Moro! Ongelmanani on nopea painonpudotus. Olen kohta 19-vuotias poika ja menin inttiin heinäkuussa. Ennen inttiä mittani oli 191/81 ja nyt kuukauden oltuani 191/77. 4kg/kk on aika kova tahti ja siksi kysyisinkin teiltä kotilääkärit, että mitä moiselle voisi tehdä? Syön normaalisti intissä, mutta silti on kyllä aina nälkä. Harrastin liikuntaa ennen inttiin menoakin, mutta intissä jatkuva liikunta on jotenkin saanut elimistön sekaisin. Nestettä olen juonut aina kun voin. Lihaksisto on alkanut kuihtuun, koska rasvaa ei ole mitä polttaa. Millä voisin ehkäistä tätä. Karamelliä ja suklaata en ole syönyt moneen vuoteen. Jotain terveitä välipaloja, jotka säilyvät kaapissa viikon? Ehdotuksia? Kahvinkin olen lopettanut, jotta se ei sitoisi nestettä. Alkoholia kyllä käytän viikonloppuina. Siitä pitäisi vielä päästä eroon. Tosin ennen inttiä alkoholinkäyttö oli vielä tiheämpää. Iltapalan loppuminen voi olla syynä myös laihtumiselle. Ruokailut on noin 0650, 1150, 1750, (1930). Iltapala on jäänyt, koska mukes menee kiinni 2000 ja päivällinen on 1800 nii ei siinä oikein nälkä kerkeä tulla. Leipää tai jotain voisi tietty varata. Loppu.
Äkillinen laihtuminen
3
515
Vastaukset
- esim.
En ole kyllä inttiä käynyt joten en oikein osaa suhteuttaa ongelmaasi, mutta auttaisikohan painon putoamiseen jos sitten vikonloppuvapailla söisit tukevampia ruokia (silti terveellisiä), ja pitäisit intissä mukana vaikka jotain banaania tai muita hedelmiä / vihanneksia jotka ainakin säilyy kaapissa .... ?
Mikäköhän säilyisi hyvin viikon verran huoneen lämmössä. Kannattaa ehkä mennä kauppaan kiertelemän ja katsomaan jos sieltä jotain löytyy. Kyllähän voisi otaa vaikka leipää ja esim. kurkkua/tomaattia jota voisi laittaa päälle, margariini nyt kaipaa kylmää kyllä, mutta onko teillä ruokailussa ehkä sellaisia pieniä annosmargariineja joita voisi hamstrata päivälle?
Tai jotain pähkinöitä kaappiin, kuivattuja hedelmiä ..
Vähän vaikea juttu kyllä, etenkin jos haluaa terveellisesti pitää painon kurissa. Kyllähän sen saa makeisilla nostettua mutta mitä järkeä siinäkään on.
Hm!
:) - ,.,.,.
Hyvin säilyviä tuotteita ovat ainakin erilaiset proteiini- ja energiapatukat ja -juomat sekä pähkinät. Patukoita on jo runsaasti erilaisia päivittäistavarakaupoissa. Hintaviahan no kyllä sitten ovat..
- se painon
putominen siitä tasaantuu, aineenvaihduntasi vain käy nyt ylikierroksilla elämän muutoksen takia. Eikä tarvitse lopettaa kahvin juontia, ei se sido nestettä, päinvaston, se poistaa sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774