Pettymyskö?

Miten suuri pettymys se on miehelle, jos nainen näyttää vaatteet päällä ihan hyvältä ja sitten vartalo ei olekaan siinä kunnossa, kuin olisi olettanut? Minulla on melko paljon raskausarpia vartalossa(vaikken ole koskaan raskaana ollutkaan) ja olen todella epävarma niiden suhteen. Niitä alkoi tulla jostain syystä jo teini-iässä ja muistan joskus lukioaikoina, kun uimarannalla pari nuorta miestä huomautti reisissäni olevista arvista. Ne kyllä ovatkin todella rumia ja myös tuntuvat iholla. Mutta jotenkin tuntuu ihan hullulta ajatukselta alkaa ensitreffeillä miestä asiasta varoittelemaankaan... Mutta toisaalta olisi kamalaa, jos mies olisi kauhean pettynyt. Tätä ennen on vain yksi pitkä suhde takana ja koska olin ensimmäinen nainen myös poikaystävälleni, hän ei niin kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin myöhemmin. Nyt on ihan kauhean vaikeaa ajatellakaan riisuutumista jonkun nähden, varsinkin kun usein näkee netissäkin negatiivisia kommentteja naisten raskausarvista ja muutenkin miehet tuntuvat nykyään vaativan niin kauhean paljon. Onko se suurikin pettymys, jos mies muuten on naisesta kiinnostunut?
Entä yleisesti ottaen, miltä miehestä tuntuu, jos nainen onkin aivan muuta kuin "pakkaus" lupasi?
14983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei suhde mun kanssa ainakaan mihinkään raskausarpiin kaadu.

Äänestä

Eikö se vain ole hyvä, jos onnistut karistamaan niin ulkokultaisen miehen jo suhteen ensi metreillä? Ajattele, jos olisit sileä ja hehkeä kelvataksesi miehelle. Sitten saisit lapsen ja mies alkaisikin muutaman raskausarven takia katsella nuoria pimuja?

Äänestä

"Minulla on melko paljon raskausarpia vartalossa(vaikken ole koskaan raskaana ollutkaan)..."
"Niitä alkoi tulla jostain syystä jo teini-iässä..."

Jaha, eli pelkäsit asiaa jo (kauan aikaa sitten) teini-iässä? Et pelkäisi enää, ellet sitten satu edelleenkin olemaan neitsyt.

No, ei mitkään makuu- yms. haavat ketään kiinnosta, joka sulta vaatteet riisuu.

"miltä miehestä tuntuu, jos nainen onkin aivan muuta kuin "pakkaus" lupasi?"

Ja sitten puhutaan siitä, että miehet muka esineellistävät naisia?

Usko se, että kaikki on ok, ellei sulla satu olemaan ole alienmainen toinen pää, joka työntyy vatsasta ja yrittää purra. Ei kukaan ole täydellinen paitsi minä ja mäkin oon ollu joidenkin naisten kanssa silleen. Ajattele mun traumoja! Muista ehkäisy.

Äänestä
  • No silloin teini-iässä stressasin niin monesta muustakin asiasta, että tämä jäi niiden varjoon ja niitä ei ollut vielä niin paljoa silloin kuin aloimme seurustelemaan. Ne ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja exälläni ei ollut ketään keneen vertailla, mutta tulevalla kumppanilla todennäk. olisi.
    Ja nykyään, kun ihan kadulla kuulee, miten miehet kertovat exiensä ja yhden yön juttuen vioista, niin alkaa väkisinkin ajattelemaan, että miten suuria ne viat näyttävät miehistä...

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    No silloin teini-iässä stressasin niin monesta muustakin asiasta, että tämä jäi niiden varjoon ja niitä ei ollut vielä niin paljoa silloin kuin aloimme seurustelemaan. Ne ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja exälläni ei ollut ketään keneen vertailla, mutta tulevalla kumppanilla todennäk. olisi.
    Ja nykyään, kun ihan kadulla kuulee, miten miehet kertovat exiensä ja yhden yön juttuen vioista, niin alkaa väkisinkin ajattelemaan, että miten suuria ne viat näyttävät miehistä...

    "Ja nykyään, kun ihan kadulla kuulee, miten miehet kertovat exiensä ja yhden yön juttuen vioista, niin alkaa väkisinkin ajattelemaan, että miten suuria ne viat näyttävät miehistä..."

    En ole ikinä, siis ikinä, kuullut yhdenkään miehen jutelleen kaverilleen exänsä ulkonäköasioista tai -vioista. Tyttöystävistä tai vaimoistakaan ei yleensä puhuta, se vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta. En edes tiedä, seurustelevatko kaikki kaverini vai eivät eikä huvita edes kysyä, siinbä olis liikaa vaivaa.

    Äänestä

Erittäin hyvä neuvo:

Jos mies alkaa valittaa arvistasi niin haistata hänelle paskat.

Äänestä

alle. Tottakai tuollaiset asiat alentavat naisen arvoa. Eli ei kannata odottaa mieheltä mitään luksuskohtelua tai muuta hintaa.

Joillekin miehille tuollainen saattaa tulla yllätyksenä, jolloin hommassa on petoksen makua.

Äänestä

eli jos ne arvet haittaavat sinua noin paljon niin todennäköisesti ne ennemmin tai myöhemmin alkavat haittaamaan myös miestä sinun kauttasi eli opi hyväksymään ittesi niin miehetkin sinut hyväksyvät eivätkä edes huomaa niitä arpiasi. joitakin ulkonäkökeskeisiä kusipäitä varmaan pyörii markkinoilla mut ei kannata siitä masentua jätä ne vaan omaan arvoonsa.

Minusta naiset yleensä murehtivat aivan turhaan ulkonäköään ja pieniä virheitään, kuten tyttöystävänikin teki suhteen alussa. Hänellä kun on hieman eriparirinnat ja kyllähän sen huomaa kun on ilman rintsikoita ja kattoo tarkkaan ja lisäksi toisessa kyljessä hieman pigmenttihäiriötä. Alussa häntä häiritsi nämä seikat ihan tosissaan, mutta vakuutin vaan hänelle että ei haittaa niin nyt hän on sujut ittensä kanssa.

Tosissaan kunhan pikkuviat ei haittaa sinua niin ei ne haittaa tulevaa kumppaniasikaan.

Tosissaan kunhan pikkuviat ei haittaa sinua niin ei ne haittaa tulevaa kumppaniasikaan

Äänestä

täydellistä olekkaan, jokaisesta niin vikoja löytyy

Äänestä

Mies ja nainen tapaavat, homma tuntuu menevän putkeen ja päädytään jomman kumman kämpälle.
Vaatteet alkaa vähentyä.
HALOO!!!!
Tuossa tilanteessa (siis ekaa kertaa sen kyseisen naisen kanssa muhinoimassa) ihan jokaista pikkujuttua ei tule noteerattua, on se aina sen verran jänskää.
Eli vastaus on, ei se paljon merkkaa jos paketti on muuten hyvä.

Äänestä

Oman kokemukseni mukaan miehet eivät oikeasti kiinnitä huomiota naisen "vikoihin" niin paljon kuin naiset murehtivat. Teininä ajattelin omaavani varmaan kaikki mahdolliset ulkonäköviat alkaen lättäjaloista ja päätyen liian ohueen suomalaiseen hiuslaatuun ja auta armias näiden masumakkaroiden kanssa mutta yksikään mies kenen kanssa on mitään koskaan ollut, ei ole nähnyt näitä vikoja (tai ainakaan mitään sanonut ;)).

Moni mies on kehunut juuri niitä asioita joita minä pidin vikoina, mikä tuntui aluksi kovinkin hämmentävältä koska itseluottamukseni ei todellakaan ollut kohdillaan. Pikkuhiljaa aikuistuttuani aloin hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, en täydellisenä mutta ihan ookoona kuitenkin. Jollen kelpaa miehelle tällaisena, se mies ei ole arvoiseni eli ei sellaisiin miehiin kannata haaskata aikaa ketä haittaisi raskausarvet tms.

Älä häpeile siis näyttää arpiasi miehelle. Jos hän todella välittää sinusta, ei häntä haittaa yhtään arpesi vaan hän näkee sinussa ainoastaan sen kauneuden jota sinussa takuulla on sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

----- kirjoitti:

Miten suuri pettymys se on miehelle, jos nainen näyttää vaatteet päällä ihan hyvältä ja sitten vartalo ei olekaan siinä kunnossa, kuin olisi olettanut? Minulla on melko paljon raskausarpia vartalossa(vaikken ole koskaan raskaana ollutkaan) ja olen todella epävarma niiden suhteen. Niitä alkoi tulla jostain syystä jo teini-iässä ja muistan joskus lukioaikoina, kun uimarannalla pari nuorta miestä huomautti reisissäni olevista arvista. Ne kyllä ovatkin todella rumia ja myös tuntuvat iholla. Mutta jotenkin tuntuu ihan hullulta ajatukselta alkaa ensitreffeillä miestä asiasta varoittelemaankaan... Mutta toisaalta olisi kamalaa, jos mies olisi kauhean pettynyt. Tätä ennen on vain yksi pitkä suhde takana ja koska olin ensimmäinen nainen myös poikaystävälleni, hän ei niin kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin myöhemmin. Nyt on ihan kauhean vaikeaa ajatellakaan riisuutumista jonkun nähden, varsinkin kun usein näkee netissäkin negatiivisia kommentteja naisten raskausarvista ja muutenkin miehet tuntuvat nykyään vaativan niin kauhean paljon. Onko se suurikin pettymys, jos mies muuten on naisesta kiinnostunut?
Entä yleisesti ottaen, miltä miehestä tuntuu, jos nainen onkin aivan muuta kuin "pakkaus" lupasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu