On muuten mielenkiintoista se, miten asiakkaisiin suhtaudutaan autoliikkeissä. Kun ns. pukumies menee merkkiliikkeeseen osteskelemaan autoa, pyörähtää myyjä hänen kintereilleen ihan siinä silmäyksessä. Kun taasen vaatimattomilla ketineillä varustettu ostaja saapuu paikalle, myyjillä riittää kiireellistä rupateltavaa keskenään toimistokopeissa. Näin varsinkin jos kyse on nuorista ostajista. Olen itse huomannut joskus saman, jos olen kravattikaulaisena ja pikkutakki päällä. Kyllä palvelua löytyy, mutta menepäs pikkuisen likaantuneissa farkussa ja T-paita päällä.
Täytyy tässä kertoa oma muistikuva auton ostosta joskus 1980-luvulla. Olin auton vaihtoaikeissa ja tarkoitukseni oli kierrellä liikkeitä. Yhtenä iltapäivänä poikkesin kotimatkalla asuinpaikkakuntani japanilaismerkkiä edustavaan liikkeeseen 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Myyjä aloitti palvelun ja totesin, ettei tässä paljon keritä, kun liike menee kohta kiinni. Myyjä ilmoitti, että liike on auki niin kauan kuin tarvitaan. Niinpä sieltä esittelyauto siirtyi koeajoon jo illaksi ja aamulla sovimme kaupasta. Myyjän hyvä asenne sai minut ostamaan auton ja nimenomaan tuon merkin. Hyvä peli se olikin, oli minulla 3 vuotta ja lähes 300.000 km. Siihen aikaan ajoa oli paljon.
Asiakkaaseen suhteutuminen vaihtelee
4
749
Vastaukset
- Serviisi Setä
Minulle kaikki asiakkaat on samanarvoisia vaatteisiin tms. katsomatta.
Täytyy myöntää että joskus kun on kiire niin sylettää tehdä tunti töitä joka johtaa lauseeseen: "täytyy miettii", mutta ei voi sanoa asiakkaalle mitä haluaa/miettii vaan nielaisen ja jatkan työntekoa koska tämä on vain tätä...
Sama se on kaikilla myynninaloilla, on hyvät ja huonot hetket. - yleistetty.
Itse voin n. 10v kokemuksella sanoa että sellainen "perusjuntti"-lookilla liikkuva asiakas potentiaalisempi ostaja kuin pukumies.
Nämä jutut on pakko olla pääasiassa urbaanilegendoja. Ehkä on niin että paria tapausta pyöritetään jutuissa. Tuntuu että jokainen tuntee jonkun jota on vaatetuksen vuoksi syrjitty autokaupassa. - Auto vaihtuu kerran vuodessa
Pitää muuten ihan paikkansa! Joskus on oikein harmittanut kun auto pitäisi ostaa mutta kaupanteosta ei tunnu tulevan mitään kun myyjät suorastaan välttelevät kontaktia. Itse vaihdan autoa noin kerran vuodessa (ykkösautona perheessä erään laatumerkin työsuhdekärry ja kakkosautona vähän halvempi, mutta melkein uusi, joka vaihtuu aina kun siltä jonain aamuna tuntuu, mutta melko usein, en ole koskaan ajanut kakkosautolla yli 10tkm).
Mutta asiaan, jotenkin tuntuu nurinkuriselta että joutuu itse anomalla anomaan tai jopa pukeutumaan itselle epänormaalilla tavalla (joku "rippupuku" ym) jotta saa autoliikkeessä palvelua. Eihän missään muuallakaan näin toimita..?
Itse olen huomannut, että parhaiten saa myyjään kontaktin ja pääsee (jopa) koeajolle, jos joko tulee liikkeeseen ykköset päällä (vaikka ostais jotain pientä halpaa kauppakassia), tai sitten ottaa vaimon mukaan (tosi jännä juttu - varmaan luulevat että on päätöksentekijä otettu mukaan). Muuten ei tunnu myyntityö kiinnostavan ainakaan pääkaupunkiseudulla. Onhan se varmaan totta, että ostajat täytyy jotenkin liikkeessä arvioida ja miettiä kuka on tosissaan, mutta voisi kai sitä joskus edes kysyä että kuinka voidaan auttaa!
voisiko joku automyyjä kommentoida, että miksi se auton myyminen ei kiinnosta? Maksetaanko alalla provisiopalkkaa tai muuta bonusta tulosten mukaan, ja/vai onko joku kuukauden kiintiö aina täytetty kun minä yritän ostaa autoa? Ainakin minusta tuntuu että alalla olisi varaa vähän tuulettaa asenteita..- kske
Itse olen pari autoa ostanut liikkeestä, vähän käytetyn ja upouuden. Molemmilla kerroilla myyjät suhtautuneet oikein hyvin, vaikka ikä ollut noissa tilanteissa 25-28 v ja normi vaatteet päällä. Tosin vaimo ollut aina mukana, ehkä se on vaikuttanut asiaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839