Täällä kun laajemmin kahlaa näitä juttuja, niin erottuu kyllä katkeruuden tuotokset: Eronneet exilleen katkerat yllyttävät toisia eroamaan aika pienestäkin aiheesta, yksinhuoltajat yrittävät ymmärrettävästikin laimentaa epävarmuuden tunnettaan vakuuttelemalla, ettei lapsi tarvitse toista vanhempaa tietäen samalla, että joitain ihme poikkeuksia lukuunottamatta varmasti tarvitsee.
Niinpä niin, kokemusmaailmamme värittää mielipiteemme. Ja mitä rajuimmat kokemukset, sen värittyneempi (ja vääristyneempi) maailmankuva ja mielipiteet.
Niinpä niin, kokemusmaailmamme värittää mielipiteemme. Ja mitä rajuimmat kokemukset, sen värittyneempi (ja vääristyneempi) maailmankuva ja mielipiteet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"eronneet exilleen katkerat yllyttävät toista eroamaan aika pienistäkin aiheista".. voisiko johtua siitä, että he ovat huomanneet että parempi yksin lasten kanssa kuin huonossa parisuhteessa? Voisiko taustalla olla se, että he lukemastaan luovat kokonaiskuvan, joka on erilainen kuin sellaisella joka ei ole eronnut tai joka kärsii erosta jne?
Miksi on väärin ja viallista, jos ihmisellä on takana kipeitä kokemuksia, miksi se vääristää maailmankuvaa? Miten hyvässä ja onnellisessa maailmassa, jossa toisista välitetään ja toimitaan rehellisesti jne, voi olla kuitenkin ihmisiä, jotka kohtelevat äärettömän huonoseti lapsensa päähuoltajaa = erotapauksessa sitä, jolla lapset ovat. Tai parisuhteessa kiusataan toinen lähes hengiltä. Miten se on mahdollista? Kenen maailmankuva siinä on vääristynyt?
Kokemusmaailmamme aivan taatusti muokkaa mielipiteitämme. Käsityksiä. Mutta että se "värittää mielipiteemme" - minulle siinä on aavituksen negatiivinen kaiku, että toinen ylireagoi, ei pysy totuudessa.
Jos on paljon kovia ja rankkoja kokemuksia taustalla, menee tosi kauan että pystyy luottamaan toiseen ihmiseen tai ihmisiin ylipäätään; jos ei ole saanut juuri koskaan apua ja/tai hyväksyntää, on vaikea uskoa, että on olemassa hyviä ihmisiä, ihmisiä, jotka ihan aidosti välittävät. Sitä pidetään teeskentelynä.
Tästä em. pääsee yli, mutta siihen menee aikaa. Sitä ei helpota eikä nopeuta se, että taas osoitetaan sormella.
Meidän äitien ja naisten pitäisi tukea ja kannustaa toisiamme, ei vetää mattoa jalkojen alta, ei lyödä lyötyä. Ei jakaa kaikkiviisaita neuvoja omista elämänkokemuksista käsin, koska toisella on toisenlainen elämänkokemus takana. Ei pitäisi syyllistää, ei tuomita.
Kannustamalla ja tukemalla, ymmärtämällä, asettumalla toisen asemaan = empatialla, saadaan enemmän aikaa hyvää, ja se hyvä on itselle, sille toiselle, lapselle.
Miksi se on niin vaikeaa??
En tiätty kannata sellaiseen parisuhteeseen jäämistä, johon liittyy fyysistä väkivaltaa. Enkä sellaiseen, johon liittyy henkistä väkivaltaa. Mutta tarkoitan, että on muitakin vaihtoehtoja kuin nököttää ja kärsiä tai erota: On ammattiauttajia purkamaan parisuhteen umpisolmuja. Moni toteaa liian helposti homman olevan umpikujassa eikä näe näitä vaihtoehtoja, vaikka ne ovat olemassa. Ylipäätään erotaan tekemättä töitä sen eteen, että voitaisiin yhdessä jatkaa.
Tuo yksinhuoltajajuttu ei tarkoittanut, että väkivaltaiseen tai muuten perhettä tuhoavaan suhteeseen pitäisi palata vain sen vuoksi, että lapsella olisi molemmat vanhemmat. Tarkoitin, että AINA KUN MAHDOLLISTA ja aina kun se on lapsen parhaaksi muunkin kuin katkeroituneen osapuolen mielestä, pitäisi lapselle antaa mahdollisuus viettää aikaa molempien vanhempiensa kanssa. Kumpikaan vanhemmista ei saa kuvitella olevansa niin kaikkivoipa, ettei toisella olisi merkitystä lapsen elämässä. Useimmiten kuitenkin on.
Tarkoitukseni ei ollut tuomita vaan avata silmiä.
tuo sinun raju yleistys,että yksinhuoltajat muka ajattelevat että lapsi ei tarvitse toista vanhempaansa.ehei..mä tulen itse ympäristöstä,jossa yksinhuoltajia on paljon ja tiedän että yksikään heistä ei halua viedä lapsiltaan toista vanhempaa.ero on tullut heille eri syistä,mutta yksi asia yhdistää:kukaan heistä ei halunnut jäädä suhteeseen lasten takia.ai miksi? siksi koska lapset eivät ole tyhmiä,lapset kyllä huomaavat,jos vanhemmat eivät välitä toisistaan ja jos mahdollisesti riidellään kotona.sellasen näkeminen ja kokeminen on lapselle tuhoisaa.ja nämä ovat muuten äitejä,paitsi yksi on isä näistä yksinhuoltajista,heitä on toistakymmentä.
ja kukaan ei kuvittele olevansa kaikkivoipa ja he haluavat että heidän lapsensa saisivat viettää aikaa mahdollisimman paljon molempien vanhempien kanssa. eivät he halua pitää lapsia itsellään!mutta joskus toinen on epäluotettava,välinpitämätön tai sairas,jolloin lapset joutuvat elämään ilman toista vanhempaa! ja se satuttaa kovasti myös näitä yksinhuoltajia,koska tietenkin he haluavat lapsillee parasta ja että olisi isä sekä äiti!
on monia tapauksia näistä joissa lapsilla on ehdottomasti parempi vain toisen vanhemman kanssa,siten että ei pidetä yhteyttä toiseen vanhempaan,koska se satuttaisi lapsia kerta toisen jälkeen..petetyt lupaukset:isi lupasi viedä särkänniemeen ja lapset intoa puhkuen nousevat aikasin ja eivät meinaa pysyä pöksyissään kun niiin jännittää ja isä ei saavu,ei ilmoita.äiti koittaa saada isiä kiinni ja saahan hän,kolmen tunnin odottelun jälkee,kun isukki vastaa puhelimeen ja oksentelee krapuloissaan möngerruksen seasta..
jotkut isit hakevat lapsensa ja lapset saavat herkkuja kaupasta ja illan hämärtyessä isi lähteekin kapakkaan ja lapset saavat pelata keskenään tyhjässä kämpässä kivaa uutta peliä. se on kamalaa tuskaa lapselle ja parempi unohtaa isi,kun aina joutua pettymään.
sitten on nämä kusipäät jotka hakkaavat lapsiaan.!
ja ne jotka eivät jaksa kiinnostua lapsistaan...
Sen sanon että semmonen yksinhuoltajaäiti/isi on kyllä poikkeus joka tahtoisi viedä lapselta toisen vanhemman,joskus se on vain pakko tehdä,kun ajatellaan lapsen etua.
ja kuvitteleeko kirjottaja,että yksinhuoltajan arki on yhtä helppoa kuin kahden vanhemman arki lasten kanssa! he antaisivat mielellään toisen vanhemman viedä lapset välilläpaitsi lasten takia,myös saadakseen itselleen KERRANKIN hengähdystauon! parin tunnin lepo lapsista tekee jo ihmeitä!
ikävää kun ihmiset rupeavat syyttelemään ilman minkäännäköstä tietoa asioista.harmittaa ja ihan itkettää todella lukea tollasta!!
miettikää ennen kun tuomitsette ketään ja ottakaa asioista KUNNOLLA selvää.
jokatapauksessa: KAUNISTA JA HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!=)
JA VOIMAA JA ILOA YKSINHUOLTAJILLE PERHEINEEN!TSEMPPIÄ=)
Huh, oli niin kriittinen vuodatus, että yhtä osumaa lukuunottamatta oli kuin olisit vastannut jonkun toisen kirjoitukseen: Oli tosiaankin minulta melkoinen yleistys puhua yleisellä tasolla yksinhuoltajista, jotka kuvittelevat ettei lapsi tarvitse isää (tai sen korviketta). Tältä palstaltahan löytyi tasan yksi sellainen idiootti, joka saikin kuulla kunniansa muilta yksin- ja kaksinhuoltajilta.
Tarkoitukseni ei siis ollut mollata yksinhuoltajia yleensä. Sen yhden tyypin näkemys siitä, että voi olla yhtäaikaa isä ja äiti oli vain niin naiivi ja käsittämätön, että se sai minut nostamaan asian esille ehkä liian yleistetyssä asussa.
Toisaalta: Enhän väittänyt että kaikki yksinhuoltajat ovat sellaisia tai edes, että yksinhuoltajat yleensä ovat sellaisia. Sanoinpahan vaan yhden esimerkin perusteella, että noitakin valitettavasti on. Varmasti enemmän kuin tuo yksi. Eikä sitä pidä ottaa koko ryhmän mollaamisena vastaan. Minä kunnioitan yksinhuoltajien urheutta työtaakkansa alla. Ihmettelen ja kunnioitan erästäkin työkaveriani, joka sinnittelee poikiensa ja ison talon kanssa eteenpäin perheen isän yllättäen kuoltua parhaassa iässään.
Mutta hyvä kuulla, että tuo toisen roolimallin dumppaaminen ei ole yleistä.
Huomaa siis, että kritisoin vain näkemystä, jossa yksinhuoltaja kuvittelee, että lapsi ei tarvitse toisen vanhemman mallia (tavallisemmin isän) lainkaan. Jos isästä ei jostain pätevästä syystä johtuen ole siihen, niin täydennyksen voi antaa isovanhempi, selvästi vanhempi veli tai sisko, äidin tai isin uusi jne. Joskus löytyy niinkin kaukaa ja myöhään kuin vaikkapa opettajasta. Mutta aina se on tarjottava ja löydyttävä jostain. Kukaan ei voi ottaa molempien roolia.
Muuten en sitten tuota purkaustasi minulle suunnattuna vastauksena ymmärrä ollenkaan Lainaillaanpa hieman:
"ja kuvitteleeko kirjottaja,että yksinhuoltajan arki on yhtä helppoa kuin kahden vanhemman arki lasten kanssa! he antaisivat mielellään toisen vanhemman viedä lapset välilläpaitsi lasten takia,myös saadakseen itselleen KERRANKIN hengähdystauon! parin tunnin lepo lapsista tekee jo ihmeitä!"
En kuvittele, enkä käsittääkseni kirjoittanut edes mitään sen suuntaista. Eipäs kuvitella olemattomia siellä. Tai syytellä tai tuomita. :-)
"ikävää kun ihmiset rupeavat syyttelemään ilman minkäännäköstä tietoa asioista.harmittaa ja ihan itkettää todella lukea tollasta!!"
"miettikää ennen kun tuomitsette ketään ja ottakaa asioista KUNNOLLA selvää. "
Otetaanpa lainaus kirjoituksesta,joka tämän kaiken sai aikaan:
"ei lapsi isiä kaipaa
Kirjoittanut: aurinko, 16.12.2002 klo 11.25
Olen "yksin" kasvattanut lapseni joka on nyt 3.vuotta ja sanoo minua eli äitiä myös isäksi. Minua se ei haittaa laisinkaa päin vastoin otan sen kohteliaisuutena koska tottahan se on. Olen sekä äiti että isä.
Rauhallista joulun odotusta."
Jatko:
"Ei isiä.
Kirjoittanut: Aurinko, 19.12.2002 klo 10.44
Ei minulla ole ollut isiä. En ole koskaan kaivannut isiä enkä kaipaa nytkään. "
TÄMÄ oli se kirjoitus, joka nosti minun ja monien muiden niskakarvat pystyyn. Ehkä tätäkään näkemystä ei pitäisi tuomita tai syytellä, mutta MINÄ KYLLÄ TUOMITSEN sen, että tekee valinnan lapsen puolesta tyyliin "Koska minä en isää kaipaa, niin et sinäkään. Ja minä voin yhtä hyvin olla molemmat"
Ja vielä tuosta kunnolla selvää ottamisesta: Kuten sanoin, sulla oli hyvä otanta ja se kertoo, että ilmiö ei onneksi ole yleinen. Mutta yksikin on liikaa! Ja varmasti muitakin löytyy.
Jos aiheutin sinulle pahaa mieltä kirjoittamalla niin, että tulkitsit minun tarkoittavan yksinhuoltajia yleensä, niin olen pahoillani ja pyydän anteeksi.
Jaha...eiköhän tämä riitä...:-)
opettavat näille lapsille millä tavalla mies ja nainen (isä ja äiti) voivat esimerkillisesti sopia asioista tavalla josta ovat ylpeitä?