Paljastan kaiken armotta

Kaivaaja

"Matti Vanhanen /kesk: Arvoisa puhemies! Kuten aika moneen kertaan tämän päivän aikana eri yhteyksissä on sanottu, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti arvosteli juuri tänään hallitusta siitä, että monet lakiesitykset valmistellaan kiireessä ja pakonkin edessä. Tästä tämä autoverolaki on malliesimerkki. Suomella on ollut vuosia EU-jäsenyyden aikana sopeuttaa autoverotuksensa ja käytettyjen autojen tuonnin kohtelu yleisen EU-käytännön mukaisesti tavaran vapaan liikkuvuuden perussääntöjä kunnioittavaksi. Tästähän tässä kyse on. Jokainen asiaa seurannut on tiennyt, että aikanaan Suomi joutuu oman järjestelmänsä muuttamaan. Aikaa valmistelulle olisi ollut. Nyt eduskunnalle on tuotu viime hetkellä ennen vaalikauden päättymistä tämä esitys, jossa ei ole näitä yksityiskohtaisia perusteluja. Sinällään ymmärrän tämän ajankohdan tammikuun, enkä sitä kritisoi, koska haluttiin odottaa EU-ratkaisut, mutta aikaa valmistelulle kyllä olisi ollut paljon enemmän. Esityksen sisältöä on yleisesti luonnehdittu siten, että kuluttajan on vaikea sen perusteella tietää, miten hänen hankintaansa tullaan verottamaan. Esitys pitää edelleen sisällään oikeuden säilyttää maahan tuotujen autojen hinnat liikesalaisuuksina. Minusta kaikki tämä on vastoin yleisiä lainsäädännön ja verotuksen selkeys- ja avoimuusperiaatteita."

Sauli Niinistö:

"Ensinnäkin, järjestelmä muuttuu sillä tavoin, että kun tähän asti autovero on määritelty niin sanotun cif-hinnan perusteella, nyt siirrytään kuluttajahintapohjaiseen verotukseen. Näkyvin seuraus tästä tulee olemaan se, että tästä eteenpäin uusien autojen verosisältö on hyvin läpinäkyvä, selkeä ja kaiken lisäksi jokaisessa yksittäistapauksessa ennakolta arvattavissa."

Ehkäpä uusien autojen kohdalla näin on, mutta käytettyjen autojen kohdalla järjestelmän on suljettu, epäselvä ja todella harvoissa tapauksissa ennakolta arvattavissa.

Niinistö:

"Mutta toinen ongelma tulee silloin, kun siirrytään oikeaan verosisältöön ja jälleen Tulliin yksittäistapauksessa verotuksen toimittajana. EY-tuomioistuimen ratkaisusta nimittäin johtuu se, että kun tänne tuodaan jotakin vuosimallia oleva auto x, niin sen verotus ei saa nousta suuremmaksi kuin täällä Suomessa käyttöön otettuun samanlaiseen autoon juuri sillä hetkellä käytettynä arvioidaan verorasitusta vielä sisältyvän. Jotta tämä verorasituksen määrä voitaisiin selvittää, pitää katsoa, mitä sellaisesta autosta aikanaan, juuri siitä tuontierästä, on satuttu veroa maksamaan mainitsemani suuren haarukan sisällä. Tällöin päädytään tietysti hyvin yksityiskohtaiseen käsittelyyn, mutta juuri julkisuuden kannalta varsin kiusalliseen tilanteeseen: Jos pidettäisiin liikesalaisuudet kokonaan liikesalaisuuksina ja meillä olisi joku verovelvollinen, joka tulee Tullilta hakemaan veropäätöstä - kertoo varmuudella kyllä aavistelevansa tai jopa tietävänsä, että tällaisen auton verosisältö olikin silloin aikanaan jostain satunnaisesta syystä johtuen olennaisesti alempi kuin tuo 24-25 prosenttia, että tällainen parti nyt vain tuli maihin ja siinä verosisältöä jäi syystä tai toisesta kovin vähän - tällöin Tulli joutuisi sitten ilmoittamaan, että näyttäkää toteen väitteenne, jolloinka asianosainen sanoisi, että teillä on kassakaapissa selkänne takana se näyttö. Puolestaan Tulli sitten toteaisi, että se on liikesalaisuus, emme me sitä käytä.

Tämä olisi absurdi tilanne ja taas sitten vastoin, ainakin (Ed. Pekkarinen: Jännitystarina!) minun ymmärtääkseni ... - Kyllästyttääkö? (Ed. Pekkarinen: Ei, tämä on jännitystarina, tätä kuuntelee mielellään!) - Enpä tiennyt, että minustakin tulee vielä jännityskirjailija. (Eduskunnasta: Kertoja, ei kirjoittaja!) - Kertoja, joo. - Joka tapauksessa, jotta sitten tällainen nurinkurisuus voitaisiin välttää, tässä ehdotuksessa siirrytään tietyllä tavalla rajoitetun julkisuuden piiriin.

Elikkä kun on olemassa tällainen verovalittaja, jolla on asia vireillä, niissä tilanteissa Tulli joutuu käyttämään hallussaan olevaa, tosin liikesalaisuutena sille luovutettua tietoa. Saattaa olla, että eduskunnassa perustuslakivaliokunnassakin jouduttaisiin ehkä pohtimaan tätä asiaa. Näyttäisi kuitenkin, että menettely on laillinen, joskaan ei ehkä kaikkien mielestä täysin sopiva. Tietysti pidemmässä juoksussa, jos joku sitten keräilee niitä tietoja, joita valittajat saavat päätöksiensä ohessa, nuo cif-hinnat kyllä aukeavat vuosien mittaan, kunhan joka malli ja joka tuontierä on oikeudessa kokeiltu. Mutta rajoituksena tähän julkisuuteen tulee säilymään se, että jos vaan ennakoivasti halutaan tietoa, mitä jostakin autosta aikanaan on verosisältöä ollut, sellaista tietoa ei saa, koska siinä vaiheessa vielä tuo hakija ei ole asianosainen."

[http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_174_2002_ke_p_1.shtml]

Klaus Bremer /r:

"Arvoisa puhemies! Olen tänään keskustellut yhteensä tunnin asianajaja Petteri Snellin ja Antti Siilinin kanssa. Lähempi esittely taitaa tälle eduskunnalle olla ihan turhaa. Jokainen tietää, että heidän ansiostaan asiat on viety siihen pisteeseen, jossa ne tänään ovat. EU-tuomioistuimelta on tullut langettava tuomio meidän autoverokäytännöllemme, ja me seisomme nyt tällaisen uuden autoveroesityksen edessä. Merkittävää on, että asiaan erikoistunut asianajaja Petteri Snell totesi minulle, että hän on kaksi ja puoli viikkoa yrittänyt tutustua tähän lakiin ja tulkita sitä ja hän ei ymmärrä siitä mitään. Siinä ei ole mitään järkeä, johdonmukaisuutta, uskottavuutta. Hän on myöskin näyttänyt tätä lakia asianajajakollegoilleen, ja hän sanoi, että sama on tulos. He eivät yksinkertaisesti pysty tätä sillä tavalla tulkitsemaan, millä tavalla lakia pitäisi voida tulkita.

...

Liikesalaisuus: On se kumma, että autoalalla on vielä liikesalaisuuksia, kun minäkin ihan yksinkertainen jäppinen olen pystynyt selvittämään helpostikin ne niin sanotut liikesalaisuudet eikä niitä pidetä tuolla markkinoilla ollenkaan liikesalaisuuksina. Niitä voidaan tänne tuoda ja selitellä, että nämä ovat liikesalaisuuksia, niitä ei voi kenellekään paljastaa. Se on höpöhöpöpuhetta.

...

Nyt sitten on pakko palata siihen autoverolakiin, joka meillä tällä hetkellä on voimassa, joka eduskunnan voimin säädettiin 18.12.1998 kaikkien budjettiäänestysten jälkeen kello 20.10 perjantai-iltana, jonka jälkeen seurasi pitkä joulu- ja uudenvuodenvapaa. Täällä oli 102 kansanedustajaa enää paikalla silloin ratkaisemassa asioita. Tämä uusi esitys noudattaa ihan samaa vanhaa mallia. Jätetään eduskunnalle tahallisesti aivan vähän aikaa käsitellä, toivotaan, että menee hosumalla läpi, minkä jälkeen sitten annetaan itse asiassa valtiovarainministeriölle ja Tullille vapaat kädet tulkita niitä aukkoja, joita jää. Näitä aukkoja jäi silloin vuonna 1998 useita. Kaksi aukkoa selvisi silloin, kun asiaa käsiteltiin, ja ne tulivat eduskunnan hyväksymiksi yksimielisesti kahtena lausumana.

...

