Ex-mies täytti kaikki kriteerit mitä saatoin toivoa, siis työnsä ja ulkomuotonsa suhteen. Suhteemme päättyi puhumattomuuteen. Nykyisen kanssa olen seurustellut kaksi vuotta. Nyt olen alkanut huomata että kaipaan älyllistä vastinetta; nykyinen mieheni on duunari ja entinen oli tietoliikennealalla. Nykyinen on alkanut ottaa päähän ja olen alkanut miettiä että entä jos pystyisinkin saamaan paremman miehen itselleni.. Itse olen hyvässä asemassa rahoitusalalla.
Olenko liian pinnallinen ihminen jos mietin tällaista? Rakkaus duunarin kanssa on ihanaa mutta viimeaikoina meillä on ollut vaikeampaa ja heti huomaan asettavani hänet asemaan että sinulla ei ole varaa loukata minua liikaa. Ex-mieheltäni kestin aika paljon solvausta koska olimme mielessäni tasavertaiset mutta duunarilta en siedä juuri mitään halveeraavaa ja mietin jo eroa.
Silti duunarissani on jotain inhimillistä, mutta myös äijää. Olenkohan ihan hakoteillä ja helle sumentanut aivoni? Vai onko minulla oikeus toivoa älykkömiestä itselleni? Kaipaan niin yhteisiä puheenaiheita ym. Nykyinen mieheni vaahtoaa autoista ja painonnostosta. Hitto, että ärsyttää joskus. Entinen harrasti golfia ja jalkapalloa. Hienostuneempaa. Vai olenko vain pinnallinen idiootti??!!
Exä halus mut takas mutta jäin duunarini kainaloon. Nyt mietin teinkö ollenkaan silloin oikein? Vai enkö halua kumpaakaan? Voihan sanonko mikä!
älykkömies vai duunari?
3
956
Vastaukset
- sulle päähän
Miksi ajattelet niin, että yhden ihmisen täytyy huolehtia kaikista sinun tarpeistasi? Eikös tuota "älykköjuttelua" voisi hoitaa ystävien, työkavereiden, sukulaisten kanssa jne. Eihän kaikkien ystävienkään kanssa jutella samalla tavalla ja samoista aiheista. Joidenkin kavereiden kanssa sitä vaan tulee juteltua syvällisemmin ja toisten kanssa sitten enemmän höpöhöpo juttuja.
Jos miehesi on muuten kunnollinen ja rakastettava, niin anna hänelle vähän armoa ja kunnioitusta. Anna jauhaa niistä lempiaiheistaan, se ei ole sinulta pois. Osoita niihin kiinnostusta, niin ehkä saat keskusteluita käännettyä myös sinua kiinnostaviin asioihin. Niin, ja älä arvostele ja jaottele ihmisiä työn perusteella. Kyllä kumppani ansaitsee kaiken kunnioituksen oli sitten duunari tai älykkö. - KooCeeks
Noh, miltä kuulostais entinen it-ammattilainen joka on sittemmin omasta valinnastaan ryhtynyt puusepäksi ja on onnellinen siinä mitä tekee?
Oikeasti, vaikka palkka on niinpaljon paskempi niin silti se lämmin tunne sydämessä kun näkee kättensä jäljet - ja asiakkaiden tyytyväisen innon kun näkevät lopputuloksen - on helvetin palkitsevaa. Ihan toista kuin pistää niitä nuhaisia bittejä vinoon jonnekin tietokannan perukoille mätänemään.
Eli:
Älykkömies ja duunari.
Ja vimpan päälle Rrrrakastaja. - Mummoenergiaa
Ihan oikeasti pähkäilet duunarisuhteen toimimuutta ja eri planeetoilla ollaan.
Lika barn leker bäst on oppimani totuus. Duunari oli ihana rakastaja, mutta samaa aaltopituutta oli vaikea löytää. Etsi vertaistasi seuraa vailla "ylemmyydentunteita".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862