Netin keskustelupalstojen perusteella voisi päätellä, että mies ei joko osaa, halua tai kehtaa keskustella parisuhdeasioista. Aivan valtaosa keskusteluihin osallistujista on naisia.
Mistä miesten innottomuus keskustella johtuu? Mitä mieltä te olette?
Pohdin asiaa vähän laajemmin blogissani:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Mistä miesten innottomuus keskustella johtuu? Mitä mieltä te olette?
Pohdin asiaa vähän laajemmin blogissani:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ensinnäkin kysymykseen..osaa ja ei, omalla tavallaan.
Vastaten siis naisen kysymykseen keskustellaanko parisuhteestamme kysymyksellä mitä keskustelemista siinä on.
Eli mun näkemyksen mukaan, vaikka kaikki ei olisi ok, miehet ummistaa silmänsä keskustelemattomuudellaan, koska se on helpointa.
Ainakaan minun tuntemat miehet eivät osaa tai eivät halua. Mieheni mielummin keksii valheita kun kohtaa konflikteja, ei halua puhua koska se on vaan "riitelyä ja jankkaamista". Totta helkusti sitä suuttuu kun mies ei sano mitään vaikka mitenpäin kysyisi mielipidettä. Ei jumankekka. Seurusteluaikana yllätyin kuinka helpppoa miehen kanssa oli puhua, eron jälkeen vannoin etten enää menee yhteen miehen kanssa joka ei osaa keskustella ja tässä sitä ollaan.
Ärsyttää kun yritän aloittaa keskustelua tärkeästä asiasta ja mies sanoo että "puhutaan huomenna, nyt väsyttää" ja sit kun otan asian puheeksi seuraavana päivänä, sanoo mies "ettei nyt jankuteta, eilenhän se jo selvitettiin!!!" Ja sit sanotaan ettei nyt "ainakaan halua puhua kun korotat ääntä"..ihan toivotonta. Taidan jättää tämänkin miehen. En jaksa tällaisia pikkupoikia.
Minusta on surullista jos vaikka kysyn mieheltä, " onko tämä musta" niin se vastaa "enmätiedä, mikä musta, ai musta vai valkoinen, eeeh.." siis ei koskaan suoraa vastausta suoraan kysymykseen. Ja väittävät että naiset ovat hankalia?
...jos viitsisi opetella mutta kun se vaatii vaivaa.
(Olen sinulle joskus vastannut nimimerkillä "armo kateissa" ja olen yrittänyt noudattaa saamaani neuvoa,kiitos siitä vielä kerran.)
Meillä mies ei keskustele kirveelläkään,no,se on tietysti huono työkalukin...
Blogissasi olevat syyt kyllä varmasti kaikki pitää paikkansa mutta suurin syy on haluttomuus;
Pääsee helpommalla kun lakaisee ongelmat maton alle.
Näin siis toimii mieheni.
EI tarvitse miettiä eikä varsinkaan nähdä vaivaa että asiat selviäisi.
Nehän kun ratkeaa pikkuhiljaa jos kumpikin muuttaa ajatusmaailmaansa,toimintamallejaan ja tulee toista vastaan.
Ja ennenkaikkea pyrkii ymmärtämään toista.
Koska toista ei voi muuttaa,vain itseään,niin enhän minä voi miestä pakottaa toimittelemaan.
Mutta umpikujassa pyörimme ympyrää.
Mihinkäs minä pahan oloni ja vaivaavat asiat laitan?
Parisuhdeterapiaan ei lähde koska "siitä ei ole mitään hyötyä".
Mieheni tietää yleensä asiat etukäteen vaikka ei kuuna päivänä olisi edes kokeillut mitään.
Noh,tämä oli taas tämmöinen vuodatus,ihana kun saa kiukussapäiten tänne näpytellä tuntojaan!
Niinhän se on, että muutos lähtee liikkeelle tahdon viriämisestä. Toivonpa todella, että jokin (tai Joku) saa miehessäsi herätettyä aidon tarpeen keskustella kanssasi...
Miten on, oletko sinä huomannut muutosta omassa ajattelussasi ja käyttäytymisessäsi? Toivottavasti et enää syyttele itseäsi - ainakaan entisessä määrin? Oletko oppinut olemaan itsellesi armollisempi? Oletko löytänyt uusia tapoja purkaa pahaa oloasi?
Et ole "meikä vaan"; olet arvokas ja täysin hyväksytty!
Ilahdutti tuo kommenttisi että olen arvokas ja täysin hyväksytty.
Niinhän minä olen vaikka ei aina siltä tunnu.
Mutta eipä tässä elämässä tunteitten pohjalta pelkästään elelläkkään,loppuviimeksi olisi kuluttavaa!
Juu,kyllä minä olen paljonkin muuttanut ajatteluani ja toimintamalleja mutta HIMSKATISTI on vielä töitä,huh huh!
Niin että en minäkään mikään euroopasta helpoin ja leppoisin naisihminen ole...
Mutta tuo ongelmista puhumattomuus on tosi rassaavaa.
Ja kun toinen ei edes halua tehdä asioiden eteen mitään.
Vaikeuttaa vielä tavallaan se että minä uskon,mies ei.
Vaikka ei tuo usko minusta juuri näy.
(Siitäkin tunnen syyllisyyttä.)
Eli taidan olla aikamoinen kompleksi-kasa. ;)
Meillä keskustellaan ongelmista,ratkotaan niitä ja suunnitellaan tulevaisuutta.
Asioista puhutaan kunnes asiat on selvitetty.
Mielipiteen julkituominen on suorastaan velvollisuus.
Taidan olla melkoinen poikkeus miesten maailmassa.
Usein kysyn vaimoltani mielipidettä perusteluineen pieninkiin asioihin.
Tasapainoisessa parisuhteessa toimitaan mielestäni näin.
Se miksi en keskustele parisuhteesta netissä johtuu siitä,että usein keskustelu on rasittavaa kaikenmaailman ääliöiden takia.
Keskustelen suhteesta mielummin vaimoni kanssa kotisohvalla.
Hienoa kuulla, että sinä miehenä haluat ja osaat keskustella vaimosi kanssa. Se on avain syvän ystävyyden kokemiseen hänen kanssaan.
Vaimon kanssa keskustelu voittaa tietysti mennen tullen netitse käytävän keskustelun - vaikka tämä olisi tasokastakin.
Joskus se jatkuva asioitten vatkaaminen myös vesittää hyvän asian. On esimerkkejä, joissa hyväkin suhde ajautuu semmoiseen tilanteeseen, että mitään luonnollista ja spontaania ei synny, kun joka asiasta pitää keskustella niin maan perusteellisesti. Läheisessä suhteessa on paljon asioita, joissa on parempi antaa mennä vain tunteella kuin ryhtyä keskustelemaan siitä kuinka hyvin meillä nyt meneekään.
Keskustelu on mielestni yliarvostettua puuhaa. Kirjoitti nainen, joka on kyllästynyt ruotsalaisperäiseen diskuteeraamiseen niin töissä kuin kotonakin.
eli kaiken ylianalysoiminen ja vivahteiden erittely tekee kyllä naisenkin hulluksi...
tämä: Mies ei osaa/voi avautua, koska hän on e-r-i-t-t-ä-i-n hidas prosessoimaan mitään tunnepuolen asioita. Keskustelutilanteessa hän ei tosiaan yleensä saa sanaa suustaan, kun pää on tyhjä tai täynnä jäsentymättömiä ajatuksia, joista ei ota itsekään tolkkua (näin on itse kuvannut asiaa).
Ihmettelen, miksei hän sitten ylhäisessä yksinäisyydessään yrittäisi työstää ongelmakohtia, ja pullauttaisi ne sopivasti märehdittynä minulle. Mutta ei.
Miehellä on kyllä taipumus märehtimiseen, mutta se suuntautuu itsesäälin ja surkuttelun puolelle. Torjunta päihteillä ja muilla riippuvuuksilla vahvistettuna estää myös tehokkaasti ongelmien prosessoinnin - mies pyrkii viimeiseen asti pitämään sisäisen ahdistuksen aisoissa, ilman että tarvitsisi ryhtyä konkreettisiin toimiin muuttaa elintapojaan!
I´m done!
Miestä kiinnostaa saada pesää. Eukot voivat sitten keskenään jauhaa noita juttuja, miehillä on muutakin tekemistä, esim. vaativat työt. Keskimääräinen Suomi-ämmähän on töissä Siwan kassalla, joten ei ihme että heillä riittää aikaa ja intoa jonninjoutavaan paskanjauhantaan. Sitä paitsi arvonsa tuntevaa miestä harvoin kiinnostaa Salatut elämät -tasoinen keskustelu. Sen jälkeen kun nainen on levittänyt haaransa (tyyliin Ikean huonekalut) niin miestä kiinnostaa kyllä enempi saada älyllisesti vertaistaan juttuseuraa.
ovat aina samanlaisia...Älykästäkö no joopa joo.Itse en ole vielä kohdannut miestä joka ei osaisi keskustella.Naisena sanoisin että meidän tulisi opetella kuuntelemaan miestä.Siis miestä joka osaa jutella muutakin kuin kärkkyä "pesää".
Eipä ole ne edellisetkään keskustelut johtaneet mihinkään tulokseen, ei kannata enää yrittää.
Nainen kuvittelee sen riittävän, että saa sanottua mielipiteensä.
Mies odottaa tulosta ( muutosta ).
Minun mieheni harvemmin puhuu oma-aloitteisesti tunteistaan. Jos huomaan että häntä vaivaa jokin (on ärtynyt, kärsii unettomuudesta), kysyn mikä on. Useimmiten hän osaa kertoa mistä kenkä puristaa ja juttua saattaa tulla paljonkin, mikä vaikuttaa myös helpottavan hänen oloaan. Positiivisia asioitakaan hän ei kovin paljoa hehkuta, mutta kyllä se näkyy päällepäin jos joku asia saa miehen innostumaan. Minä pitäisin tällaista tyypillisenä suomalaisen miehen käytöksenä ja se on minusta ihan ok. Kyllä tuollaisen kanssa tulee oikein hyvin toimeen:)
Miehessäni on erityisen hyvää se, että hän kestää niin hyvin minun huonot hetkeni. Jos minulla on huono päivä, hän kuuntelee kiltisti, mutta ei ota asioita itseensä eikä ala itse synkistellä.
Meillä kummallakin on ikään kuin oikeus tunteisiimme ja oikeus ilmaista tai olla ilmaisematta niitä, mitä minä nyt välillä yritän vähän avittaa miespoloa;)
Ei sitä voi pitää keskusteluhaluttomuutena tai kyvyttömyytenä, jos ei halua ottaa kantaa tuiki tuntemattomien ongelmiin tai esitellä omiaan! Eihän siinä oikeasti ole mitään järkeä, kun ei tiedä onko koko kysymyksenasettelu provoa tai ovatko vastaukset ollenkaan täyspäisten ihmisten kirjoittamia.
Olen nainen ja viihdyn itse oikein hyvin täällä gonzolandiassa "neuvomassa" muita vaikka itsellä on kaikki hyvin omassa parisuhteessa. Perverssiä vai mitä;)
Kyse oli pariskunnan keskinäisestä keskustelusta, ei mistään nettipalstojen höpinöistä...
"Netin keskustelupalstojen perusteella voisi päätellä, että mies ei joko osaa, halua tai kehtaa keskustella parisuhdeasioista. Aivan valtaosa keskusteluihin osallistujista on naisia." (ote ap:n kirjoituksesta)
Eikö tässä ole vedetty juuri näiden nettipalstojen keskustelujen perusteella sellainen johtopäätös, että miehet eivät osaa tai halua puhua tunteistaan? Vai..?
Ymmärsin kyllä sen, että kirjoittaja haluaa herättää keskustelua miesten tunnepuheesta parisuhteessa, mutta minusta siitä ei voi tehdä päätelmiä nettikeskustelujen perusteella, joten aloitus oli siksi ehkä vähän huono. Esim. minun miehelläni on mielestäni tunneasiat hyvin hallinnassa mutta hän ei silti voi käsittää, mitä ideaa on roikkua tällaisilla saiteilla lukemassa vieraiden ihmisten ongelmista.
Et sitten vieläkään ymmärtänyt lukemaasi.
Eihän asia tietysti minulle kuulu, aloittaja voisi oikaista käsityksesi, jos on kirjoittanut sinulle liian vaikeaselkoista tekstiä...
En osannut kuvitella Dr. Benin vajoavan näin alas.
Vai vielä netissä pitäisi keskustella...
ei miehet oikeasti osaa keskustella netissä, vastailin itselleni...
Lupaan olla vastaisuudessa pyytelemättä anteeksi mitään...
Tokihan se tiedetään muutoinkin, että parisuhdeasioista puhuminen ei luonnu miehiltä likikään niin hyvin kuin naisilta. Netin keskustelupalstat vahvistavat tätä tulkintaa.
Verrattomasti parempaa kuin roikkua netissä on viettää aikaa oman puolisonsa kanssa, tekipä mitä tahansa; keskustelu mukaan lukien.
On kuitenkin paljon niitä, joilla on todellisia ongelmia liitossaan ja jotka etsivät ensi hätään apua myös nettipalstoilta. Ja ne apua etsivät ovat useimmiten naisia. Kuinka tärkeää olisikaan, että avun tarpeessa oleva saisi ymmärtämystä ja tukea - eikä jonninjoutavia huitaisten kirjoitettuja kommentteja.
Ehkä sitten syy näillä palstoilla roikkumiseen onkin siinä, ettei henkilökohtaista keskustelua saada aikaiseksi...
Minusta kuulostaa, Manfred, siltä, ettet saa mieleistäsi kontaktia vaimosi kanssa aikaan. Olet ilmeisesti yrittänyt viritellä keskustelua, mutta turhautunut, kun et ole saanut vastakaikua. Vai ymmärtänenkö oikein?
Kannattaisi varmaan kokeilla ihan uutta tyylilajia ja uudenlaisia keskustelunavauksia, ettei keskustelu valuisi samoihin uomiin. Käsittääkseni sellaisia naisia on hyvin vähän, jotka eivät pidä siitä, jos heiltä kysytään heidän kuulumisiaan ja varsinkin heidän tunnetilojaan.
Miten keskustelun saa uusille urille, kun toinen päätyy aina kysyttäessä analysoimaan MINUN ajatuksiani eikä omiaan?
Olen minäkinosallistunut moniin avioliittoa koskeviin tilaisuuksiin.
Vaimo täytyy raahata mukaan kuin kissa kylpyyn.
Valitettavasti häntä ei saa tai voi kukaan neuvoa, sillä hän itse tietää kaiken parhaimmin.
Miksiköhän avioliittomme on kuitenkin tässä tilassa?
Vaimon kanssa ei voi muuten keskustella, kuin kuunnella ja olla samaa mieltä. Muuten tulee sota. Minun on kovin vaikea uskoa, että olen aina väärässä. Jopa silloinkin kun en sano mitään.
Täytyisi osata kiitellä ja kehua esim. ruokaa tai siivousta, vaikka niitä ei olisi tehtykään.
Etenkin siivous on meillä ongelma. Meillä on tavattoman sotkuista minun mielestäni. Jos jotain korjaan pois se on suuri loukkaus vaimolle. Haukun siivottomaksi.
Sen saa vaimo sanotuksi avioliittoneuvojalla. Muuten hän ei paljon puhu!
Sama oli meillä. Sanoit mitä hyvänsä, aina meni vikaan, ja jos et sanonu mitään se se vasta paha oli. Sillä mä potkasinkin koko akan mäelle, saa siellä nyt kieriskellä omassa täydellisyydessään.
Keskustelupalstoilla ei ole ns. miehisiä miehiä, koska he katselevat joko porno tai urheilusivuja. Heitä ei yksinkertaisesti KIINNOSTA joku avioliittopalsta. Valtaosa miehistä on sellaisia *yllätys, yllätys*
Jos tällaista miehistä miestä hänen siippansa haluaa parisuhdekeskusteluun, se on aivan mahdotonta.
Tähän on siis yhtä simppeli vastaus kuin miehet = miehet ovat simppeleita tomppeleita.
nimim. naimisissa yhden tomppelin kanssa
Kyllä MÄ AINAKIN OSAISIN..MUSTA OIS IHANAA OLLA SELLAINEN MIES JOKA ITKEE.NAURAA.HUUTAA.JA OSAA OLLA ENNEN KAIKKEA HERKKÄ.JA HUMORISTINEN JA SELLAINEN MIES JOKA OSAA HYMÄHTÄÄ..
Meillä toi juttu on uhan toisinpäin. Vaimo on vielä kolmekymppisenäkin täysin omien tunteidensa ohjattavissa. Ei minkäänlaista itsensähillintää tai pitkämielisyyttä. Kun sillä napsahtaa suu kiinni, sitä ei saa auki, vaikka mikä olis. Se olis omassa itsepäisyydessään, itsekkyydessään ja lapsellisuudessaan valmis vaikka eroon, kunhan sen ei vaan tarvi antaa periksi milliäkään. No, ei se mitään, sillä mulla on sentään vielä varaa antaa periksi. Huh, että joskus meinaa pinna palaa!!