Joka tapauksessa tiedettiin jo 18.12.1998, että silloin säädetty autoverolaki oli täysin ristiriidassa EU:n perusperiaatteiden kanssa koskien tavaran vapaata liikkuvuutta, verotuksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, myöskin Kreikan autoverolain kanssa, joka oli saanut viimeisen tuomion pari vuotta aikaisemmin.

...

Nyt autoverolakiesityksessä on kuitenkin aukkoja vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, enemmän kuin mitä eduskunta voi kasvojaan menettämättä hyväksyä. Tullin tietoisen tavan tulkita autoverotuksen periaatteita väärin kuluttajien haitaksi pitäisi johtaa mielestäni Tullin koko johdon erottamiseen. Näin tapahtuisi varmasti joka ikisessä liikeyrityksessä. Nyt eduskunnalle jätetty esitys uudeksi ajanmukaiseksi, korjatuksi autoverolaiksi on vielä monin verroin kelvottomampi esitys kuin mikään aikaisempi. Itse asiassa siinä on kyllin perusteita epäillä tekijän tarkoitusperiä. Tuntuu, että tässä on nyt henkilökohtainen yritys kostaa EU:n tuomioistuimen langettama tuomio ja epäluottamuslause tälle edeltävälle autoverolle.
...

Puhemies! Tässä minusta lakiesityksen tekijä pitää kyllä koruttomasti sanottuna koko eduskuntaa vähän idioottina. Pykäläkohtaiset perustelut puuttuvat, ja vaikka ministeri sanoi, että ei tämä ole ennenkuulumatonta, niin on se siivotonta joka tapauksessa. Kiireeseen vedotaan, kun tämä on tiedetty ja voitu odottaa EU:n tuomioistuimen päätöstä, on tiedetty pitkään, mitä se tulee sisältämään, on ollut aikaa valmistaa ja valmistautua ja tiedän, että näitä ehdotuksia on kierrellyt jo viime keväänä, joten kyllä on turha kiireeseen vedoten sanoa, että ei saatu aikaan pykäläkohtaisia perusteluja."

-----

Klaus Bremer /r (vastauspuheenvuoro):

"Sitten kuluttajahintapohja: Ihmettelen sitä, että muualla maailmassa on pystytty ratkaisemaan se, mikä on lähtökohta verotukselle. Täällä puhutaan tällaisista aivottomista asioista kuin kuluttajahintapohjasta, joka on täysin mielivaltainen.

Ministeri Niinistö, edelleen keskimääräinen alennus: Tällä halusin sanoa, että se on huomattavasti suurempi kuin mitä esitetään. 10 prosenttia oli eräänlainen esimerkki, mutta se on, niin kuin sanoin puheessani, (Puhemies koputtaa) se on täysin tapauskohtainen, hetkikohtainen, tilannekohtainen."

-----

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (vastauspuheenvuoro):

"Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy tietysti muistaa, että kun täällä puhutaan yleisesti verovelvollisista, ongelmallinenhan tämä tilanne on vain niille, jotka tuovat käytetyn auton ulkomailta. Niin kuin on nähty, niihin liittyy paljon muitakin ongelmia, mahdollisesti rekisteröintiin, takuihin, tämän tyyppisiin seikkoihin."

---------------------

Klaus Bremer:

"Pahimmasta päästä uudessa laissa on sen laillistama arvaamattomuus eli veron määrän ennakoinnin mahdottomuus. Täällä vaaditaan läpinäkyvyyttä. Autoverotuksen pitäisi olla sellaista, että menen minä Viroon tai Tanskaan tai Norjaan tai Saksaan ostamaan käytettyä autoa, niin voin heti hinnasta tietää, mitä se tulee Suomessa maksamaan. Tämähän, kun ei asiaan erikoistunut juristikaan pääse selville, mitä tällä tarkoitetaan, ei ole tästä maailmasta."

3

1404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfhnxfn

      xngfn

    • sanoikaan!

      " Esitys pitää edelleen sisällään oikeuden säilyttää maahantuotujen autojen hinnat liikesalaisuuksina".

      Siinä siis Vanhasen kritiikki.

      Jospa nyt vihdoin saataisiin Vanhasen hallitukselta esitys, joka panisi pisteen tälle automafiosojen edunvalvonnalle.
      Ainakin toiveita on. Hyvä Matti!

      • Hyvää päivää

        hyvittele sitten jos jotain posiivista veronmaksajan kannalta tapahtuu. Matti on valitettavasti nyssykkä, ainoa asia joka hänellä rulaa on "ei tiedoteta, ei tiedoteta."


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4206
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3435
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1792
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1657
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1424
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      925
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      856
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      828
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      797
    Aihe