kumma suhtautuminen myöhästymiseen

yöllinen puurtaja

Myöhästyin tänään 20 minuuttia töistä. Ilmoitin ajoissa ja kaikki sovittiin ok.

Puoli vuotta olen tähän mennessä saapunut paikalle 15-30 minuuttia etuajassa ja päästänyt työkaverit aikaisemmin pois, mikäli ovat halunneet. Tullut työvuoroon aikaisemmin, jos jollain on ollut menoa. Joka aamu olen lähtenyt kotiin vasta kun on vuoronvaihto suoritettu (15-30 min). Näistä en ole laittanut merkkejä tv-listaan.
Kertaakaan tänä aikana, siis 1/2 vuotta, yksikään työkaveri ei ole tullut aamuisin etuajassa ja/tai kysynyt haluatko lähteä aikaisemmin, päinvastoin hiukkasen myöhässä tai "tasalta" sekunnin tarkkuudella.

Noh, myöhästyin siis tänään ja kollega lähti yleisen turhan höpöttelyn jälkeen kotiin. Ovella huikkasi että kun tänään meni ylitöiksi niin tulen huomenna tuntia myöhemmin, olenhan ollut ylitöissä 45 minuuttia. Tv-listaan oli myös rustattu itselleen 1/2h ylitöitä sekä mulle aloitus 1/2h myöhässä, kuulema koska korvaus ylitöistä pitää saada "ilmaiseksi ei tehdä mitään", vakituisten oikeus... Listalle kirjaaminen oli ihan ok, mutta en taida jatkossa joustaa myöskään itse.

hmm... meitin tuossa että taidan jatkossa tulla "tasalta" ja lähteä "tasalta" riippumatta onko toinen tullut tai vuoro "vaihdettu", koska tuuraajilla ei kuulemma voi olla ylitöitä.

sitte toinen..
Yritin laittaa toiveita syyskuulle, mutta pomo oli jo tehnyt listat eikä enää ollut mahdollista muuttaa. Viime viikolla pahastuin, koska 3-vuorotyössä joskus tulee tarve vapaalle. Olin jo kuulemma muutenkin toivonut aivan kohtuuttomasti, jopa 4 työvuoroa puolen vuodenaikana: 2 vapaaksi, 2 vuoronvaihtoa. Melko kohtuutonta!

heti helpotti, kiitos

2

1067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiiliII

      Joustavia ihmisiä testataan työpaikoilla jatkuvasti: vieläköhän se suostuisi tuohon ja tuohon ja tuohon..

      "-- mietin tuossa että taidan jatkossa tulla "tasalta" ja lähteä "tasalta" riippumatta onko toinen tullut tai vuoro "vaihdettu", koska tuuraajilla ei kuulemma voi olla ylitöitä."

      Kokeilepa tuota. Itse jaksoin aina välillä toimia noin edellisessä työpaikassa ja kyllä nousi h-tillinen haloo, kun tulin ihan tasaksi enkä ollutkaan päästämässä "ajoissa pois"! Suuri osa ihmisistä saapui paikalle miten sattuu. Muutenkin ihmiset tuntuvat pitävän kiusantekona sitä, että ei päivästä toiseen tee hommia yli oman osuutensa, kun ei vaan aina jaksa.

      Jos jokainen tekisi nitkutellen 70 prosenttia hommistaan, mikä ihmeen aave ne tekemättä jäävät hommat sitten hoitaisi?

      • en ota "myöhästyjää...

        Ymmärrän hyvin että jokainen voi myöhästyä joskus, ei siinä mitään, mutta meillä töissä oleva sijainen ei ole yhtenäkään aamuna ollut aikanaan töissä! Vaikka kyse olisi vain muutamasta minuutista, niin joku toinen meidän helvetin kiireisessä ruokalassa tekee ne työt mitä myöhästyjä ei ehtinyt taaskaan! Nyt jos paikka tuleekin auki, niin arvaatte varmaan että hyvin heikoilla on tällainen työntekijä..Jos toinen työntekijämme joskus myöhästyisi niin piirtäisin rastin seinään, nimittäin hän tulee joka aamu puoli tuntia aikaisemmin (mikä ei sekään ole tarpeellista mutta auttaa kummasti hänen kiireeseen)Mutta se on se työmoraali ja sitoutuminen yhteiseen juttuun, jos se puuttuu niin voi voi.. Ja vielä sen verran että kyseessä ei ole edes tyttönen..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe