Terveiset täältä ruohonjuritasolta, jossa ainakin meilläpäin käy kova keskustelu uusien yhdistyksien perustamisesta.
Kaikki yhdistykset tervetuloa vaan mukaan! On hyvä, että karavaanareilla on valinnan vaihtoehtoja. Eihän meitä voi kukaan pakottaa saman kaavan mukaan toimimaan??? Mielestäni on lähdettävä ihmisten odotusten ja toivomusten pohjalta kehittämään tuotetta (yhdistystä), joka palvelee hänen tarpeitaan. Ja jos tällainen yhdistys vielä on hyväksytty SFC:n jäsenyhdistykseksi (miksi ei olisi), niin mikäpä tässä meidän kaikkien porskutellessa SAMAN TURVALLISEN SFC:n kattojärjestön alla?
Eihän meistä kaikki tykkää esimerkiksi Fiiat-merkkisestä autosta, siksi on syytä olla vaihtoehtoja Mersu, Ford jne. Ei jonkun merkin tykkääjä voi vaatia, että muittenkin on tykättävä samasta merkistä kuin minä itse. Onneksi on vaihtoehtoja automerkeissä kuin yhdistysvaihtehdoissakin.
Odotellaan uusia yhdistyksiä!
UUSIA YHDISTYKSIÄ
10
646
Vastaukset
- vasenkätisten yhdistys
ruskeasilmäisten oma yhdistys, hörökorvaisten, lihavien, pätkien, silmäpuolten, lasisilmäisten, silikonirintaisten (myös miesten), lukihäröisten, jne. jne., kyllä hyviä poppoita löytyy. Ja kaikille yhdistyksille johtajat, varajohtajat, apulaisjohtajat, sihteeriköt, muu tarpeellinen väki, kiinteillä kuukausipalkkioilla! Jäsenmaksut kunkin maksukyvyn mukaan, esim. eläkeläinen voisi maksaa puolet nettoeläkkeestään, työssä käyvä luovuttaisi tilipussin suoraan yhdistykselle, avamattomana tietenkin. Hyvä tästä tulee!
- mieltä
aloittajan kanssa .Näin on syytä olla .Ollaan vapaassa maassa ja meillä on valinnan vapaus (kaikkialla sitä ei ole). Ne yhdistykset, joilla on tarvetta jäävät elämään ,ja tarpeettomat kuihtuu pois .Jos vielä löydetään oikeat ihmiset vetopuuhiin/toimikuntiin ,hyvin menee .Toiset tekevät ja toiset nurkan takana arvostelevat (ei edes aina myöteiseen sävyyn ?)
- höh
Kuinka niin "Odotellaan uusia yhdistyksiä!"???? Ei niitä odottelemalla perusteta. Alat puuhamieheksi, niin saat itsellesi mieluisen johtajanpaikan varattua.
Raakaa työtä se yhdistyksen perustaminen vaatii vähintään niiltä kolmelta (3), joka on vähimmäisvaatimus lain mukaan yhdistyksen perustajajäsenten määrästä.- nakki
tuo perustaminen. Tosi toimet alkaa vasta sitten kun pitäis jostain tyhjästä pieraista käyttöpääomaa tai laittaa omaa rahaa toimintaan kiinni. Kokemusta maamiesseurasta.
- kaikki...
yhdistykset mukaan vaan, valinnanvaraa pitää olla.
- normaali kaanari
Jos joku alkaa puuhastella selväpäisille, eli päihde-vapaille ihmiselle omaa yhdistystä, niin olemme kiinnostuneita.
Kyse ei siis mistää tiukkis-uskis-jutusta, vaan ihan vain porukka jotka haluavat viettää lomiaan ilman päihdehaittojen sivuvaikutuksia (mölyäminen, juopottelu, saunominen ilman päihteitä/ olutta jne,...)
Sellainen porukka ja paikka jossa olisi niin lasten, aikuisten kun vanhustenkin hyvä olla ja viettää vapaata.- höh
Miksi aina jonkun muun pitäisi alkaa perustamaan jotain uutta yhdistystä, mihin porukka olisi halukasta liittymään? Kolme samanhenkistä voi jo perustaa yhdistyksen itsekin. Alkakaa toimeen !!!!
- niin>
höh kirjoitti:
Miksi aina jonkun muun pitäisi alkaa perustamaan jotain uutta yhdistystä, mihin porukka olisi halukasta liittymään? Kolme samanhenkistä voi jo perustaa yhdistyksen itsekin. Alkakaa toimeen !!!!
Turha jahkailu pois ja tositoimiin. Siellähä niitä puuhamiehiä/-naisia näyttää olevan. Voin ennakoida, että ei pääse vapaa-aika tulemaan pitkäksi...
- pitäisi
niin> kirjoitti:
Turha jahkailu pois ja tositoimiin. Siellähä niitä puuhamiehiä/-naisia näyttää olevan. Voin ennakoida, että ei pääse vapaa-aika tulemaan pitkäksi...
perustaa... Kolme perustajaa tarvitaan ja sillä sipuli. Tietenkin on suotavaa, että yhdistyksellä olisi laajempaakin kannatusta. Mutta "lupaa" ei tarvitse keneltäkään kysyä eikä anella. Eikä tarvita kenenkään kansalaisen hyvksyntää. Viranomaiset sitten hyväksyvät rekisteriin, jos yhdistys ei ole lainvastainen tms.
Pitäis ja pitäis... Siis nyt vauhtia yhdistysten perustamiseen. Mm. elinkeinoasiamiehetkin avustavat tarvittaessa.
- tulisi
Eläköityvistä SFC-ukoista. Niillä on "asiantuntemustakin" yhistysten perustamisestakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760