Miksi oi

ihmisillä on niin hirveä kiire seksiin? Itse olen mies ja järjestään 1 - 3 treffien jälkeen naiset haluavat seksiä. Itse haluaisin tutustua kumppaniin kunnolla ennen seksiä, jotta se seksikin tuntuisi sitten joltain, mutta ei, kantaani pidetään lähinnä pihtaamisena yms..
13548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mulle kaikki.

Kai naiset haluaa heti katsoa mitä miehellä on tarjolla.

Äänestä

Itse haluan myös edetä pitkän kaavan mukaan.Ilmoitankin heti kantani nykyään jo heti alussa, jotta yhden-kahden illan metsästyshaukat jäävät jo alkutaipaleella pois.Kun mukana on tunteita, on seksi ihan erinlaista kuin pikatuttavuuksissa.Kaikki eivät kuitenkaan etsi pidempää sitoutumista, mutta haluavat kyllä treffailla(esim. vasta eronneet, kipeät kokemukset menneisyydestä tms pettymykset, jotka vaikuttavat taustalla)Tällöin seksikin yleensä tulee nopeasti kuvioon mukaan. Sinulla ei vain ole tullut kohdalle vielä sitä elämäsi naista. MALTTIA.

Äänestä

Ennen oli toisinpäin. Miehet ruinus seksiä jo heti alkajaisiks ja naiset oli siveellisiä eli rumasti sanottuna pihtasivat (mikä on mielestäni ihan oikein ja niin pitäisi toimia nykyäänkin).

Osat on kääntyneet. Nykyään naiset on niiiiiin vapaamielisiä ja matkivat miehiä kaikessa, yleensä vielä niissä huonoissa ominaisuuksissa eli pettävät, ryyppäävät, antavat seksiä helposti ja kelle vaan, jotkut naivat jopa kanssasisariensa kanssa ja pussailevat toisiaan (kun se on muotia?) ja kaikkea muutakin ikävää.

MIKSI SUOMINAINEN EI OSAA ENÄÄ OLLA AIDOSTI NAINEN, NAISELLINEN NAINEN? Siveellinen ja kunniallinen nainen joka ei tee mitä tahansa eikä koe halua olla mies kaikissa tekemisissään?

Minä ottaisin mieluusti sen naisen joka EI anna 1-3 treffeillä eikä vielä senkään jälkeen ennenkuin ollaan kunnolla jo päästy seurustelun alkuun elikkä sitouduttu (sitäkin naiset kaihtaa nykyään), sellaisen joka ei myöskään ryyppää eikä pussaile saati nai toisia naisia, eikä hommaile typerästi tatuointeja joita ei saa koskaan pois ilman kivuliaita ja kalliita operaatioita. Sellaisen naisellisen naisen joka EI KOITA LEIKKIÄ MIESTÄ EIKÄ OLE SELLAINEN vaan on ihan vanhanaikainen kunnon nainen!!!

(Älkää ihmetelkö jos tää sama viesti tuleekin yllättäen monena kappaleena, en meinaa saada tätä lähetettyä ollenkaan vaan tulee pelkkää erroria prkle!)

Minä kun olen tavannut sellaisia miehiä, jotka eivät ymmärrä sitä, etten halua sänkyyn heti. Mä tahtosin todella ystävystyä ensin. Viimeisin oli, kun keskusteliin, että "juu, parempi niin, ettei sänkyyn heti...". mutta mieli kummasti muuttui. Suuttui oikein kun en tahtonut.

Äänestä

Olen koittanut lähettää ap:lle vastausviestiä monen monta kertaa ja AINA tulee virheilmoitus, viesti ilmeisesti on kuitenkin mennyt perille (monena kappaleena) koska näkyy vastauksien määrässä mutta YKSIKÄÄN niistä ei näy tuossa ap:n viestin alapuolella!

Tämä s24 on kyllä todella persiistä jos suoraan saa sanoa!

Äänestä
  • Tämä saitti on niinsanotusti anaalista :)

    Äänestä

Viesti nävy perkele!

Äänestä

Viesti nävy perkele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi.. kirjoitti:

ihmisillä on niin hirveä kiire seksiin? Itse olen mies ja järjestään 1 - 3 treffien jälkeen naiset haluavat seksiä. Itse haluaisin tutustua kumppaniin kunnolla ennen seksiä, jotta se seksikin tuntuisi sitten joltain, mutta ei, kantaani pidetään lähinnä pihtaamisena yms..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu