla en käyttänyt hammaslankaa, mutta nyt kotiuduttuani olen taas käyttänyt, edelleenkään ei ainakaan sellaista ientulehdusta jonka omilla huomiokyvyilläni huomaisin. Ennen lankailua kiinnitin huomiota vain etuhampaaseen ja poskihampaiden tuntemuksiin, mutta nyt kun olen muutaman päivän lankaillut on alkanut napsua tuo ysi hammas ja sekin kipuilee. Siinä hammas hieman vino ja aika ahtaasti, muutenkin tiukat hammasvälit. Muuten taustaa olen 25-vuotias nainen, hampaita harjailen aamuin illoin pehmeällä, ei ien vetäymää missään. Hammaslankaa olen alkanut käyttää vasta suuhygienistillä käytyäni, hänen sanomansa mukaan (keväällä kysyin että näyttääkö missään pahalta että pitäisi varata hammaslääkärille aikaa) ei mitään kiireellistä, joku pieni reiänalku poskihampaassa. Olikohan tuossa kuitenkin jotain ientaskuhommaa, tuossa napsuvan ja sentakana olevan välissä, sillä siitä hammaskiveä poistaessa sekä lekuri että hygienisti mittasivat ientaskun?
Eivät kumpikaan tosin maininneet minulle että olisi jotain erityistä.

Hammaslääkäri varattu parin viikon päähän, mutta pitäisikö siirtää aiemmaksi?

Ei ole mitään hirveää tuskaa mutta sellainen inhottava tunne ja välillä vähän särkyäkin.

Ja tietysti olen lueskellut nyt netistä kaikista kiinnityskudossairauksista ja alkaa pelottamaan että hampaat ihan oikeasti tippuu.

Nyt tuntuu kyllä siltä etten mitään kovaa uskalla tuollakohtaa puraista tai jäävät hampaat käteen.

Mitäköhän tämä voisi olla? Ihan tosissaan pelottaa. Päälleppäin hampaat ehjät ja terveet, ei reikiä tms.

6

2370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mussu1

      ja vielä sellaista että uskallanko nyt hammaslankaa käyttää näihin väleihin? Kuullostaa varmaan tyhmältä, mutta pelottaa että alkavat heilua enemmän tai putoavat...

      • ja odota hampilääkäriin

        pääsyä. Ei hampaat noin vain rupea putoilemaan, jos vähän aikaan sitten kävit kivenpoistossa. Kyllä ne olisi sanoneet jos tilanne on niin paha että tippuu, ja jatkaa lankailua. Mene nyt sinne vastaanotolle ja kerro koko juttu napsailusta ja pyydä että otetaan kunnon röntgenkuva ja selvitetään onko mitään huolestuttavaa.

      • mussu1
        ja odota hampilääkäriin kirjoitti:

        pääsyä. Ei hampaat noin vain rupea putoilemaan, jos vähän aikaan sitten kävit kivenpoistossa. Kyllä ne olisi sanoneet jos tilanne on niin paha että tippuu, ja jatkaa lankailua. Mene nyt sinne vastaanotolle ja kerro koko juttu napsailusta ja pyydä että otetaan kunnon röntgenkuva ja selvitetään onko mitään huolestuttavaa.

        Jeps, sain peruutusajan ja tulin juuri sieltä. Ei mitään vikaa, hampaat terveet, ei olisi ottanut rötgeniä, mutta pakotin, siinäkään ei mitään, terveet hampaat. Epäili että johtuisi narskuttelusta ja sanoi että poskihampaissa näkyy että narskuttelen. Reilu vuosi sitten sanoin hänelle yhden paikkauksen yhteydessä, että vinon poskihampaan poistamisen jälkeen olen monesti juuri nukahdettuani havahtunut siihen että puren hampaita niin lujaa yhteen että sattuu, ohjeistus oli että koita olla tekemättä sitä...
        Ja nyt; lopeta se.

        Miten sen voin lopettaa jos teen sitä tiedostamattani nukkuessani?

        Miten ihmeessä saisin hänet suostuteltua siihen että saisin kiskot(vai mikä olikaan?)?

        Kai jotain on tehtävä, koska ihan oikeasti sattuu jo.

        Paljonkohan kiskojen tekeminen yksityisellä maksaisi?

      • netista
        mussu1 kirjoitti:

        Aika monella hammaslaakariasemalla on hinnastot netissa. Voit siella verrata hintoja. Jos ei loydy niin soita ja kysy mita maksaa purentakisko.

      • mussu1
        mussu1 kirjoitti:

        Jeps, sain peruutusajan ja tulin juuri sieltä. Ei mitään vikaa, hampaat terveet, ei olisi ottanut rötgeniä, mutta pakotin, siinäkään ei mitään, terveet hampaat. Epäili että johtuisi narskuttelusta ja sanoi että poskihampaissa näkyy että narskuttelen. Reilu vuosi sitten sanoin hänelle yhden paikkauksen yhteydessä, että vinon poskihampaan poistamisen jälkeen olen monesti juuri nukahdettuani havahtunut siihen että puren hampaita niin lujaa yhteen että sattuu, ohjeistus oli että koita olla tekemättä sitä...
        Ja nyt; lopeta se.

        Miten sen voin lopettaa jos teen sitä tiedostamattani nukkuessani?

        Miten ihmeessä saisin hänet suostuteltua siihen että saisin kiskot(vai mikä olikaan?)?

        Kai jotain on tehtävä, koska ihan oikeasti sattuu jo.

        Paljonkohan kiskojen tekeminen yksityisellä maksaisi?

        Reilu tunti sitten otin särkylääkkeen, kun alkoi potuttamaan tuo kipuilu. No, jatkuva jomotus loppui siihen, mutta nyt huomaan, että kipuilevan puolen ensimmäinen alaposkihammas vastaa kipeästi yläkulmahampaan ja ensimmäisen yläposkihampaan väliin. Purressa siis tuntuu ylhäällä kipua.Tätä en kunnolla aiemmin tajunnut kun kipu tuntui laajemmalla alueella. Onko mahdollista että koko homma nyt johtuisi tästä? Jos tuossa kohti tuo alahammas painaa ilkeasti tuota kulmahammasta eteenpäin (varsinkin jos vielä narskuttelen öisin) ja siitä syystä kipua tuntuu etuhampaaseen asti?
        Eikö tuohon auttaisi jos alaposkihampaan "piikkiä" joka ylös vastaa, hiottaisiin vähän?

        Vähän jo hävettää jos pitää uudelleen alkaa simme lääkäriin soitella, mutta ilman särkyä kipu keskittyy purtaessa tarkasti yhteen kohtaan. Kaipa se on pakko kehdata maanantaina soitella perään ja pyytää jos lääkäri vielä viitsisi katsoa...

      • samaaa

        Mulla oli purenta huono, ja jotkut hampaat paino ikävästi vastahampaita. Onko sun purenta OK?
        Kannattaa kysyä tuosta hammaslääkäriltä. Mun hammaslääkäri ei maininnut mun huonosta purennasta lainkaan ennenkuin kysyin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe