Miten mies voi olla niin tyly? Kuitenkin meillä tähän asti on aina mennyt hyvin, oli sitten kyse rakkaudesta tai kaveruudesta. Kuitenkin monta vuotta tässä ollaan hengailtu, ja joskus tosi lujaa rakastettu toisiamme. Siitä sitten olosuhteiden pakosta hiipui kaveruudeksi, jonka laadun voi kyseenalaistaa. Välillä tavatessa suudeltiin ja hellittiin, välillä ei mitään.
No, mun kohdalla kaveruus oli vaan pakon edessä kaveeraamista, mä oisin halunnut enemmän.
Moneen otteeseen sanoin miehelle, että mä en pysty tähän kaverijuttuun. Ja se vaan intti, et kyl se siitä, et kumminkin näin voidaan tavata toisiamme. Kaikkiin tapaamisiin se teki ne alotteet, en minä.
Nyt sitten sanoin viimein, että mun sydän halkee näistä mitäänsanomattomista tapaamisista. Että mä en enää jaksa/pysty. Se kysy mitä mä ehdotan tilanteen korjaamiseks.
Johon vastasin, ihan kiltisti oikeasti, että jos hän ei tunne mua kohtaan muuta kuin ystävyyttä, niin sitten meillä ei oo muuta vaihtoehtoa kuin tehdä totaalinen loppu tälle.
Se oli mun viimeisin viesti sille, sen jälkeen ei mitään. Aika arvottomaksi tunnen itseni ihan vaan kaverinakaan. En ansaitse edes vastausta, vaikka avoimesti kerroin, miksi tähän ratkaisuun päädyin.
Mä en oikeasti ymmärrä, enkä olis uskonut, että se tekee mulle näin.
Mä taas en ymmärrä yhtään.
12
608
Vastaukset
- ksdhffhakdshff
mies toimi sen mukaan, minkä sinä kerroit olevan välttämätöntä (totaalinen loppu), ja sinä et muka ymmärrä?
- ap.
Niinpä niin, olis pitäny arvata. Väärä paikka funtsia näitä juttuja.
- ksdhffhakdshff
ap. kirjoitti:
Niinpä niin, olis pitäny arvata. Väärä paikka funtsia näitä juttuja.
tämä ei ole päänsilittelyasema. :)
- ap.
ksdhffhakdshff kirjoitti:
tämä ei ole päänsilittelyasema. :)
en mä päänsilittelyjä kaipaakaan :)
Kunhan hämmästelen. Kyllä totaalinen loppu on totaalinen loppu, mutta jos nyt puhutaan 30 ihmisistä, niin voisi kuvitella, ettei lopeteta kokonaan ilman keskustelua tai omien näkemystensä julkituomista. Mutta näin se ehkä vaan on nähtävä. En mä ainakaan aio enää perään ruikuttaa,joten siltä osin tää tosiaan tais olla totaalinen loppu. :) - ksdhffhakdshff
ap. kirjoitti:
en mä päänsilittelyjä kaipaakaan :)
Kunhan hämmästelen. Kyllä totaalinen loppu on totaalinen loppu, mutta jos nyt puhutaan 30 ihmisistä, niin voisi kuvitella, ettei lopeteta kokonaan ilman keskustelua tai omien näkemystensä julkituomista. Mutta näin se ehkä vaan on nähtävä. En mä ainakaan aio enää perään ruikuttaa,joten siltä osin tää tosiaan tais olla totaalinen loppu. :)aika voi tulla joskus myöhemmin, kun molemmat ovat saaneet asiaan etäisyyttä. Tietysti tylyä miehen puolelta, mutta toisaalta asetit hänet aika tylyyn tilanteeseen: kaikki tai ei mitään.
- ap.
ksdhffhakdshff kirjoitti:
aika voi tulla joskus myöhemmin, kun molemmat ovat saaneet asiaan etäisyyttä. Tietysti tylyä miehen puolelta, mutta toisaalta asetit hänet aika tylyyn tilanteeseen: kaikki tai ei mitään.
Vaikken edes pyytänyt kaikkea ;) Totuus lienee, ettei tällä jutulla vaan ole tulevaisuutta.
Ja myös se, että tätä lopettamista on harjoteltu niin monta kertaa, ettei se varmaan taaskaan usko, että tästä mitään tulee.
Mut omalta kannaltani mun on pakko. Vaikka rakastan sitä kyllä, niin en mä vois elämääni jakaa sen kanssa. Meillä on sama aurinko, mutta täysin eri maailmat.
- scale
tunteen. Paskamaista, mutta ei ainutkertaista maailmassa.
Paskinta mun mielestä on se, että se ihminen jonka on luullut tuntevansa onkin yhtä äkkiä täysin vieras.
Itelle aikoinaan tuli sellainen tunne, että sitä tunsi ittensä helvetin avuttomaksi kun sen oikein tajusi, että perkele toi toinen ei tosiaan välitä paskaakaan.
Tähän ei auta mikään muu kuin aika ja usko huviksesi joskus tulevaisuudessa varmasti löydät paremman, mä ainakin löysin.- ap.
Tuo kyllä oikeasti lohdutti. Ja olet NIIN oikeassa siinä, että siitä ihanasta ihmisestä, jota joskus rakasti koko sielullaan, on tullut joku täysin tuntematon, kylmä ja tunteeton.
Ja avuttomaksi ja arvottomaksi tässä itsensä tuntee tosiaan, mutta tiedän, että aika auttaa.
Pari kertaa olen jo luullutkin olevani kuivilla tästä jutusta, kunnes mies on taas hoksannut kaipaavansa mua.
Mut lopetan nyt tän tiskirättielämän, ja nokka kohti parempia aikoja ;) - ap.
Tuo kyllä oikeasti lohdutti. Ja olet NIIN oikeassa siinä, että siitä ihanasta ihmisestä, jota joskus rakasti koko sielullaan, on tullut joku täysin tuntematon, kylmä ja tunteeton.
Ja avuttomaksi ja arvottomaksi tässä itsensä tuntee tosiaan, mutta tiedän, että aika auttaa.
Pari kertaa olen jo luullutkin olevani kuivilla tästä jutusta, kunnes mies on taas hoksannut kaipaavansa mua.
Mut lopetan nyt tän tiskirättielämän, ja nokka kohti parempia aikoja ;) - scale
ap. kirjoitti:
Tuo kyllä oikeasti lohdutti. Ja olet NIIN oikeassa siinä, että siitä ihanasta ihmisestä, jota joskus rakasti koko sielullaan, on tullut joku täysin tuntematon, kylmä ja tunteeton.
Ja avuttomaksi ja arvottomaksi tässä itsensä tuntee tosiaan, mutta tiedän, että aika auttaa.
Pari kertaa olen jo luullutkin olevani kuivilla tästä jutusta, kunnes mies on taas hoksannut kaipaavansa mua.
Mut lopetan nyt tän tiskirättielämän, ja nokka kohti parempia aikoja ;)Varmaan jokainen joutuu elämänsä aikana vähintään kerran kokeen ton saman, mutta kyllä siitä yli pääsee.
Tsemppiä sulle.
- enää
sähän jätit ja lopetit..mies ei tehnyt mitään.. ei tehnyt kun ei välittänyt sinusta enempää, jota ilmeisesti vielä toivoit..siksi ei tehnyt mitään.. etsi uusi!
- kun kerran
sä jätit ja lopetit..mies ei tehnyt mitään ,kun ei välittänyt susta enää ,siksi hän ei tehnyt mitään..etsi uusi!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858