Työsuhteista...

Olen ravintola-alalla ja työskentelen pienessä yrityksessä osa-aikaisena ja työsopimus on määräaikainen. Nyt työnantajani on rikkonut työehtosopimusta.

Ensinnäkin, jo firmassa oleville osa-aikaisille pitäisi tarjota tunteja jos yrityksessä on tarvetta uusille työntekijöille, minulle ei ole tarjottu. Meiltä lähti kesätyöntekijämme pois koska sopimus päättyi ja hän lähti opiskelemaan. Sitten tuli uusi työntekijä tilalle.

Toiseksi, alle neljän tunnin työvuoroja ei saisi teettä. Viime viikolla minulla oli yksi ilta, jolloin olin töissä VAIN 3h! Pomo perusteli sitä sillä, että lounasajan jälkeen on hiljaista (?!) ja että sen lounasajan jälkeen pitäisi pärjätä yksin. Työpäiväni kuitenkin oli klo 18-21.

Kyselin asiasta PAM:iltä, että onko oikein. Olivat sieltä sitä mieltä että työnantaja on toiminut väärin ja asia pitäisi riitauttaa. Nyt mietin että mites sitten käy jos tätä asiaa aletaan viemään eteenpäin. Tunteja olen alkuaikoihin nähden saanut hyvin. Jos tästä aletaan riitelemään, niin jo ennestää huono ilmapiiri muuttuu ennestään huonommaksi eikä tällä alueella ole kovin paljon töitä tarjolla. Työilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että minä en siellä ainakaan voi enää sen jälkeen olla, kokoajan olen katsellut uutta työpaikkaa mutta kun ei löydy niin ei löydy.

En tiedä onko tämä rike työantajan puolelta mutta työsopimuksessani ei lue minkäänlaista tuntimäärää mitä pitäisi olla kuukaudessa tai viikossa.

Ja miten sitten kun jos tästä jokin juttu tehdään. Miten seuraavat työantajat suhtautuu? Se tässä eniten huolestuttaa, töitä ihmisen on kuitenkin tehtävä.

Työsopimuksessani lukee näin, eikä minulle ole koskaan sen sisältö täysin avautunut:

"Työntekijä sitoutuu siihen, että ettei hän 6kk (enint. 6kk) kuluessa
työsuhteen päättymisestä perusta tai tee työsopimusta kilpailevan toimiston
kanssa. Mikäli näin tapahtuu, voidaan työntekijä velvoittaa suorittamaan
työnantajalle korvauksena työsuhteensa päättymisajankohdan kuukausipalkan
enintään kuusinkertaisena".

Eli minkälaiseen paikkaan voin hakea?

Ja kai voin irtisanoutua, kun tuolla aikaisemmissa viesteissä luki, että määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa (?).

Mitä eroa on irtisanomisella ja työsuhteen purkamisella?


Lukekaa myös tämä : http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000022&posting=22000000026261428
3612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!
Kyllä saat työsopimuksen päättyessä mennä minne tahansa töihin. Lienee laiton tuollainen työsopimus.
Määräaikaisuus sitoo kyllä molempia osapuolia. Mutta esimiehen kanssa neuvottelemalla kyllä varmasti pääsisi lähtemään aikaisemminkin.
Työnantajat rikkovat jatkuvasti lakia. Mm. sillä, että palkkaavat uusia, vaikka osa-aikaiset haluaisivat kokoaikatyöntekijöiksi.
Tsemppiä uuden paikan hakuun!

Äänestä

Kirjoituksesta sen verran, että samoja kokemuksia on monilla, lue lisää täältä:

http://www.tyopaikkakiusatut.net/ -> Kertomukset

Jos asiaa lähtee riitauttamaan, niin on hyvä olla jo toinen työpaikka tiedossa, jos ilmapiiri on ollut huono jo valmiiksi, niin huonommaksi se siitä vielä menee.
Liian usein oikeuksiaan kyselevä joutuu laittomasti irtisanotuksi.

Itseää ja oikeuksiaan pitää kuitenkin puolustaa, muutoin työnantajat voivat tehdä aivan mielensä mukaan laista huolimatta ja se on huolestuttavaa.

Äänestä
  • Kiitos linkistä ja viesteistänne.

    Työpaikkakiusaaminen on aina vakava asia. Jos nyt lähtisin tekemään tästä tilanteestani oikeusjuttua, voisi olla vielä vaikeampaa saada töitä. Varsinkin kun se on jo valmiiksi vaikeaa tälläisella pienellä paikkakunnalla jossa asun, jossa kaikki tuntevat kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmä tila kirjoitti:

Olen ravintola-alalla ja työskentelen pienessä yrityksessä osa-aikaisena ja työsopimus on määräaikainen. Nyt työnantajani on rikkonut työehtosopimusta.

Ensinnäkin, jo firmassa oleville osa-aikaisille pitäisi tarjota tunteja jos yrityksessä on tarvetta uusille työntekijöille, minulle ei ole tarjottu. Meiltä lähti kesätyöntekijämme pois koska sopimus päättyi ja hän lähti opiskelemaan. Sitten tuli uusi työntekijä tilalle.

Toiseksi, alle neljän tunnin työvuoroja ei saisi teettä. Viime viikolla minulla oli yksi ilta, jolloin olin töissä VAIN 3h! Pomo perusteli sitä sillä, että lounasajan jälkeen on hiljaista (?!) ja että sen lounasajan jälkeen pitäisi pärjätä yksin. Työpäiväni kuitenkin oli klo 18-21.

Kyselin asiasta PAM:iltä, että onko oikein. Olivat sieltä sitä mieltä että työnantaja on toiminut väärin ja asia pitäisi riitauttaa. Nyt mietin että mites sitten käy jos tätä asiaa aletaan viemään eteenpäin. Tunteja olen alkuaikoihin nähden saanut hyvin. Jos tästä aletaan riitelemään, niin jo ennestää huono ilmapiiri muuttuu ennestään huonommaksi eikä tällä alueella ole kovin paljon töitä tarjolla. Työilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että minä en siellä ainakaan voi enää sen jälkeen olla, kokoajan olen katsellut uutta työpaikkaa mutta kun ei löydy niin ei löydy.

En tiedä onko tämä rike työantajan puolelta mutta työsopimuksessani ei lue minkäänlaista tuntimäärää mitä pitäisi olla kuukaudessa tai viikossa.

Ja miten sitten kun jos tästä jokin juttu tehdään. Miten seuraavat työantajat suhtautuu? Se tässä eniten huolestuttaa, töitä ihmisen on kuitenkin tehtävä.

Työsopimuksessani lukee näin, eikä minulle ole koskaan sen sisältö täysin avautunut:

"Työntekijä sitoutuu siihen, että ettei hän 6kk (enint. 6kk) kuluessa
työsuhteen päättymisestä perusta tai tee työsopimusta kilpailevan toimiston
kanssa. Mikäli näin tapahtuu, voidaan työntekijä velvoittaa suorittamaan
työnantajalle korvauksena työsuhteensa päättymisajankohdan kuukausipalkan
enintään kuusinkertaisena".

Eli minkälaiseen paikkaan voin hakea?

Ja kai voin irtisanoutua, kun tuolla aikaisemmissa viesteissä luki, että määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa (?).

Mitä eroa on irtisanomisella ja työsuhteen purkamisella?


Lukekaa myös tämä : http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000022&posting=22000000026261428

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu