Jotain uutta miehet

Eräs parhaimmista ystävistäni on verbaalisesti hyvin lahjakas ja älykäs nainen. Hänen seurassaan viihtyy todella hyvin. Ongelma on vain se, että hän on verbaalisesti niin lahjakas, että monet miehet pelkäävät häntä. sen takia mm. hänestä kiinnostuneet miehetkin näkevät ko. piirteen negatiivisena. Tietynlainen verbaalinen älykkyys on "uhka" miehelle.

HÄn osaa keskustella asiasta kuin asiasta, omaa hyviä mielipiteitä perusteluineen ja pystyy "selättämään" miehet mennen tullen älykkyydellään ja tilannetajullaan.

Olin hänelle tässä yksi päivä rehellinen ja sanoin hänelle, että jos hän haluaa löytää miehen elämäänsä, on hänen ainakin aluksi oltava vähemmän älykäs ja vähemmän supliikki tai vähemmän verbaalinen.

Hän vain nauroi minulle ja sanoi, että ei haittaa, eikä kiinnosta, että jos on tarkoitettu niin kyllä hän joskus löytää miehen?! Onhan niitä ennenkin löytynyt.

Omaksi harmikseni olemme vain kavereita, mutta voisin vannoa sikarisytyttimeni kautta, että jos hän edes antaisi mahdollisuuden toiselle olemalla verbaalisesti heikompi - moni mies uskaltaisi puhua ja olla hänen seurassaan enemmän. Noh, eipä hänen sinkkuutensa minulle kuulu, mutta hukkaan siinä menee upea nainen.

Itse en ole supliikkimies täydessä terässä, mutta arvostan verbaalista otetta ja sosiaalista älyä, joka toisille miehille on uhka, koska useïn mies haluaa olla se hivenen fiksumpi - tai edes tuntea niin. Tai se joka sanoo viimeisen sanan.

Eli itse aiheesta hieman sivuraiteelle - uskon, että sekä supliikkimiehellä ja -naisella, etttä myös hiljaisemmilla tosikoilla on omat vaikeutensa tässä sosiaalisessa älykkyydessä. Sen sijaan mietin, että mikä taso on sitten nk. normitasoa. Onko normitaso jo niin heikkoa, että älykkäästi sosiaalinen turhautuu, ja ei enää välitä?

Vai onko olemassa mies- ja naistyyppi, jotka kohdatessaan pistävät universumin verbaalitasot sekaisin ja saavat aikaan yhteyden? Vai täytyykö verbaalisesti lahjakkaan todellakin löytää toinen yhtä/enemmän verbaalisesti lahjakas pystyäkseen kilvoittelemaan kielenkantaansa ja älykkyyttään?

Oma ihannenaiseni on siis verbaalisesti lahjakas - ja hän selättää niin keskustelussa kuin kilvoittelussa miehen kuin miehen kuin myös naisetkin. Omasta mielestäni se on positiivista, mutta suurin osa miehestä näkee ihannenaiseni uhkana. Yleisesti miinus on liika verbaalilahjakkuus, joka minusta taas on ihannenaiseni piirre.

Ah onnea ja autuutta - kunhan hän vain huomaisi minut.

Miksi naisille AINA pitää olla jotain uutta? En yhtään enää ihmettele että naiset vaihtaa miehiä kuin sukkiaan, siksi että naiset eivät osaa olla kyllästymättä yhtään mihinkään, aina pitäisi olla jotain uutta. Miehille riittää tuttu ja turvallinen. Siinäpä pohdinnan pohjaksi jotain tälle päivälle.

Onko tämä tarpeeksi erilaista? Tykkään isoista naisista, en pelkästään muodokkaista, vaan selvästi ylipainoisista. Ylipaino saa mielellään olla sijoittunut vatsankin seutuville. Lisäksi musta sellainen vähän suttuinen, lutkahtava tai vaikka semmoinen kotoisa mammasuttuisuus on viehättävää, seksuaalisesti viehättävää. Mun ihannenainen ei juokse suihkussa alvariinsa, vaan tuoksuu naiselta, milloin enemmän, milloin vähemmän. Uutta pakkelia voi hyvin sipaista vanhan päälle, kunhan joskus pesee naamansa.
Miksi täämmöinen ihannenainen? Kiloja en nyt perustele, sille on omat keskustelunsa. Hmm. Tuommonen lievä välinpitämättömyys ulkonäköä kohtaan tuo mulle mieleen rennon naisen, joka ei turhia nipota, hänen kanssaan on luultavasti hauskempaa sekä sängyssä että sen ulkopuolella.

Se, että nainen on ylipainoinen ja "suttuinen" (sana alkoi ärsyttä jo itseäkin), ei tarkoita sitä, etteikö hänen pitäisi luonteeltaan olla lämmin ja hellä, älykäs ja kiinnostunut maailmasta.

Lyhyesti: älykäs, ylipainoinen bimbo, joka pieree silloin kun pierettää. Onneksi mulla on semmoinen jo!!

aina sellaisiin, jotka osaavat puhdistaa ja paikata mun pumpattavan barbaran. Paikkaustaito on hyvä myös polkupyörän kumien suhteen (mutta ei läheskään niin tärkeä kuin ensin mainittu).

Sellainen sopiva heikkous, jos nainen saa satunnaisesti sellaisia "mä en kelpaa kenellekään ja olen epävarma kaikesta ja etenkin itsestäni" kohtauksia, kiukuttelee ja lopulta avautuu asiasta niin se on niin hemmetin hellyttävää. Paljon parempi kuin jatkuva 24/7 piinkovuus ja kaiken kestäminen ja rajaton itsevarmuus.

"Kulta, kaikki on hyvin, sä olet kaunis ja ihana nainen". Kun ton aidosti sanomalla ja riittävällä määrällä helyyttä ja huomiointia (ja ehdotonta hyväksyntä-olet-haluttava-seksiä) voi kuitata sen pahan olon toiselta pois niin minusta tuntuu helvetin hyvältä olla mies.

vaginaa.

Olen ollut todellisen ihannenaiseni kanssa naimisissa jo vuosia. Yksi hänen parhaimmista ominaisuuksistaaan on yllätyksellisyys, niin hyvässä kuin pahassakin. Ei tiedä töistä tullessä, juokseeko vaimo hepenissä kaulaan "tuhmat mielessään" vai odottaako kotona pirttihirmu, jolla on lista valituksia ladeltavana.

Mielenkiinto pysyy yllä joskin jonkin verran harmaita hiuksia tulee kun ei koskaan oikein ymmärrä vaimon ajatuksenjuoksua. Mutta mielenkiintoista sekin...