abua

10 vuoden suhde päättyi keväällä. Minä odotin vauvaa. Käsittelin eroa, otin vastaan vanhempien lasten kiukut ja surin eroa ja sitä, että miehellä oli/on uusi jo ennen kuin muutin pois. Nyt lapsi on maailmassa ja mun tuska tulee uudestaan... Kun tää kaikki on nyt vaan minun hoidettavanani... että mie olen yksin vauvan kanssa ja ex juoksee naisensa (ja meidän lasten) kanssa vapaasti. Toki on vauvanki kanssa mutta pari tuntia silloin tällöin niin ei paljon lämmitä kun ei kuitenkaan ole arjessa tukena.

Nyt ne samat tunteet...rakkaus exään, kaipuu entiseen perheeseen, tää yksinäisyys ... surettaa ihan pirusti. Lapset kyselee miksi ei mennä exn nykyisen luo kylään, miksi äiti ei halua tutustua siihen (se oli osasyy eroon)... *huoh*.

Ex sanoo, että eihän sitä koskaan tiedä ollaanko joskus vielä yhdessä, ettei hän tiedä edelleenkään mitä haluaa... että kaipaa minua.. ja minuun sattuu...

Hormonit jyllää kovasti ja tästä kaikesta pitäs selviytyä voittajana "yksin". Joskus vain toivoisi että ei tarvitsis selviytyä näistä omista tunteista,voisi nauttia elämästä ja olla vaan... päivä kerrallaan...